Upea anoppisuhteen alku...

Mulle kävi kans noin.

Kun anoppi kuuli mun etunimen, sen eka kysymys oli ollut, että eihän se vaan ole ruotsinkielinen. Ja kun oli kuullut, että oon ihan suomenkielinen, niin oli sitten ihmetellyt, että kuinka mulla voi olla sellainen nimi ja että enhän ole mitenkään hienostelija.

Alkoi tosiaan mukavasti anoppisuhde...

Mutta miehen kanssa ollaan onnellisia ja naimissa ja mies on tehnyt selväksi anopille, että on valinnut mut. :-)

Anopit tuppaa oleen vähän sellaisia, että niitten mielestä niitten kultamussukoille ei kelpaa kukaan. Olet sitten suomenkielinen, ruotsinkielinen, pitkä, pätkä, tumma tai vaalea, aina ne löytää halutessaan jotain vikaa ja kritisoitavaa.

Sun anoppis kuulostaa just siltä, että jos se on epävarma omasta asemastaan, se löytää muista aina kritisoitavaa.

Keksi itsellesi joku mahdollisimman ei-hieno lempinimi ja esittäydy sillä. Eli kun anoppisi tulee kättelemään "ai sinäkö olet se Magdaleena ihhihhii" niin sano reippaasti "Joo, mutta mua sanotaan ihan Markuksi vaan. Sano sinäkin Markku!" Katso sitten kuinka luontevasti anoppisi puhuttelee sinua tällä upouudella lempinimellä ja hihittele miehesi kanssa tälle.

Oo vaikka Maggis. Tai siis tietty Makkis vaan.

enkä puhu ruotsia kovin hyvin. Tiedän, että puhuu täydellistä suomea ja puhuu suomea suomenkielisten kanssa, paitsi minun... Lisäksi opettaa minulle suomenruotsalaisten tapoja ja oli hyvin pettynyt kun kuuli, että olen viettänyt vuosittain rapujuhlia ennen kuin anoppini opetti minulle tämän mahtavan juhlan :D

ongelma on se ettei sen paremmin anoppi kun mieskään ole suomenruotsalaista sukua. Nyt en saa täältä pikkulammesta mitään töitä, kun ei ole oikeaa "verkostoa".

huoh