Lue keskustelun säännöt.
Apua! Haluan 3. lapsen teoriassa, mutta en käytännössä! :(
21.12.2008 |
Olen "aina" halunnut enemmän kuin 2 lasta, ja taloa rakentaessammekin varasimme tilaa perheen kasvamaiselle... Vauva on ollut pitkän tähtäimen suunnitelmissa jo vuosia.
Nyt kuitenkin tuntuu, etten jaksakaan aloittaa kaikkea alusta. Ajatus pikkulapsiajasta ahdistaa. Isommat lähestyvät kouluikää. Lisäksi mieltä painaa ajatus siitä, että joutuisin ehkä laittamaan lapsen tosi pienenä (1-1,5 v.) hoitoon taloudellisista syistä.
Hitto kun tietäisi, kumpi näistä tunteista vastaa paremmin aitoa toivettani asian suhteen... Miehellä on sama fiilis.
Kokemuksia?
Kommentit (50)
mutta kyse toisesta lapsesta. Eli alunperin ollaan ajateltu (tai ainakin itse olen ajatellut ja halunnut ja haaveillut, miehestä ei aina ota selvää) kahta lasta, mutta nyt ekan jälkeen ei huvitakaan. Ei ensimmäinen erityisen vaikea lapsi ole ollut, me olemme laiskoja ihmisiä, sen myönnän.
Itselläni on ura ihan alkuvaiheessa, pitkä koulutus hankittu, mutta ei työkokemusta, sekin vaikuttaa, ja moni muu asia. Ehkä yritämme toista lasta joskus myöhemmin, ainakaan nyt "putkeen" ensimmäisen jälkeen emme halua, vaikka niin olimme alunperin suunnitelleet.
Vähän toki tuntuu inhottavaltakin luopua unelmastaan ja kahden lapsen ideaalista. Yksilapsisia perheitä vielä syyllistetään ihan eri tavalla kuin niitä, joissa on jo ne "standardin" mukaiset kaksi lasta.
Jokainen varmaan tekee päätöksensä itse ja omassa tilanteessaan. Ja puolisonkinhan mielipide tällaisessa asiassa on tärkeä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.
Oon ite miettiny, että kumpaa kadun myöhemmin "mummona" enemmän; sitä, etten ehtinyt tienata tarpeeksi saadakseni "suurta hienoa" kotia (meillä ei omistusasuntoa) ja toimia ammatissani 3 vuotta pidempään vaiko sitä, että perheestä ikään kuin puuttuu pala.
Näillä perustein olemme siis kääntymässä siihen kolmanteen. Neljä oli haaveissa, mutta kolmekin olis varmaan riittävästi. Askarruttaa vaan sitten ikäeroasiat, että jääkö kolmanneksi pyöräksi...
Mut lapsiasiat on mun mielestä sellasia, joissa ei kannata tehdä kompromisseja työn/rahan/ammatin/asunnon perusteella. Ne on vaan materiaa, mut lapset on iloja elämässä loppuun saakka.
Vaikea uskoa että mummona katuisi 3. lasta tai sitä, että työura on kolmisen vuotta lyhyempi kuin ilman 3. lasta. Mutta silti toimeenpano on henkisesti iso juttu, pelottaa oma jaksaminen ja töihinkin pitäisi välillä palata...
Niinpä just. Että tässä vaiheessa oman kodin hinku ja opiskelemaan/työhön pääsemisen halu olis kova, mutta vuosien saatossa näiden muutamien vuosien "menetys" uralla menettää merkityksensä. Jaksamisen kanssa oli myös mietintää, mutta kyllähän nuo isommat alkaa olla jo niin isoja, että niiden kanssa pärjäis...
Ei oo helppo päätös siltikään.
17
Meillä on haaveiltu aina kahdesta lapsesta. Mutta sitten ne kaksi tulikin kerralla, joten heti aloin miettiä, että ehkä niitä pitäisikin olla kolme kun lähtevät sitten samaan aikaan kotoa pois jne. Ajateltiin, että aletaan yrittää kolmatta lasta kunhan saadaan kaksoset vähän isommiksi. Kaksoset on nyt 4,5v ja olis hyvä aika alkaa yrittää sitä kolmatta, mutta... en tiedä jaksaisinko tähän vielä vauvan...Enkä tiedä jaksaisinko lapsettomuushoitoja, joita raskautuminen meillä vaatii ja siltikin onnistuminen olisi hyvin epävarmaa. Ihan varma olen siitä, että jos sen kolmannen lapsen saisin, en häntä ikinä katuisi. Ei kai kukaan nyt lastaan kadu, mutta olen nytkin usein tosi väsynyt arjen pyörittämisessä.. miten jaksaisin vielä kolmannen lapsen? Samoin olemme taloudellisesti aika tiukilla eikä kolmas lapsi sitä helpota...
Parin vuoden sisään pitäisi ryhtyä yrittämään jos meinataan neljäs vielä haluta. Itsekin mietin silti jaksamistani. Esikoinen on jo koululainen. Kakkonen ja kolmonen lyhyellä ikäerolla (1,5v) joten nyt kun kuopus tulee kohta 2v niin alkaa taas helpottamaan. Haluaisin neljännen ihan oikeasti jos sydäntäni kuuntelen mutta järki yrittää välillä estellä. Taloa pitäisi laajentaa sitten muutaman vuoden päästä. Nyt mahdutaan hyvin eikä pienet lapset omia huoneita tarvitse. Koululaisille haluaisin suoda oman rauhan. Autoa ei sentään tarvitsisi vaihtaa. Mutta eniten jännittää se oma jaksaminen. Toisaalta pari vuotta on todella lyhyt aika ja lapset kasvavat turhankin nopeasti. En haluaisi pitkää ikäeroa kolmoselle ja neloselle koska tiedän että aina vain vaikeampaa on aloittaa alusta jos muut lapset jo isompia. Näitä tapauksia on paljon kaveripiirissä jossa on "tyydytty" pienempään lapsimäärään koska ei uskalleta/jakseta aloittaa enää alusta. Silti harmitellaan että voi kun olisi vielä saatu yksi. Minä haluaisin olla täysin varma päätöksestä suuntaan tai toiseen koska tiedän etten halua katua päätöstäni oli se sitten kumpi vaan. Enkä halua antaa vain ajan kulua koska silloinhan meille ei varmasti enää sitä neljättä tule.
Oletteko muut miettineet sitä josko tulisikin kaksoset taikka kolmoset? Minulla vielä sukurasite kaksosiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin koitan ajatella myös sen, ettei kaikki välttämättä sujuiskaan parhain päin. Eli mahdolliset raskaudenaikaiset vuodelevot/ennenaikainen synnytys/ sairas lapsi ja siksi oikeaa hetkeä kypsytellään vielä hetki :)
17&20
Asiat järjestyy aina :)
Meillä lapset 9v, 8v ja 3,5v. Esikoinen aloitti eskarin kun vauva syntyi.
Olivat silloin 5,5v ja 4,5v (heillä vuoden ikäero). Tosi erilaista oli, ihanaa oli hoitaa "vain" yhtä vauvaa ja olla kotona kun esikoinen tuli eskarista. Mä en ole mikään superäiti...ja hyvin olen pärjännyt kolmen tenavan kanssa, kummasti niitä hermoja tulee lisää :)
T.Kolmen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun nyt saisi sen toisenkin aikaiseksi:) Teorian käytäntöönpanoa hieman estää se, että mies ei halua kuin kaksi lasta...
mummona enemmän, töihin paluu ja sitä kautta oman talon hankinta ja ettei ollut lasten kanssa vai pitäisikö olla lasten kanssa.
Ajattelin, että lapset ovat kerran pieniä ja niiden kanssa on hyvä olla. Olinkin 5 vuotta kotona. Ja arvatkaa, en ole vielä mummo, mutta olisi kannattanut mennä töihin aiemmin. Lapset kasvaa yhtä ärsyttäviksi vaikka ne kotona hoidinkin. Eivät tunne mitään kiitollisuutta minua kohtaan edes pienissä määrin. Mulle illistellään ja kiukutellaan enemmän kuin kellekään tuntemalleni äidille. Ja minä en vain ollut kotona. Minä OLIN LÄSNÄ lasten kanssa. Oli rutiinit, leikkejä, kyläilyä, perhekerhoa, aitoa rakkautta, oikein kivaa elämää. Tein kyllä nautinnolla sydämestä kaiken tip top.
Mutta nuo pirulaiset ei sitä arvosta. Olenkin ajatellut, että pitäisi pitää noita hoidossa 7-17, niin olisivat kiitollisia kun näkevät äitiä edes vähän päivässä. Sen ajan voisi tehdä jotain kivaa. Veisin vaikka harrastuksiin. Saisin istua itse käytävässä naistenlehtiä lukien.
Veikkaan, että noista tulee ihan mun kiusaksi huoria ja tappajia...
Olis pitänyt mennä töihin aikoja sitten ja hankkia vain se yksi lapsi.
;)
koska haluan hoitaa kotona mahd. pitkään. Nyt pitäis alkaa tehdä päätöksiä, kun pienempi täyttää 3.
Oon ite miettiny, että kumpaa kadun myöhemmin "mummona" enemmän; sitä, etten ehtinyt tienata tarpeeksi saadakseni "suurta hienoa" kotia (meillä ei omistusasuntoa) ja toimia ammatissani 3 vuotta pidempään vaiko sitä, että perheestä ikään kuin puuttuu pala.
Näillä perustein olemme siis kääntymässä siihen kolmanteen. Neljä oli haaveissa, mutta kolmekin olis varmaan riittävästi. Askarruttaa vaan sitten ikäeroasiat, että jääkö kolmanneksi pyöräksi...
Mut lapsiasiat on mun mielestä sellasia, joissa ei kannata tehdä kompromisseja työn/rahan/ammatin/asunnon perusteella. Ne on vaan materiaa, mut lapset on iloja elämässä loppuun saakka.