Minkä verran alkoholia kului?
Suureen keskusteluun jatkoa =)
Mies joi aterialla 1 oluen ja nyt illalla lasillisen viiniä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen pari olutta.
Itse olen nautiskellut punaviinipullosta loput, aloitin aterialla klo 16
Kommentit (94)
yhden punaviiniglögin, kaksi lasia punaviiniä ja yhden siiderin. Mies ei mitään.
Olen siis raskaana, normaalisti olisin juonut ehkä yhden lasin ruuan kanssa ja illalla toisen lasin, korkeintaan. Mies otti illalla yhden lonkeron saunan jälkeen.
Eilen aattona mies joi pari lasia olutta ja yhden lasillisen terästettyä glögiä.
"Viinin nauttiminen ruoan kanssa on mielestäni sivistyneeseen käytökseen kuuluva elementti ja hyvä konjakki kahvin kanssa myös."
Mitä sivistynyttä on nauttia viiniä, konjakkia? Kulttuurimme on tullut näkemys, että alkoholia voi nautiskella missä vain, milloin vain eli se kuuluu olennaisena osana elämään. Minkä vuoksi? Totuushan kuitenkin on, että se rentouttaa, tuo hetkeksi "pienen sievän"; sekö on sivistynyttä, keinotekoista irtiottoa?
lasia punkkua yhteensä, eli siis 1 lasi/ aikuinen ruuan kanssa. Olemme yleensäkin juomatavoilta hyvin pienissä määrissä pysyviä (me ostellaan niitä sellaisia minivinkkuja)
alkoholia joulupöydässä, vappuna, pääsiäisenä tai missään juhlapyhässä. Jos otettiin kohtuudella niin oli arkinen viikonloppu (jos juotiin malja jonkun kunniaksi niin yleensä se oli pommakkia). Nyt aikuisena kukaan ei ole alkoholisti tai absolutisti vaan ymmärtävät, että juhlaan ei tarvitse kuulua alkoholia.
Alkoholi on meidän molempien lapsuudenkodeissa ollut todellinen ongelma, jouluisin juotiin, joka viikonloppu juotiin. Siis meidän molempien vanhemmat.
Miehen veli juo myös, en ole nähnyt häntä selvinpäin vuoteen. Lapseni syntymäpäivillekin tuli kännissä! Nyt he ovat kutsuneet meidän joulupyhinä syömään. Arvaa menemmekö? Emme. Tiedämme että siellä ollaan humalassa.
Samoin minun ja mieheni lapsuudenkodeissa. Molemmista on tullut kutsu. Mutta olemme selittäneet jotain ympäripyöreää vastaukseksi että emme voisi mennä.
Ei ole kiva juttu, että joutuu alkoholin takia jättämään lähisukulaiset väliin. Mutta se on heidän valintansa. Jos asiasta kyseisille ihmisille mainitsee, saa haukut päälle.. Olen kyllä yrittänyt, mutta minkäs teet.
Tästä syystä emme juo kotona KOSKAAN lasten nähden enempää kun sen pari lasia, sekin on tavallaan jo liikaa.
Toivottavasti muuallakaan ei lapset joudu katselemaan humalaista joulua, siitä todellakin jää traumat hyvin useasti.. :(
Jääkaapissa oli avattu punaviinipullo, mutta ruuan kanssa ei kumpikaan, mies tai minä, halunnut sitä. Vettä juotiin. Mies oli menossa illaksi töihinkin.
Tänään voisi ottaa illalla glögit terästettyinä.
Myöhemmin illalla yhdet glögit.
Minulle on tärkeää, ettei lapsille tule käsitystä, että alkoholi on joku mystinen juoma, kielletty hedelmä, jota pitää heti kokeilla, kun on mahdollisuus. Alkoholia VOI juoda sivistyneesti, ts. ilman humalaa. Lapsillemme on opetettu, että viini, glögi, siideri jne. ovat aikuisten juomia, ja heistä se on luonnollista, ei sen kummempaa. Lapsilla on omat juhlajuomansa, limsaa tai mehua.
Meillä ei ole tullut eteen tilannetta, että lapsille pitäisi jotenkin selittää liikaa juomisen vaaroista. Sekin varmasti tulee joskus eteen, ainakin jossain kaupungin keskustassa spurgujen takia. Mutta nyt siis näin.
En vietä pikkujoulua ja jouluna hemmottelen perhettä herkuilla.
Tapaninpäivänä lähdetään tyttöjen kanssa istuu rauhassa iltaa.
4 olutta, 2 pulloa viiniä, lasi konjakkia, lasi portviiniä
juuri sen takia, että lapset oppisivat alkoholin kuuluvan normaaliin elämään ja ettei se ole mikään peikko ja tabu.
Mies otti muutaman oluen ja joi viinin loppuun ja illalla naukkaili lahjawhiskyään, minkä sai työnantajalta. Humalassa ei silti ollut.
Tiesitkö että alkoholia voi nauttia myös sivistyneesti, eikä kännihakuisesti (kuten sinun lähipiirissäsi ilmeisesti)?
"Viinin nauttiminen ruoan kanssa on mielestäni sivistyneeseen käytökseen kuuluva elementti ja hyvä konjakki kahvin kanssa myös."
Mitä sivistynyttä on nauttia viiniä, konjakkia? Kulttuurimme on tullut näkemys, että alkoholia voi nautiskella missä vain, milloin vain eli se kuuluu olennaisena osana elämään. Minkä vuoksi? Totuushan kuitenkin on, että se rentouttaa, tuo hetkeksi "pienen sievän"; sekö on sivistynyttä, keinotekoista irtiottoa?
Miehestä alkoi jo huomata että oli ottanut, onneksi lopetti tuohon, huomasi itsekin että "meni päähän"
Jos olisimme absolutisteja, tekisin vähintään niin, että kutsuisin ystäviä meille ja tarjoaisin heille alkoholia, että lapset näkisivät oikeaa alkoholinottoa. Absolutistiperheistä tulee pahimmat juopot.
ja illalla pari lasillista terästettyä glögiä. Illalla sitten konjakit kahvin kanssa ja sitä konjakkia sitten lisää kun miehen kanssa kahdestaan katsottiin elokuvaa.
Syötiin kolmelta, jolloin join ruoan kanssa 2-3 lasia. Illalla kun kaikki olivat menneet nukkumaan, terästin vielä glögimukillisen sillä punkulla. Kaksi siideritölkkiä join illalla janooni.
Mies joi pari tölkkiä alkoholitonta olutta. Hän ei juo alkoholia, koska siitä tulee ongelmia.
Eli vaikka meillä nämä alkoholin vaarat tunnetaan ja tiedetään ihan omakohtaisesti ja alkoholismi on vähän liiankin tuttu juttu, mä voin juoda ruoan kanssa ja seurustelujuomana hieman, ikäänkuin normaalisti. Lapsi siis onneksi näkee sellaista normaalia alkoholin käyttöä, eikä ainoa esimerkki ole äärimmäisyys suuntaan tai toiseen.