Kuinka keskeneräinen on rv 35 syntynyt?
Kommentit (11)
mutta poikani syntyi rv33 ja ei tarvinnut mitään erikoishoitoa paitsi kerran valohoitoa keltaisuuteen (mitä normiaikasillakin on välillä)
Hengitys, verensokeri, sydän ym ok eikä edes lisärautaa tarvittu jatkossa.
Toki mentiin seurantalinjalla keskolassa rv37 asti, jolloin kotiin.
Ihan lapsesta kiinni, jooku saattaa tarvita apua/tukea vaikka lähempänä laskettua aikaa syntynyt.
mutta muuten aika hyvin kehittynyt vauva jo. Meidän poju syntyi rv.34 ja hengitystä tuettiin aluksi (ekan yön oli hengityslaitteessa, sitten viikset muutaman vrk:n).
Ennenaikaisuus näkyi meillä lähinnä siten, että poika ei jaksanut syödä. Nenä-mahaletkulla ruokittiin aluksi, vaikka pian sitten koetettiin imetystäkin. Ekat 3 viikkoa oli sairaalassa oikeastaan juuri tästä syystä; lääkärit halusivat varmistua, että vauva jaksaa syödä hyvin.
Noin vuoden ikään saakka poika nukkui todella paljon, eli ikäänkuin keräsi voimia kasvuun ja voimistumiseen. Söi alun jälkeen todella hyvin, jaksoi imeä rintaakin.
Nyt poika on kasvanut ikäänsä nähden erinomaisesti.
Aluksi tarvitsi muutaman tunnin lisähappea ja kun ei heti jaksanut syödä, niin oli ekan päivän nenämahaletkussa. Verensokerit ok, valohoidossa oli reilun vuorokauden, mutta mitään vakavampaa ei siis onneksi ollut. Suht valmis siis oli syntymään. Kotiin päästiin 5 päivää synnytyksestä!
kaksoseni syntyivät rv 35+4. He olivat vastasyntyneiden valvontaosastolla 2 päivää elikkäs kun perjantaina syntyivät niin jo maanantai aamuna sain heidät vierihoitoon. Vauvat kotiutuivat kanssani 6 päivän ikäisinä. Lääkäri sanoi kotiutumisvaiheessa, että muuten terveitä, mutta pieniä vaan ( 2275g ja 2370g). Mitään ongelmia heillä ei ole ollut keskosuudsta, ainoastaan ovat hieman pienempikokoisia kuin ikätoverinsa ( nyt 2- vuotiaana 83 cm ja 10.5 kg), muuten heidän kasvu ja kehityksensä on mennyt ihan ikätasoa vastaavasti niin vauvana kuin taaperonakin.
ehkä reilu 2kg. Ei välttämättä jaksa syödä niin paljoa kuin tarvii, vaan joutuu laittamaan nenä-maha-letkulla maidon.. Keltaisuutta.. hengitysvaikeuksia...
Vähän riippuu vauvasta. Toisilla pahemmat... Kummipoika syntyi tasan rv35 ja sillä oli kaikki edellä olevat.. Toki ei välttämättä ole mitään niinkuin joku kirjoittikin tai sitten on vielä enemmän mitä minä mainitsin. Reipas lapsi on tästä kasvanut eikä mitään "vaivaa" ole jäänyt.. mutta vauva-aika oli vähän hankalampi.
niin meillä poika painoi 2,5kg silloin rv33, eli ei pienimmästä päästä kuitenkaan. Ehkä silläkin oli osuutta asiaan ettei mtn lisäapua tarvittu?
Se on aina paniikin paikka, kun lapsi on niin epäkypsä, että joudutaan intuboimaan ja laittamaan respiraattoriin. Siinä on melkoiset riskit ja puntti tutisee kokeneimmallakin lastenlääkärillä, ja äiti täällä vain kepeästi kirjoittaa, että vähän joutui ekana päivänä oleen hengityslaitteessa. :D Noh, hyvä niin. Parempi on että henkilökunta kantaa sen paniikin eikä äippä.
Vastatakseni kysymykseen, 35-viikkoisen kypsyys riippuu paljolti siitä, onko annettu kortisonit keuhkojen kypsyttämiseksi vai ei. Jos ei ole, voi hyvinkin olla että menee aika huonosti alkuun. Tai sitten voi mennä ihan hyvinkin, nuo viikot alkavat olla siinä rajoilla ja paljon vaikuttaa äidin terveys ja riskitekijät.
rv33+6 syntynyt poika ja 2 vko oli sairaalassa. Ainoa ongelma oli, ettei jaksanut syödä alkuun riittävästi ja 1 vrk valohoidossa. Ei saanut kortisonia. Terve nelivuotias nyt.
Olivat n. 2-kiloisia molemmat ja sairaalassa vain viikon. Toisen puolesta olisimme päässet jo 5 pvän jälkeen kotiin, mutta toinen tarvitsi valoa, kun oli keltainen.
ja painoi 2.5kg. Jaksoi syoda ja hengittaa hyvin. Sai vahan lampoa heti syntyman jalkeen ja valohoitoa keltaisuuteen viikon ikaisena.Nyt reipas 6kk tytto, ihan vahan on ikaisiaan kehityksesta jaljessa muttei mitaan huolestuttavaa.
ja joutui olemaan 2vk sairaalassa.