Miten omat vanhempasi ovat kommentoineet ulkonäköäsi?

Itse sain kuulla olevani lihava (172cm/50kg) ja juuri sopivasti vuoden syömishäiriö/masenmusputken jälkeen...

Eipä sen koommin ole mitenkään kehuttu tai lytätty. Äiti kyllä kerran sukujuhlissa töräytti isoon ääneen: "Kattokaa nyt noita! Kuinka paljon nuo tissit vielä kasvaa!?" Teininä 13v - 15v rinnat kasvoivat b-kupista tupla d-hen. Ikävät raskausarvet tisseissä kun niin nopeaa kasvoivat.

Kaikinpuolin muuten on tullut kommenttia siitä kuinka olen suorastaan jumalaisen kaunis verrattuna perheeseeni. Edellinen miesystävä sanoi että olen keijukainen mörököllien luolassa. Isosisko on rujo nainen ja kova tekemään ruumiillista työtä ja näyttää ihan painijalta. Ei meikkaa tai muuta. Käyttää miesmäisiä vaatteita eikä koskaan pukisi hametta tai muuta. Siskoni ei ole naisellinen yhtään. Silti ollaan niin parhaat kaverukset vaikka hän toisinaan pyörittelee silmiään koska meikkaan, käytän korkokenkiä ja pidän huolta ulkonäöstä. Isäni on 2-metrinen parrakas mies ja äitini on reilusti ylipainoinen mamma joka ei huolehdi ulkonäöstään yhtään.

Tulee kiusaantunut olo kun joku näkee perheeni. Tuttavien katseet ovat aina hämmästeleviä. Kerran on heitetty että 'hei mitäs adoptiolapsi?" vaikka äitini on minut synnyttänyt... :"D Rakastan perhettäni yli kaiken vaikka muiden kommentit tuntuvat toisinaan kurjalta.

Hirveästi ei ole kommentoitu suuntaan tai toiseen, mutta jos jotain on niin aina positiiviseen suuntaan. Enemmän meitä siskoksia on kehuttu hyvästä käytöksestä, empaattisuudesta ja eri taidoista. Ainakin omalla kohdallani tämä on ollut hyvä ja kasvattanut minulle sellaisen itsetunnon joka ei ole ulkonäöstä kiinni, ja sitä aion soveltaa myös oman tyttöni kasvatuksessa. Kauneus kun lähtee aina sisältä, ollakseen aitoa.

Kauhean surullinen olo tuli näistä. Mun äiti on aina pitänyt mua rumana, kun pääsin johonkin mallikuvauksiin, ei uskonut vaan luuli että mut halutaan johonkin pornokuvauksiin. On kyllä kehunut mun vaatteita, mutta ei ikinä ulkonäköä. Mun isä haukkui mua lihavaksi lapsena. Siitä seurauksena olin koko teini-iän luuranko ja vieläkin on ihan vääristynyt kehonkuva. Pidän itseäni susirumana, vaikka muut kehuvat kauniiksi, mistähän voisi johtua??

Isä ei kommentoi. Äiti on sanonut mm. "Mikset meikkaa yhtään? Laittaisit edes vähän väriä silmiin!" 'Miten kehtaat mennä irstailemaan ihmisten ilmoille ilman rintaliivejä?" (Mulla on A-kuppi...)

Sukulaiset kuulemma kommentoivat kun olen lihonut. Kaikki miettivät miksi olen lihonut. Olenko alkanut juopottelemaan vai mikä on syynä.

Joo kyllä on kommentoitu äidin taholta: Pitkä selkä, pihtipolvet, paksut reidet, ohuet hiukset , muutenkin liian lihava ( mitä siis en ollut oikeasti). Kumpa sinulla olisi minun ulkonäköni, tuumasi äiti. Kun sitten menin tansseihin , olin aivan ällistynyt, kun minua haettiinkin tanssimaan. Muutenkin vientiä riitti ja mies löytyi .

Minun ulkonäköä äitini on kommentoinut: kauhean ohut tukka, tanakka, lihava, liian suuret rinnat, lähinnä mitättömän näköinen.

Sisartani: kaunis, hoikka, persoonallinen, upeat vahvat hiukset, aivan kuin äiti itse nuorena jne.

Yllätyin enkä ollut uskoa kun aikuisena sain usein kuulla että olen kaunis ja upea ja hoikka ja miksi käytän monta kokoa liian suuria vaatteita. Ostin aina kokoa 42-44. Lopulta uskaltauduin kokeilemaan muitakin ja huomasin olevani kokoa 34.

Miehiä riitti ihailijoina liiaksikin.

Katsoin myös vanhoja valokuvia ja ällistyin. En ollutkaan lapsena ruma, lihava tai mitätön vaan todella kaunis, säteilevä, solakka lapsi. Samoin teininä ja nuorena.

Onnellisesti naimisissakin olen.

Mutta sama asenne äidillä edelleen on meihin, olemme nyt 44 ja 47..

En tiedä mikä on motiivinsa. Sisareni päällä hänestä kaikki vaatteet ovat upeita, minun päälläni korkeintaan selkä näyttää hyvältä :)

Ei oikeastaan spontaanisti mitään. Jos olen itse jotain tuonut esille, on kommentointi ollut omasta ritiikistäni huolimatt positiivissävytteistä. Pointsit siitä mutsille!

Ei mitään negatiivista. Niinpä mulla ei ole mitään paineita ulkonäöstäni. Eikä mitään tarvetta arvostella muiden ulkomuotoja, oli heillä silikonit tai ei (vrt. Maisa Torppa -kohu. Ei tuntunut mulla missään hänen lauseensa.) Minun on vähän vaikeaa tajuta, että kukaan hermoilee ulkonäöstään, siis nuoretkaan naiset.

Sekä mummo että vanhemmat sanoneet että oletpa lihava, einole ettei kukaan mies halua sinua, nuorempana olit sentään laihempi, tuota menoa painat kohta sata kiloa, pukeudut kuin nörtti ja sitä rataa. Olin siis 160cm ja 60kg eli en erityisen lihava mitenkään. Kun vielä osui mies, joka muuttui impotentiksi niin olen tosiaan alkanut ajatella, ettei kukaan mies suunnilleen suostu panemaan minua. Ihmettelin kun rakastaja suostui aikoinaan. Minulla on nyt vuoden ollut rakastaja, tuntuu ihmeelliseltä että mies haluaa antaa. Olen kai paikkailtu itsetuntoani rakastajallani, yrittänyt ainakin.

Olen nainen ja äitini on kehunut, isäni ei ole kommentoinut ikinä mitenkään. Äitini on kehunut yleisellä tasolla (=oletpa kaunis/nätti, sinulla on hyvä tyylitaju) ja myös yksilöidyllä tasolla (sinulla on kaunis, hymy, ihanat silmät, hyvä vartalo jne.). Kommenttia on tullut myös todeten, esim. taidat olla laihtunut, tai pyöristymisestä, että olenko käynyt harrastuksissa hetkeen. Meillä näistä asioista on puhuttu aina suoraan ja mielestäni se on ollut merkittävä asia hyvän itsetunnon rakentumisessa. Olen ymmärtänyt, että tyylimme avoimuudessa on poikkeuksellista ja kehuessani ystäviäni heillä on silminnähden ollut vaikeuksia ottaa kehuja vastaan. Onnekseni minulla on tämä kehumisen kulttuuri vahvana ja pyrin jatkossakin jatkamaan toisten aiheellista kehumista:)

Lähinnä lytätty, koskaan ei ole kehuttu. Ja kyllä on vaikuttanut itsetuntoon erittäin paljon enkä usko että koskaan pystyn hyväksymään itseäni.

Äiti on aina kehunut, tai vähintäänkin nätisti kannustanut muutokseen. Isäni on toista maata... kohokohtana todettakoon vaikka 17-vuotissynttärinäni kuultu "väittävät, että nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana, mutta sä olet kulta vähän rupsahtanut". Kun menin ja laihdutin normaalipainon alarajoille, oli saman ukon kommentti "alat olla liian laiha".

Notta aha...

Olin hyvin hoikka parikymppinen, kun äitini sanoi saunassa - Minnallakin se on ruvennut takapuoli leviämään.

Ja miten hoikka olinkaan, painoakin taisi olla alle 50kg.

Vanha isäni on käyny melkoiseksi suorasuuksi vanhemmiten, kommentoi painon nousuano. Sanoin siihen, että onneksi minulla sentään on käytöstavat, koska toisten painon kommentoiminen on tökeröä ja rumaa. Saa nähdä, muistaanko isä tämän, ovat tulossa juuri viikonlopuksi kylään.

Kehuneet ovat molemmat, sekä monesti ihmetelleet, kuinka kahdesta heidän näköisestään on voinut tulla näin kaunis jälkeläinen :D

Olin lapsena tosi laiha ja valkoinen ja mulla oli ohuet hiukset. Äiti haukkui luuviuluksi ja olin valkoinen kuin lakana. Ja jaksoi aina muistuttaa miten mun hiukset ei ole paksut kuin X:llä, puoliksi marokkolainen kaverini.

Olisi tehnyt lapset neekerin kanssa. Eikä isäni kanssa, isä on supervaalea. Ja äiti hieman tummempi.

Isä on nimitellyt mätisäkiksi ja kun penskana juoksin ja kaaduin, niin kommentoi jalkojani, että "On se kumma ku ei tuommosilla tolpilla pystyssä pysy!". Yhtenä vuonna veljeni antoivat minulle ja siskolleni joululahjaksi kirjastosta lainattuja laihdutusoppaita. Ollaan oltu lapsina ja nuorina normaalipainoisia, mutta nuo kommentit saivat minut ajattelemaan, että olen läski minkäpainoisena tahansa. Eli kehonkuva on väöristynyt. Ja kun läskiksi haukuttiin, vaikka en ollut, niin ajattelin, että sama sitten olla läski. Lakkasin välittämästä kunnostani.

Molemmat ovat aina kehuneet, ja kommentoivat aina muuttunutta ulkonäköä tai vaatteita. Äiti varsinkin huudahtaa aina jotain kotona käydessäni, esim. "voi kun sulla on kivat hiukset!" tai "onpa hauskat kengät!" :D Isä myhäilee takana, että no katopas vaan onhan ne ihan hauskat.