Miten omat vanhempasi ovat kommentoineet ulkonäköäsi?

Koko nuoruuden sain kuulla olevani lihava lehmä. Nyt, 10 vuoden ja kahden lapsen jälkeen jankuttaa koko ajan, miten olen liian laiha. Paino pysynyt kilolleen samana

Äitini on aina kehunut ja kannustanut onneksi. :) "Sulla on ihanat hiukset", "Susta voisi tulla vaikka malli" yms. Joskus kyllä hienovaraisesti sanonut, jos jokin kampaus tai vaatteet eivät sovi minulle. :)

Isä kommentoi pömpöttävää mahaani joskus kun olin 10 v. Sen jälkeen olenkin kuullut vain kommentteja liiasta laihuudestani, kun minusta tuli riisikeppi. On tosin muuten sanonut, että onneksi perin äitini geenit.

Äidille itkeskelin murrosikäisenä usein rumuuttani ja hän aina todisteli, että olen ihan normaalin näköinen ja voisin olla vaikka minkä näköinen oikeasti. Äidin ansioista minulla on ollut tosi vähän ulkonäköpaineita murkkuiän jälkeen. Alipainosta on myös kommentoinut.

Ei ole kumpikaan kehunut juuri mitään, äiti on saattanut joskus kampausta tai hiusten väriä kehua, ei muuta. Muuten olen äidiltä saanut kuulla olevani lihava, paksu, tihrusilmä (=pienet silmät vissiin), mongoli jne. Ainiin, myös varpaani ovat rumat koska ne ovat niin pitkät + isovarpaatkin ovat ruman isoja (äidillä btw aivan samanlaiset isovarpaat).

Hän on myös vaatteitani ja tyyliäni haukkunut: "no oletpas todellinen TYYLIN KUNINGATAR" helvetin sarkastisella äänellä.

Vanhojen tanssien jälkeen kerroin kuinka parini vanhemmat olivat kehuneet minua kauniiksi. Äiti kysyi tylsistyneellä äänellä: "Jaa, mekkoa vai kampaustako tarkoittivat?"

Kiitos paljon äiti kannustuksesta ja tuesta huonon itsetunnon suhteen.

Laihtumista on joskus kommentoitu ja pienenä kauniiksi kehuttu, aikuisena ei kauheasti ole kommentoineet mitään. Hyvä niin.

Meillä on erityisesti äiti antanut aina rivien välistä ymmärtää, että olen hänen mielestään kaunis ja täydellinen. Ei ole sanonut, mutta asenteesta on tullut ilmi. Kerran vanhempani olivat katsomassa näytelmää, jossa oli silloin noin minun ikäisiäni näyttelijöitä, mm. upea Krista Kosonen. Faija oli sen jälkeen sanonut äidille, että "mutta eivät ole meidän X:n veroisia", mikä nyt kyllä minun mielestäni oli jo vähän liikaa :D eihän kauneutta ole tarpeen vertailla. Mutta toisaalta lämmitti tietenkin silti, kun jörö-iskältä ei ihan hirveästi tällaisia kommentteja ole ikinä herunut.

"Olet niin kaunis", "Sä et taida itse huomatakaan kuinka miehet katselevat sinua niin ihaillen"

23 mainitsee vielä, ja joo kerran hirveän opiskelupaniikki-työputken jälkeen äiti sanoi, että "sä olet laihtunut" - en ollut itse huomannut edes asiaa, kun paniikin jälkimainingit vielä löivät, mutta totta se oli.

Tässä muuten dieettivinkki: elin tuolloin karjalanpiirakoilla, litran mehupurkeilla ja roiskeläpillä. Ramppasin portaita ihan vain kerroksen, mutta kuitenkin monta kertaa päivässä (liittyi ko. rakennuksen ja homman logistiikkaan) ja kantelin painavia tavaroita. Pitää myös syödä tosi harvoin, tai tyyliin aamulla, kolmelta iltapäivällä ja ehkä illalla. Ai niin ja kaljaa join myös. En kyllä takaa ravintoaineiden saantia, enkä tiedä, kykenisinkö toistamaan ko. dieettiä ilman näitä tiettyjä olosuhteita :P

On kehunut kauniiksi ja sopusuhtaiseksi. Joskus on sanonut Grace Kellyn näköiseksi. Olen todellisuudessa aivan keskitasoisen näköinen, en kaunis enkä ruma. Olen lyhyt ja vähän päärynän muotoinen vartaloltani. Tämä mitä äitini on sanonut on kuitenkin ollut arvokasta itsetunnolleni. Kiitos äiti, olet ihana!

"On se harmi kun se x ei saanut minun hiuslaatuani." "Sua ei kyllä kukaan koskaan huoli."

Sisarukset olivat kyllä paljon pahempia kuin vanhemmat. Olen tietysti itsekin aina tiennyt, etten ole paljon minkään näköinen esim. muuhun perheeseen verrattuna, näkyyhän se peilistä. Se sai minut pienestä pitäen satsaamaan itseni kouluttamiseen ja henkiseen puoleen muutenkin, mistä ei ole ainakaan haittaa ollut.

Ei onneksi mitenkään.

"Onko tullut vähän karkkimahaa?"

Äiti keksi sekä minusta että siskosta yhden epäkohdan, joita toistuvasti kommentoi. Molemmat sellaisia asioita, joille ei voi mitään. Kumpikin oli sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät olleet selvästi perittyjä, mutta jos asia harmitti niin olisi silti voinut pitää omana tietonaan.

Omat vanhempani ovat kommentoineet kumpaankin suuntaan, mutta enemmän sitä negatiivista on saanut kuulla. Lapsena tuli itkeskeltyä paljon, mutta loppujen lopuksi näin aikuisiällä tuntuu, että kaikki se paska on tehnyt musta ihmisenä vahvemman ja sen, kuka oikeasti olen.

"katso mikä ruipulelo toikin on" äitini sanoi minun kuulleni isäni siskolle..

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä on kommentoitu äidin taholta: Pitkä selkä, pihtipolvet, paksut reidet, ohuet hiukset , muutenkin liian lihava ( mitä siis en ollut oikeasti). Kumpa sinulla olisi minun ulkonäköni, tuumasi äiti. Kun sitten menin tansseihin , olin aivan ällistynyt, kun minua haettiinkin tanssimaan. Muutenkin vientiä riitti ja mies löytyi .

Nosto

Mummu sanoi sisarelleen et näitkö millanen maha sillä on, tuo nyt ei tarttis kuin vettä ja leipää. Oltiin siis saunassa, menin uimaan ja tän kommentin mummu sano pukuhuoneessa. Oli kiva tulla takasin ilkosillaan. En ollu lukioiässä lihava. Saa tanan mummu! Kaikki mummut ei o mukavia.

Lihavuudesta on valitettu vuosia. Ja olen kyllä lihava. 

Ensin pakkosyötetään lapsena punkeroksi ja varmistetaan että minkäänlaiset näläntunteet ja syömisen säätelyt eivät enää toimi. Sitten haukutaa läskiksi.

Heidän harmikseen itsetuntoni on kuitenkin melko hyvä.

Kyllähän äidilläni oli tapana vertailla minua niihin kauniimpiin ja hoikempiin lapsiin/nuoriin. Ikinä ei minua kehunut, mutta aina se ja se oli niiiiin kaunis, upea, hoikka. Minun tukkani oli ohut hiirenhäntä ja se pakotettiin leikkaamaan rumaksi polkaksi. Mutta oi että, kun sillä teidän luokan Lotalla on niiiiiiin upea paksu pitkä tukka! 

Sairasta. Itselläni 2 lasta eikä ole moinen käytös tullut edes mieleeni. En tiedä mistä äitini tuollaisen käytöksen omaksui, kun esimerkiksi mummoni aina kehui ja kannusti...