vaimolle kahta yhtäaikaa
olen haaveillut että haluaisin rakastella vaimoni kanssa niin että mukana olisi myös toinen mies. Tähän henkilöön voisi aluksi tutustua esim s-postitse ja sitten sopia tilaisuuden tullen tapaaminen vaikkapa hotelliin jolloin molempien osapuolien identiteetti pysyisi salassa.
En vain ole koskaan uskaltanut kertoa vaimolleni tällaisesta fantasiasta.
Onko muilla saman suuntaisia fantasioita tai kokemuksia kolmannesta osapuolesta?
Kommentit (66)
Minä olen iloinen, että olen kokenut kimppakivat silloin kun ne tapahtuivat. Nykyisessä avioliitossani en halua mieheni "antavan" minua kenellekään.Nautin seksistä hänen kanssaan enemmän kuin koskaan missään suhteessa tai kokoonpanossa (! totisesti)olen edes osannut kuvitella. silti en kiistä menneiden tapahtumien arvoa ja merkitystä seksuaalisuuteni löytöretkinä. Mieheni on puhunut toisesta miehestä, joskus pariskunnastakin, mutta minä olen torjunut hänen ehdotuksensa.Mieheni tietää aikaisemmista seksikokemuksistani ja luultavasti siksi on tyytynyt tilanteeseen nurisematta.Minä en usko, että mieheni kestäisi tilannetta olematta mustasukkainen, kipeän mustasukkainen ja sitä vahinkoa en halua meille tapahtuvan. Ehkä joskus - vuosien, vuosien kuluttua, kun kaipaamme piristystä, eikä mustasukkaisuus ole niin herkässä - ehkä sitten. Minä voin pahoin jo ajatuksestakin, että mieheni rakastelisi toista naista.
#40
Täällä maanpäällä eletään vain kerran. Suunnilleen samanikäisenä miehenä haavailen minäkin tilanteesta, jossa saisin toisen miehen kanssa olla yhden naisen ilona. Sanoista tekoihin, jutellaan sähköpostitse enemmän. ukkobuddy@yahoo.com
Itse olen haaveillut tuosta toisesta miehestä vaimoni kanssa ainakin 10 vuotta ja joskus ehdottanutkin, mutta tyrmätty on ja lujasti.
Että tässä nyt vaan saan luvan haaveilla...
Ei kannata tehdä asiasta hankalempaa kuin se on. Ettehän te varaosaliikkeeseenkään mene tyyliin "Saisinko yhden varaosan?" Sitähän voi jo etukäteen kysästä ja kertoa mitä 3. pyörältä haluaa. Jos haluaa pienkullisen, niin kysyy sitä kokoa.
Siis millainen mies haluaa nähdä toisen miehen panemassa omaa vaimoaan??? N35
Ehkä sellainen, jolle vaimon seksuaalinen nautinto on niin merkittävä asia, että sen eteen voi tehdä melkein mitä tahansa. Kyllä siinä itselläänkin on fiilikset katossa kun tavallinen perheenäiti muuttuu komen kimpassa kiimasta kiemurtelevaksi vampiksi joka vaatii aina vaan lisää kyrpää sissänsä.
Ei saa olla komplekseja esim, peniksen koosta. Siksipä tämä toteutuu minulla ainoastaan ajatuksen tasolla.
Ehkä sellainen, jolle vaimon seksuaalinen nautinto on niin merkittävä asia, että sen eteen voi tehdä melkein mitä tahansa. Kyllä siinä itselläänkin on fiilikset katossa kun tavallinen perheenäiti muuttuu komen kimpassa kiimasta kiemurtelevaksi vampiksi joka vaatii aina vaan lisää kyrpää sissänsä.
Ylös?
Ehkä vähän samantyylisiä fantasioita olis, ei vaan pysty vaimolle ehdottamaan kun se on toisten miesten seurassa niin ujo että se varmaan tekosia mut :/...
tämä toinen mies onkin erityisesti vaimosi mieleen? Hän mouruaa, ulvoo nautinnosta ja haluaa tätä uutta tyyppiä aina uudestaan ja uudestaan. Oma seksielämänne on ihan kuollutta kun et enää sytytäkkään häntä.
Kolmannen osapuolen ottaminen kemuihin mukaan on aina todella iso riski ja melkein toimii ainoastaan jos pariskunnan molemmat osapuolet ovat olleet jo aikaisemmin swingereitä. Vaikka fantasia tuntuu kiihottavalta niin se on juurikin sitä unelmaa kun kaikki menee oman mielen mukaan.
kerran pääsee vauhtiin niin tuosta oravanpyörästä ei pääse irti. Se on niin että pitkässä suhteessa helposti jää miehenä ja miksei naisenakin kakkoseksi kun saa tuoretta todella himokasta kyrpää/pillua.
Tilastoja tuskin on mutta kyllä äkkiseltään ajateltuna aika paljon eroja tuo aiheuttaa. Niillä pareilla joilla suhde kestää niin varmasti swingaavat aikalailla ettei kyllästyisi.
Perimmäisajatuksena ihan hauska jos mustasukkaisuuden pystyisi jotenkin välttämään.
Hauska näissä on että miehillä ja naisilla tuntuu olevan tämä 2+1 aika kestosuosikki unelma mutta enemmän taitavat miehet antaa toisten miesten panna naisiaan verrattuna että nainen päästää petiin toisen naisen leikkimään miehensä kanssa.
Minulla oli samanlaiset haaveet, minä vain kerroit vaimolle että sellainen asia kiihottaa minua , vaimo kieltäyty ekana koko asiasta , mutta parin päivän päästä se itse halusi että vois kokeilla kun sattuu sopiva mies kohdalle. Laadimme ilmoituksen nettiin ja siihen tulikin vastauksia aivan mielettömästi , sieltä sitten valitsemaan sopiva , ja sieltä löytyikin yksi siisti mies joka kävi luonamme useamminkin ja meillä oli ihania viikonloppuja yhdessä,
Olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä ja vähän yli 40 -kymppisiä, joten luottamus on kohdallaan.
Se on ihan sama sille, onko luottamusta jos se toinen mies sattuukin olemaan makeampi. On kohtuuhyvä keino saada pitkäkin liitto päätökseen kun ruoho onkin vihreämpää aidan toisella puolen. Ja vaikkei menisikään poikki, ei asiat aina mene niinkuin elokuvissa. Se mikä on fantasiaa, ei välttämättä toteudu käytännössä. Esim. sillä toisella miehellä (tai sulla) ei nousekaan siinä tilanteessa. Nauti siinä sitten seksistä. Pahimmassa tapauksessa se toinen käy jyystämässä naistasi suljettujen ovien takana ja kuuntelet voihketta. Ja session jälkeen nainen ilmoittaa että tää oli nyt tässä, parempi löytyi. Kiva juttu, vai?
Meillä on rouva myös asiasta kiinnostunut. Itse olen monenlaisia kokoonpanoja kokeillut ennen seurustelua ja olihan se ihan hauskaa. Ei mitään ihmeellistä minun mielestä, mutta kaikkea pitää kokeilla. Sanoin sitten, että minulle sopii, jos ensin kokeillaan toisen naisen kanssa näin tasa-arvon nimissä. Siihen loppui rouvan ehdottelut asian suhteen. Olisi kuulemma ok kaksi miestä ok, mutta se on ahdistavaa ja aiheuttaa mustasukkaisuutta, jos on kaksi naista yhtäaikaa:D
Paras isoissa hotelleissa mutta mielummin Suomessa. Vaimo menee baariin ja yleensä saa seuraa heti. Tarkkailen sivummalla ja vaimo kaikessa rauhassa "valkkaa" sopivan. Kaljamahaiset, känniläiset, epäsiistit saa heti pakkia.
Joskus on sovittu että vaimo testaa ensin yksin illan ensimmäisen. Sitten seuraavalla iskulla tulen mukaan huoneeseen. Tietysti asia on kaverille kerrottu.
Mie oon saanut kokeilla vierasta miestä. Mieheni odotti baarissa, kun yks komea mies hoiteli minut hotellissa. Oli ihanan kiihkeetä :)
Vaimoni on aikamoinen teaseri ja kalunnostattaja ja kieltämättä kiihottaa, kun ollaan bailaamassa ja miehet roikkuu naisessani pyytäen tanssimaan yms. Vaimoni on kertonut, että usein miehet ovat tanssineet hitaita kalut pystyssä ja samalla pyrkineet hyväilemään pyllyä ja tissejä. Nauramme yhdessä näitä juttuja. Aina miehet tarjoavat paukkuja yms. ja kerran vanhempi mies halusi välttämättä tarjota laivalla meille koko illan ja oli jo varma, että pääsee pukille. Kysyi minulta lupaa nussia, sanoin, että vaimo päättää sellaiset asiat. Pettyi kovasti, kun vaimoni ei suostunut edes imemään sen kullia kannella. Tarjosi lopulta rahaakin, jos vaimoni ottaisi suihin tai pääsisi katsomaan, kun vaimoni imisi minua. Usein myös hyvin nuoret kundit piirittävät ja ovat aika rohkeita hyväilyissään. Jos vaimoni haluaa, saa vapaasti kokeilla nuorta miestä tai imeä vanhempaa kullia, kunhan kertoo mulle.
Oltiin hotelilla tanssiravintolassa mieheni kanssa ja mieheni halusi että menen baariin "hokutuslinnuksi", kuten joskus on fantasioitukin tästä.
Pian paikallinen lapinmies haki tanssiin ja heti ekan kappaleen aikana ehdotti siirtymistä rauhallisempaan paikkaan. Myös kimppakiva olisi mahdollista kun hänen Rovaniemen tuttu asui siinä samassa hotellissa.
Minua kiihoitti kun mieheni seurasi aivan vierestä lähtöämme. Rovaniemen ystävä oli huoneessa siisti puku päällä ja herrasmiehen elkeet hänellä. Heitin tanssileningin pois ja alla ei ollut mitään. Posliini etelänrouvan pimpsa olikin kuumaa haluttua näille kavereille.
Tehtiin koko skaala ja sain erikseen molempiin reikiin, ja tupakan jälkeen he olivat jo valmiita tulemaan yhtäaikaa minuun. Huomasin kaikesta että en ollut heille ensimmäinen "tupla-tapaus". Kaikki meni hyvin, kuivasin enimmät veskissä ja vedin mekon päälle. Mieheni halusi kuulla kaiken ja tuli vielä liukkaille..
Hieno tarina. Meille kävi vähän samalla tavalla laivalla. Olimme vaimon kanssa risteilyllä kesällä 2009. Istuimme puolityhjässä yökerhossa alkuillasta kun pöytään istui vieras iäkkäämpi pariskunta n.50v. Mies oli innostuneempi kuin vaimonsa, joka oli nuorempi ja hiukan vaivaantunut ja jäi taustalle. Itse olin tilanteesta hyvin kiihottunut ja vaimoni lähinnä huvittunut. Mies tarjoili juomia ja kävi tanssittamassa vaimoa. Kysyi lupaa minulta, höh. Sanoin, että jos haluat tanssia vaimon kanssa kysy häneltä. No vaimo suostui. Mies kävi melko kuumana ja minuakin kiinnosti nähdä josko vaimo lähtisi vieraan nussittavaksi. Vaimo ei vain syttynyt tälle miehelle, harmi. Taustalla ollut miehen vaimo oli ihan ok ja suhteellisen hotti. Olisin mielelläni nähnyt vanhemman pukin nussivan vaimoani. Muutenkin kiihottaa ajatus siitä että monta miestä (väh. Kolme) panee kiimoissaan vaimoani ja ruiskivat nesteensä hänen päälle. Muutenkin se, että vaimo tekee sellaista, mitä ei suostu tekemään minulle kiihottaa, kuten suuhun laukeaminen sperman nieleminen.
molemmat yhtäaikaa molemmassa reiässä?
kaksi miestä saamaan aikaan on taivaallinen kokemus.! Kaksi taitavaa hyvin varustettua miestä ja minä. Myös taitava kielen käyttäjä toi helpotuksen ankaraan puutteeseen kun kotona on haluton äijä.
Niin lopulta toteutimme 3 kimpan. Pe-su vierähti.Myönän että nautin. Mieheni kuitenkin jäi mustasukkaiseksi, kun olin kuulemma sanonut aktien aikana 3-pyörälle kymmeniä kertoja, että luoja, sulla on iso tai varovasti-se on niin paksu...tai ettei työnnä suuseksissä pohjaan-koska oksennan. 8 kuukautta on nyt ollut aika vaikeaa. Olkaa varovaisia.