Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Välillä olen katkera muiden tukiverkoista!
17.07.2009 |
Meillä ei ole tukiverkkoja. Lapset hoidamme itse, päivin, öin, viikonloppuisin, lomalla, aina. Omaa aikaa saan, kun mies töiltään ehtii lasten kanssa olla, mutta nämä ovat hyvin lyhyitä hetkiä kerrallaan. Mies ei kyllä sitten saa sitäkään vähää "omaa aikaa". Joskus palkkaamme MLL:n lastenhoitajan käydäksemme yhdessä jossain esim. leffassa ja syömässä. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, ettei isommat kykene pienempiä vahtimaan.
Meillä on aina "kaaos", koska ikinä ei ole rauhaa tehdä mitään valmiiksi. En saa koskaan tehtyä mitään omia juttuja.
Myönnän, kateellisena kuuntelen tuttavia, joilla mummot, tädit ym. ottavat lapsia viikonloppuhoitoon, lomalla hoitoon, säännöllisesti muutamaksi tunniksi hoitoon, jotta voi harrastaa ym. Myönnän senkin, että olen välillä katkera, kun te ehditte puuhastella "kaikkea omaa kivaa".
Tiesimme kyllä, että rankkaa tämä tulee olemaan, kun ei ole auttavia käsiä, mutta täytyy myöntää, että tämä totaalisen oman ajan puute on vaikea hyväksyä.
Emme kuitenkaan taida olla ainoita, vaikka omassa tuttavapiirissä siltä tuntuukin.
Kommentit (51)
Ihan hyvä, että tuuletat täällä tunteitasi.
olen itsekin välillä tuntenut, ettemme saa arjen hoitoon apua mistään, koska ne hoitajat (mummo, ukki) asuvat kaukana. Olen kuunnellut hieman kateelisena, kun kaveri kertoo anopista, joka hakee kolme lasta hoidosta, laittaa ruuat, huolehtii, siivoaa joskus koko talon yms...
Me saamme nykyään lastenhoitoapua tarvittaessa, kun ajoissa järjestetään.Sikäli tilanne erilainen. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että tämä on nyt tätä. Sotkua, tahmatassuja, riitojen selvittelyä, jauhelihakastikkeen tekoa sekä kaikenlaista ihanaa totta kai. lapset ovat osa arkea. laitan valokuvia, kun lapset nukkuvat. En laita keittiötä, vaan istun koneella lasten nukkuessa, jos huvittaa. Siivoan siten, että komennan lapset katsomaan videoita tai leikkimään omaan huoneeseen. Asenne on auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli haluan vaibn saoa, että voi olla helpompaa, jos ei edes haikaile näiden naapurissa suvien mummojen perään. Arki hoidetaan perheen voimin. Lääkäriinkin joutuu ottamaan lapset mukaan. Ei auta. Kun lapsenhoitoon saa apua, sen ajan käytämme mieheni kanssa yhteiseen laatuaikaan. (vaikka sitten maksullinen hoitaja.)
Kannattaa opetella arjen organisointia. Itse en esimerkiksi jatkuvasti viihdytä lapsia. Saatan sanoa, että nyt teen tätä, leikkikää jotain. Sitten voin laittaa valokuvia, kirjoittaa sähköpostia, silittää mekkoja tms...
En todellakaan puhu mestaroidakseni. Tiedän kyllä, miten arki voi turhauttaa.Erilaisia keinoja joilla jaksamista voi helpottaa on hyvä miettiä.
Tsemppiä sinulle!
ja selviytymistarinoita. Joskus on tuntunut aika pahalta, kun tällaiset selviytyjätkin haukutaan, että he nostavat itseään muita paremmaksi. Ja sitten luetellaan kuinka vaativaa on kenenkin äitiys. Mutta minä oon sitä mieltä, että ilman tukiverkkoja selviäminen on sen verran suuri suoritus, että siitä saa vähän haloota pitääkin ja kiitellä itseään, kun muilta ei kiitosta heru. Annetaan kunniaa sinne, minne se kuuluukin.
..selvää tukiperhetoiminnasta paikkakunnallanne? ystäväpariskunnallamme oli tilanne, jossa kummankin vanhemmat tms. sukulaiset olivat kuolleet/kaukana/muuten kyvyttömiä hoitamaan lapsia, he ottivat sosiaalitoimen perhetyöntekijään yhteyttä ja hakivat tukiperhettä. Nyt lapset 1/kk viikonlopun ihanassa tukiperheessä ja aikuiset saavat omaa aikaa ja lapsi muitakin aikuiskontakteja kuin omat vanhemmat. ns. varamummotoimintaa on myös joillain paikkakunnilla, ottakaa kunnan/kaupungin perhetyöntekijään yhtetyttä?
aidan taakse, koska naapuriperheen (tässä tapauksessa tukiverkollisen) perheen elämä vaikuttaa helpommalta.
Minusta ap:llä on paljon ns. omaa aikaa. Mutta kai se on mihin vertaa.
Minusta ap on vain liian vaativa tukiverkon suhteen eli ei halua sitä itse edes yrittää luoda. Mahtaisiko olla niin, että jos se mummo olisi naapurissa olisi siinä kuitenkin jotain vikaa, ettei sille voisi lapsia jättää hoitoon...
Suosittelen, että ap palaat työelämään ennenkuin pimahdat kotona. Silloin on monta tuntia arkisin sitä omaa aikaa.
Itse puuahstelen kaikkea kivaa lasten kanssa. Lasten kanssa voi harrastaa ihan siinä kuin yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kaikki sukulaiset olisi kuolleet, niin aapee vaan on niin nirppanokka, ettei sille vainajatkaan kelpaa lapsenvahdeiksi.
Miten jonkun on niin mahdoton uskoa, ettei se tukiverkottomuus ole siitä kiinni mitä itse haluaa. Ja jos välillä on vähän katkera, niin ei se sitä tarkoita, etteikö nauttisi lastensa kanssa puuhastelusta.
Mutta mitäs minä hermostun, kun tuo oli selvästi tukiverkollisen kirjoittamaa.
ikinä ollut. Nyt alkaa helpottaa kun lapset ovat isompia, ja vanhin voi jo katsoa pienempien perään.
Pääsee harrastamaan ja kauppaan jne. Kyllä teilläkin muutaman vuoden päästä helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En asu Joensuussa enkä Helsingissä, kiitos kuitenkin avun tarjonnasta!
Tarkoitukseni oli tosiaan vain tuulettaa tuntojani, koska en luonnollisestikaan voi juuri ääneen sitä sanoa, että joskus harmittaa , kun nämä tukiverkolliset kertovat "vapaistaan". Tämän onneksi samassa tilanteessa olevat ymmärsivät.
Hyvinhän tässä on pärjätty, kun järki vielä kummallakin päässä, vaikka välillä oikein väsyneenä sitä miettiikin, että onko sitä vain väsynyt vai kenties masentunut. Ja olemme jo huomanneet, että lasten kasvaessa helpottaa.
Noita ehdotettuja tukimuotoja olen yrittänyt selvitellä ja valitettavasti / onneksi (?) emme ole vielä siinä sosiaalisessa asemassa, että pääsisimme tukiperhe / varaisovanhempien toiminnan piiriin. Jos joku tietää yksityisen tahon, joka tällaista järjestää, otan tiedon kiitollisena vastaan.
ymmärrettävä.
Meillä on tukiverkkoa- osa sukulaisia- osa kavereiden kesken rakennettu- ja täytyy sanoa että suurin hyötyjä on lapset. Samanhenkisiä ihmisiä voi olla kyllä todella vaikea löytää. Sen eteen kannattaisi nähdä vaivaa ja sopia selkeät säännöt. Olen monta kertaa muuttanut suunnitelmia ja nähnyt vaivaa, kun apua on tarvittu ja vastapalvelukseski kehtaan hyvin ja suoraan pyytää itse apua. Monella kaveripiirissä ei ole sukulaisia apuna ja siksi ymmärrän hyvin sen että kun ei apua ole, niin sitä ei todellakaan ole. Toivottavasti saat helpotusta arkeen. Lopuksi vielä- en kyllä ymmärrä joidenkin ajatusta siitä että koska jollain elämä on pelkkää selviytymistä niin kaikilla muillakin pitäis olla- tai että on jotenkin huonompi kun tosiaan ei vaan niska limassa "selviydy". Ihme asenteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että olemme ihan samanlaisessa tilanteessa! Vuosi sitten olin ihan piipussa...vauva oli 8 kk, keskimmäinen 4 v. ja esikoinen 8v. Lopulta soitin neuvolaan itkien, että en jaksa enää yhtään...romahdin siis aivan täysin :( No, neuvolantäti lupasi apua...eli tilasi ajan psykologille.
Kävinkin siellä sitten 3 kertaa juttelemassa asioista ja tilanteesta. Se oli ihan ok, sain psykologilta hyviä vinkkejä mm. miehen kanssa keskustelemiseen. Mutta, psykologi totesi, että en ole masentunut, eli mitään OIKEAA apua emme siis saaneet. Kehotti palkkaamaan siivoojan ja lapsenvahteja. No, eipä paljon palkata, kun kotihoidontuki on minimi...hädin tuskin raha riittää kaikkeen pakolliseen, ruoka, sähkö, vaatteet, vakuutukset jne. Kehotti myös pyytämään apua isovanhemmilta. No, näin tein...äitini katkaisi välit 3 kk ajaksi...saiarstaa vaikeaa masennusta...ja anoppi ei todellisuudessa voinut kuin pari kertaa ottaa lapsia hoitoon viime syksyn / talven aikana, koska appiukko sairastaa syöpää ja meidän lapsilla oli koko ajan nuhaa ym. infektioita, jotka voisivat olla vaarallisia apelle.
Sisko asuu kauempana ja on itsekin kahden pienen lapsen äiti. Kaikilla ystävilläni on itselläänkin pieniä lapsia, joten kertokaahan mitenm vielä sitä tukiverkkoa voisin rakentaa. Muut sukulaiset eivät pidä muutenkaan mitään yhteyttä, niin miten ihmeessä kehtaisin soittaa ja pyytää että "otatko meidän 3 kullanmurua hoitoon...ai niin, ethän ole tuota meidän kolmatta edes nähnytkään...no ei ei sen väliä, se on ihan kiltti vauva..."
Eli...omillamme olemme tässä jo vuoden kitkuteelelet...se täytyy mieheni hyväksi sanoa, että hän tajusi, että minä olin todellakin katkeamispisteessä...ja hän tsemppasi vähän omaa osallistumistaan arkeen ja lastenhoitoon.
No kohta lähden töihin ja lapset menevät hoitoon. Saanpahan sitten vähän omaa aikaa töissä...ja jos sen palkkapussin myötä riittäisi joskus rahat vaikka lapsenvahdin palkkaamiseen ;) Ehkä se tästä ;) Tsemppiä & halaus myös ap:lle!!
Alue: Aihe vapaa
rautakauppaesimerkki oli yksi juttu, joka nousi mieleen - meillä on vanha talo ulkorakennuksineen, joita ei pelkillä laatoilla tai tapeteilla remontoida. Mulle henk.koht. on ainakin melkein samantekevää mitä mallia SISUSTUStarvikkeita kaupasta haetaan, sen voi tehdä kumpi tahansa rautakaupan läpi juostessaan ja yksin - niin kuin tekeekin.
Mutta se ei tosiaan varmaan ollut paras esimerkki, muut osuvammat olisivat sitten ihan mitä tahansa ajateltavissa olevaa, aikuisena parina tehtävää toimintaa. Mihinkään sellaiseen ei mahdollisuuksia ole, mutta kuten sanottua, aika aikaa kutakin ja jossain vaiheessa sitten taas toisella tavalla. :)