Apua! Voiko tää olla tottakaan nykypäivänä?
"miesystäväni" vei minut syömään ja lähetti perässä tilinumeronsa,johon voin maksaa.
Kommentit (75)
Mistä näitä trolleja oikein tulee?
kokonaishintaa ruokailulle. Maksaisin molempien ruokailun ja en olisi sen jälkeen missään tekemisissä.
Minulla taas oli aikoinaan poikaystävä, jonka asunnossa asuttiin. Oli minua 10 vuotta vanhempi ja erittäiin hyvin toimeen tuleva yrittäjä. Rahasta ei siis todellakaan ollut tiukkaa. Itse taas olin opiskelija ja töitä ei sen edellisen laman aikaan saanut opintojen lomassa mistään. Otin toki lainaa, jotta pystyin kustantamaan opiskelun. Asumistukea en tietenkään saanut, koska miehellä oli sen verran isot tulot.
Koska en pystynyt samalla tavalla ostamaan ruokaa ja maksamaan asumisesta, niin tämän miehen mielestä minun piti kotitöillä "maksaa" osuuiteni. Toki siis on selvä, että kotitöitä tein, mutta se meni siihen, että minun piti tehdä kaikki siivoukset, pyykkäämiset, ruoanlaitto, pihatyöt/lumityöt ja monesti vielä oli sitä mieltä, ettän minun kuuluisi pestä hänen autonsakin. Jaksoin tätä noin 2 vuotta, kunnes tunsin oelvani vain piika, jolle annettiin lista töisä nenän eteen. Yksin kävi reissuissa/ravintolassa, koska minulla ei ollut varaa osallistua.
Hyvällä ystävälläni taas oli mies, jonka kanssa myös asui nuorena noin 2 vuotta. Mies jakoi jääkaapin puoliksi ja molemmilla oli omat hyllyt omille ruuille. Molemmat ostivat omat ruoat ja ystäväni oli myös opiskelijana ja ei myöskään saanut täysiä tukia miehen hyvine tulojen vuoksi. Mies sai kerran ihan hirveän hepulin, kun tämä ystäväni söi hänen tomaattinsa jääkaapista=).
Että kyllä näitä riittää.
Kahdessakin aikaisemmassa suhteessani olen seurustellut pihistelijän kanssa.
Toinen pisti aina maksamaan kauppalaskusta puolet, mistä en niinkään ottanut nokkiini, koska olimme olleet yhdessä vasta vähän aikaa, ja vietimme vain viikonloput yhdessä.
Toisen kanssa seurustelin pitkälti toista vuotta. Hän tienasi 5000 euroa kuussa ilman, että hänelle jäi käteen yhtään mitään (!). Minä "tienasin" siihen aikaan 500 euroa kuussa. Hän vaati keräämään ruokakuitit talteen, jotta summa voidaan tasata kuun lopussa. Lisäksi hän maksatti minulla bensoja yhteisistä reissuista. Oltaisiin ihan hyvin voitu mennä minunkin autollani (en olisi edes kehdannut pyytää bensarahaa), mutta hänellepä ei rupuinen rotiskoni kelvannut ;). Jouduin maksamaan myös puolet hänen yhtiövastikkeestaan, vaikka emme edes asuneet yhdessä. Hänen mielestään minun kuului maksaa se, koska vietin niin paljon aikaa hänen asunnollaan.
Lopulta hän alkoi haukkua minua, koska olen niin köyhä, ja koska en käytä merkkivaatteita.
Jokainen varmaan arvaa, miten tämä suhde päättyi.
Mies oli vielä aivan puulla päähän lyöty, ei koskaan ymmärtänyt miksi jätin hänet.
Niin paha ja tuo yhtiövastike meni kaiken edelle!! :D Oisko tuolla ollu oikeesti jotain häikkää päässä, tuo haukkuminen ja kaikki. Yrittäjät on aika usein narsisteja..
Miksi ihmeessä pitää karhuta maksua jälkeenpäin?
Jos olen treffeillä, kaikki kulut menee aina puoliksi. En pidä siitäkään jos joku tarjoaa drinkkejä baarissa. Kai yritän sitten pakkomielteisesti pitää kiinni itsenäisyydestäni.
Mutta voisitteko jotenkin tyhjentävästi selittää, miksi mies, joka haluaa naisen maksavan puolet on paska, mutta nainen joka haluaa miehen maksavan kaiken on ihan ok?
ja tytöllä on pimppi- näiden kahden toisistaan eroavan seurusteluun on kehittynyt vuosisatojen kuluessa erilaisia TAPOJA. Ja perinteisen kohteliaisuustavan mukaan mies on maksanut naisen laskun ravintolassa- ja koska useimmiten nainen oli töissä ihan kotona ja mies taas kodin ulkopuolella niin naisella ei ollut rahaa maksaa miehen aterioita. Tänä päivänä asiat ovat muuttuneet, myös naisella on omaa rahaa ja myös hän voi maksaa miehen ruuan. Mutta- kuten moni haluaa perinteisin traditioin naimisiin ja halusi tai ei, nainen on raskaana ja synnyttää niiden perinteisten traditioiden mukaan tänäkin päivänä- niin ei ole mitenkään kummallista olettaa että mieskin tuntee näitä kansallisia perinteitä ja hyviä tapoja. Tietenkin jos kyseessä on uusavuton, netissä ikänsä hengaillut ääliö, jonka vanhemmat eivät ole ymmärtäneet kasvattaa ollenkaan poikaansa, niin mistäpä se ressukka voi edes tietää, että ennen häntäkin on ollut elämää ja että sivityneen ihmisen kuuluu tietää muutakin kuin lempparinuudelinsa ostopaikka ja ibodin toiminnot.
Niin tai näin- ap;n "miesystävä" on typerä, jos et saa kattavaa selitystä anteeksipyytöineen kaverilta, älä ihmeessä tuollaisen ääliön kanssa perhettä ryhdy perustamaan:)
Mutta voisitteko jotenkin tyhjentävästi selittää, miksi mies, joka haluaa naisen maksavan puolet on paska, mutta nainen joka haluaa miehen maksavan kaiken on ihan ok?
pitkässä suhteessa. Ensitapaamisella tai seurustelun alkuvaiheen "treffeillä" minustakin on hyvien käytöstapojen mukaista että mies tarjoaa.
Jos olisin mies ja tarjoaisin naiselle kymmenennen kalliin illallisen putkeen ilman mitään vastakaikua, niin alkaisi varmasti vituttaa. Mutta kun olen nainen, niin kyllä minä olen suhteen alkuvaiheissa kiinnittänyt huomiota siihen, että mies edes ehdottaa sitä, että hän maksaa laskun tai tarjoaa kahvin. Ja kuten kerroin, mieheni kanssa mentiin hyvin nopeasti siihen että molemmat maksaa välillä, sen kummemmin rahoja tasaamatta.
En myöskään arvosta naisia jotka elävät täysin miehen rahoilla. Helppoa elämää, mutta tuntuisi pitkällä tähtäimellä kovin typerältä ja turvattomalta - miten sitten suu pannaan jos mies jättää ja itsellä ei ole mitään tuloja?
Riitti, kun kävi töissä. Pystyisittekö vakavalla naamalla kuuntelemaan, jos miehet tosissaan mesoaisivat, että pitää naisella olla sen verran TAPOJA että antaa miehen levätä työpäivän jälkeen ja juoda oluen rauhassa eikä vaatia puolia kotitöistä? Ja jos tähän vastaisit että onhan se nainenkin ollut päivän töissä, niin sanottaisiin mut kun mut kun nämä traditiot elää edelleen ja niitä pitää noudattaa...
myös homoseksuaalisissa suhteissa, voin kertoa, ei se vain sukupuolesta ole kiinni. Tuollaiset ravintolalasku -jutut pitäisi selvittää jo etukäteen tai viimeistään kun lasku saapuu, ei enää jälkikäteen tietenkään.
Tiedän naisen joka meni Egyptissä paikallisen kanssa turistien pitsapaikkaan. Hän oli jo ehtinyt keskustella tämän nuoren miehen kanssa monena päivänä ja selviö oli, ettei hänen palkoillaan turistihintoja makseta. Nainen tarjoutui maksamaan mutta vasta pitkän suostuttelun jälkeen mies suostui tarjoukseen, kunhan saisi rahan käteen, jotta voisi itse teeskennellä maksavansa ravintolassa. Kyllä tällaisesta pelleilystä pitäisi jo päästä eroon, sitä mieltä olen minä.
Onko ihan mahdotonta ajatella, että vaikka ne kotityöt kotona jaetaan tasan (toivottavasti) niin silti miehenä ja naisena voisi nauttia erilaisita kohteliaisuuksista; mies voi tuoda kukkia, avata oven, kehua naistaan, tarjota hälle romanttisen aterian. ja vastaavasti nainen voi tehdä vaikka kaikki samat jos siltä tuntuu??
Tavat ovat tapoja seurustella, osoittaa toiselle arvostusta jne.
Hyvää jatkoa vaan sinne telaketjujunttilaan; uniseksarmeijakuteet kaikille päälle, kaljapullo kouraan ja salkkarit pyörimään- ei tule väärinkäsityksiä. Eikä tule vahingossa edustettua mitään vanhoja tapoja.
Mun mies on aina kiltisti alusta asti maksanut kaiken, enkä tietenkään olettanutkaan hänen vievän minua mihinkään sellaiseen paikkaan johon hänen rahansa eivät riitä. Ja mitä tasa-arvokysymyksiin tulee niin kyllä tietyt tavat ja asiat on hyvä pitää silti miesten hommina ja naisten hommina, sillä niin se vaan on että miehet ja naiset ovat erilaisia eikä sitä sovi unohtaa!
Tuo ensimmäinen lause kertoo kaiken. Pidät siis täysin sikanan miestä joka odottaa naisen maksavan puolet, mutta itse ihan pokalla maksatat kaiken miehelläsi ja vetoat tässä herrasmiemäisiin tapoihin. Laasanen on totta vie oikeassa. On se kumma, että kotityöt pitää jakaa fifty-fifty mutta kun kyse on rahasta nämä tasa-arvon kukkasen palaavat oitis kivikaudelle... Naisilla ja miehillä on ihan yhtä lailla vapaus ja oikeus käydä töissä, naiset saa ihan samat visat ja masterit kuin miehetkin, joten ei ole mitään syytä 2000-luvulla sälyttää kustannuspuolta miehelle.
ja jos en nyt ihan sikana pidä niin ainakin erittäin ajattelemattomana. Jos hänellä on varaa maksaa illallisesta esim. 30e, hänen ei pidä silloin viedä naista sellaiseen paikkaan jossa jo yhden hengen ateria maksaa tuon 30e, vaan paikkaan jossa yhden hengen ateria maksaa 15e.
Ja jos taas nainen pahastuu kun ei pääse hienompaan paikkaan niin silloin hän on tyhmä.
Ehdottaisin sinulle että lukisit muutaman Mars ja Venus-kirjan. Naiset ja miehet ovat erilaisia eikä niitä eroja muuta mitkään sellaiset henkilöt jotka esimerkkinä nyt joku aika sitten vauva tai kaksplus lehdessä ollut pariskunta josta ei juuri erottanut kumpi oli isä ja kumpi äiti ja lapsellekaan ei kerrota onko hän tyttövai poika. Se on mielestäni aika hullua.
Jotensakin puoliksi ehkä.
Itse olen DI ja puoliso arkkitehti. Opiskeluaikoina taisin maksaa enemmän, kun kävin myös töissä ja puolisoni ei.
jos niikseen tulee (melkein aina maksoinkin, paitsi kerran yksillä katastrofaalisilla treffeillä USA:ssa [treffien huonous ei liittynyt maksamiseen mitenkään, mutta olisin kyllä tuntenut oloni vähemmän kiusalliseksi jos ei olisi pitänyt dumpata miestä joka oli just aiemmin maksanut illallisen]), mutta mies joka ensin teeskentelisi tarjoavansa ja sitten lähettäisi laskun perästä olisi kyllä sellainen luuseri että aivan varmasti en lähtisi sen kanssa uudelleen treffeille.
Tuohan on ihan kuin toisi lahjan ja sitten seuraavana päivänä pyytäisi siitä maksua.
Ja minähän maksan ;-)
Rahat siis yhteisiä, mutta esim. ravintoloissa ja kaupassa minä sitä korttia vilautan.
Ollaan tosin oltu yhdessä ikiajat, eikä tässä ole kyse nuukuudesta. Seurusteluaikoina mies taisi tarjota vähän enemmän, mutta kyllä minäkin maksoin usein. Ei haitannut, olin kuitenkin työssäkäyvä nainen ja järki-ihminen.