Onko sinusta mukavaa, jos tuntemattomien lapset ottavat sinuun kontaktia julkisella paikalla?

takaisin, jos lapsi pieni lapsi tulee minulle juttelemaan. Ei se paljon vaadi aikuiselta hieman hämmästellä vieraan lapsen kertomia juttuja positiiviseen sävyyn ja siinä samalla vähän kehua lastakin.

Kuten turun vankimielisairaalan johtaja, psykiatrian erikoislääkäri, viimeisessä kuukausiliitteessä totesi, on Suomeen muinoin hakeutunut erityisen synkkämieliset erakot. Ja tämän ketjun kirjoittajista vähintään puolet edustavat erityisen hyvin tätä kauan eristyksissä elänyttä 'alkukansaamme'.

Pitäkää niistä lapsista huolta mitkä olette tehneet. Jutelkaa niiden kanssa, älkää sysätkö jonkun vieraan ihmisen kontolle omia lapsianne.

Ovatko muut kuin tuntemasi ihmiset sinulle ylipäätään yhdentekeviä? Ihan sama, miten heillä menee, ei paljon nappaa?

Entäs jos jostakin noista yhdentekevistä kakaroista tulee oman lapsesi puoliso parinkymmenen vuoden päästä? Saako hän ihmisarvon vasta, kun hän on SINUN tuntemasi?

Mitä sitten? Useat mammat sanovat, että eivät halua puhua muiden lasten kanssa. NARSISMISUKUPOLVET liikkeellä. Minäminäminäjameidänihanat(?)lapsetjamuideneiihanat.

Ei kaikkia kiinnosta vieraat kakarat. Omat ja tutut lapset on ihania, muut on mulle yhdentekeviä. Naurattaa kun ajattelen että sä varmaan jo pyörryt kun olet tän viestin lukenut.

En mä välttämättä aina lasta sisimmässäni ihastele tai seuraansa kaipaa, mutta lapsille PITÄÄ olla kiltti! Se nyt vaan on inhimillistä käytöstä. Eikä se tosiaan paljoa vaadi...

Mites muuten nämä, jotka eivät halua lapsille jutella, teettekö muutenkaan pieniä tai isoja hyviä tekoja elämässänne? Haluatteko ikinä parantaa toisen ihmisen päivää ihan muuten vaan? Teettekö ylipäätään mitään ikinä pyyteettömästi?

takaisin, jos lapsi pieni lapsi tulee minulle juttelemaan. Ei se paljon vaadi aikuiselta hieman hämmästellä vieraan lapsen kertomia juttuja positiiviseen sävyyn ja siinä samalla vähän kehua lastakin.

Jos sinun lapsesi tulevat juttelemaan minulle jossain, minun kuuluu sanoa, että mene juttelemaan vanhempasi kanssa; hän pitäköön sinusta huolta ja jutelkoon kanssasi, ei ole minun tehtävä pitää kontollasi sinua?

Kuten turun vankimielisairaalan johtaja, psykiatrian erikoislääkäri, viimeisessä kuukausiliitteessä totesi, on Suomeen muinoin hakeutunut erityisen synkkämieliset erakot. Ja tämän ketjun kirjoittajista vähintään puolet edustavat erityisen hyvin tätä kauan eristyksissä elänyttä 'alkukansaamme'.

Ja sekö johtuu siitä että lapsille ei ole vieraat leperlelleet? Pitäkää niistä lapsista huolta mitkä olette tehneet. Jutelkaa niiden kanssa, älkää sysätkö jonkun vieraan ihmisen kontolle omia lapsianne.

Tässä oli kai kysymys ns. small talkista laten kanssa. tuskin harastat sitä liiemmälti aikuistenkaan kanssa.

Pitäkää niistä lapsista huolta mitkä olette tehneet. Jutelkaa niiden kanssa, älkää sysätkö jonkun vieraan ihmisen kontolle omia lapsianne.

Ulkomailla on upeaa mennä illalla ulos, kun kaikki vaihtavat muutaman sanan lapsien kanssa, eikä kukaan ärsyynny.

Odota, kun oma lapsesi on päälle 4v-ikäinen (hui!) ja hakee kontaktia muihin ihmisiin ja ehkä hölöttää yhtä hirveästi kuin nyt kauhistelemasi yli neljävuotiaat... Kannattaa tulostaa ja säästää tämä viestisi; voi olla, että katsot asiaa eri näkökulmasta jonkin ajan päästä.

Riippuu millä tavalla tulevat Joko perus pienen lapsen heiluttelu tai vastaava on ihan ok. Sen sijaan on todella ärsyttävää päälle 4v ikäinen tulee norkoamaan viereen kun itse leikitän pienempää omaa lasta. Hirveä hölötys kokoajan päällä "mun nimi on sejase mikä sun on", "tuutteko leikkimään mun kanssa" (no ei tulla - missä pirussa sun omat kaverit tai vanhemmat on???), "missä te asutte, me asutaan siellä ja täällä", "mulla on kavereita ne ja ne" vaikkei kiinnostaisi pätkääkään. Mietityttää kyllä välillä että ovatko nämä sellaisia lapsia joita ei huomioida pätkääkään kotona kun on pakko ottaa niin paljon kontaktia ulkona täysin tuntemattomiin.

Minusta lapselle voi kyllä puhua ihan normaali äänellä ja normaali sanoilla. Minullakin on erittäin sosiaalinen lapsi mutta ei mielestäni takertuva.

Yleensä kertoo vastaantulijoille päivän kohokohdasta tyyliin: "minä olen menossa uimaan ja minulla on sellanen krokotiili" tai "minulla ei ole tänään karkkipäivä, onkohan nyt tyttöjen karkkipäivä" tms. Minulle ihan äitinä riittäisi että aikuinen vastaa vaikka "ai jaa.." Sylettää kun monet vaan kääntävät päänsä pois. Poika toteaa usein minulle aikuisen reaktiosta riippumatta ylpeänä:"äiti minä puhuin tädille, kuulitko sinä?"

Todellakin jopa puistoissa ja pulkkamäissä on näitä selänkääntäjiä - itse en kyllä ikinä edes ilkeäisi. Aivan järjettömän huonoa käytöstä aikuiselta!

TOSI kylmää meininkiä.



Ettekö oikeasti ajattele että lapset ovat mielenkiintoisia? Minusta kehittyvä ihmisen mieli on äärimmäisen kiehtova asia! Tarinat ja selitykset maailmasta, kontaktin ottamisen eri tavat...



Itse en missään tapauksessa koe että oman kolmivuotiaani jutustelut kenellekään olisivat "toisten kontolle sysäämistä", olen koko ajan valppaana ja jos jutut menevät liian tungetteleviksi tai lapsi ryhtyy esim. kinuamaan edellä olleen esimerkin tavoin toisen ihmisen ostamia hedelmiä syödäkseen tai muuta, ihan varmasti puutun asiaan.



Mutta kommunikoimaan oppiminen erilaisten ihmisten kanssa - miten ihmeessä sen lapsi oppisi, jos ei kommunikoi kuin oman perheensä kanssa?

Minusta on kivaa, kun lapset, mummot tai vaikkapa juopot tulevat juttelemaan. Ovat usein iloisia ja piristävät päivää! Ihan totta! Luulenpa, että ihmiset aistivat minusta, että minua sopii lähestyä. Itse en tietenkään mene juttelemaan ihmisille, kun tiedän, että suuren osan mielestä se on vastenmielistä. Ja ei, en ole yksinäinen tai mitenkään muutenkaan elämääni kyllästänyt.

inhoan tilannetta,koska inhoan toisten pentuja.



INHOAN,INHOAN,INHOAAAAAAN!!



VIEKÄÄ VITTUUN NE PENIKAT TOISIA IHMISIÄ KIUSAAMASTA.



ei ne ole niin suloisia,kuin luulette....yleensä rumia.

ovatko kaikki nämä penseästi lapsen jutusteluun suhtautuvat asuneet koko ikänsä Suomessa. Keski-Euroopassahan ainakin on tapana jutustella niitä näitä toisten ihmisten kanssa, ihan iästä riippumatta.

juttelen, paitsi jos on jotenkin tosi rasittavia, jäävät tosi pitkäksi ajaksi ja ovat "hyökkääviä", ärsyttävät. Tai esim. jos alkavat arvostella ja kiusata omia lapsiani :-P, tai jos olen väsynyt ja en jaksaisi pitkäaikaista seuraa. Esim. lentokoneessa, edessäistuva lapsi seisoo omalla penkillään ja jankkaa ja kyselee minulta koko ajan jotain.



Mielellään jonkin aikaa juttelen. Vanhempien pitäisi tajuta, että kaikki eivät kaikissa tilanteissa välttämättä halua pitkäksi ajaksi seuraa, ei aikuisten eikä lasten.

Juttelen ja hassuttelen vieraiden lasten kanssa, totta kai! Lapset vasta luovat ymmärrystä siihen, millainen maailma ja vieraat ihmiset ovat. On tärkeää antaa kaikille lapsille hyviä kokemuksia vieraista ihmisistä, jotta heistä kasvaa luottavaisia kanssaihmisiinsä nähden.



Suomessa osataan kyllä kyräily ja ennakkoluuloisuus liiankin hyvin.

inhoan tilannetta,koska inhoan toisten pentuja. INHOAN,INHOAN,INHOAAAAAAN!! VIEKÄÄ VITTUUN NE PENIKAT TOISIA IHMISIÄ KIUSAAMASTA. ei ne ole niin suloisia,kuin luulette....yleensä rumia.

Sinua on varmasti inhottu lapsena, kun olet tuollaiseksi tullut. Säälittävä.

Mietityttää kyllä välillä että ovatko nämä sellaisia lapsia joita ei huomioida pätkääkään kotona kun on pakko ottaa niin paljon kontaktia ulkona täysin tuntemattomiin.

Mun lapseni on aina ollut sosiaalinen ja kyllä huomioin häntä ihan normaalisti ja varmasti tarpeeksi.

8-kuisemme oppi lomaviikon aikana vilkuttamaan, koska kaikki paikalliset pysähtyivät juttelemaan hänelle ja viljuttivat mennessään. Ravintoloissa ihmiset ottivat lapseen kontaktia vieraista pöydistä. Lapsi alkoi oikeasti olla sosiaalinen vieraita kohtaan.



Sitten tultiin Suomeen. Lentokentällä 8-kuinen vilkutteli eräälle suomalaiselle tädille iloisesti nauraen. Täti käänsi katseensa pois: tässä ollaan kuitenkin näitä matkatavaroita odottelemassa eikä mitään lapsia naurattamassa.



Ihan tuli paha mieli pienen puolesta, mutta minkä sille voi, että Suomessa käyttäydytään näin takapajuisesti. Jo Ruotsissa jutellaan naapureiden kanssa kuulumiset rappukäytävässä tavatessa.

kun näitä vastausia lukee ja vielä surullisemmaksi asian teee se että todennäkoisesti suurin osa vastaajista on äitejä. Minkälaista sukupolvea me oikein kasvatamme.

Mutta oikeasti takertujat esim. puistossa eivät ole ollenkaan kivoja. Siis sellaiset lapset jotka kyselevät jatkuvalla syötöllä "mikä sun nimi on, mikä sun lapsen nimi on, missä te asutte, leikittekö te mun kaa, mennään pois tästä, olkaa mun kanssa, minkä ikäinen sä oot, älkää tehtö sitä mitä teette vaan tehkää tuolla mun kanssa sitä mitä mä haluan, miksi te ootte keinuissa, leiki mielummin mun kanssa, älkää lähtekö vielä". Kun tätä saattaa oikeasti kestää puoli tuntia ja sen saa loppumaan vaan sillä että lähtee pois.



Minulla on kolme lasta 1,5v, 6v ja 8v ja ollaan siis tämän nuorimman kanssa puistossa aamupäivästä kun keskimmäinen on eskarissa. Tämä takertujalapsi on yleensä n. nelivuotias ja tiedän kyllä että tuon ikäiset saattavat olla papupatoja mutta silti on ärsyttävää kun ko. lapsi koittaa selkeästi saada minusta leikittäjää itselleen niin että tekisimme vain niitä juttuja joita hän, nelivuotias haluaa.



Ja nämä eivät muuten ole mitään "no eihän tollaisia lapsia ole olemassa kuin joku ihan harva" vaan ainakin meilläpäin heitä näyttää olevan kymmeniä.