Sulkeeko usko jumalaan pois uskon evoluutioon?
Eihän kaikki uskikset kuitenkaan luule, että raamattu on kirjaimellisesti totta?
Kommentit (79)
No kyllä kai Jumalan olis luullut tietäneen arkkibakteerin jos Raamattu on Jumalan sanaa.
Ja olisi osannut päättää senkin luotiinko ihminen ekana vai vikana
ev
Jos siellä olis ollu kaksi bakteeria kutakin lajia ja ne olis sitten jakaantuneet ja jakaantuneet edelleen muutaman kerran vuorokaudessa niin muutaman kuukauden päästä siellä ei olis ne norsut ja kirahvit mahtuneet kääntymäänkään.
Vain kaikkein yksinkertaisimmat ja tietämättömimmät voi ottaa sen tarinan kirjaimellisesti totena.
koska ketäänhän ei sillon vielä ollut. ja tunnetusti ihminen menee sekaisin muistaa asioita väärässä järjestyksessä jne.
Siihen sanomaan. Samoin kuin vaikkapa sadut ei ole TOTTA mutta se sanoma (vaikkapa että elämä on parempaa kun on hyvä kuin pahana) on hyvinkin totta.
Samoin vaikkapa Mooses joka talsii kivitaulut kourassa alas vuorenrinnettä ei välttämättä ole koskaan tapahtunut, mutta kukapa väittäisi ettei 10 käskyä ole ihan ok. elämänohjeet. Ettei saa tappaa jne.
Tai moniko väittää, että elämä ei olisi ihan kivaa jos tehtäisiin muille niin kuin toivottaisiin itselle tehtävän? Noin esimerkkinä. Ne kehyskertomukset eivät ole merkittäviä, ne voivat olla mitä vain. Mutta se mistä ne tarinat todella kertoo ovat.
jos Raamattu on Jumalan sanaa.
Ja olisi osannut päättää senkin luotiinko ihminen ekana vai vikana
ettei pidä raamattua KIRJAIMELLISESTI totena. Mikä pakko sulla on väännellä toisten sanoja?
Siihen sanomaan. Samoin kuin vaikkapa sadut ei ole TOTTA mutta se sanoma (vaikkapa että elämä on parempaa kun on hyvä kuin pahana) on hyvinkin totta. Samoin vaikkapa Mooses joka talsii kivitaulut kourassa alas vuorenrinnettä ei välttämättä ole koskaan tapahtunut, mutta kukapa väittäisi ettei 10 käskyä ole ihan ok. elämänohjeet.
Jos nyt moraalista ja elämänohjeista puhutaan, niin kyllähän Jumalan omat toimet on aika monessa kohtaa ihan järkyttäviä ja niille löytyy vastine lähinnä sadistisista diktaattoreista täällä maan päällä, vrt. Vanhan Testamentin julmuudet. Ja tähän sitten uskovaiset vastaa että juu no se koski JUUTALAISIA. Ihan niin kuin olis ok jaella juutalaisille moisia elämänohjeita ja kohdella heitä julmasti.
moraalisesti kyseenalaisia elämänohjeita. Tuskin kenenkään elämä siitä paremmaksi muuttuisi että kivitetään kurittomia lapsia tai uskottomia puolisoita tai raiskatut naiset pakotettaisiin naimisiin raiskaajansa kanssa tai pidettäisiin orjia tai murhataan kaikki mooabilaiset. Älä tapa-käsky on ihan kiva muttei sitä edes Raamatussa itsessään oteta ihan tosissaan, kun siellä on niin paljon käskyjä tappaa ihmisiä.
koska ketäänhän ei sillon vielä ollut. ja tunnetusti ihminen menee sekaisin muistaa asioita väärässä järjestyksessä jne.
Siihen sanomaan. Samoin kuin vaikkapa sadut ei ole TOTTA mutta se sanoma (vaikkapa että elämä on parempaa kun on hyvä kuin pahana) on hyvinkin totta. Samoin vaikkapa Mooses joka talsii kivitaulut kourassa alas vuorenrinnettä ei välttämättä ole koskaan tapahtunut, mutta kukapa väittäisi ettei 10 käskyä ole ihan ok. elämänohjeet. Ettei saa tappaa jne. Tai moniko väittää, että elämä ei olisi ihan kivaa jos tehtäisiin muille niin kuin toivottaisiin itselle tehtävän? Noin esimerkkinä. Ne kehyskertomukset eivät ole merkittäviä, ne voivat olla mitä vain. Mutta se mistä ne tarinat todella kertoo ovat.
kertoo jotakin katastrofitilanteesta (esim. meteoriitin syöksyttyä monen vuoden pimeys) missä pieniä populaatioita eläinlajeja (mukaanlukien ihminen) on säilynyt joissakin suojaisissa kolkissa. Sellaisia evoluution pullonkauloja.
Sekään ei ole totta sen enempää kuin Raamattukaan ja sielläkin on sanomana että hyvä on kivempi kuin paha kun Voldemortin kätyrit häviää aina lopuksi.
Raamattu menettää kaiken uskonnollisen merkityksensä, jos sen tarinat on vaan jotain kansansatuja ja sieltä voi sitten poimia ne palat joita pitää hyvinä elämänohjeina. Ei se sitten poikkea mistään muusta kirjallisuudesta, kaikessa voi olla hyviä elämänohjeita ja huonompia sellaisia merkityksettömien puppukehystarinoiden seassa .

siihen kun on koottu kirjoituksia tuhansien vuosien aikajaksolta. Esim. monet vanhan testamentin tarinoista tulevat jo kaksoisvirtainmaan tarinaperinteestä.
Siksi se tulkinta onkin tarpeen. Ja jokaisen tarinan kohdalla mietitään ajallista kontekstia ja mistä se tarina todella kertoo. Että onko oleellista tarinan teeman tajutakseen se kuoleeko ihmisiä vai onko siinä jokin muu se oleellisin.
Tulkintaa tulkintaa.
kertoo jotakin katastrofitilanteesta (esim. meteoriitin syöksyttyä monen vuoden pimeys) missä pieniä populaatioita eläinlajeja (mukaanlukien ihminen) on säilynyt joissakin suojaisissa kolkissa. Sellaisia evoluution pullonkauloja.
Mutta kerro se kretiinille, anteeksi kreationistille, joka esittää maakuntalehdessä "todisteita" siitä miten Nooan Arkki oli olemassa ja vielä ihan omalla nimellä.
Kirja on vain kirja. Jumala on jossain siellä takana. Jumalan toiveisiin voi yrittää päästä raamatun avulla. Mutta henk. koht. en pidä mitään dogmeja pakollisina uskoakseen Jumalaan.
Joillekin vain tietyt dogmat tuovat turvaa.
kertoo jotakin katastrofitilanteesta (esim. meteoriitin syöksyttyä monen vuoden pimeys) missä pieniä populaatioita eläinlajeja (mukaanlukien ihminen) on säilynyt joissakin suojaisissa kolkissa. Sellaisia evoluution pullonkauloja.
Mutta kerro se kretiinille, anteeksi kreationistille, joka esittää maakuntalehdessä "todisteita" siitä miten Nooan Arkki oli olemassa ja vielä ihan omalla nimellä.
kategoriassa "meitä mahtuu moneen junaan ja osa jää asemallekin". =)
silloin kun haluaa käyttää tarinaa oman mielipiteensä tukena se on otettava tosissaan ja kun se ei omaan mielipiteeseen sovi niin se on vain kuvaannollinen kehyskertomus ja tulkittava toisin.
Onko yhtään mitään järkevää syytä miksi meidän pitäisi pitää kaksoisvirranmaan tuhansia vuosia vanhaa tarinaperinnettä, millä tahansa tavalla tulkittuna, yhtään sen pätevämpänä elämän ohjenuorana kuin vaikka buddhalaisia kirjoituksia tai hindulaista tarinaperinnettä tai Saarikoskea?
siihen kun on koottu kirjoituksia tuhansien vuosien aikajaksolta. Esim. monet vanhan testamentin tarinoista tulevat jo kaksoisvirtainmaan tarinaperinteestä. Siksi se tulkinta onkin tarpeen. Ja jokaisen tarinan kohdalla mietitään ajallista kontekstia ja mistä se tarina todella kertoo. Että onko oleellista tarinan teeman tajutakseen se kuoleeko ihmisiä vai onko siinä jokin muu se oleellisin. Tulkintaa tulkintaa.
Sekään ei ole totta sen enempää kuin Raamattukaan ja sielläkin on sanomana että hyvä on kivempi kuin paha kun Voldemortin kätyrit häviää aina lopuksi.
Raamattu menettää kaiken uskonnollisen merkityksensä, jos sen tarinat on vaan jotain kansansatuja ja sieltä voi sitten poimia ne palat joita pitää hyvinä elämänohjeina. Ei se sitten poikkea mistään muusta kirjallisuudesta, kaikessa voi olla hyviä elämänohjeita ja huonompia sellaisia merkityksettömien puppukehystarinoiden seassa .
koska ketäänhän ei sillon vielä ollut. ja tunnetusti ihminen menee sekaisin muistaa asioita väärässä järjestyksessä jne.
Siihen sanomaan. Samoin kuin vaikkapa sadut ei ole TOTTA mutta se sanoma (vaikkapa että elämä on parempaa kun on hyvä kuin pahana) on hyvinkin totta. Samoin vaikkapa Mooses joka talsii kivitaulut kourassa alas vuorenrinnettä ei välttämättä ole koskaan tapahtunut, mutta kukapa väittäisi ettei 10 käskyä ole ihan ok. elämänohjeet. Ettei saa tappaa jne. Tai moniko väittää, että elämä ei olisi ihan kivaa jos tehtäisiin muille niin kuin toivottaisiin itselle tehtävän? Noin esimerkkinä. Ne kehyskertomukset eivät ole merkittäviä, ne voivat olla mitä vain. Mutta se mistä ne tarinat todella kertoo ovat.
Minusta Raamatun kertomat asiat ottavat paremmin ja monisyisemmin kantaa siihen mikä on oikein, mikä väärin, mitä on elää hyvin, kuinka kohdella muita jne. Mutta kukin tyylillään toki. =DD
On ihan jees ottaa orjia naapurikansoista, ja jos koskee naista jolla on kuukautiset tulee saastaiseksi eikä saa käydä kirkossa ja kansanmurha on ihan ookoo jos joku profeetta on sanonut että se on Jumalan tahto, ja jos olet vammainen et kelpaa papiksi, eikä saa käyttää sekoitekuiduista tehtyjä vaatteita.
Jokainen tosiaan tyylillään...
Minusta Raamatun kertomat asiat ottavat paremmin ja monisyisemmin kantaa siihen mikä on oikein, mikä väärin, mitä on elää hyvin, kuinka kohdella muita jne. Mutta kukin tyylillään toki. =DD
silloin kun haluaa käyttää tarinaa oman mielipiteensä tukena se on otettava tosissaan ja kun se ei omaan mielipiteeseen sovi niin se on vain kuvaannollinen kehyskertomus ja tulkittava toisin.
kun ruvetaan käyttämään näitä tarinoita erilaisia ihmisryhmiä vastaan. Tämä on ainoa syy, miksi vaivaudun länkyttämään tästä aiheesta. Kun jokainen pitäisikin uskonnolliset mielipiteensä henkilökohtaisina asioina ja päiviräsäset yrittäis olla elämättä muitten ihmisten elämää.
Ei siihen ole oikein muuta syytä kristitylle kuin se usko.
Tosin olen sitä mieltä, että kulttuurimme perustuu niin pitkälti raamatulle, että jopa sen Saarikosken tulkitsee helpommin jos tuntee Raamatunkin. Se kun on länsimaisen maailman perusteksti kuitenkin.
Buddhalaisia kirjoituksia ja hindulaista tarinaperinnettä en tunne, mutta voisinpa vaikka väittää, että pintatason alla moni tarina sopii pitkälti yhteen raamatun kertomusten kanssa. Siis niiden "totuuksien".
Eikä ole mitään muuta syytä pitää raamattua pyhempänä kuin Veda-kirjoja kuin se, että on kristitty.
On ihan jees ottaa orjia naapurikansoista, ja jos koskee naista jolla on kuukautiset tulee saastaiseksi eikä saa käydä kirkossa ja kansanmurha on ihan ookoo jos joku profeetta on sanonut että se on Jumalan tahto, ja jos olet vammainen et kelpaa papiksi, eikä saa käyttää sekoitekuiduista tehtyjä vaatteita.
Jokainen tosiaan tyylillään...
Minusta Raamatun kertomat asiat ottavat paremmin ja monisyisemmin kantaa siihen mikä on oikein, mikä väärin, mitä on elää hyvin, kuinka kohdella muita jne. Mutta kukin tyylillään toki. =DD
Minusta ei ole okei.
Uskis
Nuo evoluution VASTUSTAJAuskovaiset ovat just niitä idareita jotka uskoo raamatun olevan kirjaimellisesti totta.