Mies haluaa lykätä lasten hankintaa
Ollaan molemmat kolmen kympin paremmalla puolella, molemmilla hyvät työt, talous ja terveys kunnossa . Naimisissa emme ole ,yhdessä reilut kolme vuotta. Olemme puhuneet lasten hankinnasta ja mies on ilmaissut haluavansa lapsia. Siis minun kanssani . Nyt olen ottanut asiaa viime aikoina puheeksi ,että pitäisi varmaan alkaa pikku hiljaa tehdä asialle jotain . Mies onkin nyt sitä mieltä ,että haluaa toki edelleen lapsia, mutta "sitten joskus".
*
Oma toiveeni tai käsitykseni asiasta on, että parin vuoden sisällä olisin jo viimeistään raskaana tai vauva olisi jo syntynyt. Olisin tuolloin 35 v. Miehen mielestä meidän pitäisi odottaa vielä ainakin neljä vuotta ennen kuin ryhtyisimme toimiin. Perusteluna vain se, että haluaa ensin nauttia elämästä ,matkustella jne. Ei suostu hyväksymään sitä ,että minulla naisena aika käy vähiin. Kokee itsensä nurkkaan ahdetuksi kun puhun asiasta, mutta haluaa kuitenkin edelleen periaatteessa lapsia kanssani. Mitä sanoo mammaraati, voiko tälläiseen pyyntöön suostua? Tulenko katumaan ? Eikö miehen käytös ole äärimmäisen itsekästä?
Lykkää sinäkin mies ovesta ulos