Pojan tyttöystävä raskaana. Poika kysyi neuvoa, mitä sanoa?
Eli pari tuntia sitten tuli 16-vuotias poika koulusta kotiin kesken päivän. Minä pienemmän pojan kanssa kotona, ja ihmettelin tietysti, miten tuli kotiin vaikka juuri lähti kouluun. Poika kertoi, että ei ollut käynyt koulussa, olivat kävelleet tyttöystävän kanssa koululle, ja tyttöystävä oli kertonut olevansa raskaana. Poikani ei ollut kuulemma sanonut mitään, vaan lähtenyt samantien kotiin, piti kuulemma saada ajatella, mikä on ihan ymmärrettävää. Nyt poika siis kysyi minulta neuvoa, että mitä tehdä.
Tyttö aikoo kuulemma pitää lapsen, ja on omien vanhempiensa kanssa jo jutellut asiasta, tytön vanhemmat ovat tukevia, ja ovat luvanneet auttaa. Tytön isä omistaa pari asuntoa, joista yhden on luvannut tytölle ja vauvalle (ja siis myös pojalleni tarvittaessa) käyttön.
Pari on seurustellut vähän yli vuoden, ja vaikuttavat hyvin rakastuneilta. Tyttö on käynyt meilläkin pari kertaa, ja vaikuttaa ihan asialliselta ja mukavalta, sen paremmin en tunne. Oma poikani on fiksu ja järkevä, mutta tietysti on hyvin nuori ja ajatusmaailma myös sen mukainen.
Aloittivat molemmat juuri ammattikoulun, ja vauvasta siis eivät ole puhuneet mitään, ei edes tulevaisuuden suunnitelmia asian suhteen. Poika on ihan hukassa, rakastaa tyttöänsä, ei haluaisi tätä jättää tai hylätä vauvan kanssa, mutta ei tiedä pystyykö olemaan isäkään.
Poika tosiaan kysyi minulta neuvoa, ja sanoin, että ajatellaan asioita molemmat tahoillamme tämä päivä, ja jutellaan illalla, mitä ajatuksia on tullut. Nyt kaipailen siis mielipiteitä suuntaan ja toiseen, huomioita ja kokemuksia.
Kommentit (132)
ja rakkaat abortinvastustajat!
Kyllä abortin pitäisi olla yksi vaihtoehto, oman tyttäreni kyllä pakottaisin!
Kenenkään nuoren ei pidä elämäänsä tärvellä jollain kotileikillä, tsiisus! Koulut jää ja elämää nähtävänä, kaverit saa mennä, tulla ja kokea. Tätä teinivanhemmat katsovat sivusta.
Mutta en näe kyllä monenlaisia vaihtoehtoja, miten suhtaudutte tilanteeseen.
Vauva on tulossa, se on siis tosiasia..ja onneksi vauvan äiti ei aio sitä nyt "tappaa".
Sinun poikasi on sen isä ja lapsella on oikeus isään. Eli toivottavasti poika myös aikoo olla hänelle isänä.
He ovat nuoria, mutta onneksi heilä on fiksut vanhemmat, jotka toivottavasti ja niin ymmärsin auttavat ja tukevat nuoria vanhempia. Ja onneksi nuoretkin ovat fiksuja. Jutelkaa paljon heidän kanssaan ja tukekaa heitä, rohkaiskaa. Mutta antakaa myös tilaa heidän aikuistua. Ja toivottavasti tulevan isän ja äidin suhde säilyy hyvänä.
9kuukautta on pitkä aika tottua ajatukseen, ja teidän asemassanne tekisin niin että poika asuisi kahta kotia (vanhempiensa luona ja tyttöystävänsä luona) ikäänkuin harjoitellen isyyttä.
Teidän isovanhempien kannattaa tukea mahdollisuuksienne mukaan, ja erityisesti sanoa ääneen että he voivat aivan hyvin olla hyvä isä ja hyvä äiti vaikka ikää on vähemmän kuin keskimäärin vanhemmaksi tullessa. Nuoret vanhemmat saavat ammattilaisiltakin ihan ihmeellisiä kommentteja jotka tosiaan voivat loukata.
Terveisin 17-vuotiaana raskautunut, 18-vuotiaana synnyttänyt, paljon ennakkoluuloja osakseen saanut tyttö jonka omat vanhemmat pitivät koko raskauden ajan mykkäkoulua. Ihmeesti sitä selvittiin, nyt lapsia on kolme ja sama mies edelleen puolisona.
lapsenlapseni toisiksi isovanhemmiksi.
Ehdottaisin, että asiat puhutaan halki niin, että molemmat perheet ovat saman pöydän ääressä. Raskaus on vielä varmaan niin alussa, että keskenmenokin on mahdollinen, joten ei kannata hätiköidä. Poikasi on varmaan shokissa, 16-vuotias haaveilee todennäköisesti jostain ihan muusta kuin vauva-arjesta. Olisiko mahdollista, että nuoret asuisivat vielä kummatkin kotona, vaikka vauva syntyy? Omassa asunnossa asuminen on taloudelllisesti hankalampaa ja yhteen muuttaminen stressaa parisuhdetta ilman vauvaakin.
En kannattaisi tässä vaiheessa palaveria molempien perheiden kanssa, vaikka tilanne onkin hankala! Sekä nuorilla että vanhemmilla on nyt totuttelemista uuteen tilanteeseen, ja kamalinta, mitä teininä olisi voinut tapahtua, olisi ollut keskustella seksistä poikaystävän vanhempien kuullen! Älkää pilatko keskusteluyhteyttä nuoriin!
Tuo toinen ajatus, että molemmat nuoret jatkaisivat toistaiseksi asumista kotonaan, on mielestäni kyllä harkitsemisen arvoinen.
Samoin ajattelen, ettei yhteisen vauvan syntymisen tarvitse vielä tarkoittaa parisuhteen "virallistamista" avo-/avioliitolla. Toki pojallasi on lapsen isänä vastuu syntyvästä lapsestaan yhtä lailla.
että äitinä ottaisit yhteyttä tytön vanhempiin ja kokoontuisitte porukalla selvittelemään asiaa ja samalla tutustumaan toisiinne ja miettimään vielä vaihtoehtoja.
kuulostaa hieman oudolta , että tytön vanhemmat tukisivat heti laittamalla asumaan 16 vuotiaan omaan asuntoon. Tmän ikänen ei vielä kyllä kypsä yksin hoitamaan ilman apua vauvaa.
tsemppiä ja raportoihan asiasta, mihin yhdessä päädytte.
Mä opetan lapsilleni niin, että ei seksiä ennen avioliittoa/ vakavaa parisuhdetta. Ja nämä tuskin aikovat naimisiin 16 v joten kaipa ne osaavat vähän odottaa. Enkä niitä myöskään innosta liian varhaisen parisuhteen aloittamiseen, puhun aina tyyliin sitten kun olette aikuisia.
Tiedä sitten kuinka käynee, nyt ovat kaikki jo teini-iässä ja seksiasiat eivät näytä olevan ajankohtaisia vielä.Kai sen pojan nyt vastuunsa pitäisi kantaa jos todella on tulevan lapsen isä. Aborttia en mäkään hyväksy.
juuri raskaudesta kertoneen tyttöystävänsä yksin kadulle sanomatta mitään??? eipä ole vaikea arvata, kuinka vastuuliseksi isäksi tästä nuoresta miehestä on. tyttöparka.
Miten olis jos ottaisit yhteyttä neuvolaan ja menisitte sinne ammattilaisen kanssa keskustelemaan noin yleisesti koko asiasta..Osaisi varmaan kertoa muiden teiniperheiden kokemuksista yms.
Tsemppiä!
16 v ei ole valmis saatikka äidiksi tai isäksi. Voi kuyllä vaihtoehdon puuttuessa siihen joutua ja rooliin sitten kasvaa.
Onko varma, että tyttö pitäisi tuon vauvan ilman pojan mukana oloa. Tuli ilkeä ajatus mieleen, että onko tuo mahdollisesti keino vain saada poika sitoutumaan.
Oikeast tytölle olisi kuitenkin parasta aloittaa elämä vauvan kanssa kahden, koska tuskin teiniliitto kestää. Teinidraamat tuskin lisäävät pärjäämistä vauvan kanssa ja sen vauvan siinä vaiheessa tulsi kuitenkin olla ykkönen.
ja tuskin se tyttökään valmis on, vaikka muuta sanoisi. Ei 16 -vuotias voi käsittää mikä vastuu ja lopun elämän työ lapsesta on. Poikaa ei voi pakottaa isäksi vaikka tyttö lapsen päättäisi pitää, samoin ei tyttöä voi pakottaa äidiksi.
Minä myös kysyisin, että missäs ehkäisy oli??? Minä ottaisin yhteyttä tyttöön ja hänen vanhempiin, keskustelisin ja antaisin pojalle aikaa. Jos ei ole valmis isäksi ei siihen kukaan voi pakottaa.
Jos kyseessä olisi oma tyttäreni, ehdottaisin hänelle aborttia. Minä toivon etten ikinä ole tyttäreni kanssa tuossa tilanteessa, minusta 16 vuotias ei ole valmis äidiksi, vaan hänen tulisi opiskella ja elää nuoren elämää.
ja saada anteeksi. Tehdä vaikkapa abortin jos siltä tuntuu. Tavaksi sitä ei saa ottaa.
että kyseessä on typerä, reginoita lukenut tyttö, joka petkutti ehkäisyasiassa ja haaveili näin sitovansa pojan itseensä. Vietettäis ihquhäät ja elettäis ihquelämää ja mummi ja pappa maksais kaiken ja kasvattais lapsen.
Todennäköisesti tyttö harkitsisi äkkiä aborttia jos poika sanois, ettei ala kotileikkiä leikkimään.
16 v ei ole valmis saatikka äidiksi tai isäksi. Voi kuyllä vaihtoehdon puuttuessa siihen joutua ja rooliin sitten kasvaa.
Onko varma, että tyttö pitäisi tuon vauvan ilman pojan mukana oloa. Tuli ilkeä ajatus mieleen, että onko tuo mahdollisesti keino vain saada poika sitoutumaan.
Oikeast tytölle olisi kuitenkin parasta aloittaa elämä vauvan kanssa kahden, koska tuskin teiniliitto kestää. Teinidraamat tuskin lisäävät pärjäämistä vauvan kanssa ja sen vauvan siinä vaiheessa tulsi kuitenkin olla ykkönen.
Otat yhteyttä tytön vanhempiin.
Tapaaminen heidän, poikasi, tytön ja teidän
kanssa.
Yhdessä keskustelette asiasta, tytöllä on oikeus
päättää omasta kropastaan, mutta myös poikasi mielipide ja ajatukset tulevat huomioida.
Menette vaikka neuvolaan sinä, tytön äiti ja tämä nuori pariskunta.
Tai menevät yhdessä neuvolaan.
Asioista PITÄÄ puhua avoimesti ja kertoa mahdollisimman paljon lapsen syntymästä.
Antaa myös ajattelemisen aihetta vauvan tulon varalle.
Miten tulot? Olisiko järkevämpää asua jomman kumman vanhempien luona kun vauva syntyy?
Rahallisesti kannattavampaa.
Tarvikkeita, vaatteita ym saa käytettynä edullisesti! En tiedä mistä päin olette mutta huuto.net tai www.villalyhty.fi helmi paikkoja.
Jos itselläsi on pieniä lapsia ollut lähiaikoina ja tallella vielä vaatteita ym... annat heille..
yllättävän pienellä sitä löytää kaiken tarpeellisen
Neuvoisin, että nuoret jatkavat normaalia nuoren ihmisen nykyaikaista elämää ja kasvavat omaan tahtiinsa ja seurustelevat niin kauan kuin hyvältä tuntuu, mutta vielä voi se oikea olla joku muukin.
Lapsi annettaisiin tässä tapauksessa adoptoitavaksi sen tytön vanhemmille tai muulle jo aikuiselle lähisukulaisperheelle.
Kauhea se olisi tuossa iässä ryhtyä perhettä perustamaan, kun muut ikätoverit elävät vapaata nuoruuttaan.
Tosin itse olen tottunut sellaiseen elämään, että Tuommoiset suhteet aloitetaan vasta sitten vanhempana ja vain vakavassa mielessä. Olen tottunut, että ensin käydään lukio ja sen jälkeiset opinnot ja sitten vasta perustetaan perhe.
Usein tytär saa ekan lapsen suunnilleen saman ikäisenä kuin äitinsä, joten meitä on moneen junaan.
En oo koskaan kuullutkaan, on varmaan jokin uusi juttu. Vaihdevuosilaastareista olen kuullut ja ehkäisykapseleista...
pojalta kysyin tuosta ehkäisystä, ja tytöllä on kuulemma ollut pari kuukautta käytössä ehkäisylaastari.
Siinä ei ole mitään epäselvyyttä.
Mitä nämä nuoret ovat etukäteen päättäneet? Siis mitä ovat jutelleet ennen ekaa kertaansa ja miten päättäneet hoitaa mahdollisen vauvan? Sitä kysyisin pojaltani tuossa tilanteessa.
En oo koskaan kuullutkaan, on varmaan jokin uusi juttu. Vaihdevuosilaastareista olen kuullut ja ehkäisykapseleista...
pojalta kysyin tuosta ehkäisystä, ja tytöllä on kuulemma ollut pari kuukautta käytössä ehkäisylaastari.
saarnaaminen jälkikäteen auttaa.
Tässä maassa rahalla ei osteta oppilaspaikkaa.Raha ei tarkoita periytyvää älykkyyttä. Huippuoppilaskin voi haluta oppia"rehellisen"ammatin akateemisen paperin sijasta.Suvusta löytyy tälainen ihme. Lukion päättäri 9.8 ja amikseen halusi ja meni. Oli vanhemmilla nieleskeltävää, mutta tietysti tukivat lasta.
Asiaan: Ei auta muu kuin kertoa pojalle teidän olevan vakaana henkisenä tukena tuli mitä tuli. Koitatte yhdessä hoitaa asiat niin, että lapsenne saavat koulut käytyä loppuun. Vastaavassa tilanteessa kyllä sanoisin, että kukaan ei tule tuomitsemaan jos ei jaksakaan perheenä eloa. Lasta ei kuitenkaan pidä unohtaa.
Olenkin miettinyt mitenpäin olisin jos meidän poika toisi tytön masu pystyssä kotiin. Olisi se aika paukku.