Itkettää :( 5v poikani eilen kertoili miten hän

Omallakin pojallani on kehityshäiriö, joka ei helposti näy mitenkään päälle, mutta pelkään että sillä voi olla vaikutusta aikanaan tyttöystävien pidossa. Fiksu ja sisälle näkevä tyttö ei toivottavasti katoa, mutta jos pintaliitäjiä ulkoisten avujen perusteella arvottavia tulee liikaa vastaan, pelkään että poika tulee araksi ottamaantyttöihin kontaktia.



Mutta poikani lääkäri sanoi joskus vuosia sitten että tällaisille pojille on luotu niin paljon sisäistä karismaa, että tyttöjä kuulemma yleensä pyörii herhiläisenä ympärillä. Ja jos on tosiaan valloittava persoona, ulkonäkö varmasti jää lopulta toissijaiseksi sen 'oikean' kohdalla.



Me äidit ollaan leijonaemoja, jotka huolehtii ja murehtii monesti turhaankin, mutta kuka ei toivoisi lapselleen kaikkea hyvää. Parasta mitä erityislasten osalta voimme tehdä on kasvattaa heille terve ja vanha itsetunto, että pienet vastoinkäymisetkään ei pääse murtamaan sitä iloa ja syvyyttä mitä lapsissamme on.

poliisiksi 6v.(käytännössä tämä on tietenkin yksinkertaisesti mahdotonta), psykologi sanoi, että lapsen kuuluu saada unelmoida myös mahdottomista asioista.

kasvata poikasi niin hyvin ja rakastaen kuin vain taidat. Niin, että hän säilyttäisi ihana luonteensa ja hyvän itsetuntonsa. Silloin häntä odottaa ihan varmasti joku ihana oma rakas. Ei ole mitään syytä rikkoa viisivuotiaan minäkuvaa ja unelmia. Ja etenkään se ei ole omien vanhempien tehtävä.

Ja mä itse olen vammaishoitaja ja nähnyt useampiakin liittoja joissa "tavis" on nainut vammaisen. Varsinkaan fyysiset vammat eivät yleensä rakkautta pysäytä :)



Luonne ja persoona on kuitenkin se mikä merkkaa eniten,onneksi,tosi rakkaudessa. Jos joku "kompastuu" ulkonäöllisiin tmv seikkoihin,ei hän olisi ollutkaan pojallesi oikea :)



Varmasti poikasi tulee kokemaan myös ulkonäkösyrjintää,totta sekin,mutta toisaalta,kukapa ei? Jotkut saavat kuulla pelkästään jo silmälaseista tai hammasraudoista... Sun pojalla on selkeät "syyt" erilaisuuteensa,jostain syystä niitä siedetään (näin kiusaamispuolella...) enemmän kuin sitä et joku tavallinen on jotenkin erilainen.. jos ymmärrät??



Toivotan pojallesi ihania haaveiluhetkiä :D ja vielä parempaa tulevaisuutta ;)

Vaan tukea itseluottamusta. Eikä ulkonäkö todellakaan ole kaikille kaikki kaikessa! Kyllä suuri osa vammaisista menee naimisiin. =) Ja lapsesi kuulostaa todella kultaiselta ihmiseltä, ei ole mitään syytä miksi HÄN ei rakkautta löytäisi.

Ymmärrän huolesi,mutta mieti hieman omia arvovalintojasi. Rakastaisitko lastasi enemmän, jos hänellä ei fyysisiä vaivoja olisi? Vai häpeätkö fyysisiä puutteita noin ylipäätänsäkin? Saattaisiko sinulla olla itselläsi hieman huono itsetunto?

Jokainen vanhempi haluaisi lapselleen mahdollisimman huolettoman ja helpon elämän (enkä nyt puhu mistään curlingista!), ja jokainen myös tajuaa sen, että vähänkin poikkeavalle lapselle se ei ole yhtä helppoa kuin muille. Eihän koulussa tarvita kuin silmälasit, niin helposti leimataan erilaiseksi. Muutenkin maailman meno on koko ajan muuttumassa pinnallisemmaksi, ja kauneus ja sliipattu ulkokuori ovat nousseet valtavan tärkeiksi asioiksi. Eihän näiden asioiden tunnustaminen, ja sen miettiminen, miten oma lapsi tähän maailmaan sopeutuu, ole mitään häpeämistä, vaan huolenpitoa! Eikä omasta lapsesta huolehtiminen viesti huonosta itsetunnosta, vaan äidin rakkaudesta! Mutta, kuten usein pojalleni kerron, olemme kaikki erilaisia, ja kaikille meille on oma paikkamme. Jokainen lapsi tarvitsee vahvan itsetunnon, ja mielestäni ap:n pojalla se on selvästi kohdallaan, kun on jo morsiantakin etsimässä :-) t. se äiti, jonka pojalla dyspraksia P.s. Oma poikani aina kertoo, miten hän aikoo "houkutella kukkasilla sen naisen, jonka kanssa menee naimisiin"

Tosi hyvin sanottu. On ihan luonnollista että peilaa ajatuksiaan vallitseviin käsityksiin ja arvoihin tässä yhteiskunnassa. Tekopyhää "vaatia" erityislapsen vanhemmilta valmiuksia olla huolestumatta oman lapsensa tulevaisuudesta ja siitä löytääkö rakkauden, pääseekö työelämään jne.

Itse odotan ensimmäistäni, ilmeisesti tyttöä, ja vaikka hän olisi ihan tervekin, niin tiedän, ettei siinä 2-kympin korvalla tule välttämättä helppoa olemaan. Maailma on aika kova paikka, eikä ole helppoa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon sydämestäni että välttää ne rumat arvet, jotka itse nuoruudessani keräsin. Meni vähän aiheen vierestä...

Mutta yhteenvetona: On ihan sallittua ja ymmärrettävää olla huolissaan lapsensa tulevaisuudesta. Varmasti ap:lla myös paljon rakkautta ja rohkeuttakin -huolehtimisen lisäksi!

Kaikkea hyvää

Minultakin melkein pääsi kyyneleet tekstiäsi lukiessa. Jotenkin nämä erilaisuuteen ja vammaisuuteen liittyvät asiat aikaan saavat minussa tällaisen reaktion.

Olen hoitaja ja olen työskennellyt myös jonkin verran vammaisten parissa. Ja kyllä on vuosien mittaan tullut vastaan jos jonkinnäköistä pariskuntaa :) Olen siis tavannut pariskuntia jotka ovat vammaisia joko fyysisesti tai henkisestikkin. Ja olen varma että sinunkin pojallesi löytyy myös oma rakas, ennemmin tai myöhemmin. Tue vain lapsesi kehittyvää itsetuntoa.

Äläkä välitä noista typeristä ja ilkeistä kommenteistä. He ovat selvästikkin sellaisia ihmisiä jotka eivät asiasta tiedä mitään.

mutta jos alat laittaa poikaan sellaista minäkuvaa, ettei hän kelpaa, niin siitä kyllä voi hyvinkin tulla itseään toteuttava ennustus. Eli et missän nimessä valmistele mitään! Poikasi vammat eivät kuulosta ihmissuhteita tai avioliittoa tai lapsensaantia estäviltä. Esim. ADHD tai vaikea luonne olisivat paljon suurempia riskitekijöitä onnellista perhe-elämää ajatellen. ja sitäpaitsi kun lapsesi on poika, niin hänen ei tarvitse olla raskaan sydänvikansa kanssa, ja silti voi saada lapsen.

Nauttikaa tästä päivästä ihan normaalein haavein!