Pojan tyttöystävä raskaana. Poika kysyi neuvoa, mitä sanoa?
Eli pari tuntia sitten tuli 16-vuotias poika koulusta kotiin kesken päivän. Minä pienemmän pojan kanssa kotona, ja ihmettelin tietysti, miten tuli kotiin vaikka juuri lähti kouluun. Poika kertoi, että ei ollut käynyt koulussa, olivat kävelleet tyttöystävän kanssa koululle, ja tyttöystävä oli kertonut olevansa raskaana. Poikani ei ollut kuulemma sanonut mitään, vaan lähtenyt samantien kotiin, piti kuulemma saada ajatella, mikä on ihan ymmärrettävää. Nyt poika siis kysyi minulta neuvoa, että mitä tehdä.
Tyttö aikoo kuulemma pitää lapsen, ja on omien vanhempiensa kanssa jo jutellut asiasta, tytön vanhemmat ovat tukevia, ja ovat luvanneet auttaa. Tytön isä omistaa pari asuntoa, joista yhden on luvannut tytölle ja vauvalle (ja siis myös pojalleni tarvittaessa) käyttön.
Pari on seurustellut vähän yli vuoden, ja vaikuttavat hyvin rakastuneilta. Tyttö on käynyt meilläkin pari kertaa, ja vaikuttaa ihan asialliselta ja mukavalta, sen paremmin en tunne. Oma poikani on fiksu ja järkevä, mutta tietysti on hyvin nuori ja ajatusmaailma myös sen mukainen.
Aloittivat molemmat juuri ammattikoulun, ja vauvasta siis eivät ole puhuneet mitään, ei edes tulevaisuuden suunnitelmia asian suhteen. Poika on ihan hukassa, rakastaa tyttöänsä, ei haluaisi tätä jättää tai hylätä vauvan kanssa, mutta ei tiedä pystyykö olemaan isäkään.
Poika tosiaan kysyi minulta neuvoa, ja sanoin, että ajatellaan asioita molemmat tahoillamme tämä päivä, ja jutellaan illalla, mitä ajatuksia on tullut. Nyt kaipailen siis mielipiteitä suuntaan ja toiseen, huomioita ja kokemuksia.
Kommentit (132)
Tervepäisempiä ja tasapainoisempia ihmisiä kuin mieheni ja hänen veljensä saa hakea, anopille ja appiukolle todellakin täytyy nostaa hattua. Ei heillä varmasti aina helppoa ollut, mutta onneksi oli sukua tarvittaessa tukena, ja avioliittokin kesti 20 vuotta (vaikka erittäin nuorena solmittiinkin). On täysin mahdollista, että nuoretkin vanhemmat selviävät hyvin. Toki tukea kaivataan, mutta nuori ikä ei mielestäni saa olla mikään automaattinen aborttiin johtava syy.
Jos joku nyt sanoisi, että olisi ollut kaikille parempi että mieheni kohdalla aikoinaan olisi tehty abortti, niin :(
Varmaan adoptio ja abortti on suljettu pois, joten ei varmaan siitä sen enempää.
Kuvittelisin, että tytön vanhempien tapaaminen olisi tässä vaiheessa hyvä juttu. Sovitte ja suunnittelette miten asiassa tullaan toimimaan. Se, ettette pysty tässä elämäntilanteessa paljoa taloudellisesti tukemaan, lienee myös kerrottava tytön vanhemmille. Lastenne pitää myös oikeasti ymmärtää mitä kaikkea vauvan myötä elämään tulee ja miten elämä muuttuu.
Mun mielestäni 16-vuotiaita ei kannattaisi suoraan laittaa asumaan keskenään omaan asuntoon, eikä edes tyttöä vauvan kanssa kaksin. Ehkä myöhemmin, mutta ei heti aluksi.
Paras asia vauvan tulevaisuutta ajatellen on hyvät/avoimet/tukevat välit vauvan vanhempien ja isovanhempien välillä. Voi olla, ettei
Neuvola lienee paras paikka olla yhteydessä. Sen kautta luulisi löytyvän tarvittavaa ammattiapua kaikille osapuolille.
Tyttö on käynyt meilläkin pari kertaa, ja vaikuttaa ihan asialliselta ja mukavalta, sen paremmin en tunne. Oma poikani on fiksu ja järkevä, mutta tietysti on hyvin nuori ja ajatusmaailma myös sen mukainen.
Eli korreloiko fiksuus nyt iän/kokemusten kanssa?
Ihanaa on se että poikasi ja tyttöystävänsä ovat hyvissä väleissä. heillä voi olla hyvä tulevaisuus edessään. Kannusta poikaasi!
omien vanhempien auttamana?? Miten sairas voi maailma olla :(?? Ja se nyt vain on niin että jos poika haluaa abortin ja tyttö ei niin aborttia ei tule.
Kokisin epäonnistuneeni kasvattajana aika pahasti jos ei 16v poikani olisi kykenevä huolehtimaan ehkäisystä.
1 "luikaus" ilman suojaa=sinusta voi isi/äiti, on yksi asia minkä aion opettaa omilleni.
^^ no huh huh. Aina vaan poikia syytetään, ihan kun tyttö ei ite oo vastuussa kun jalkojansa levittelee. Onhan niitä ehkäisyvälineitä tytöillekkin! Huoh.
Tytöllähä oli käytössä ehkäisylaastari. Kannattas lukee vähän tarkemmin.
Kokisin epäonnistuneeni kasvattajana aika pahasti jos ei 16v poikani olisi kykenevä huolehtimaan ehkäisystä.
1 "luikaus" ilman suojaa=sinusta voi isi/äiti, on yksi asia minkä aion opettaa omilleni.^^ no huh huh. Aina vaan poikia syytetään, ihan kun tyttö ei ite oo vastuussa kun jalkojansa levittelee. Onhan niitä ehkäisyvälineitä tytöillekkin! Huoh.
En tiedä, mikä on oikein ja varmaan sanoisin sen pojalleni. Sanoisin myös, että aborttikin on ihan mahdollinen. Ja läksyttäisin todella, kun ei kondomia käytä.
Tyttis nyt voi sanoa olevansa raskaana, vaikka olis mensut kaksi päivää myöhäs.
Todennäköistä on, että seurustelu loppuu ja tyttö jää yksin vauvansa kanssa. Joku poika voisi jäädä siihen hoivattavaksi myöskin, vauvan äiti kasvaa, mutta kasvaako poika mieheksi.
kirjoitaja huomasi, että ei noi lainaukset näköjään toimi. Ilmeisesti 103 oli siis kommentoinut jonkun muun tekstiä? Eli tällöin viestini oli aiheeton.. :)
Ensinnäkin tyttöhän päätöksen tekee vauvan suhteen. Niin kai se menee, vaikka kuinka yrittäisi olla tasapuolinen.
Jos hän päättää vauvan pitää, niin onnea Sinulle isoäiti! Elämä yllättää ja yllätyksistä vain pitää yrittää nauttia.
Tärkeintä olisi, että nuoret jatkaisivat opiskeluaan. Sinunkin varmasti isovanhempana pitää lapsenhoitoon osallistua. Siihen on kai syytä varautua.
Jos jaksatte kaikki toisianne tukea ja toisistanne välittää, niin vauvalla ja vanhemmilla on kaikki hyvin. Älkää alkako syytellä tyttöä tai poikaasi. Nyt vain tuette heitä tekemään järkeviä päätöksiä ja nauttimaan elämästä ehkä eri tavalla kuin mitä suunnittelitte / he suunnittelivat.
Sitä en vaan ymmärrä... siis jokaisella yhdynnällä hedemöittyminen on mahdollinen ehkäisystä huolimatta, joten jokainen tiedostaa riskin, kun housut laskee jalastaan, että "nyt voi vauva tulla"!!!
Oon melkein 40v, ehkäisen ja harrastan seksiä. Enkä kyllä todellakaan 'tiedosta riskiä' että joka kerralla vauva voi tulla! Ei käy totta puhuen mielen vieressäkään.
(Ookoo, vähän eri juttu näillä teineillä. Mutta silti, älä viitti. Jos ehkäisee, niin ei silloin tartte vauvoja ajatella)
Ja se nyt vain on niin että jos poika haluaa abortin ja tyttö ei niin aborttia ei tule.
Ikävä kyllä.
Suosittelen poikien äitejä ja isejä pitämään oikein perusteellisen seksuaalivalituksen pojilleen, ettei joudu tilanteeseen, jossa ei itse voi tehdä valintoja.
ja tytölle vaikka terapiaa! Ja kaikkea apua ja tukea, mitä voi saada! Enkä jättäisi tytärtäni yksin vaan tukisin siinä aborttiasiassa.
Kyllä abortista toipuu monetkin ja se ei ole 16-vuotiaden tehtävä rueta vanhemmiksi! Ei todellakaan! 16 vuotias käy koulua, harrastaa, liikkuu kavereiden kanssa ja elää nuoruutta!
omien vanhempien auttamana?? Miten sairas voi maailma olla :(?? Ja se nyt vain on niin että jos poika haluaa abortin ja tyttö ei niin aborttia ei tule.
Toinen työkaveri kertoi, että 13-v poikansa oli tullut fritsut kaulassa kotiin. Toinen työkaveri, todella puritaani ja ahdasmielinen, ei ole puhunut 13-v tyttärelleen mitään ehkäisystä ja seksistä! Ei pysty sanomaan mitään näitä termejä ääneen ja on sitä mieltä, että lapsi vielä. Niin onkin 13-v lapsi, mutta entäs vuoden, kahden, kolmen päästä...saattaa olla seksikokeiluita ja pams! Raskaana!
Ja se nyt vain on niin että jos poika haluaa abortin ja tyttö ei niin aborttia ei tule.
Ikävä kyllä. Suosittelen poikien äitejä ja isejä pitämään oikein perusteellisen seksuaalivalituksen pojilleen, ettei joudu tilanteeseen, jossa ei itse voi tehdä valintoja.
tule vahingossa raskaaksi, vai?
Kokisin epäonnistuneeni kasvattajana aika pahasti jos ei 16v poikani olisi kykenevä huolehtimaan ehkäisystä.
1 "luikaus" ilman suojaa=sinusta voi isi/äiti, on yksi asia minkä aion opettaa omilleni.
niin 16v äidin pitäisi asua yksin ja huolehtia yksin vauvasta? Ei ymmärrä.
jotenkin mä ajattelisin, että jos tyttö on päättänyt pitää lapsen niin siihen en yrittäisi vaikuttaa. luultavasti koittaisin porukalla, nuoret ja molemmat vanhemmat jutella asiasta ja tehdä vähän suunnitelmia. tietysti mulle olisi tärkeää suunnitella asioita niin että
-poika saisi koulunsa käytyä
-en haluaisi nuorten muuttavan heti yhteen vaan tapailevan raskausajan, käyvän yhdessä neuvolassa jne mutta ei heti yhteen. se on niin mieletön arki/aikuisuus rysäys kerralla, että se suhde kaatuisi heti siihen
-varmaan toivoisin että pari voisi seurustella ja jos tytöllä todella tuo asunto olisi niin nuori isä voisi olla myös siellä mutta ehkä osin myös asua kotona.
-kertoisin tytölle että vaikka olen järkyttynyt tilanteesta niin koitan silti minäkin olla tukena... ja että meilläkin saisi olla. koittaisin luoda jonkinlaisen yhteisön/tukiverkon nuorelle parille.
Poikasi pisti tytön raskaaksi, vahingossa tai ei- nyt sitten kannetaan vastuu. Nuoret voivat itse päättää pitävätkö lapsen vaiko eivät MUTTA siihen ette kyllä vanhemmat rupea että jätätte tytön yksin hoitamaan vauvaa jotta nuoriherra "saa käytyä koulunsa loppuun" tai vastaavaa!! Tyttö on ihan yhtä arvokas kuin poikakin eikä häntä saa jättää yksin tuollaisessa tilanteessa, varsinkin koska on alaikäinen. Olen itse tehnyt abortin vähän alle 17-vuotiaana ja ihan yksin olin asian kanssa- mutta mitä siitä seurasikaan? Masennuin pahasti, jätin kouluni kesken ja vuoden päästä minulla todettiin vakava mielenterveyshäiriö.
Poikasi pisti tytön raskaaksi, vahingossa tai ei- nyt sitten kannetaan vastuu. Nuoret voivat itse päättää pitävätkö lapsen vaiko eivät MUTTA siihen ette kyllä vanhemmat rupea että jätätte tytön yksin hoitamaan vauvaa jotta nuoriherra "saa käytyä koulunsa loppuun" tai vastaavaa!! Tyttö on ihan yhtä arvokas kuin poikakin eikä häntä saa jättää yksin tuollaisessa tilanteessa, varsinkin koska on alaikäinen. Olen itse tehnyt abortin vähän alle 17-vuotiaana ja ihan yksin olin asian kanssa- mutta mitä siitä seurasikaan? Masennuin pahasti, jätin kouluni kesken ja vuoden päästä minulla todettiin vakava mielenterveyshäiriö.
Pitääkö aikuisen työssäkäyvän miehenkin jäädä kotiin äipän kanssa? Isyysloma on kaikille sama, sitten mies jatkaa hommiaan, oli se sitten opiskelu tai työ. Nainen palaa sitten myöhemmin opiskelu- tai työelämään.
No ei tosiaankaan ole verrannollisia. Ovatko kaikki seksiin tutustuvat ja seksielämän aloittavat valmiita vanhemmiksi?!
Ja poikaa viedään kuin pässiä narussa.
Miten saisi taottua oman pojan päähän, että pitää ne kalsarit jalassa? Kun pojalla ei ihan oikeasti ole mitään sanavaltaa tässä asiassa (jos vaikka haluaisi abortin). Pikkasen kyllä haiskahtaa, että tytön vanhemmat nyt vaikuttavat taustalla hyvin voimakkaasti. Mahtaako tyttö itsekään haluta lasta? Vauva alkanut ehkä tuntua houkuttelevammalta, kun luvataan kämpät sun muut.