Lue keskustelun säännöt.
En rakasta poikalapsiani
09.08.2009 |
Sain ensin kaksi poikaa, ja itkin kun heidän sukupuolensa selvisi. Sitten sain tytön, silmäteräni, ja hän merkitsee minulle kaikkea.
Olen arjessa tasapuolinen, sillä tavalla feministisesti, kaikki joutuvat tekemään kotitöitä, kaikki saavat samat huvitukset, mutta tytön kanssa vietän myös kahden kesken aikaa, käymme kaupungilla, "shoppailemme", kudomme yhdessä ja olen opettanut häntä arvostamaan naiseuttaan niin että kun yleensä tytöt ovat "peniskateellisia", hän on ylpeä siitä, että saa alkaa naiseksi. Hän on fiksu ja empaattinen, osaa käyttäytyä, kun pojille sai aina selittää ja selittää yksinkertaisetkin asiat eivätkä he silti yleensä toimi niinkuin sanon.
Yksi päivä huomasin ajattelevani, että mitä jos lapsille kävisi jotain (kun he olivat mumman ja papan kanssa matkalla). Ensimmäinen ajatus oli, että kunhan tytölle ei vaan tapahdu mitään.
Apua! En ehkä vihaa miehiä, mutta yleisellä tasolla en arvostakaan heitä kovasti. Olen aina halveksinut poikalapsiaan paapovia äitejä, jotka vielä siirtävät eteenpäin huonoa itsetuntoaan omille tyttärilleen. En olisi halunnut poikia ollenkaan ja ärsyynnyn heidän tavastaan toimia. Mikä neuvoksi? Miten saisin kasvatettua pojillekin hyvän itsetunnon ja rakastettua heitä edes jollain tavalla? Kellään muulla lapsen sukupuoleen liittyviä ongelmia?
Kommentit (47)
sen itsekin. Mitäs jos kävisit vähän psykiatrin kanssa juttelemassa. Olisi ehkä hyvä purkaa tuo epäarvostus miehiä kohtaan. Et voi kasvattaa mitenkään itseään arvostavia, kunnollisia pieniä miehiä, jos et itse arvosta miehiä tai pidä heitä kunnollisena.
Muutenkin sinulla tuntuu olevan jotenkin korostunut tuo sukupuolijako. Hienoa toki, että opetat tyttöäsi "arvostamaan naiseuttaan", mutta mitäs, jos antaisit niiden lasten vaan olla yksilöitä? - Liika sukupuolistaminen ("poikien tapa toimia"???WTF?) vaan rajoittaa ihmistä ja lokeroi tämän. Mitäs jos tyttösikin saisi kasvaa vain yksilönä ja tehdä mitä tekee, ilman että se on jotenkin "TYTÖN tapa toimia"? Mitä, jos tyttö tekeekin jotain poikamaista? Haluaa esim. alkaa harrastamaan fudista tai autourheilua isompana? Ymmärrätkö ja sallitko tämän ei-tyttömäisen tavan toimia? Entä, jos poikalapsesi kiinnostuu vaatesuunnittelusta tai jostain muusta tyttömäisestä? Miten suhtaudut siihen?
Hyvä, että yrität toimia tasapuolisesti lastesi kanssa, mutta kyllä lapset vaistoavat äidin tunteet! - Hanki apua äkkiä näihin negatiivisiin ja lokeroiviin ajattelumalleihisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen erään miehen jolla myös kaksi poikaa ja tytär. Pojat jäävät aina vaille kaikkea sitä huomiota mitä tyttö saa. olen huomannut että suurimmalla osalla miehiä on vahva tarve saada pojasta koulittua huippu-urheilija tms. ja jos poika haluaakin tehdä jotain muuta niin sitten pelätään että siitä tulee homo ja sittenhän vasta häpeä olisi suuri. Tämä tuttu mieshenkilö pitää tyttöä kuin silmäterää ja huolehtii tytön hyvinvoinnista, mikä sinänsä upea juttu, mutta valitettavasti nämä pojat oireilevat todella pahasti koska eivät saa samaa huomiota isältään kuin siskonsa.
Tarvitset jonkun jolle puhua tunteistasi. Et varmasti ole ainoa laatuaan näissä asioissa...
Tuohon kysymykseen poikatyttöasiasta.. siis minun tyttäreni on aika "poikatyttö", pelaa kontaktilajeja ja on lihaksikas, joskin hän myös tykkää kimallemeikeistä ja naisten välisestä hömpästä. Tämä ei ole klassisista sukupuolirooleista johtuvaa, minä en vain pidä pojista.
Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että kun menemme anoppilaan tai omille vanhemmilleni, pojat saavat aina huomiota, heidän saavutuksiaan kehutaan ja heidän riehumistaan pidetään "niin hauskana", mutta tyttären rauhallista hymyä ja varovaista kertomista omista jutuistaan kukaan ei kuuntele. Minutkin on kasvatettu kakkosluokan kansalaisena veljiini nähden, veljistä tuli hampuuseja, minusta alallani menestyvä ihminen. Silti vanhemmilleni on aina merkannut eniten se, että "pääsin" naimisiin. Ja nyt näköjään pojat merkkaavat.
Tajuan kyllä, että en voi muuttaa sukupolvien pituista naisten kakkoskansalaisuutta olemattomaksi vain suosimalla tytärtäni, ja yritän olla tekemättä sitä. Mutta loppupeleissä tuo tytär merkitsee minulle enemmän kuin pojat, jostain syystä.
minullakin on "vain" poikia ja taaskin poika tulossa, mutta olen kyllä onnellinen pojistani enkä tyttöihin heitä vaihtaisi!
pojistasi sellaisia jotka haluaisit miesten olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta edelleen se perusongelma, että koen pojat todella rasittavina ja ikävinä, vaikka heitäkin kai pitäisi rakastaa samaan tapaan.
Poikasi huomaavat rakkaudettomuutesi.
Itse huomasin kuinka äitini suosi veljeäni lapsuusajan, tilanne muuttui kyllä sitten siinä teini-iässä tasapäiseksi. Aina ollessani lapsi paasasi kuinka hänelle lapset on tasavertaisia. Tuon paasauksen syy oli se huono omatunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isän valtavaa tarvetta olla poikansa kanssa (tyttärensä unohtaen) ei yleensä tyrmätä näin täysin. Äitien varassa tämä kasvatus tuntuu olevan. Miten ap:n perheessä mies toimii?
Se, että haluat tytön tuntevan olevansa arvostettu, ei ole mitenkään pojilta pois, kunhan hyväksyt pojatkin. Taustasi voi selittää käytöstäsi, mutta ei anna lupaa hylkimisiin.
Jos olet kovin negatiivinen, heijastuu tämä poikien käytökseen ja kierre on valmis. Yritä etsiä jotain toimintaa poikienkin kanssa. Jokaisella lapsella voisi olla oma juttunsa äidin kanssa. Ja tietenkin myös isän kanssa.
Tärkeintä on muistaa, että jokaisen lapsen täytyy saada tuntea olevansa hyväksytty sellaisenaan kuin on! Uskon, että rakastat poikiakin. Anna sen näkyä arjessa - ja kerro se heillekin.
Kyllä mä äitinä rakastan ja arvostan lapsiani sukupuolesta riippumatta! Hae apua pian, ettet pilaa poikiesi ja samalla myöskin tyttäresi kasvupohjaa kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnen ihan samalla tavalla.Esikoinen on poika ja oli syntyessään pettymys..en tuntenut vauvaa kohtaa mitään pitkään aikaan.Toki hoidin normaalisti.Sitten kyllä aloin pitää pojasta,mutta en ole koskaan rakastanut häntä.En ikinä.
Tyttö syntyi 1v4kk myöhemmin ja on ollut alusta asti rakas.
En ole pitänyt poikaa sylissä varmaan 3-4 vuoteen,en ota viereeni,en pussaile tai halaile.Poika on kuitenkin vasta 5v
Voi vain kuvitella millaiset jäljet tuo jättää poikaasi.
MIkään ei ole pahempi lapsella kuin se että omat vanhemmat eivät rakasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos miehelläsi olisi kaksi vaimoa ja sinä olisit sillain ihan kiva, mutta toista vaimoa miehesi rakastaisi todella ja syvästi? Sisarukset vertaavat koko ajan vanhempiensa rakkauden ja huomion tasavertaisuutta. Jonkun sisaruksen suosiminen syystä tai toisesta, konkreettisesti tai "pinnan alla" (tiedostamattomana, kiellettynäkin) jäytää muiden lasten omanarvontuntoa: "Mitä minussa voi olla niin huonoa, etten kelpaa? Miksi olen syntynyt tällaiseksi? Miksi en ole kuin tuo sisarukseni, josta vanhempani pitää enemmän kuin minusta?"
Itselläni oli lapsena vahva tunne, että äitini piti veljestäni enemmän kuin minusta. Kun kysyin asiasta äidiltäni, hän kivahti, että älä kysele siitä. Bingo, osui ja ummpasi - oli arka paikka.
Minulla on tyttö ja poika. Rakastan heitä yhtä paljon (annan kaikkeni kummankin eteen), mutta eri tavalla, koska he ovat erilaisia. Poikaani on helpompi rakastaa, koska hän on sävyisämpi ja yhteistyökykyisempi luonne. Tyttäreni esikoisena teki minusta äidin ja hänen kanssaan ja hänen ansiostaan saan opetella ensimmäistä kertaa kaikkia vanhemmuuden eri vaiheita. Rakkauteni häneen kulkee syvempiä uria - välillä kipinöi, mutta syvin tunne on rakkaus.
Voisitko ajatella, että myös sinä rakastat lapsiasi eri tavoin, ei niinkään eri määrää? Jostain syystä sinun on helpomi rakastaa tytärtäsi - ja tätä suosittelisin pohtimaan tarkoin, mistä sinulla on siinä kyse. Käytännön tilanteissa tehtäväsi on kilvoitella ja olla tarkka siinä, että olet tasapuolinen lapsillesi. Se ei tarkoita, että teet kaikki samat asiat kaikkien lasten kanssa, vaan että todella pysähdyt kohtaamaan kunkin lapsen sellaisena ihmisenä kuin hän on - ei vain etuliitteelä "poika" tai "tyttö". Eivät he mitä tahansa tyttöjä tai poikia, vaan sinun lapsiasi, ainutkertaisia ihmisiä.
Sydäntä riuduttaa ajatella lasta, joka ei saa sylin lämpöä ja hellyyttä!
Oletko miettinyt, mikä taustassasi aiheuttaa sen, että pojan rakastaminen on sinulle näin vaikeaa?
Hyvä, että tunnistat ja tunnustat tilanteen.
mä ymmärrän sua hyvin ap tunnen ihan samalla tavalla.Esikoinen on poika ja oli syntyessään pettymys..en tuntenut vauvaa kohtaa mitään pitkään aikaan.Toki hoidin normaalisti.Sitten kyllä aloin pitää pojasta,mutta en ole koskaan rakastanut häntä.En ikinä. Tyttö syntyi 1v4kk myöhemmin ja on ollut alusta asti rakas. En ole pitänyt poikaa sylissä varmaan 3-4 vuoteen,en ota viereeni,en pussaile tai halaile.Poika on kuitenkin vasta 5v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vain kuvitella millaiset jäljet tuo jättää poikaasi.
MIkään ei ole pahempi lapsella kuin se että omat vanhemmat eivät rakasta.
miten voisin muka aidosti rakastaa?eikai sellaista voi oppia?Kyllä mä tunnen aina välillä itseni hirveäksi,mutta en tunteilleni(tunteettomudelleni)mitään voi
ap, kirjoitit, että halveksit äitejä jotka paapovat poikiaan ja siirtävät huonoa itsetuntoaan tyttöönsä. Toisessa kirjoituksessasi kävi kuitenkin ilmi, että sinä itse olet jäänyt veljiesi varjoon lapsuudessasi. Kyllä itsetunto ongelma on nyt (myös) sinulla itsellään ap.
itse kasvoin samanlaisessa perheessä, poikien keskellä. Pojat ovat edelleen äidin silmissä toisenlaisessa asemassa kuin minä, ja kärsin siitä kyllä. Onneksi meillä isä on ollut aina (melko) tasapuolinen. Äiti on peräänkuuluttanut aina sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta ei pysty sitä omassa elämässään toteuttamaan. Se vituttaa ja katkeroittaa.
Mulla on itselläni tyttö ja poika. Huomaan, että rakastan heitä pikkuisen eri tavoin; johtunee ehkä siitäkin, että tyttö on kuopus ja vielä oma "vauvani". Rakastan kuitenkin kumpaakin mielettömän paljon, ja olen molemmista lapsistani suunnattoman ylpeä. Molemmat saavat syliä ja suukkoja, ja molemmille kerron joka päivä, kuinka paljon heitä rakastan. Haluan viimeiseen saakka olla parempi äiti kuin omani on; tapan itseni (älkää ottako tätä kovin vakavasti) jos huomaan, että en osaa olla tasapuolinen lapsiani kohtaan.
Ettei ap sullakin olisi vain kyse siitä, että rakastat lapsiasi eri tavoin? Tyttöä kohtaan ehkä tunnet sielujen sympatiaa ja hellää rakkautta, poikiasi rakastat toisin? Toivottavasti kyse on siitä, eikä asia ole kuten itse sen kirjoitit. Rakkaudettomuus nimittäin voi olla pojillesi tuhoisaa, kuten täällä moni on kirjoittanut, ja lisäksi poikasi voivat alkaa vihata tyttöä jos tyttö saa jotakin sellaista jota pojat eivät - ja tyttöhän on itse syytön siihen!
Itse olisin hakeutunut terapiaan, puhunut ongelmasta neuvolassa, perheneuvonnassa, missä vaan, mistä voisin saada edes jotain apua itselleni ja pojilleni! Miksi te ette tee niin???
Ja ainakin teidän täytyy hyväksyä se, että teidän kylmyydellänne on vakavat ja pitkäaikaiset seuraukset, joista takuulla tulette saamaan osanne.
-Miten voitte elää itsenne kanssa?
Itse olisin hakeutunut terapiaan, puhunut ongelmasta neuvolassa, perheneuvonnassa, missä vaan, mistä voisin saada edes jotain apua itselleni ja pojilleni! Miksi te ette tee niin???
Ja ainakin teidän täytyy hyväksyä se, että teidän kylmyydellänne on vakavat ja pitkäaikaiset seuraukset, joista takuulla tulette saamaan osanne.-
vakava itsetutkiskelun paikka? Toivottavasti saat asiasi kuntoon!
Omaa lapsuutta ja kokemuksia miksi e t pysty poikiasi rakastamaan?
Ehkä apua psykiatriasta jossa opit käsittelmään tunteitasi jne.
Meinaan ne sinun poikasi kyllä vaistoavat että olet heitäkohtaan kylmempi.