Kulissien kannattelu neuvolassa hankalaksi leimautumisen pelossa

Saa parempaa palvelua eikä leimaudu mielenterveysongelmaiseksi!

Väsynyt ei saa olla kun vain jos on esim. 2kk sairasteluputki takana. Sitten saa olla tilanteessa nuutunut.



Avioliitossa menee hyvin. Kotona/töissä on mukava olla (paitsi että voi sanoa vitsillään että "no kyllähän sitä aina joskus tulee mieleen että just tällä hetkellä olis kiva olla töissä/olla kotona niin kuin muillakin mut kyllä on yleisesti ottaen tosi kivaa"). Lapsi on ihana mutta tietenkin "tavallisen vaativa mutta niinhän ne kaikki on ;)". Jne jne.



Nykyisin ls-ilmoitus menee hyvin pienestä sossuun...uusi laki on sen verran tiukka. Jos kaipaa apua ja suinkin on vaan rahaa niin ehdottomasti yksityiselle sitä saamaan. Julkisella puolella jos pyytää apua niin saa vaan enemmän stressiä kun yhtäkkiä koko systeemi tutkii sinua mikroskoopilla ja miettii oletko sopiva äidiksi.

Miten se tekisi sinusta "hankalan" asiakkaan, jos kerrot perheesi ongelmista?



"Hankala" on sellainen asiakas, joka inttää, haukkuu, huutaa ja yrittää kiristää itselleen erityiskohtelua.



Ei sellainen, joka kertoo ongelmistaan avoimesti ja kysyy neuvoa ja apua. Heitä varten me olemme siellä töissä.



Ole siis ap rohkea ja ota mahdolliset ongelmat esille. Meillä on vaitiolovelvollisuus ja toisaalta: jos et pyydä apua, et sitä myöskään saa.



- neuvolaterkkari jo 14. vuotta -

Minulla ei ole uskallusta avautua neuvolassa ongelmistamme. Pelkään juuri sitä leimautumista, mahdollista "hullun" leiman saamista ym. Olen itsekin hoitoalalla ja pelkään etten saa mitään töitä jos taustani tutkittaisiin.

olen ollut ihan oma itseni. Olen sanonut että en jaksa lasta ja että on ihan kamala. Olen kertonut että minä taidan olla sairaalloisen mustasukkainen. Ei ne ainakaan vielä ole tullut hakemaan lasta pois eikä ole sossusta kukaan yhteyttä ottanut.

Eikö niillä neuvolatädeillä ole vaitiolovelvollisuus?

olen ollut ihan oma itseni. Olen sanonut että en jaksa lasta ja että on ihan kamala. Olen kertonut että minä taidan olla sairaalloisen mustasukkainen. Ei ne ainakaan vielä ole tullut hakemaan lasta pois eikä ole sossusta kukaan yhteyttä ottanut.

Eikö niillä neuvolatädeillä ole vaitiolovelvollisuus?

Toki niillä on vaitiolovelvollisuus, mutta kaikki tietä jää papereihin ja tietokoneelle ja kyllä sinä itse tietyn leiman saat ja sinua tarkkaillaan seuraavaksi hieman tarkemmin..

leimaudu jotenkin epäilyttäväksi.

Ja sitten kun joudut joskus lääkärille vaikkapa lapsen pahan flunssan vuoksi ja samalla huomataan että Nico-Petterillä on mustelmia säärissä ja yksi rinnuksessakin niin asiaa ruvetaan pohtimaan ihan eri tavalla kuin jos tiedostoissa ei lukisi että "äiti kertoo olevansa väsynyt lapseen ja ei jaksa häntä".



Ja ne mustelmathan on tietenkin tulleet ihan jostain muusta kuin pahoinpitelystä.

sitten ole lapsella suurempi riski olla pahoinpidelty oikeastikin, ei vain epäiltynä?

älkää nyt ryhtykö vainoharhaisiksi! Aika pahoja ja ihan todellisia ongelmia pitemmältä ajalta saa olla, ennenkuin otetaan mitään yhteyksiä neuvolasta yhtään mihinkään. Tarkoitan esim. päihteet, mielenterveysongelmat ymv. Kyllä neuvolassa on kokemusta ja näkemystä, milloin ongelmat ovat niin isoja ja haastavia, ettei perhe niistä selviä ja milloin on kyse ns. normaalista tilanteesta.Jos neuvolan tätin kanssa on helppo jutella lapsiperheen arjesta ja MYÖS niistä ongelmista, niin tehkää se, ihan rehellisesti ja aidosti. Toivon teille hyviä ja ammattitaitoisia neuvolan tätejä.

terv.Se paha sossun täti

Meillä on erittäin pahoja kokemuksia siitä. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja neuvola alkoi todella vainota meitä. Tekivät lastensuojeluilmoituksen, soittelivat kotiin, lähettelivät sähköpostia, olisi pitänyt monta kertaa viikossa ravata neuvolassa, mennä ensikotiin, ottaa perhetyöntekijää, nostaa lääkeannosta, jne, jne.



Lopulta vihelsin pelin poikki, vaihdoin hoitajaa, tein valituksen esimiehelle ja lääninhallitukseen ja nyt asiat menevät suht hyvin. Ikävää, että pitää ottaa kovat keinot käyttöön, ennen kuin voi asiallisesti asioida neuvolassa.



Jos sairastut esim. synnytyksen jälkeiseen masennukseen, niin mene mieluummin yksityiselle hoidattamaan se.

Minulla ei ole uskallusta avautua neuvolassa ongelmistamme. Pelkään juuri sitä leimautumista, mahdollista "hullun" leiman saamista ym. Olen itsekin hoitoalalla ja pelkään etten saa mitään töitä jos taustani tutkittaisiin.

että yksikään työnantaja ei sinun papereitasi tutki saati lapsesi.

mitataan ja rokotetaan, ei olisi tullut mieleenikään alkaa siellä mistään avautumaan. Omille ystävilleni pystyin kyllä vauva-ajan jaksamisista ja väsymisistä puhumaan, mielestäni se ei terkkarille millään lailla kuulunut.



Onneksi neuvola elämä on jo takana, lapset 10 v ja 7 v.

puolivuotiaan vauvan yh, jolla todettiin raskaudenaikana masennus työterveyslääkärillä. Itse olen kertonut tilanteesta avoimesti neuvolassa. Hyvästä tukiverkosta huolimatta koen oloni turvallisemmaksi kun neuvolassa tiedetään asiasta. Eli osaavat tarkkailla minun ja vauvan välistä vuorovaikutusta "sillä silmällä" tms., ettei maailman ihanin pikkuneiti joudu kärsimään äidin sairaudesta. Meillä kyllä on aivan ihana neuvolantäti!

asiasta eri mieltä terkkarin kanssa, niin kyllä siinä saa aikamoinen pokka olla, jos aikoo pysyä omassa kannassaan leimautumatta hankalaksi.

Miten se tekisi sinusta "hankalan" asiakkaan, jos kerrot perheesi ongelmista?

"Hankala" on sellainen asiakas, joka inttää, haukkuu, huutaa ja yrittää kiristää itselleen erityiskohtelua.

Ei sellainen, joka kertoo ongelmistaan avoimesti ja kysyy neuvoa ja apua. Heitä varten me olemme siellä töissä.

Ole siis ap rohkea ja ota mahdolliset ongelmat esille. Meillä on vaitiolovelvollisuus ja toisaalta: jos et pyydä apua, et sitä myöskään saa.

- neuvolaterkkari jo 14. vuotta -

Meille on aina sattunut ihania, maalaisjärkisiä terkkatätejä.



Olen jopa kerran myöntänyt tukistaneeni lastani. Siitäkin puhuimme ihan avoimesti ja ei ole vieläkään sossuntätejä näkynyt, vaikka aikaa tuosta on n. 5v. Eikä myöskään ole tukistaminen toistunut sen jälkeen.



Olen sanonut, että olen kuolemanväsynyt. Olen kertonut, että olen onnellisempi kuin koskaan. Olen sanonut, että meillä on miehen kanssa nyt loistava seksielämä. Ja olen sanonut, että parisuhde on retuperällä. Ja kaikkea muutakin.

Mun elämä ei ole kulissia.



Jos arki ei suju niin minussa on munaa sanomaan se ääneen.



En usko että kukaan terveydenalan ihminen leimaa mitenkään koska tilanteet vaihtelee; joskus sairastellaan, joskus on lomautusta, työttömyyttä, lapset uhmaikäsiä.

En usko että koska mies on nyt lomautettuna ja meillä hiukan enempi stressiä että me ollaan aina jotenkin leimattuna.

Olen aina ollut neuvolassa tosi avoin.



No ekan raskauden kohdalla, kun odotin yksin, en halunnut näyttää miten surullisena asiaa oikeasti pidin. Mutta en tehnyt sitä siksi, että olisin halunnut välttää hankalana olon. Surutyö oli vielä kesken.

Itse kun toimii terveysalalla ja välillisesti tuntee paljon muuta henkilökuntaa tai saattaa heihin työyhteyksissä törmätä, on kynnys heittäytyä "oikeaksi potilaaksi" aika korkea. Rahaa on mennyt yksityiselle puolelle tästä syystä.



Kerran käytin avopuolen palvelua ja avauduin ihan kunnolla omista ongelmista, huolista ja elämänhistoriasta. Käteen jäi helkkarin pitkä "sairauskertomus" (kaikki v****n yksityisasiani) ja häpeä omasta avoimuudesta. Mitään napakkaa apua en saanut ja suurinpiirtein laittoivat tekemään itse hoitosuunnitelman. Kaipasin lähinnä keskustelua, terapiaa, ventilointia. Ja kaipasin saada olla potilas, jota ohjataan ja neuvotaan. En koe tulleeni kohdelluksi näin.



Mutta esim. lääkärit vasta pulassa olevatkin ja tiedän aika surullisia tapauksia, kun apua ei ole ymmärtänyt/uskaltanut/"voinut" hakea.

asiasta eri mieltä terkkarin kanssa, niin kyllä siinä saa aikamoinen pokka olla, jos aikoo pysyä omassa kannassaan leimautumatta hankalaksi.

Onhan niitä niin monta eri tapaa oman mielipiteen esittämiseen. En ole kyllä tuota huomannut yhtään. Mutta en mä tarkoituksella jää jankkaamaankaan.