Lue keskustelun säännöt.
Minusta koko uusperhekäsite on sairas!
12.08.2009 |
Miksi ihmeessä naisen tai miehen, joka on ehkä jätetty toisen takia, pitäisi olla "aikuismainen", ja kohdella tätä perheenrikkojaa korrektisti ja kehua häntä lapsille??
Lasten etu, joopa joo. Olisikohan se lasten etu ollut se, että oma perhe olisi pysynyt kasassa alunperinkin.
Minusta uusperhekuvioissa ihmisiltä vaaditaan vähän liikaa. Oma lapsi sen ihmisen luona, jota eniten vihaa (esim. "toinen nainen" joka rikkoi liiton).
Sitä surua ja vihaa ei sitten saisi päästää ulos, vaan pitäisi esittää ja hymyillä suu korvissa.
Ei lapsi siitä traumoja saa jos vanhempi on surullinen, vihainen ja katkera.
Inhoan nykyajan ylipsykologisointia, jonka mukaan kaikki ikävät tunteet ja niiden näyttäminen muka traumatisoivat lasta!
Kommentit (42)
Ap yleistää otsikossaan aika rankasti.
Moni on tullut jätetyksi, mutta ei sitä tarvitse omille lapsille kostaa.
Eikä me uusperheiden äidit oikeasti odoteta miehen lasten äidiltä mitään muuta tukemista kuin sitä, että hän tukisi lasten ja isän suhdetta eli antaisi lasten edelleen tavata isää. Antaisi lasten edelleen rakastaa isää, vaikkei itse isää rakastakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi kokee olevansa syyllinen eroon, koska puolet hänestä tulee toiselta vanhemmalta. On myös vaarana, että lapsi tulee silloin myös uskomaan ettei itsekään kykene parempiin valintoihin.Ja toimii, niiden huonoimpien esimerkkien mukaan, mitä vanhemmiltaan saa. Lapselle on identiteettinsä kehityksen vuoksi ensiarvoisen tärkeää kokea olevansa ylpeä isästään ja äidistään. Jos tätä ylpeyttä ei koe, lapsi kokee häpeää olemassaolostaan. Tottahan olisi lapsille parempi, että he voisivat elää yhdessä molempien vanhempiensa kanssa, niin että vanhemmat rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan. Ja kun petetään, ei pahempaa tunnetta ole. Puhumattakaan antaa lapsen tavata sekä entistä kumppania, jonka pitäisi olla perheen tukena, eikä hässimässä uutta hehkeää naisystävää. Suru, viha, katkeruus, kostonhimo, epätoivo täytyy ehdottomasti päästää ulos. Parasta olisi jos löytää, jonkun samassa tilanteessa olevan/olleen. Mieheni petti ja jätti meidät kun lapsi oli alle 5kk, sitä ennen osallistunut runsaasti lapsenhoitoon. Onneksi lapselleni, löysin perhekerhosta ystävän, joka oli samankaltaisessa tilanteessa. Puolin ja toisin tuimme toisiamme ja kun varsinkin kostonhimo alkoi nostaa päätään soitimme toisillemme, kuten tilanteessa joka toistui, etten olisi halunnut lapsen isän näkevän lasta ollenkaan rangaistukseksi. Muuten en olisi lapsen parasta pystynyt ajattelemaan, jollei ystäväni olisi tuolloin kerta toisensa jälkeen sanonut, että minä en halua sitä kuitenkaan lapselleni. Tämä sama tietysti toimi myös toisinpäin. Kyllä lapset epäaitouden aistivat. Mutta en halua omani koskaan, missään ajattelevan, etteikö hän olisi isänsä rakastama. Minun lapseni ei myöskään ole minun terapeuttini, joten kaikkia tunteitani, minun ei tarvitse hänelle ilmaista. Kyllä minä vieläkin koen vihaa ja katkeruutta ja välillä jopa murhanhimoakin, mutta lapsellani on oikeus olla puuttumatta aikuisten asioihin. Aikanaan hän kyselee, ja sitten voin vastata aina miten koen sen tiedon rakentavan hänen persoonaansa oikein.
Olisin varmasti estänyt miestä tapaamasta lasta kaikin keinoin, ja etsinyt lapselle uuden, paremman isän...
Ap yleistää otsikossaan aika rankasti. Moni on tullut jätetyksi, mutta ei sitä tarvitse omille lapsille kostaa. Eikä me uusperheiden äidit oikeasti odoteta miehen lasten äidiltä mitään muuta tukemista kuin sitä, että hän tukisi lasten ja isän suhdetta eli antaisi lasten edelleen tavata isää. Antaisi lasten edelleen rakastaa isää, vaikkei itse isää rakastakaan.
Tuollaista käsitettä ei saisi ollakaan, kuin uusperheen "äiti". Tiedän parempia nimityksiä kaltaisillenne kodinrikkojille...
Puhe oli nimenomaan niistä tilanteista, joissa lähivanhempi on tullut jätetyksi.
Kuka se oli se jättäjä? Ei se toinen osapuoli, vaan ihan se ihq oma kumppani!
Ei terveeseen liittoon kolmas pääse. Piste.
KYLLÄ saa olla vihainen, katkera ja surullinen mutta miksi se pitää lapsiin purkaa?! Syyttömiä he ovat sinun kurjaan elämääsi. Itsekkyyden huippu "kun minuun sattuu niin kaikkiin pitää sattua".
Minä ja ex emme eronneet toisen naisen takia. Otti silti koville koko prosessi, mutta ei tullut mieleenkään että alkaisin lasten isää heille mollaamaan. Mun lapset ei KOSKAAN saa tietää kuinka huonosti hän kohteli meitä ja lapsia kun olivat niin pieniä että tuskin muistavat. Minulla ei ole mitään oikeutta viedä heiltä sitäkään vähää mitä heillä on nyt isänsä kanssa. Omat tunteeni lasten isää kohtaan on vähintäänkin jäätävät silti pystymme kommunikoimaan. Mnä en voita sillä mitään että kostan lapsille heidän isänsä toimet.
Miksi ihmeessä naisen tai miehen, joka on ehkä jätetty toisen takia, pitäisi olla "aikuismainen", ja kohdella tätä perheenrikkojaa korrektisti ja kehua häntä lapsille?? Lasten etu, joopa joo. Olisikohan se lasten etu ollut se, että oma perhe olisi pysynyt kasassa alunperinkin. Minusta uusperhekuvioissa ihmisiltä vaaditaan vähän liikaa. Oma lapsi sen ihmisen luona, jota eniten vihaa (esim. "toinen nainen" joka rikkoi liiton). Sitä surua ja vihaa ei sitten saisi päästää ulos, vaan pitäisi esittää ja hymyillä suu korvissa. Ei lapsi siitä traumoja saa jos vanhempi on surullinen, vihainen ja katkera. Inhoan nykyajan ylipsykologisointia, jonka mukaan kaikki ikävät tunteet ja niiden näyttäminen muka traumatisoivat lasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap yleistää otsikossaan aika rankasti. Moni on tullut jätetyksi, mutta ei sitä tarvitse omille lapsille kostaa. Eikä me uusperheiden äidit oikeasti odoteta miehen lasten äidiltä mitään muuta tukemista kuin sitä, että hän tukisi lasten ja isän suhdetta eli antaisi lasten edelleen tavata isää. Antaisi lasten edelleen rakastaa isää, vaikkei itse isää rakastakaan.
Tuollaista käsitettä ei saisi ollakaan, kuin uusperheen "äiti". Tiedän parempia nimityksiä kaltaisillenne kodinrikkojille...
kun miehen tapasin kun tämä oli eronnut jo 5v aikaisemmin? Ja kyllä mä jonkinlaisena huoltajana itseäni jo pidän, jos se olen ollut minä, joka on hoitanut lapsen tämän ollessa kipeä, käyttänyt lääkärissä, harrastuksissa, järkännyt synttärit, käynyt koulun/tarhan vanhempain-illoissa/juhlissa jo 10v ajan. Pojan äisi on viimeksi esim koulun päättäjäisiin ym osallistunut pojan ollessa 2lk.
se toinen vanhempi voi lopettaa tapailun. Mitäs siinä sitten yritetään hampaat irvessä, jos ei siltä tunnu ja toinen on löytänyt onnensa muualta? Oletko koskaan miettinyt, että syy tuohon "aikuismaisuuteen" on lasten etu? Lapsi rakastaa vanhempiaan kaikesta huolimatta ja lasta särkee, jos toinen vanhempi haukkuu toista. Ja ei se lapsi maailmassa eniten vihaa sitä "toista naista" vaan tottuu kyllä tilanteeseen, jos asialle annetaan aikaa.
Pitäisikö lapsille sitten valehdella?
Eivät lapset ole tyhmiä, kyllä he itsekin jossain vaiheessa ymärtävät, mitä on tapahtunut, jos isä on jättänyt perheensä toisen naisen takia.
Lähivanhemman ei tarvitse olla pyhimys tai yli-ihminen, joskus on ihan tarpeeksi siinä, ettei sentään lähde "huorittelemaan" uutta naista ja haukkumaan isää.
Ei todellakaan tarvitse hampaat irvessä teeskennellä erityisesti pitävänsä isän uudesta. Riittää kun ei yritä estää tai hankaloittaa tapaamisia eikä kaada omaa pahaa oloaan lasten niskaan, jotka sen vuoksi ehkä tuntisivat syyllisyyttä isän luona olostaan.
Todella vääristynyttä, että äideiltä vaaditaan tällaista pyhimysmysmäisyyttä, mutta miksi sitä samaa ei vaadita iseiltä? Eikö hyvä isä olisi lasten edun vuoksi jättänyt aloittamatta sivusuhdetta ja tehnyt kaikkensam jotta perhe pysyisi koossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko minä kodinrikkoja kun miehen tapasin kun tämä oli eronnut jo 5v aikaisemmin? Ja kyllä mä jonkinlaisena huoltajana itseäni jo pidän, jos se olen ollut minä, joka on hoitanut lapsen tämän ollessa kipeä, käyttänyt lääkärissä, harrastuksissa, järkännyt synttärit, käynyt koulun/tarhan vanhempain-illoissa/juhlissa jo 10v ajan. Pojan äisi on viimeksi esim koulun päättäjäisiin ym osallistunut pojan ollessa 2lk.
Kai sinä itsekin sen tajuat?
Olenko minä kodinrikkoja kun miehen tapasin kun tämä oli eronnut jo 5v aikaisemmin? Ja kyllä mä jonkinlaisena huoltajana itseäni jo pidän, jos se olen ollut minä, joka on hoitanut lapsen tämän ollessa kipeä, käyttänyt lääkärissä, harrastuksissa, järkännyt synttärit, käynyt koulun/tarhan vanhempain-illoissa/juhlissa jo 10v ajan. Pojan äisi on viimeksi esim koulun päättäjäisiin ym osallistunut pojan ollessa 2lk.
Kai sinä itsekin sen tajuat?
olevan sairas, sitä tässä juuri ihmettelin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhe oli nimenomaan niistä tilanteista, joissa lähivanhempi on tullut jätetyksi.
Kuka se oli se jättäjä? Ei se toinen osapuoli, vaan ihan se ihq oma kumppani! Ei terveeseen liittoon kolmas pääse. Piste.
Älä viitsi jankuttaa tyhjiä kliseitä.
Pettämiseen on monia muita syitä, kuin huono parisuhde ja useimmiten ne liittyvät vain ja ainoastaan pettäjän omaan sielunelämään.
Ei lapsen etu ole onneton isäkään. On parempi erota, jos ei ole enää halua olla yhdessä.
Ja sitä paitsi kotia ei riko kukaan muu, kuin se kodista lähtevä. On erittäin lapsellista ja säälittävää haukkua/leimata joku kolmas osapuoli syylliseksi omaan pahaan oloon.
Lapsi on aina syytön ja lasta ei saa käyttää oman pahna olonsa roskakorina.
Lapsesi tulee vihaamaan sinua ankarasti, jos toimit niin kuin ap ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhe oli nimenomaan niistä tilanteista, joissa lähivanhempi on tullut jätetyksi.
Kuka se oli se jättäjä? Ei se toinen osapuoli, vaan ihan se ihq oma kumppani! Ei terveeseen liittoon kolmas pääse. Piste.
Älä viitsi jankuttaa tyhjiä kliseitä.
Pettämiseen on monia muita syitä, kuin huono parisuhde ja useimmiten ne liittyvät vain ja ainoastaan pettäjän omaan sielunelämään.
Mutta helpompaa sitä on selitellä itsellensä että se syy on siinä toisessa naisessa eikä omassa peilikuvassa.
se toinen vanhempi voi lopettaa tapailun. Mitäs siinä sitten yritetään hampaat irvessä, jos ei siltä tunnu ja toinen on löytänyt onnensa muualta? Oletko koskaan miettinyt, että syy tuohon "aikuismaisuuteen" on lasten etu? Lapsi rakastaa vanhempiaan kaikesta huolimatta ja lasta särkee, jos toinen vanhempi haukkuu toista. Ja ei se lapsi maailmassa eniten vihaa sitä "toista naista" vaan tottuu kyllä tilanteeseen, jos asialle annetaan aikaa.
Pitäisikö lapsille sitten valehdella?
Eivät lapset ole tyhmiä, kyllä he itsekin jossain vaiheessa ymärtävät, mitä on tapahtunut, jos isä on jättänyt perheensä toisen naisen takia.Lähivanhemman ei tarvitse olla pyhimys tai yli-ihminen, joskus on ihan tarpeeksi siinä, ettei sentään lähde "huorittelemaan" uutta naista ja haukkumaan isää.
Ei todellakaan tarvitse hampaat irvessä teeskennellä erityisesti pitävänsä isän uudesta. Riittää kun ei yritä estää tai hankaloittaa tapaamisia eikä kaada omaa pahaa oloaan lasten niskaan, jotka sen vuoksi ehkä tuntisivat syyllisyyttä isän luona olostaan.Todella vääristynyttä, että äideiltä vaaditaan tällaista pyhimysmysmäisyyttä, mutta miksi sitä samaa ei vaadita iseiltä? Eikö hyvä isä olisi lasten edun vuoksi jättänyt aloittamatta sivusuhdetta ja tehnyt kaikkensam jotta perhe pysyisi koossa?
Ei tarvitse valehdella, mikäli ongelma on sisäisessä käsittelyssä ja äiti ymmärtää, ettei ole eettisesti eikä moraalisesti oikein asettaa omaa etua pienen lapsen edun edelle.
...:D mikä sana on "iseille"..:DDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsen etu ole onneton isäkään. On parempi erota, jos ei ole enää halua olla yhdessä. Ja sitä paitsi kotia ei riko kukaan muu, kuin se kodista lähtevä. On erittäin lapsellista ja säälittävää haukkua/leimata joku kolmas osapuoli syylliseksi omaan pahaan oloon. Lapsi on aina syytön ja lasta ei saa käyttää oman pahna olonsa roskakorina. Lapsesi tulee vihaamaan sinua ankarasti, jos toimit niin kuin ap ehdottaa.
[i
ja antanut sitä vertaistukea, voisi lapseni tänä päivänä paljon huonommin. 23
Olenko minä kodinrikkoja kun miehen tapasin kun tämä oli eronnut jo 5v aikaisemmin? Ja kyllä mä jonkinlaisena huoltajana itseäni jo pidän, jos se olen ollut minä, joka on hoitanut lapsen tämän ollessa kipeä, käyttänyt lääkärissä, harrastuksissa, järkännyt synttärit, käynyt koulun/tarhan vanhempain-illoissa/juhlissa jo 10v ajan. Pojan äisi on viimeksi esim koulun päättäjäisiin ym osallistunut pojan ollessa 2lk.
Kai sinä itsekin sen tajuat? olevan sairas, sitä tässä juuri ihmettelin...
ai.. sori :)
mä luulin että puhuttiin kuvioista, joissa avioliitto on särkynyt ns. "toisen naisen" takia.
Teillähän on aivan eri tilanne.
Itsekin olen sitä mieltä, että on aika kohtuutonta vaatia, että lähiäidin on velvollisuus teeskennellä ylintä ystävää sen naisen kanssa, jonka kanssa mies on häntä aikanaan pettänyt. :(
Rittää, että edes jotenkin asialliset välit pystyy pitämään, eikä vaikkapa puhu naisesta lapsille "se huora" tai "lehmä" tms..
Puhe oli nimenomaan niistä tilanteista, joissa lähivanhempi on tullut jätetyksi.
Kuka se oli se jättäjä? Ei se toinen osapuoli, vaan ihan se ihq oma kumppani! Ei terveeseen liittoon kolmas pääse. Piste.
Älä viitsi jankuttaa tyhjiä kliseitä. Pettämiseen on monia muita syitä, kuin huono parisuhde ja useimmiten ne liittyvät vain ja ainoastaan pettäjän omaan sielunelämään.
Mutta helpompaa sitä on selitellä itsellensä että se syy on siinä toisessa naisessa eikä omassa peilikuvassa.
"Se Oikea" on sitäpaitsi ihmisten luomaa illuusiota. Mikä tahansa suhde voi joko toimia tai väljähtää, jos sitä ei hoida.
Olen synnyttänyt lapsia, olen siis äiti. En tosin ole jokaisen perheeseeni kuuluvan lapsen äiti, joten määritelmän mukaisesti olen uusperheen äiti.
Kenenkään kotia en kyllä ole rikkonut, vaikka sellaista olen kuullut ennenkin väitettävän. Mieheni lasten äiti asui jo uuden miehen kanssa, kun minä tapasin mieheni ensi kerran. Minulla ei ole heidän eronsa kanssa mitään tekemistä.
"Se Oikea" on sitäpaitsi ihmisten luomaa illuusiota. Mikä tahansa suhde voi joko toimia tai väljähtää, jos sitä ei hoida.
Olenkin aina säälinyt niitä, jotka eivät koskaan kohtaa sitä omaansa, mutta en teekään niin enää, koska itse elänkin vain kuplassa. =DDDD
Lapsi kokee olevansa syyllinen eroon, koska puolet hänestä tulee toiselta vanhemmalta. On myös vaarana, että lapsi tulee silloin myös uskomaan ettei itsekään kykene parempiin valintoihin.Ja toimii, niiden huonoimpien esimerkkien mukaan, mitä vanhemmiltaan saa. Lapselle on identiteettinsä kehityksen vuoksi ensiarvoisen tärkeää kokea olevansa ylpeä isästään ja äidistään. Jos tätä ylpeyttä ei koe, lapsi kokee häpeää olemassaolostaan.
Tottahan olisi lapsille parempi, että he voisivat elää yhdessä molempien vanhempiensa kanssa, niin että vanhemmat rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan. Ja kun petetään, ei pahempaa tunnetta ole. Puhumattakaan antaa lapsen tavata sekä entistä kumppania, jonka pitäisi olla perheen tukena, eikä hässimässä uutta hehkeää naisystävää.
Suru, viha, katkeruus, kostonhimo, epätoivo täytyy ehdottomasti päästää ulos. Parasta olisi jos löytää, jonkun samassa tilanteessa olevan/olleen. Mieheni petti ja jätti meidät kun lapsi oli alle 5kk, sitä ennen osallistunut runsaasti lapsenhoitoon. Onneksi lapselleni, löysin perhekerhosta ystävän, joka oli samankaltaisessa tilanteessa. Puolin ja toisin tuimme toisiamme ja kun varsinkin kostonhimo alkoi nostaa päätään soitimme toisillemme, kuten tilanteessa joka toistui, etten olisi halunnut lapsen isän näkevän lasta ollenkaan rangaistukseksi. Muuten en olisi lapsen parasta pystynyt ajattelemaan, jollei ystäväni olisi tuolloin kerta toisensa jälkeen sanonut, että minä en halua sitä kuitenkaan lapselleni. Tämä sama tietysti toimi myös toisinpäin.
Kyllä lapset epäaitouden aistivat. Mutta en halua omani koskaan, missään ajattelevan, etteikö hän olisi isänsä rakastama. Minun lapseni ei myöskään ole minun terapeuttini, joten kaikkia tunteitani, minun ei tarvitse hänelle ilmaista.
Kyllä minä vieläkin koen vihaa ja katkeruutta ja välillä jopa murhanhimoakin, mutta lapsellani on oikeus olla puuttumatta aikuisten asioihin. Aikanaan hän kyselee, ja sitten voin vastata aina miten koen sen tiedon rakentavan hänen persoonaansa oikein.