Mies haluaa lykätä lasten hankintaa
Ollaan molemmat kolmen kympin paremmalla puolella, molemmilla hyvät työt, talous ja terveys kunnossa . Naimisissa emme ole ,yhdessä reilut kolme vuotta. Olemme puhuneet lasten hankinnasta ja mies on ilmaissut haluavansa lapsia. Siis minun kanssani . Nyt olen ottanut asiaa viime aikoina puheeksi ,että pitäisi varmaan alkaa pikku hiljaa tehdä asialle jotain . Mies onkin nyt sitä mieltä ,että haluaa toki edelleen lapsia, mutta "sitten joskus".
*
Oma toiveeni tai käsitykseni asiasta on, että parin vuoden sisällä olisin jo viimeistään raskaana tai vauva olisi jo syntynyt. Olisin tuolloin 35 v. Miehen mielestä meidän pitäisi odottaa vielä ainakin neljä vuotta ennen kuin ryhtyisimme toimiin. Perusteluna vain se, että haluaa ensin nauttia elämästä ,matkustella jne. Ei suostu hyväksymään sitä ,että minulla naisena aika käy vähiin. Kokee itsensä nurkkaan ahdetuksi kun puhun asiasta, mutta haluaa kuitenkin edelleen periaatteessa lapsia kanssani. Mitä sanoo mammaraati, voiko tälläiseen pyyntöön suostua? Tulenko katumaan ? Eikö miehen käytös ole äärimmäisen itsekästä?
Kommentit (122)
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:40"]
Ap tässä vielä. Meillä on muuten todella hyvä suhde ja tähän saakka, kun lastenteko ei ole konkreettisesti ollut pöydällä, ovat meidän toiveemme ja suunnitelmamme sopineet hyvin yhteen. Olen suhteen alussa selvästi sanonut ,että haluan lapsen ja mies on sanonut haluavansa samaa. Meidän elämämme on nykyisellään hyvin kaukana lapsiarjesta, paljon omia menoja ,reissuja jne. Kaikki tulisi muuttumaan. Ehkä tämä on valjennut miehelle nyt ,kun asiasta on puhuttu käytännön tasolla eikä enää vain kaukaisena haaveena. Mietin myös sitä ,että jäisin suhteeseen ja luopuisin mahdollisesti äitiydestä. Tässäkin pelottaa eniten se, että katkeroidun lopulta niin , että suhde hajoaa siihen .Sitten minulla ei ole lasta eikä sitä miestä. Mies sen sijaan ehtisi vielä hankkia nuoremman naisen kanssa parikin jälkeläistä. Kuolisin siihen katkeruuteen jos noin kävisi.. Toisaalta onko järkevää lähteä muuten hyvästä suhteesta..
[/quote]
Äläpä pelkää, kyllä se mies painostamalla, uhkailemalla ja kiristämisellä osaa jättää sinut ensin.
[/quote]
Tai lähinnä painostamisella, uhkaamisella ja kiristämisellä mies suostuu tekemään sen lapsen niinkuin kävi oman mieheni kanssa. Hyvin on mennyt ja mieheni on huippu isä on lapsilleen. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla - suoittelen järeämpiä otteita käyttöön miehen taivuttelussa. Tiukka takaraja tai se on soronoo. Itse en ainakaan KENENKÂÂN miehen takia olisi jättänyt lapsia tekemättä.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:15"]
Mies on jo kantansa tehnyt selväksi. Ap yrittää nyt kiristää miestä isäksi vastoin tahtoaan, itsekkäästi.
[/quote]Ketään ei tietenkään pidä kiristää tai painostaa isäksi, siitä olen ihan samaa mieltä. Mutta et edes sinä, vulvamies, voi väittää miehen "tehneen kantansa selväksi". Hänen kantansa on epäselvä kuin JJ Lehto veneilemässä. -34
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:18"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:40"]
Ap tässä vielä. Meillä on muuten todella hyvä suhde ja tähän saakka, kun lastenteko ei ole konkreettisesti ollut pöydällä, ovat meidän toiveemme ja suunnitelmamme sopineet hyvin yhteen. Olen suhteen alussa selvästi sanonut ,että haluan lapsen ja mies on sanonut haluavansa samaa. Meidän elämämme on nykyisellään hyvin kaukana lapsiarjesta, paljon omia menoja ,reissuja jne. Kaikki tulisi muuttumaan. Ehkä tämä on valjennut miehelle nyt ,kun asiasta on puhuttu käytännön tasolla eikä enää vain kaukaisena haaveena. Mietin myös sitä ,että jäisin suhteeseen ja luopuisin mahdollisesti äitiydestä. Tässäkin pelottaa eniten se, että katkeroidun lopulta niin , että suhde hajoaa siihen .Sitten minulla ei ole lasta eikä sitä miestä. Mies sen sijaan ehtisi vielä hankkia nuoremman naisen kanssa parikin jälkeläistä. Kuolisin siihen katkeruuteen jos noin kävisi.. Toisaalta onko järkevää lähteä muuten hyvästä suhteesta..
[/quote]
Äläpä pelkää, kyllä se mies painostamalla, uhkailemalla ja kiristämisellä osaa jättää sinut ensin.
[/quote]
Tai lähinnä painostamisella, uhkaamisella ja kiristämisellä mies suostuu tekemään sen lapsen niinkuin kävi oman mieheni kanssa. Hyvin on mennyt ja mieheni on huippu isä on lapsilleen. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla - suoittelen järeämpiä otteita käyttöön miehen taivuttelussa. Tiukka takaraja tai se on soronoo. Itse en ainakaan KENENKÂÂN miehen takia olisi jättänyt lapsia tekemättä.
[/quote]
Eli mies on sinulle vain spermapankki? Hieno "parisuhde" sinulla.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:42"]
Eli voiko miehen lupauksiin luottaa? Riippuu täysin miehestä ja teidän suhteesta. Vanhan liiton miehenä ensimmäinen asia, joka särähtää korvaan on avoliitto. Kolmessa vuodessa pitäisi tutkailut olla tehty ja päättää, että sitoudutaanko vai jatketaan eri suuntiin. Ette ole enää teinejä kumpikaan. Kosi miestä, tuollahan tilanteeseen saadaan selkeyttä.
[/quote]Avioliitolla ei ole mitään tekemistä sitoutumisen kanssa. Ks. avioerotilastot.
[/quote]
Ei taida olla tilastoja avoerojen yleisyydesta tai vakavien seurustelusuhteiden päättymisestä. Mutta kuten totesin, niin vanhan liiton miehenä pidän avioliittoa vakavampana projektina kuin että "syödään samasta jääkaapista".
[/quote]Voihan avioliittoa pitää vaikka jumalan pyhän tehtävän suorittamisena. Se on sitten toinen juttu, mitä se käytännössä on. Avioliitto ei estä ketään eroamasta, jos suhde ei tunnu hyvältä.
[/quote]
Sanoisin toisinpäin. Ei kannattane mennä avioon, jos suhde ei tunnu hyvältä.
Ap; keskustelkaa vielä asiasta niin kuin aikuiset. Onko lähipiirissä lapsia, niin että näette lapsien ja perheiden touhuja? Jos ei, niin käykää vaikka lenkillä leikkipuistojen lähellä niin että näette eri ikäisiä lapsia. Myös lastentarvikkeita ja vauvanvaatteita voisi käydä katsomassa kaupassa tai kirpputorillla niin ehkä ajatukset lapsesta alkaisi tulla todellisemmaksi. Toki ei noilla asioilla kaikille ole merkitystä, mutta voisi herättää uusia ajatuksia ja keskustelua. Jos mies lopulta jää kielteiselle kannalle, niin sitten kai pitää jotain ratkaisua joskus tehdä.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:27"]
Sanoisin toisinpäin. Ei kannattane mennä avioon, jos suhde ei tunnu hyvältä.
[/quote]Ei kannatakaan, mutta ei papin aamen myöskään pidättele ketään, joka ei oikeasti halua suhteessa olla. Ja se halu olla suhteessa ei myöskään tarvitse avioliittoa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:28"]
Ap; keskustelkaa vielä asiasta niin kuin aikuiset. Onko lähipiirissä lapsia, niin että näette lapsien ja perheiden touhuja? Jos ei, niin käykää vaikka lenkillä leikkipuistojen lähellä niin että näette eri ikäisiä lapsia. Myös lastentarvikkeita ja vauvanvaatteita voisi käydä katsomassa kaupassa tai kirpputorillla niin ehkä ajatukset lapsesta alkaisi tulla todellisemmaksi. Toki ei noilla asioilla kaikille ole merkitystä, mutta voisi herättää uusia ajatuksia ja keskustelua. Jos mies lopulta jää kielteiselle kannalle, niin sitten kai pitää jotain ratkaisua joskus tehdä.
[/quote]
Painostamista ja kiristämistä tuokin. Sen te naiset kyllä osaatte, uhriutumisen lisäksi.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 11:55"]Vain sinun haluillasi on merkitystä? Eli perinteinen mies on vain siittäjä , sinun elintasosi nostaja ja halujesi mahdollistaja?
Miehenäsi en lykkäisi vain lastenhankintaa, vaan sinut romujesi perässä ovesta ulos.
Mikä ihmeen vamma teillä naisilla on päässä sen lapsenhankinta-pakkomielteen kanssa?
Ja lapsia ei hankita, niitä saadaan jos on saadakseen.
[/quote]
No just. Mutta ehkäisy kuitenkin pitää jättää pois. Että siinä mielessä niitä aletaan" tekemään". Miksi mies sanoo että haluaa jos ei kuitenkaan
Me olimme mieheni kanssa yhdessä 15 v ennen kuin molemmat yksimielisesti aloimme toivoa lasta. Nyt odotamme esikoista, joka sai alkunsa 1. yrittämisestä. Ikää kummallakin yli 35v. Onnellisia olemme <3
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 13:19"]
Minulla on eräs tuttu joka jäi lopulta lapsettomaksi kun mies oli tuollainen. Ensin siis sanoi että haluaa lapsia sitten joskus. Katsotaan parin vuoden päästä. Matkustellaan ensin jne... Lopulta sitten kun molemmat olivat lähes 40 sanoi ettei halua lapsia nyt eikä koskaan.
[/quote]
pahin versio tästä samasta se, että mies löytää 20-30 -vuotiaan uuden naisen, tulee ero ja mies perustaa perheen uuden naisen kanssa vuoden parin päästä erosta. vanhempi nainen jää yksin, ei lapsia, ei miestä.
Kylläpä sivuston eukojen kupeita kuumottaa. Maailman suurin ongelma on liikaväestö ja syypää siihen ovat naiset. Liikaväestö aiheuttaa nälänhätää, joukkosiirtolaisuutta ja on kaikella tapaa maailmaa tuhoava.
Kummallista puhetta, että lapsensaanti olisi naiselle "pakkomielle". Se on täysin luonnollista ja biologisesti meihin sisäänrakennettua. Suurin toive koko elämässä, ei mikään pikku juttu. Suurin!
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 11:55"]Vain sinun haluillasi on merkitystä? Eli perinteinen mies on vain siittäjä , sinun elintasosi nostaja ja halujesi mahdollistaja? Miehenäsi en lykkäisi vain lastenhankintaa, vaan sinut romujesi perässä ovesta ulos. Mikä ihmeen vamma teillä naisilla on päässä sen lapsenhankinta-pakkomielteen kanssa? Ja lapsia ei hankita, niitä saadaan jos on saadakseen. [/quote] No just. Mutta ehkäisy kuitenkin pitää jättää pois. Että siinä mielessä niitä aletaan" tekemään". Miksi mies sanoo että haluaa jos ei kuitenkaan
[/quote]
Mies ei halua niitä NYT, toisin kuin itsekäs aloittaja. Onko sulla sisälukutaidossa jotain vikaa?
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:32"]
Mitähän mies sanoisi, jos ap ilmoittaisi että ei halua enää lapsia yli 35-vuotiaana. Että joko niitä tehdään nyt, tai sitten jäädään lapsettomaksi pariksi. Jos lapsettomaksi jäänti olisi miehelle ihan ok, niin siitä voinee päätellä ettei hän niitä oikeasti halua, kunhan tavan vuoksi sanoo "tottakai haluan joskus, mutta en nyt vielä".
[/quote]
Kiritys, painostus ja uhkailu onkin ihana lähtökohta parisuhteelle, johon vielä ollaan "haluamassa" lapsia?
Ämmien itsekkyydellä ei ole mitään rajaa.
[/quote]
Sama pätee miehiin. Rakastan sinua, ei vielä [quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:32"]
Mitähän mies sanoisi, jos ap ilmoittaisi että ei halua enää lapsia yli 35-vuotiaana. Että joko niitä tehdään nyt, tai sitten jäädään lapsettomaksi pariksi. Jos lapsettomaksi jäänti olisi miehelle ihan ok, niin siitä voinee päätellä ettei hän niitä oikeasti halua, kunhan tavan vuoksi sanoo "tottakai haluan joskus, mutta en nyt vielä".
[/quote]
Kiritys, painostus ja uhkailu onkin ihana lähtökohta parisuhteelle, johon vielä ollaan "haluamassa" lapsia?
Ämmien itsekkyydellä ei ole mitään rajaa.
[/quote]
Äijien itsekkyydellä ei mitään rajaa: " tietenkin haluan lapsia, mutta ei vielä, myöhemmin, myöhemmin, myöhemmin... " oho etkö enää saa? Vaihdanpa nuorempaan. Nähty tämäkin. Miksi ei voi sanoa että ei halua!!!
Miten se voi olla joillekin miehille niin vaikeaa sanoa, että "minä en halua lapsia". Tadaa, siihen loppuu painostaminen, uhkailu ja kiristys. Jos ei lopu, voi uhrautua ja sanoa vielä toisen lauseen: "en halua olla kanssasi parisuhteessa". Kaksi lausetta, ja sitten on kaikki vapaus maailmassa elää ilman lapsia tai itsekkäitä ämmiä. Tietysti vielä parempi vaihtoehto on se, ettei lähde parisuhteeseen itsekkään ämmän kanssa, kun ne kaikki kerran niin inhottavia ovat. Ei ole niin suunnattoman vaikeaa, luulisi onnistuvan mieheltäkin. Seksinpuutteeseen ehdotan keinopimperoa, niin ei tarvitse alistua akkojen vallan alle eikä antaa inhottavien loisten kupata lompakolla.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:02"]
Mielestäni olette olleet liian vähän aikaa yhdessä. 3 vuotta ei ole todellakaan aika eikä mikään. Jokainen tavallaan, mutta mielipidettähän tässä kysyttiin.
[/quote]
No jos kyseessä olisi parikymppiset ihmiset, jotka eivät vielä edes tunne itseään, niin ymmärtäisin tuon. Kyllä 33-vuotiaana 3 vuoden seurustelu on ihan tarpeeksi. Alle 30-vuotiaana odottaisin itse ainakin sen 4-5 vuotta (jolloin suurin osa pareista eroaa!), mutta sekin on jokaisen oma asia päättää.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 11:56"]
Eniten mietin tässä sitä , että voinko elää miehen kanssa, joka vaatii minulta jotain noin itsekkäästi.. Minun pitäisi riskeerata noin suuri toive vain sen takia että hän haluaa vielä hurvitella ja vältellä vastuuta . Ap
[/quote]Laskeudupa sieltä jalustaltasi. On vähintään yhtä itsekästä vaatia toista ottamaan kantaakseen vanhemmuuden painavat vastuut ja velvoitteet, taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset, riskin parisuhteen vakavasta huononemisesta ja niin edelleen. Sinun haaveidesi lapsiperhe-elämä ei ole yhtään sen arvokkaampaa kuin helppo ja mukava elämä, jota mies haluaa elää.
[/quote
Kyllä Ap saa haluta lapsia. Näin asia vain on. Jos mies ei halua sekin on ok. Sitten vaan täytyy ristiriita ratkaista. Ero ? Ap päättää että luopuu omasta halustaan? Mutta törkeää on jos tahallaan pitkittää, eikä oikeasti ole aikomustakaan.
Älä ainakaan enää suostu käyttämään ehkäisyä itse. Anna miehen etsiä kondomi.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:56"]
Miten se voi olla joillekin miehille niin vaikeaa sanoa, että "minä en halua lapsia". Tadaa, siihen loppuu painostaminen, uhkailu ja kiristys. Jos ei lopu, voi uhrautua ja sanoa vielä toisen lauseen: "en halua olla kanssasi parisuhteessa". Kaksi lausetta, ja sitten on kaikki vapaus maailmassa elää ilman lapsia tai itsekkäitä ämmiä. Tietysti vielä parempi vaihtoehto on se, ettei lähde parisuhteeseen itsekkään ämmän kanssa, kun ne kaikki kerran niin inhottavia ovat. Ei ole niin suunnattoman vaikeaa, luulisi onnistuvan mieheltäkin. Seksinpuutteeseen ehdotan keinopimperoa, niin ei tarvitse alistua akkojen vallan alle eikä antaa inhottavien loisten kupata lompakolla.
[/quote]
Ja jotkut ämmät väittävät syövänsä pillereitä.
Tadaa!
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:53"]
Ap, kysy mieheltä, miten hän suhtautuisi siihen, että jäisittekin lapsettomaksi. Olisiko se hänelle okei?
[/quote]Miten vitussa voi olla painostamista kysyä toiselta, minkälaista elämää hän haluaa elää? Ei ihme, ettet ole pystynyt solmimaan normaalia ihmissuhdetta, jos normaali keskustelukin ahdistaa sinua noin paljon. -34
Painostusta ja kiristämistä tuokin.
[/quote]
[/quote]
Mies on jo kantansa tehnyt selväksi. Ap yrittää nyt kiristää miestä isäksi vastoin tahtoaan, itsekkäästi.