Joudun lähtemään mieheni kotimaahan juhliin

Muuten olen sitä mieltä, että kyllä miehen mukana tulee myös suku...

Mä lähtisin sillä asenteella että kyllä vähän aikaa nyt sellasta voi sietää, sähän pääset sieltä poiskin. Ja jos sieltä löytyy edes yksi suht ystävällinen henkilö, kyllä sä siitä hengissä selviät.

Kaikki kyräilee minua, pitävät minua outona ulkomaalaisena.

Luulen lisäksi että pitävät myös epäkohteliaana, suomalainen kun ei päästä niin lähelle ihmisiä mitä heillä normaali kanssakäyminen vaatii ja puhuttelumuodoissa menee paljon metsään. Kysy mieheltäs mitä se luulee että sulta odotetaan, sen luulis sukunsa tuntevan.

kaikki se urbaanilegenda ja yleinen käsitys ranskalaisista onkin täyttä totta!

eli kyllä teillä silloin pitää olla kotikielenä jommankumman äidinkieli. Osaako miehesi sitten tarpeeksi suomea?

mutta haluaa että menen mukaan, hän tietää ettei sukunsa ole kauhean innostunut suomalaista miniästään.



ap.

hauskaa. Olen ollut elämäni parhaissa häissä Ranskassa. Kesti kaksi päivää ja shampanja virtasi. En silloin vielä puhunut ranskaa kovin hyvin, mutta ihmiset oli tosi kivoja, kaikki yrittivät jotenkin kommunikoida kanssasi.



Sulla on itelläsi asenteessa tosi paljon vikaa. Niin ja kannattaa kyllä opetella sunkin sitä ranskaa.

niin mahottomasti tollanen asia ahdistaa ja että ihan miestäkin ahdistaa niin sitten et lähde. Oot kipee tai sellanen työhomma ettet voi lähteä. Helppoa eikö.

ovathan ainakin miehen sisarukset sitä koulussa lukeneet vuositolkulla. Suomalaisten vankka englannintaito saa ranskalaiset yleensä hirveän epävarmoiksi. Ranskan kielen opettelu on kyllä kaiken a ja o, suosittelen lämpimästi. Ymmärrät tulevaisuudessa, mitä mies lasten kanssa puhuu ja sukulaisvierailut ovat helpompia.



Itsellänikin oli nuorena Ranskassa aluksi hieman vaikeaa. Suomea pidettiin siihen aikaan lähes kehitysmaana ja minulle toitotettiin jatkuvasti miten ihanaa on varmasti päästä sivistyksen pariin. Tuttavat esittelivät teknisiä laitteita ja kyselivät olinko nähnyt sellaisia aiemmin. Välillä joku mainitsi, että olin ottanut mieheni saadakseni Ranskan kansalaisuuden. Ihan kuin olisin kuuna päivänä luopunut Suomen passistani. Mitä useamman vuoden siellä asuin, sitä enemmän arvostin Suomea. Nykyään pärjään Ranskassa ja Ranskan sukulaisten kanssa mainiosti.Pää pystyssä vaan ja Suomesta ylpeänä!

ehkä sinä et olekkaan mikään ei-toivottu miniä?!

Minun kanssani ei kukaan yritä kommunikoida, eikä se porukka ole mielestäni mitenkään sosiaalista muutenkaan. he ovat hyin tietoisia että ovat ns. parempaa sakkia.

Itse en ole mitenkään ujo ja vetäytyvä normaalisti siis, mutta siellä olen kyllä ihan eri ihminen.



ap.

ei ole viitsinyt opetella edes miehensä äidinkielen alkeita.

vaihtoehto on että et mene.

Sinä olet erilainen kuin he, koska olet ulkomaalainen ja eri kulttuurista. Älä siis edes yritä sulautua joukkoon, vaan ole rohkeasti erilainen. Keskity pysymään hyvän tuulisena vaikka vastaan tulisi minkälaista kyräilyä tahansa. Vierailu on varmaan miehellesi täkeä, joten panosta siihen, että se on hänelle hyvä kokemus. Kenties paikalliset vain jännittävät läsnäoloasi, koska teillä ei ole yhteistä kieltä. Yritä löytää joukosta joku ennakkoluulottomampi tapaus, joka kykenee puhumaan (siis uskaltaa) englantia vaikka ei sitä kovin hyvin osaisikaan. Koita tehdä häneen vaikutus omalla persoonallasi.

koko sukua kielletty puhumasta sulle...?

Lähes kaikki alle 30v ranskalaiset puhuu jotenkin englantia.

Mutta sä et selvästi halua itsekään olla niille millään tavalla ystävällinen, niin älä mene sinne. Luulisi olevan miehesi suvulle myös vaan helpotus kun et mene.

Älä hanki yönjormaa vaan kotimainen mies, ei ole kieliongelmia!

Ei kaikki ranskalaiset ole yrmeitä ja inhoa ulkomaalaisia, sanoisin päinvastoin... Keskimääräisesti ovat erittäin letkeää porukkaa. Itse olen ranskalaisen kanssa naimisissa, ja hänen sukunsa on aina ollut todella ihana minulle. Aina ovat kyselleet paljon suomesta ja ovat kysyneet minun sukulaisteni kuulumisia eivätkä ole asettaneet itseään mitenkään yläpuolelle. No, erona mulla se, että puhun ranskaa. Mutta olisiko sun tapauksessa kuitenkin kielimuuria suurempana ongelmana asenne puolin ja toisin... He ovat varmaan kuvailemallasi tavalla vaikeita, mutta varmaan myös aistivat sinun negatiivisen asenteesi ja ennakkoluulosi..?

vaan hänet... siis se ero.

ap.

oliko teillä myös niin?

Mieheni on arvostetusta suvusta, koulutettu ja komea mies joka kuitenkin rakastaa minua. Minä ei koulutettu, tavallainen maatiainen.

Hänen sukunsa vastusti avioliittoamme ja hän riiteli todella kovasti isänsä kanssa ennenkuin he hyväksyivät että hän tekee sen päätöksen minkä oikeaksi kokee.

Hänen yksi siskonsa "uskoutui" minulle viimeksi kun olin siellä ja sanoi että vanhemmat toivovat edelleen että hän löytäisi ranskalaisen vaimon.

Tässä on kyse muustakin kuin ranskankielen osaamisesta.



ap.

Meillä paljon kontakteja näihin puoliranskalaisiin perheisiin ja Ranska muutenkin elämässämme läsnä. Voin hyvin kuvitella, kuinka ap:n sukulaiset halveksivat täältä takapajulasta tullutta miniää. Osa ranskalaisista vaan on sellaisia. Moni vanhempi puhuu jopa täydellistä saksaa, mutta sitä ei IKINÄ vahingossakaan saa käyttää historian takia. Englanti taas on sellainen kamala globaali kieli, että se on muuten vaan on kiellettyä. Opettele pari fraasia ja iso hymy ja koita kestää. Miehesi on kuitenkin varmaan tosi mukava. Ainakin minun tuntemani ranskalaiset aviomiehet on.

Ja jos lapsia hankitte, niin molemmat puhuu lapselle tietty omaa kieltään ja lapsesta kasvaa kaksikielinen. Siinä asiassa ei palstamammat sua neuvo vaan ihan asiantuntijat. Meilläkin on tässä ihan lähipiirissä 24 kaksikielistä lasta.

pitämään häihin hauskaa mieheni kanssa ja jättäisin kaikenmaailman arvostelijat muut inisijät omaan arvoonsa! Ei sinne kannata anteeksi pyytelemään mennä, vaan miehesi vaimona ja ylpeänä omista juurista. Pois tuollainen kitinä!

Kurjia sukuja ja sukulaisia löytyy suomestakin, eikä vain Ranskasta.

Itse olen naimisissa ranskalaisen miehen kanssa, asun Ranskassa, lapet ovat ranskan suomalaisia.



Olen skandinaavi blondi, alkuun en puhunut sanaakaan ranskaa, mutta silti minut otettiin hyvin vastaan. Riitti hymyillä ja olla ystävällinen Alkuun puhuttiin englantia (eihän se tietenkään hirmu hyvää enkkua ollut, tosi huonosti puhuvat mutta arvostin sitä että edes yrittivät). Olen ihan tavallisesta, suomalaisesta eroperheestä, köyhästäkin jossain vaiheessa, mutten ole antanut sen vaikuttaa itsetuntooni.

Mieheni on hyvin koulutettu, itse olen amk-taustainen.



Eli summa summarum, kurja tilanne sulla ja miehesi sukulaiset ovat tosi inhottavan kuuloisia, mutta sillä ei kyllä minun mielestäni ole juurikaan tekemistä miehen kotimaan kanssa.

mutta hänen sukunsa on kyllä.



ap.