Selittäkääpä, virikehoidon puolustelijat, miksi luulette kritisoijien olevan kateellisia?
Miten yleensäkään voi olla kateellinen sellaisesta, mitä voi itsekin saada?
Kommentit (49)
omia lapsiaan kotona. Ei kukaan normaali ihminen voi ajatella noin. Että siis kärsii jollain tavalla, jos hoitaa omia lapsiaan??? Täh! Voisko joku selittää tuon uhrautumisen?
minulla on maisterinpaperit varhaislapsuuden psykologiassa. Ja eihan tassa mistaan 24/7 hoidosta ole keskusteltukaan.
aito sellainen. Nelivuotiaamme on puolipäivähoidossa vaikka olen kotona. Yksityisellä.
Kyllä mä ymmärrän että joku kadehtii. vaan en itsekään ymmärrä miksi pitää kuormittaa yhteiskuntaa sillä että hoidattaa lapsensa yhteiskunnan kustannuksella. Vie sitten yksityiselle ja maksaa jos ei jaksa.
jotka raahaavat niitä lapsiaan hoitoon vaikka ovat kotona.
Eli ei vaan niillä itsekkäillä uusavuttomilla aivoilla voida käsittää että jonkun mielestä ihan oikeasti äiti joka ei saa lastaan hoidettua on LAISKA.
Se on sitten helpompi itselleen selitellä, kaikki jotka ovat erimieltä ovat kateellisia.
Lähinnä huvittavaa. Minusta se että saa hoitaa lastaan kotona pidempään kuin äitiysloman ajan on rikkaus ja etuoikeus. En todellakaan veisi alle 3 vuotiasta hoitoon jos voisin olla kotona, eli jos olisi vaikka sitten se vauva hoidettavana siinä myös. Ja jos ei saa vauvaa ja alle 3 vuotiasta hoidettua ihan itse, niin minusta olisi voinut ne voimavarat punnita paremmin ja jättää sen pikkukakkosen tekemättä.
Niin ja ennenkuin taas joku lässyttää samat virret niin kyllä masentunut äiti on poikkeus tai sitten jo isompi, ihan oikeasti ikäistään seuraa kaipaava lapsi ja silloinkin vain jos kerhoa ei ole tarjolla.
jos joku on niin avuton ettei pysty hoitamaan vauvaa ja esikoistaan itse.
Lähinnä säälittää sellainen avuttomuus ettei saa vaihdettua vaippaa tai imetettyä niin että oma vanhempi lapsi on kotona.
ja jos se vanhempi lapsi kaipaa lapsi seuraa niin voi viedä hänet kerhoon, ei siihen jokapäiväistä tarhaa tarvita.
Ja olen samaa mieltä jo aiemmin vastanneiden kanssa että miksi kukaan olisi kateellinen sellaisesta mitä voi itsekin saada jos vain haluaisi.
kun joku puolustelee virikehoitoa sillä, ettei saa imetettyä vauvaa yhtäaikaa :-DDD
Mihin se ikäraja vedetään vaiko saako suomalaislapsi luvallisesti vasta mennä eskariin jos äiti/isä on kotona sisarusten kanssa?
Alle 3-vuotiaiden virikehoitoa en ymmärrä ellei siihen ole hyvää syytä esim. masennus tai kielen oppiminen (maahanmuuttajat). En millään käsitä miksi 5-vuotiaan tulisi ottaa pois tutusta tarhasta kun syntyy sisarus sen sijaan että hän voisi jatkaa esim. puolipäivähoidossa osan viikkoa? Monessa maassa tämä 5-vuotias olisi jo koulussa.
Suomalainen sisu kunniaan mutta tämä oman kruunun kiillottaminen menee jo liiallisuuksiin.
t. äiti joka antoi 5-vuotiaan jatkaa virikehoidossa mutta otti 3-vuotiaan kotiin kun kolmas lapsi syntyi
en ole myöskään kateellinen niille jotka tekevät pimeää duunia ja nostavat samaan aikaan työttömyyskorvausta. Enkä niille jotka makaavat kotona huvikseen ja elävät toimeentulotuella kun ei huvita tehdä töitä jne.
Eli en ole kateellinen ihmisille jotka käyttävät hyväkseen yhteiskunnan tukimuotoja jotka muut kustantavat veroja maksamalla.
En ole kateellinen (miksi olisin luusereille kateellinen) mutta kritisoin ja en todellakaan hyväksy sitä.
Ihan samanlaisena hyväksi käyttönä pidän sitä että pieni lapsi viedään tarhaan hoitoon siksi että terve normaalikuntoinen äiti ei vaan viitsi tai jaksa vaivautua hoitamaan lasta kotonaan kun pääsee helpomalla viemällä hoitoon. viis siitä että se on lapsellekin raskasta.
(ai niin mä unohdin että kaikki nämä kotiäitien tarhassa olevat 2-3 vuotiaat NAUTTIVAT tarhassa olemisesta ja KÄRSIVÄT jos joutuvatkin olemaan kotona... LOL sallikaa mun nauraa, itsepetosta parhaimmillaan)
Toisessa äiti on masentunut, toisessa äiti ei muuten vain oikein innostu lapsistaan (esikoinen 9-kuukautisena hoitoon, sopeutui kuulemma hyvin... just).
Molemmat aiheellisia. Hyvä, että lapsi saa läheisyyttä, leikkiä, ruokaa, turvallisuutta ja haleja turvalliselta aikuiselta.