Käpylehmilläkö AV-mammojen lapset leikkivät? Eikö heillä todellakaan ole kuin
pari lelua per naama? Näissä joululahjaketjuissa tulee selväksi, että hyvis AV-mammojen lapset eivät saa jouluna kuin viisi lahjaa, joista korkeintaan kaksi leluja. Leikkivätkö lapsenne tosiaan pelkillä käpylehmillä vai millä? Jos viisivuotias lapsi on saanut koko ikänsä kolme lelua vuodessa (kaksi jouluna ja yhden syntymäpäivänä) hänellä on viisivuotiaana joulun jälkeen yhteensä 15 lelua, joiden joukossa varmaankin mm. yksi helistin, yksi unirätti ja varmaan pari muutakin vauvalelua. Näin siis olettaen, että mitään ei ole mennyt rikki.
Kyllähän sitä sanotaan, että leikkikalujen vähyys kehittää mielikuvitusta, mutta eikö tuo ole hieman äärimmäistä?
Jos taas 5-vuotiaallanne on yli 15 lelua vauvalelut mukaanluettuina, niin selvästikin niitä leluja ja lahjoja annetaan juhlien ulkopuolella. Miksi ihmeessä juuri joulu on se aika,kun päätätte opettaa lapsillenne kohtuutta ja sitä, että "kaikkea ei tarvitse saada"? Jos siis niitä leluja yms. muuten ostetaan ihan huvin ja urheilun vuoksi.
Kommentit (23)
Mä järkeilen tämän asian niin että leluja voi saada muulloinkin kuin vain jouluna tai synttäripäivänä. Mä en näe mitään järkeä ostaa yhdellä kertaa paljon leluja kun ei lapsi niihin kaikkiin jaksa edes tutustua. Mä en jouluna opeta yhtään mitään mitä lahjoihin tulee, oppi tulee normaalissa arjessa kun vuodessa on kuitenkin 364 päivää kertoa lapselle että kaikkea ei voi saada :p
kyllä niitä leluja tulee pitkin vuottakin, kun on kolme lasta ja kaikilla syntymäpäivät yllättäen kerran vuodessa ja vieläpä isohko suku. Silti meillä annetaan lapsille vain noin 3 lelua jouluisin, muut lahjat ovat sitten lähinnä vaatepuolta. Sen lisäksi lastenhuoneet ovat täyttyneet meille "perintönä" tulleista leluista, joista muut ovat halunneet päästä eroon lasten kasvettua...jne. jne. Kaikelle voi katsos olla ihan looginenkin selitys! Meillä ei osteta lapsille leluja muuta kuin synttäripäivänä ja jouluna. Nimpparilahjaksi saavat aina jonkun hyvän kirjan.
Meillä yritetään siis kasvattaa kohtuuteen kaikkina vuodenaikoina...ja siihen osallistuvat myös vanhemmat. Meillä ei siis uusita hetken mielijohteesta puhelimia, ei hankita kaikkea mahdollista viimeisintä elektroniikkaa, satsataan vaatteissa ja kengissä laatuun, jotta kaikki ei olisi vain kertakäyttöistä.
Mun mielestäni sun ap kannattaisi nyt katsoa peiliin. Mikä on vienyt joulumielesi näin pahasti?
Nyt kun tytöt ovat 5v ja 4v, he saavat aikaan ihania yhteisleikkejä juuri leikkikeittiön, leikkiruokien, nukkejen, barbien, ponien, petsien ja vaikka minkä kanssa. Lisäksi tulee vielä lego/duplo/muut rakenteluleikit. Vihdoin lelumme ovat käytössä! Sen jälkeen kun niitä lähinnä säilytettiin vuosikaudet...