SYYSMAMMAT 2009!
Hei! Itselläni on raskaus niin alkuvaiheessa, että ei oikeastaan kannattaisi vielä edes kirjoittaa tänne, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Eli kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen tai tänään ja raskaustesteissä näkyy plussaa. Jos siis kaikki sujuu ok, laskettu aika on syyskuussa. Ennestään minulla on kaksi poikaa, jotka ovat syntyneet -98 ja -02.
Kommentit (60)
Itse tein viime viikonloppuna kaksi testiä ja plussaa näytti.
Esikoisen laskettu aika minulla on elokussa..
Eilen tein testin, ja plussa sieltä tuli! Mitään en odottanut, koska kierto vaihdellut viime kuukausia hyvinkin paljon. La olisi elokuussa, laskettuna viimeisestä tädin vierailusta.. Mutta tänään hain vielä toisen testin ja pakko varmistaa asiaa... Mutta varovasti tässä toivotaan parasta. Pelko vähän kuitenkin taka-alalla koska välillä tuntuu jomotusta alavatsassa... Onko kenellekään samoja oireita?
Varovasti kurkkaan tänne, tänä aamuna haalea mutta selvä plussa testissä. Keskenmenot peräkkäin 11/07 ja 10/08 eli en uskalla riemusta revetä vielä tässä vaiheessa kuitenkaan. Laskettu aika olisi sitten 8.9 ja nyt periaatteessa vasta reilu 3 raskausviikkoa (mulla suht lyhyt kierto..)
Onnellinen mutta epäuskoinen yhä :D
Juu, tän piti siis tänne tulla, eikä omaksi aloituksekseen..
Me saimme myös parhaan joululahjan, eli plussa viivan. Taustalla yksi keskenmeno ja nyt hormonihoidot. Inssi oli sovittuna tammikuulle, joten ihan hirmusesti ei uskalla vielä tuulettaa, täytyy yrittää malttaa päivä kerrallaan :) vaikka eihän se helppoa ole...
Hei! Lienen viikolla 5, joka on puhdasta arvelua. Plussaus oli täysi yllätys ja pari päivää meni uutista sulatellessa itsellä ja miehellä. Ennestään lapset 04 ja 07.
-Huimaus
Hei! En varmaan sais tänne kirjoittaa, mut mieli tekee.. Plussasin 23.12. Viiva oli hailu,mut plussa kuitenkin, tuntu tosi hyvälle. Mut nyt on ollu kaksi päivää TODELLA runsasta vuotoa ja huono olo. Teen uuden teti alkuviikosta.. Rinnat on edelleen arat ja etova olo ajoittain, tai sit mä kuvittelen.
Ennestään minulla on kaksi tyttöä, jotka on syntyny -02 ja -04.
tein eilen testin ja positiivistahan tuo näytti. Laskettu olisi sitten 5.9. Esikoinen syntynyt 09/06, hienosti tulisi juuri 3v ikäeroa! :)
tänään ollut alavatsa todella kipeä, ja muutenkin outo olo. pelottaa jos testi meni jotenkin pieleen vaikka, molemmat viivat olivat aika tummia.
Keskiviikkona voisin tehdä testin uudestaan.. koko ajan tuntuu että lorahtaa... :(
Raskaustestin tein 10.12 ja vahva viiva tuli. Plussaa siis \o/ Laskettuaika olisi 14.08.09. Raskausviikkoja on kertynyt 7+2.
Esikoinen syntyi 12/07 joten ikäeroa olisi sitten reilu puolitoista vuotta. Juuri saatiin esikoisen ensimmäiset synttärit alta pois ja nyt sitten olisikin kohta aika kertoa vauvauutisista.
Itseäni jännittää lähes yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Ei kaikki tule suhtautumaan niin kovin kivasti, joten voipi olla, että kertominen lykkääntyy kunnes itse tajuavat :)
Enkä edes muistanut, kuinka ihanan kamalaa tämä pahoinvointi osaa olla. Alkoi heti viidennellä viikolla ja jos esikoisen mallin mukaan mennään niin jatkuu vielä parisen viikkoa todella voimakkaana. Ihmeellisiä päänsärkyjä osaa olla ja nukuttaisi koko ajan.. Viimeksi sentään sain nukkua, kun nukutti :)
minulla ei ollut ensimmäisessä raskaudessa pahoinvointia ollenkaan. eikä nytkään mitään ole, vaikka olenkin näin alussa, saas nähä mitä viikot tuo tullessaan :)
selkäkivut oli esikoisen odotuksessa riesana, nyt niitä kauhulla muistelen..
plussa-testi tehty tapaninpäivänä. toista odotan, viikkoja reilu neljä nyt. vielä vähän epätodellinen olo, että onko totta tosiaan.
Tapaninpäivänä tehtiin yhdessä testiä ja sulatellessa on mennyt nämä päivät. Plussaa näytti ja laskettuaika olis 1.9.2009.
Epävarmuutta ja pelkoa persuksissa, aivan epätodellinen olo.. Yksi keskenmeno takana vuodelta 2000, sen jälkeen ei kertaakaan epäilystäkään ja ompa tuo mieskin kerennyt vaihtua. Vauvakuume on seurannut kaikki nämä vuodet mukana.
Raskaustesti kertoi selvästi, että olen raskaana. Menkkojen olisi pitänyt alkaa jouluaattona. Reissun takia pääsin testaamaan vasta eilen illalla.
Olen ihan pää pyörällä, että mitä tässä nyt pitikään tehdä. Kotona ennestään tytär -02 ja koska ikää on jo aika paljon, en uskonut, että positiivinen tulos tulee vähän kuin varkain. Joten ei kai tässä voi muuta kuin odottaa. Joku toinenkin oli maininnnut, että alavatsaa jomottaa. Sama tunne myös ajoittain tällä.
Täällä plussattiin 23.12. Olin jo tosi varma koska menkat oli 3pv jo myähässä ja tissit turvonneet samana päivänä kuin menkkojen piti alkaa. Tänään siis alkaa jo 6.raskausviikko. Pitää soittaa neuvolaan heti kun flunssalta pystyn jotain puhelimeen puhumaan.
ajattelin soittaa neuvolaan vasta parin viikon kuluttua, kun on taas tottunut ajatukseen. on tää vaan ihan hirveän outoa. ei mene oikeen tajuntaan koko homma, sitä vaan hoen itselleni koko ajan..
Voi että tätä pahoinvointia.. En edes muistanut, kuinka mukavaa onkaan olla raskaana :) Mitään ei oikein pysty syömään, hedelmiä varovasti närkin. Kuitenkaan paino ei putoa mihinkään, kun liikkuminenkin on jätettävä taas minimiin. Varovasti käpsytellen pystyy lenkkeilemään, mutta mitään juoksulenkkejä on turha edes yrittää.
Eilenkin illalla oli jo lähellä, etten joutunut kuusen juurelle oksentamaan lenkillä ollessani. Että mikä ihmeen aamupahoinvointi? Meillä se on kyllä ihan koko vuorokautista hommaa! Oli esikoistakin odottaessa..
Toivottavasti tälläkin kertaa loppuu muutaman viikon päästä. Ei se syöminen niinkään, mutta lenkille olisi kova kaipuu. Ja olisihan tuon esikoisen kanssa helpompaa leikkiä ilman jatkuvaa etomista :)
Minä soitin neuvolaan heti seuraavana päivänä testin tekemisestä. Periaatteessa taitavat suositella, että soitetaan niitä aikoja vasta, kun ne toisetkin kuukautiset ovat jääneet välistä. Minun vain piti päästä äkkiä labrakokeisiin, että saadaan taas pitkäaikaissairauden lääkitys odotuksen tasalle. Luultavasti kyllä pysyy muuttumattomana, mutta parempi varmistaa.
Ensimmäinen ultrakin on yllättävän lähellä. Pitää jo alkaa varmistella, että mies pystyy juuri sinä päivänä pitämään lomaa. Muuten menee hankalaksi. En saa ketään lasta vahtimaan tutkimuksen ajaksi ja täältä maalta kaupunkiin ilman autoa liikkuminen on myös vinhaa touhua.
Tänään tein testin ja haalea plussa ilmestyi ikkunaan. Vielä ei oikein osaa uskoa asiaa!!! Huomenna aika neuvolassa, jos sitten jo uskoo todeksi! Yk9 ja tärppi! On sitä odotettu!!! :D
Onnea kaikille!!!
Meillä se viiva tuli 26 pv ja sitten piti vielä tapaninpäivänä varmistella, aika olisi 2.9 =) Hieman paniikkisena kyl pelottaa et kaikki menee hyvin, edelliset muksut -95, -99, -02 =), koko sakki odottaa eka ultraa =))))
Tein positiivisen testin lauantaina, ja näillä näkymin laskettu aika sijoittuu tuonne syyskuun 7. päivään.. Isommat lapset mulla syntyneet 8/02, 7/05 ja 9/07. Saattaa tulla jopa tarkalleen kaksi vuotta ikäeroa sitten tuohon tämän hetken kuopukseen :)
Vähän jännittää vielä että kuinka tässä käy, sillä jokaisen loppuun saakka kestäneen raskauden välissä mulla on ollut yksi keskenmeno (noin vkolla 12), ja nyt siis ekaa kertaa raskaana tuon kuopuksen syntymän jälkeen.
Mitään kiirettä ei ole soitella neuvolaan tms, katson sitä sitten tuossa lähempänä vkoa 10.. Kahdelle läheisimmälle ystävälleni ehsin jo plussasta kertoa.. He ovat juuri ne henkilöt, joilta tiedän saavani suurimman tuen myös keskenmenon sattuessa.
Oikein paljon onnea kaikille vasta plussanneille! On tämä hieno tunne, kutittaa mukavasti ja pistää hymyn suupieleen ja käden sivelemään vatsanseutua kuin huomaamatta :)
Premium
Laskettu aika taitas olla 9.9.09,muksuja enemmän ja vähemmän jo ennestää...eka yhteinen muksu nyt tulossa,edelliset -97,-98,-99,01,-01ja -06 :)
Hei vaan! Täällä kanssa yksi plussannut. Näin jouluaaton kunniaksi. Ennestään tyttö vm. 02.