Mies muuttaa pois, miten mä jaksan tätä arkea?

Mulla on kanssa lopullinen ero edessä ja tuntuu, et elämä loppuu! Nytkin mies on uuden naisensa luona viikonlopun. Pakko on asua samassa asunnossakin ennenkuin tämän saa myytyä...Päivä päivältä on enemmän riitaa milloin rahasta (kotiäidin 300e ei paljon lämmitä) ja milloin mistäkin..Itse käyn "terapiassa" mutta sielläkin pääosin vain kuunnellaan ja annetaan neuvoja asunnon ym. hankinnassa. Itse alan olla kanssa henkisesti ihan loppu ja kauhulla odotan kunnon romahdusta!! jaksamisia!

itketään yhdessä. Miten voi olla noin julmaa, että on jo toinen nainen.



Mä tiedän, että jonain päivänä olen vielä onnellinen ja selviän tästä, mutta siihen voi mennä aikaa. Niin selviät sinäkin. Nyt elämä on vain hirmu raskasta. Kunpa saisi jostain iloa ja voimia.



Käy siellä terapiassa, mäkin aion syksyn tullen sinne mennä.

Omat tuplani olivat vajaa kolme, kun erosimme exäni kanssa. Ihan kamalan rankkaahan se oli, mutta siitä selvisi. Lapset ovat kohta jo 8-v ja hyvin olen heidät jaksanut kasvattaa.



Taloudellisesti on tiukkaa, sen myönnän. Mutta siis jos 2 sinun tulosi ovat 300 € kuussa, niin sitten saa asumistukea ja toimeentulotukea myös. Lisäksi miehesi maksaa elatusmaksua ja lapsilisään saa yksinhuoltajakorotuksen. Jos taas käyt töissä, niin jäät kaikkien tukien ulkopuolelle, vain tuo yksinhuoltajakorotus 40 €/lapsi tulee silloin.



Tsemppiä, kyllä sinä selviät!!!

saada, jos käyt töissä, mutta tulorajat ovat niin alhaiset, että sitä ei juuri saa muutakuin, jos on työtön tai pätkätöissä.

mutta vaimolla on se toinen.

Alle kouluikäisiä lapsia kolme, joista kyllä pidetään yhdessä huolta.



Pahimmalta tuntuu astua epävarmuuteen ja odottaa tulevaisuutta päivä kerrallaan. Mikään ei ole varmaa, eikä koskaan tiedä, mihin elämässään päätyy.



Toivon tietysti, että päättyvä parisuhteeni saisi jatkoa, mutta tällä hetkellä sen pelastaminen ei yksin onnistu. Kadun, etten osannut ajoissa elää ja rakastaa siten, että kaikki tapahtunut olisi voitu välttää.



Oma vastuu tapahtumista on herättänyt. Olen pohtinut, lukenut ja keskustellut ja ymmärtänyt, että parisuhde vaatii paljon. Ennen kaikkea se vaatii oman itsensä peliin laittamista monella osa-alueella. Ja siinä minulla on vielä kasvamista.



Oma kasvuhaaste ja lapset ovat hyvä ankkuri elämään. Mitään muuta iloa ja varmuutta tähän surun keskelle on vaikea löytää.



Pelkään tulevaa, mutta toisaalta uskon, että pelkonsa kohtaamalla ja läpikäymällä voi voittaa ainakin itsensä. Sekin voitto vain tuntuu kovin vähäpätöiseltä kun käsissä oleva elämä purkautuu osiin.

Omat tuplani olivat vajaa kolme, kun erosimme exäni kanssa. Ihan kamalan rankkaahan se oli, mutta siitä selvisi. Lapset ovat kohta jo 8-v ja hyvin olen heidät jaksanut kasvattaa. Taloudellisesti on tiukkaa, sen myönnän. Mutta siis jos 2 sinun tulosi ovat 300 € kuussa, niin sitten saa asumistukea ja toimeentulotukea myös. Lisäksi miehesi maksaa elatusmaksua ja lapsilisään saa yksinhuoltajakorotuksen. Jos taas käyt töissä, niin jäät kaikkien tukien ulkopuolelle, vain tuo yksinhuoltajakorotus 40 €/lapsi tulee silloin. Tsemppiä, kyllä sinä selviät!!!

Nämä tulot (300) siis hoitiraha ja hoitolisä, miehen tulot kun huomioidaan...todella hirvittää, varsinkin kun en ole koskaan asunut yksin enkä muiden kuin mieheni kanssa! Vuosia rakennettu haavekuva yhteisistä eläkepäivistä jne..meni sitten kerralla murusiksi ja tuntuu kuin olisin elänyt ihmisen kanssa jota en tuntenut yhtään!!! Myönnän, että varmasti minussakin jotain vikaa oli, mutta koskaan ei puhuttu vaikka olisi pitänyt..nyt voimani ovat lapset joita "suojelen" ehkä liiankin kanssa. Tämän katkeruuden, petetyksi tulemisen ja totaalisen luottamuksen menetyksen keskellä uusi nainen on punainen vaate joka tekisi mieli polttaa!!! ja mies suunnittelee jo milloin lapset totutetaan uuteen naiseen jne..mun puolesta ei koskaan!!!

Mutta muistakaa, että lapsilla on oikeus myös isään eli älkää yrittäkö tuhota heidän välistä suhdettaan, vaikka olettekin katkerasti eroamassa. Lapset voivat jossain vaiheessa kääntyä itseänne vastaan, jos ei asioita hoideta kunnolla.

sun oma aika ja raha lisääntyy huomattavasti. tsemppiä! lue paljon, tee käsitöitä, ulkoile, mene harrastuksiin, leffoihin yms

ja kh-tuki, jos sitä vielä saat. niitten lisäksi ehkä asuntotuki.

ymmärrän että toinen nainen ärsyttää. ero olis helpompi jos se olis kuin kuolema, ettei loukkaaminen vaan jatku ja jatku vuosia.

tai kirja Bruce Fisher Jälleenrakennus....suosittelen ehdottomasti...

Kyllä sä pärjäät ja jaksat kun on pakko ja loppuenlopuksi huomaat että pärjäät paljon paremmin kuin huonossa suhteessa....

suosittelen tuota Fisherin kirjaa!

kanssa, kun exä löysi uuden naisen.



Olihan se alku ihan kamalaa (taloudellisesti ja muuten), mutta puolessa vuodessa alkoi helpottaa. Vuoden päästä olin jo tolpillani ja nyt vuosien jälkeen koko elämä exän kanssa on kuin pahaa unta.



Mun neuvoni on, että eläkää päivä kerrallaan ja ottakaa suru vastaan sellaisena kuin se tulee. Ja puhukaa. Mä kävin kriisikeskuksessa ja yksi parhaimmista neuvoista mitä sieltä sain oli tieto siitä, että ajatukset muuttuu. Ja sen ne tosiaan teki.

Jätä tollanen sika! Ansaitset parempaa. Kyllä sä pärjäät.

ettei tätä tuskaa jatkuisi loppuelämän! Juuri puhuttiin puhelimessa ja selväksi tuli, ettei mieheni koskaan tule olemaan kanssani enempää kuin kaveri!On kuulemma NIIN rakastunut tähän uuteen naiseen ettei mitään rajaa. On joskus sanonut, että olisi pitänyt ensin erota ennen uutta suhdetta, mutta toisinaan ei taas kadu yhtään mitään ja ei oo mitään väliä mitä muut ajattelee sen tekemisistä! Omatkin tunteet on heitelleet..joskus ajattelen , että NYT unohdan ton paskan ja etsin töitä ja elän omaa elämää miten pystyn.Mutta illan tullen itku tulee taas...-2-

kun välillä itketti ja oli paha olla, välillä taas uuden, paremman elämän alku tuntui hyvälle ja siitä nautti. Päivä päivältä ne pahan olon tunteet lyhenivät (ihan siis ajallisesti; kestivät lyhyemmän aikaa) ja vastaavasti hyvän olon tunne voimistui. Arki tuntui rankalle, koska hoidin lapsia kotona, enkä toisaalta osannut ihan täysin nauttia niistäkään hetkistä, kun lapset olivat isällään. Tapaamisia olikin alussa paljon, koska emme halunneet katkaista lasten ja isän suhdetta, joka oli ollut tiivis.



Exän kohtaaminen usein noissa vaihtotilanteissa oli pitkään helvetin vaikeaa, kun lasten vuoksi piti koettaa pysyä rauhallisena. Vaihtotilanteissa exä virnisteli tyytyväisenä, koska oli heti löytänyt itselleen uuden naisen. Sittemmin vaihdot saatiin pyörimään päiväkodin kautta, mikä oli todella hyvä asia minulle. Exän virnuilukin lakkasi, kun laastarisuhde karahti kiville parin hekumallisen kuukauden jälkeen :)



Ehkä noin 1,5-2 vuotta erosta oli sellainen rajapyykki minulla, että huomasin todellakin nauttivani itsenäisyydestä ja ajattelevani, etten miestä tähän elämään edes kaipaa. Ja yhä edelleen olenkin yksin.



Pää pystyyn vaan ap. Tee kivoja tulevaisuudensuunnitelmia itsellesi ja lapsille - vaikka vaatimattomiakin - niin on jotakin, mitä odottaa. Äläkä kiellä itseltäsi ikävän ja surun tunteita, ne kuuluvat asiaan.