Välillä olen katkera muiden tukiverkoista!

sukulaiset asuvat liian kaukana tai ovat liian vanhoja tai alkoholisteja. kavereille en viitsi lapsia tunkea hoitoon koska kaikki ovat sanoneet mielellään ottavansa toisen hoitoon mutta ei toista. eli lapset siis aina kotona. ja kai se ihan kivakin on, ei tarvi pelätä että tapahtuisi jotain kun ovat vieraassa paikassa. onneksi on yksi mummo joka jaksaa sen verran hoitaa että pääsen esim. lääkäriin ilman että lapset ovat mukana.

Laita kaupan seinään ilmoitus, että tarvitsette lastenhoitajaa ajoittain. Itse sain hyvän hoitajan, joka hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin tarvittaessa. Tyttö opiskelee ja on mielissään lisätienesteistä.



Kuntosalilla on ilmainen lapsiparkki ja menen sinne.



Ovatko teidän molempien vanhemmat kuolleet? Entä kummit, sisarukset? Mä pyydän ITSE, että voitko hoitaa esim sen ja sen viikonlopun, kun menen Tallinnaan. Ja aina joku hoitaa, siis sisko, kummi tai mun vanhemmat.



Naapuriinkin oon joskus vienyt hoitoon, hätätapauksessa. Mutta toimii.



Kysele kavereilta, ketä heillä on lastenhoitajana ja sitten kysy samalta hoitajalta, tulisiko se sullekin.



Yli 3-vuotiaat lapset laitat srk:n päiväkerhoon, samaan ryhmään. Saat omaa aikaa 2-3 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Jos jos sulla on pieni vauva, voitte vaikka vaunulenkkeillä ja nukkua sen aikaa.



Päiväkotikin on olemassa.



Ei saa olla saamaton ja valittaa. Pitää itse tehdä asioita. Munkin vanhemmat ja kummit asuu 350 kilometrin päässä. Mennään junalla sinne ja lapset on siellä 1-3 yötä hoidossa. Ehdin tehdä itse vaikka mitä.

niillä saleilla joissa on vuosimaksu monta sataa euroa ja et saa käyttää tuota lapsiparkkia jollet ole tietyn "tason" asiakas. meillä kaikilla kun ei ole pistää 500euroa vuodessa salijäsenyyteen.

tekee öö... alle 50 egee kuussa. Ei oo paha, omaan jaksamiseen kannattaa satsata. Mä maksan ilomielin, kun saan rauhassa jumpata, saunoa ja laittaa itseni pukuhuoneessa. Oon kuin eri ihminen sen jälkeen ja taas jaksaa.

ja 4 ymmärtää mistä kyse. Toki meilläkin on tuttavia, joissa perheiden kesken kyläillään satunnaisesti tai joiden kanssa päivisin tapaa lasten kera. Heihin voin turvautua, jos on aivan pakko päästä lääkäriin tai jokin muu lyhyt asia toimittamaan ilman lapsia.



Mutta oikeasti, kuka omaa sellaisia ei sukulaisia, jotka pyytävät/ottavat lapset viikonlopuksi tai jopa viikoksi yökylään tai säännöllisesti ottavat tietyksi päiväksi hoitoon, jotta vanhemmat saavat omaa aikaa? Aika pitkään täytyisi olla tunnettu, että edes voisin kuvitella antavani lapsia "tutuille" pitkäksi aikaa hoitoon. No, ehkä en antaisi sukulaisillekaan, jos sellaisia olisi käytettävissä, mutta ajatus edes sellaisesta mahdollisuudesta saattaisi rankkoina hetkinä piristää.



Joten ap kysyy, että mitä 2 ja 3 tarkoittavat tällä, olenko tehnyt asian eteen mitään? Miten tällaisia tukiverkkoja hankitaan? Mielestäni niitä (mummoja, tätejä jne.) joko on tai ei ole.

Ja joo ei joka kaupungissa todellakaan ole ilmaisia puistotätejä, mulle kelpaisi maksullisetkin mutta niitäkään ei ole. On meillä naapuri joka hätätilanteessa ottaa lapset hetkeksi mutta enpä sinnekään nyt ihan "huvikseni" viitsi lapsia laittaa. Me ollaan myös välillä palkattu MLL hoitaja, eihän sellaisen saaminen mikään ongelma ole. Mutta ainahan sitä on vähän kiire kotiin kun lapset on vieraan ihmisen kanssa ja olisi ihana kun saisi joskus olla rauhassa kotonakin. Puhumattakaan siitä että voisi lähteä illalla ulos miehen kanssa ja nukkua seuraavana aamuna pitkään.

Asumme pienessä kunnassa ja lähimmät sukulaiset asuu n. 300 km päässä. Lapsen isovanhemmista on vain minun vanhemmat elossa ja kumpikin työelämässä. Miehelläni ei ole sisaruksia. Minulla on yksi sisko, mutta hän ei voi ottaa hoitoon koska heillä on paljon kotieläimiä ja meidät poika on allerginen ja samasta syystä sisko ei voi tulla meille kun eläimiä ei saa hoitoon. Kaverit asuu kanssa n. 300 km päässä. Elämä on heittänyt työn perässä niin usein, ettei oo uskaltanut tutustuakkaan niin hyvin kun ei aina tiedä koska taas muutetaan :( Yksinäiseltä tuntuu.

t.2

Meillä on se tilanne, että sukulaisia on, mutta asuvat pääosin eri maassa kuin me. Mä olen rakentanut tukiverkon näin:



1) olen sopinut muutaman naapurin lapsiperheen (siis joilla on jompikumpi vanhempi kotona) kanssa asiointiavusta eli jos mulla on vaikka lääkäri, niin saan lapset jollekin hoitoon siksi aikaa. Luonnollisesti tämä toimii toistepäinkin.



2) olen muodostanut muutamasta opiskelijasta maksullisen ringin, joille voin soittaa tarvittaessa. Parempi kuin MLL, koska aina saa jonkun tutun.



3) olen sopinut ystäväperheiden kanssa siitä, että meille voi tulla leikkimään vaikka viikonloppuisin muutamaksi tunniksi. Kun tarjoan apua, sitä on helppo pyytää.



1 ja 3 perustuvat vapaaehtoisuuteen, 2 on maksullinen.



Kaikki olen järjestänyt niin, että olen avannut suuni ja pyytänyt apua.

Valitettavasti se näyttäisi olevan yh tukimuoto. Mutta tätä vaihtoehtoa yritämme edelleen kartoittaa.

Olen huomannut, että sellaiset perheet, joilla on hyvä (sukulais!)tukiverkko karsiutuvat pois olemasta kenellekään ITSE tukiverkkona. Esim lapseni parhaan ystävän äiti on myös kotiäiti ja lapsemme leikkivät suht usein toistensa luona. Kuitenkin, jos minulla on omaa (lääkäri!)menoa ja kerron siitä, niin ihan varmasti ei käy silloin leikkiä yhdessä tai jopa ensiksi lupaa ja sitten peruu lyhyellä varoitusajalla ikäänkuin korostaen sitä,etten vahingossakaan luulisi, että heillä olisi halua olla tukena. TUKIVERKOKSI JOUTUMINEN ON KIROSANA TAI AHDISTAVAA, vaikka pyytäsinkin vain lääkärikäynnin ajaksi?



Sitten on toisenlaisia "ystäviä". He vaatimalla vaativat, että otan heidän lapsensa hoitoon, kun ei oel muuta paikkaa ja kehuvat miten hyvä olen ollut heidän lapsilleen, mutta toistepäin ei sitten otetakaan hoitoon. Taas kysytään, että voisivatko heidän lapsensa tulla meille ja minua ei oikein enää jaksuuta tai huvita! Missä minun aikani levätä? Jos tulevat meille perheenä, niin joudun hoitamaan sekä omat että vieraan lapset, kun äitimammansa makaa meidän sohvalla!



Maksullista hoitajaa emme ole aina saaneet, kun kaikki ovat olleet varattuja. Monta kertaa olen joutunut siirtämään omia hammaslääkäri ja lääkäriaikojani hamaan tulevaisuuteen. Monta kertaa olen tapellut julkisella terv.huolto.puolella siitä, että saisin sovittua ajan, jolloin mieheni pääsisi kesken työpäivänsä hoitaamaan lapsiamme hoitoni ajaksi. RATKAISU PULMIIMME TULEE OLEMAAN OSA-AIKAISTEN PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN ANOMINEN!!!

Omani on jo kouluikäisiä ja ulkoilevat jo ilman minua ja yksinkin voi jo välillä vähäksi aikaa kotiin jättää. Helppohan on noiden kanssa liikuakin paikasta toiseen.



Jäin yksinhuoltajaksi, kun lapset oli 1v ja 3v. Silloin oli rankaaa, kun mihinkään ei päässyt ilman lapsia ja autoakaan ei ollut. Minun vanhemmat on kuolleet ja lasten isä ei halua lapsiaan nähdä. Sisaruksia ei ole. Kavereita olen joskus vaivannut, mutta ei nuo ole oikein innokkaita lapsia hoitamaan, kun niilläkin on omat kiireensä.



Joka tapauksessa lapset ovat pieniä vain vähän aikaa ja kyllä sitä omaa aikaa sitten saa, kun lapset kasvaa ja ovat itsenäisempiä.

Nyt kun tarkemmin ajattelen tuttavia ja naapureita, niin ne joilla on sukulaisista koostuva tukiverkko, eivät todellakaan halua muodostaa uusia tukiverkkoja. Ovat siis pois laskuista, kun paikkakunnalle muuttanut haluaisi luoda uusia tukiverkkoja.

Olen huomannut, että sellaiset perheet, joilla on hyvä (sukulais!)tukiverkko karsiutuvat pois olemasta kenellekään ITSE tukiverkkona.

Kyllä minä tuossa tilanteessa ottaisin paikat päiväkodista, jos ikinä ei saisi mitään vapaata. Palaisin loppuun muuten.

"hoidattavat" lapsensa isovanhemmilla. Kyllä meillä on tuttavaoerheitä jotka auttavat päiväsaikaan jos pitää vaikka viedä yksi lapsi lääkäriin (kiitos heille siitä!) mutta kyllä ne vapaaehtoiset menot vähiin jää. Jos olisikin sellainen tilanne että lapset voisi vaikka yökyläillä vuoronperään niin toki sellaisesta olisi apua. Mutta ei kukana meidän tuttavista sellaista tarvi. Ja nyt kun lapset ovat pieniä niin olisihan se aika vaikeasti toteutettavissakin.



Kyllä minäkin olen monesti niin katkera että melkein itkettää, kun porukalla keksitään että mennääs illalla terassilla pyörähtämään. Muut alkavat soitella vanhemmilleen niin me aletaan miehen kanssa arpoa että kumman vuoro on mennä.

Tuo on varmaan totta, että ne, joilla on hyvät sukulaistukiverkot, eivät ehkä ole hyviä tukiverkkoja muille.



En ole kokenut, että lääkärimenot tai lyhyellä lenkillä käyminen olisi iso ongelma, vaikka järjestelyjä se vaatii. Jos mies ei töiltään voi joustaa, lääkärimenoa tmv. varten varaan MLL:n hoitajan tai kysyn joltakin tuttavalta, joka on omien lastensa kanssa kotona. Monesti kuitenkin helpompaa on tilata se MLL, joka tulee kotiin kuin raahata lapset jonnekin leikkimään. Lenkille pääsen viimeistään, kun mies tulee kotiin, mutta monesti en jaksa, jos tulee vasta, kun lapset jo nukkumassa.



Mutta varsinaisen ongelman koen juuri siinä, ettei ole sellaista yön yli tai jopa viikonlopun mittaista "vapaata", jolloin voisi vaikkapa tehdä suursiivouksen tai puuhastella jotain muuta kotosalla, joka vaatii, että "asiat saisi olla levällään" pidemmän hetken. Tai virkistävää voisi olla myös se, että pääsisi miehen kanssa ulos pitkän kaavan mukaan ja voisi aamulla nukkua pitkään. Tähän meillä ei ole mahdollisuutta.

Vauvasta asti olen hoitanut lapseni itse. Onneksi on hyvät välit vanhempieni ja sisarusten kanssa! Välimatkaa on 500km, mutta iäkkäät vanhemmat tulevat omasta tahdostaan pidemmille vierailuille lapsenlasta tapaamaan. Tällöin saan sitä omaa aikaa käydä rauhassA kaupassa tai vaikka ravintolassa. Välillä iskee kateellisuus pariskuntia kohtaan, koska voivat järjestää sitä omaa aikaa viikottain. Usein kuulen kuitenkin ystäviltä joilla mies, valitusta kun eivät muka pääse koskaan minnekkään yksin. Sitä en tietenkään yksinhuoltaja voi ymmärtää, koska niillähän on mies! sitten on korkea aika tehdä parisuhteelle jotakin, jos ei kumppani voi vaikka kerran viikossa saada omaa aikaa.

ja voisi sanoa jopa että "kaiken töiltä liikenevän ajan", tosin työpäivät ovat pitkiä. Eli erikseen pääsemme kyllä tarvittaessa menemään viikonloppuisin. Mutta eihän sitä paljon jaksa, kun toinen tekee viikolla pitkää päivää töissä ja toinen kotona. Viikonlopulle jää sitten ne perheen yhteiset hetket ja perheenä tehtävät asiat. Eli viikonloppuna saan kyllä muutaman tunnin siivous- tai kaupassakäyntivapaata. Käymme myös mieheni kanssa erikseen pari kertaa vuodessa viikonlopun pituisilla "omilla lomilla", mutta yhteisiä reissuja ei oikein onnistu järjestämään.



Kaipaisin sellaista viikonloppuvapaata kotona, mitä monilla tuntuu olevan, kun mummot ottavat lapsia hoitoon.

sellaista se vanhemmuus on. Lapset menee ensisijalle. Olet valinnut perheenperustamisen. Nykyvanhemmille ei riitä mikään. Moni ei pääse pari kertaa vuodessa edes omille viikonloppulomille. Eikö mies voi sitten joskus hoitaa viikonloppua lapsia että saat oman vapaan? Vaikuttaa siltä, ettet tiennyt mihin ryhdyit. ikäli olet henkisesti loppu, keskustele asiata neuvolassa.

Ap itse totesi, että osasi tätä ennakoida ja lapset silti hankittiin. Eikö silti voisi täällä vertaisten joukossa hieman purkaa oloaan??

Ei, koska kaikkien on oltava täydellisiä äiti-ihmisiä, jotka eivät KOSKAAN turhaudu arkeen tai mikään ei koskaan potuta. Just.

sellaista se vanhemmuus on. Lapset menee ensisijalle. Olet valinnut perheenperustamisen. Nykyvanhemmille ei riitä mikään. Moni ei pääse pari kertaa vuodessa edes omille viikonloppulomille. Eikö mies voi sitten joskus hoitaa viikonloppua lapsia että saat oman vapaan? Vaikuttaa siltä, ettet tiennyt mihin ryhdyit. ikäli olet henkisesti loppu, keskustele asiata neuvolassa.