Apua! Haluan 3. lapsen teoriassa, mutta en käytännössä! :(

kävi niin, että päättivät antaa kolmanne lapsen tulla, mutta he saivatkin kaksoset. Ja nyt perheessä on 4 alle kouluikäistä...

olen kanssa aina halunnut 3, mutta en todellakaan halua "aloittaa alusta" vauvaelämää. Niinpä me tehdään ne kolme putkeen, siinähän ne menee samalla ja sitten kerralla pääsee vähän vapaampaan elämään, kun kaikki kasvaa suht yhtä aikaa.



Nyt meillä on jo kaksi, 2v ja 2 kk ja kolmas saa tulla heti kun on tullakseen. Mutta sitten todellakin riittää. Nyt tuntuu, että kolme jaksaa hyvin, mutta neljäs olis liikaa.

Kun olemme tehneet pitkän tähtäimen suunnitelmia, niin 3. lapsi on aina kuulunut kuvaan. Viimeisimpänä esteenä oli oma työtilanteeni: halusin saada vakituisen työpaikan ennen päätöstä vauvasta. Lisäksi halusimme rakentaa talon ennen tulevaa vauva-aikaa.



Nyt on takataskussa työpaikka ja talo, mutta edelleen vauva-asia ahdistaa. Melkein tuntuu, että no nytkö se sitten pitää tehdä, voi kauheaa, en jaksa! ;)



Kaikesta huolimatta pidän todennäköisempänä, että jossain vaiheessa vielä yritämme kolmatta. Olen ajatellut asiaa juuri mummoajan näkökulmasta: uskon, että katuisimme enemmän päätöstä olla hankkimatta kolmatta. Ja kaksositan puheen ollen: mies jopa toivoisi kaksosia, niin niistä olisi seuraa toisilleen. Neljättä kun emme enää rupea tekemään...



ap

Jos teillä molemmilla puolisoilla on tunne, että pikkulapsiaika ahistaa, niin en uskaltaisi hommaan ryhtyä. Ja varsinkin äitihän siinä hommassa tiukille joutuu fyysisestikin. Ja äidistä lapsi on riippuvainen pitkään. Mies pääsee vähemmällä.



Minä halusin kihloihin mennessä 4 lasta, mutta matkan varrella on tullut realismia. Eka vauva kärsi koliikista ja kahden viimeisen kanssa raskaudet ovat olleet rankkoja, kun ovat meinanneet syntyä ennenaikaisesti, mikä on tarkoittanut kuukausien vuodelepoa. Ja miehelle vastuuta isompien hoidosta ja kotitöistä.



Miehelle olisi riittänyt kaksikin lasta, mutta minun vauvakuumeeni ei vaan hellittänyt. Mies suostui kolmanteen niin, että ikäeroa isompiin tuli 6,5 ja 8,5 vuotta. Eli rumba aloitettiin alusta. Yllättävää oli, miten pieniä nämä isommatkin sitten olivat! Paljon tarvitsevat neuvoja ja ohjausta. Vauvanhan jaksoi väsyneenä kokemuksen tuomalla rutiinilla hoitaa, mutta isojen lasten asiat tuntuivat tosi vaativilta - niihin tarvitsi aivoja! Ja koulu tuo aikataulun, aamulla on herättävä aikaisin lapsia kouluun lähettämään valvotun yön jälkeen ja kotiin koululaiset tulevat tietysti pikkusen päiväuniaikaan kolistellen... Isompien kanssa ei voinut enää tehdä monia kivoja asioita, kun vauva oli tississä kiinni. Isommat oli mustasukkasia alkuun. En tajunnut, että voi olla niin rankkaa.

Työmäärä lisääntyy hurjasti eikä sitä muuta kokemus eikä asenne.

Pikkuisen ekana vuotena sairastimme koko perheellä neljä kovaa mahatautia (siis 4x5); jos siitä uskot selviäväsi niin vauvasuunnitelmia voi jatkaa!

Kolmannen kanssa on kyllä varmuutta ihan erilailla, mutta lapset on niin erilaisia. Meillä pojat (1. ja 3.) ovat olleet paljon vaativaisempia ja huonounisia. Eniten nautin kakkosen vauva-ajasta, helppohoitoinen ja yöt nukkuva tyttö.



Jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja rakastettu. Ei vain osa jotain aiemmin päätettyä suunnitelmaa. Ja niin rankkoja ne yövalvomiset ja sairastelut on, että siinä vaiheessa ei ole kiva huomata ajattelevansa, että tehtiinköhän oikein.

Sanoisin, että ymmärrän nyt kolmen äitinä hyvin niitä, jotka tyytyvät kahteen lapseen... Ja enkä tajunnutkaan kolme vuotta sitten, miten rohkeita ja uskaliaita olimme, kun kolmatta aloimme hommata. Mies on ollut paljon poissa ja minä pikkuisessa paljon kiinni. Rehellisesti sanottuna odotan, että hän täyttäisi 3v. ja elämä helpottaisi... Ihaniakin hetkiä toki on paljon, mutta niistä ei kaiken työn keskellä kerkiä niin nauttia.

Neljättä ei onneksi enää tarvitse miettiä.

Meillä kolmas lapsi pienehköillä ikäeroilla toi tullessaan monipuolisuutta sisarussuhteisiin. Tämä oli toivottavaa ja harkittua ottaen huomioon esikoisemme luonteenlaadun... hän tarvitsee sisaruksia kasvaakseen vähemmän itsekeskeiseksi.



Vanhin lapsista on luonnostaan dominoiva (jo kohdussa potki lujaa), mutta pitää paljon nuorimmaisesta. Kaksi vanhinta kinastelee keskenään ja välillä löytävät yhteisen sävelenkin, kun keskimmäinen hakee tasapainoa ja rauhaa. Keskimmäinen ja nuorin leikkivät hyvin yhteen eli keskimmäinen lepää nuorimman seurassa. Nuorimmalla on keskivahva temperamentti ja keskimmäisellä se tasapainoisin, ollut aina näin.



Lapset 8, 6 ja 4 vuotiaita.

Jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu ja rakastettu. Ei vain osa jotain aiemmin päätettyä suunnitelmaa.

Ensimmäistä, toista, kolmatta jne. lasta kannattaa yrittää "hankkia" vain,

jos sekä itse äiti että isä oikeasti haluaa lapsen! Mitään alunperin

päätettyjä "meidän on pakko saada 3 lasta" suunnitelmia ei pidä

ylläpitää, vaan on parempi kuunnella omia tämänhetken tuntemuksia.

Ja ainahan voi toivoa iltatähteä vanhemmalla iällä, jos siltä alkaakin

sitten tuntua...!

Oli siis neljän vuoden tauko. Olin kahden ekan jälkeen vuoden töissä ja sitten päätimme vielä yhden... ja sitten vielä yhden. Nuorin meni päiväkotiin puolitpista vuotiaana ja minä olen ollut aluksi lyhempää päivää. Ihanaa on kun on näin monta lasta. Ja muistakaa epäröjät, lapset kasvavat, meilläkin isommat jo osaavat vaikka mitä, leikkivät pienempiensä kanssa, auttavat kotitöissä, jne

todella kaukana kolmannen lapsen vauva-ajasta! Nimittäin kolmas

lapsemme oli vauvana vakavasti sairas.

Onneksi nykyisin tilanne on toinen, ja kolmas lapsemme on saanut

terveen paperit. Neljättä lasta ei kuitenkaan enää tule, sillä en

halua ottaa riskiä, että sama tilanne toistuisi! Oli se niin stressaavaa.

Tv. myös kolmen äiti

Mitä enemmän lapsia, sen rennommin osaa ottaa. Kolmannen kohdalla tajusin miten nopeasti lapset kasvaa, asenne oli erilainen. Meillä kun ekalla ja tokalla on pieni ikäero (vuosi), niin nautin suunnattomasti kun sain hoitaa vain yhtä vauvaa kerrallaan :). Tosi moni, joilla on 3 lasta ovat sanoneet samaa..kolmannesta osaa nauttia eniten.

T. kolmen äiti

samat fiilikset täällä!

Kolmas lapsi olisi ihana lisä perheeseemme mutta oma jaksaminen onkin sitten toinen juttu..

No, meillä ei vielä kiire päättää, kuopus vasta 6kk. Katsellaan muutaman vuoden päästä.

Lapset nyt 5 ja 6 joten uus satsi pitäis aloittaa. Näin on "aina" ajateltu, mutta enää ei jaksakaan ja on syyllisyyskin siitä, että kuormittaa luontoa. Kuitenkin tekisi mieli sukua tehdä, kun olemme vain oma perheemme. Että lapsilla olisi isona joitain sukulaisia. Talossa olisi tilaa. Toisaalta kolmen vuoden hoitovapaata en voisi ottaa, näitä lapsia hoidin jo 4 vuotta kotona.

Täällä samat fiilikset, meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla. Mutta realistisesti ajateltuna voimavarat (raha eikä jaksaminen) eivät vaan riitä. Ja kohta ikäkin asettaa rajoituksensa.

Meillä kolmas lapsi olisi iso taloudellinen ja jaksamisen rasitus. Pitäisi hankkia isompi asunto (nyt nippa nappa mahdutaan) ja ehkä autokin. Ja olen ollut kotona kahden ekan kanssa yht. 4 vuotta, joten vaikea kuvitella enää olevani vielä kolme vuotta tähän päälle kotona...vielä vähemmän voisin kuvitella vieväni 9kk ikäistä päivähoitoon.

enpä tiedä



minusta kuulostaa, että iso perhe on ollut sinulle ideaali, ihanne, johon pitää pyrkiä mutta nyt kun se ei ole enää kaukainen unelma vaan se pitäisi toteuttaa ehkä lähiaikoina jos ylipäätään aikoo, olet tajunnut ettei se olekaan ainoa oikea, ja oikeastaan on ihan hyvä näinkin. Mä ehkä luottaisin enemmän siihen tunteeseen joka on tässä ja nyt, kuin siihen tunteeseen joka oli joskus kaksi lasta aiemmin tai joka on "aina" ollut. Koska silloin joskus nuorempana ei ollut käsitystä mikä se elämäntilanne, halut ja jaksaminen on tulevaisuudessa kun sitä kolmatta ehkä tehdään, ja päätökset pitää kuitenkin tehdä tässä ja nyt tämänhetkisillä resursseilla.

ap

Niin, en ole nuorena tätä ajatellut näin. "Vasta" ekan saatuani "tiedän" että haluan ison perheen. Nyt kuitenkin kahden jälkeen tiedän, että seuraavat eivät saisi yhtä hyvää äitiä. En pystyisi heitä hoitamaan kotoa kauaa. Hermoni olisivat kireämmällä, koska isommatkin koululaiset tarvitsisivat aikaa, jota heille ehdottomasti haluaisin antaa. Ts. en halua näille jo olemassa oleville lapsilleni huonoa äitiä ja väärältä tuntuisi tehdä tällaiseen ajatusmaailmaan lisää lapsia. Siis jo että valmiiksi tiedän, että aikani ja hermoni olisivat kireällä. Mutta jos...

Hei!



Samaa mietimme pitkään - meillä lapset jo tosin isompia kuin teillä eli toinen jo koululainen ja nyt olen raskaana. Tilanne on äärimmäisen ahdistava ja mielessä risteilee sen tuhat asiaa. En tiedä oliko tämä viisasta, mutta en aborttiakaan halua.



Kohtalontovereita?

Isommat nyt sen ikäisiä, että pitäisi jo alkaa pitää "kiirettä" kolmannen suhteen..

Nyt kuitenkin elämä isompien kanssa alkaa tuntua helpolta ja itselle ja parisuhteellekin jää jo taas enemmän aikaa. Tuntuu kuin miehen kanssa olisi joku second honeymoon menossa, kun yhtäkkiä voidaankin taas ihan rauhassa kyhnätä vierekkäin sohvalla ja katsoa telkkaria :-)



Lasten kanssa alkaa myös olla mukavaa matkustaa lomille, eikä yöhuudoista, tutin tai maitopullon unohtamisesta tule elämää suurempaa kriisiä.



Kuitenkaan en uskalla tehdä esim. sterilisaatiota, koska JOS...

Sen enempää en haluaisi / jaksaisi

mutta minusta on selvää, että sitä kolmatta ei tule, koska asiat täytyy hoitaa käytännössä, ei periaatteessa! Olishan se ihanaa, mutta jos ei jaksa enää paneutua kunnolla vauvaan, niin parempi olla hankkimatta. Minä ainakin haluan, että lapsi saa hyvän, turvallisen ja jaksavan äidin/isin eikä sellaista, jossa kokoajan on sellainen fiilis, että voi kun se olis jo 3v niin sitten...

riittävän hyvän lapselleen? Minä voisin hyvin kuvitella, että jos vauva oikeasti olisi tulossa, haluaisinkin häntä kovasti - ihan kuin kahta ensimmäistäkin.



Haluan tällä vain kyseenalaistaa sitä ajatusta, että jos vähän tuntuis ettei jaksa, niin ei kannata.



ap