Lue keskustelun säännöt.
Painajainen anoppilassa!
12.04.2009 |
En kohta enää kestä anoppiani. Periaatteessa ihan ok-ihminen, mutta en jaksa enää sulattaa tätä perheenjäsenten eriarvoisuutta. esikoispoika on aina ollut äitinsä kullunnuppu, toinen poika (minun mieheni) jäänyt lapsesta saakka veljensä varjoon (ja tyytynyt osaansa, kiltti kun on). Itse tulin kuvioihin mukaan jo lukioaikoina 16 v sitten, ensin tyttöystävänä, sitten avovaimona ja naimisissakin ollaan oltu vuosikaudet. Anopilla ei ole koskaan ollut mitään syytä minua karstastaa, mutta näin on vain aina ollut. Veljen tyttöystävät sen sijaan ovat aina saaneet ykköskohtelun, samoin nykyinen vaimonsa. Tämän kaiken kyllä kestän, kun miehenikin sen tekee, mutta kun nyt tämä epätasa-arvo näyttää periytyvän jo toiseen polveen, on pakko viheltää peli poikki ja anoppi saa kuulla kunniansa. Kyllä minä aikuisena vielä koko pääsiäisen voin kuunnella veljen, kälyn ja heidän lastensa ynnä sukulaistensa ylistystä (kun meiltä ei edes kuulumisia muisteta kysyä), mutta lapseni ei tarvitse sitä tulevaisuudessa kuunnella (onneksi vielä tänä pääsiäisenä ei sitä ymmärrä). Kaikki keskustelun aiheet kääntyvät veljeen ja hänen perheenseensä tai kälyn sukuun, kaikki!! Ei todellakaan kiinnosta kälyn mummo ja pappa, ei olla heitä koskaan nähtykään, ei edes kälyn mummon hurja evakkoretki.
Kommentit (13)
Kuulostaa surulliselta tilanteelta, etenkin lapsesi kannalta - huomioiko mummi häntä mitenkään? Vai onko mummi sitä ihmistyyppiä, joka osaa jutella vain poissaolevista ja kertoa näiden asioista pystymättä luomaan teihin aitoa puhekontaktia - ja veljen perheen kanssa sitten juttelee vain vastavuoroisesti teidän perheen asioista? Oma äitini on tällainen - aina puhutaan vain poissaolevista, ettei vahingossa joutuisi kohtaamaan läsnäolevia tunnetasolla tai muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla iso järkytys kun sen hoksaa. Tuo kaikki voi olla täysin alitajuista.
Joten kehottaisin ystävällisesti juttelemaan asiasta.
Sen kun teet joka kerta, niin eiköhän ala oppia.
Meidän suvussa se ihminen on mun oma äiti, joka jakaa lapsen, lastenlapset, miniät ja vävyt useampaan kastiin.
Oon kanssa miettinyt, että milloin ja miten asiat ottaisi puheeksi, mutta tiedän että kissan nostaminen pöydälle saisi aikaan hirvittävän sodan ja äidin masennuksen. Itse olen siinä pisteessä, että haluaisin katkoa välit ihan kokonaan, koska en kestä tätä eriarvoisuutta, mutta omien lasten takia en voi. Ja isään mulla on hyvät välit - koska isä on ollut aina tasapuolinen kaikkia kohtaan, olkoon sen henkilökohtaiset mielipiteet ihmisestä mitä tahansa.
Mun tuska ja katkeruus on ihan sietämättömiä, mutta kun ei tule tilaisuutta purkautua äitille... aina ne "oikeat hetket" menee ohi niin nopeesti, kun pitäis reagoida. Kun ei viitti vaan soittaa sille ja sanoa, että tiedätkö muuten mitä...
Meillä oli hieman samantyylisiä ongelmia minunkin vanhempien kanssa, kun heidän eka lapsenlapsi syntyi ja menivät siitä sekaisin. Veljen perhe oli kaikki kaikessa eikä meidän ongelmat saaneet samanlaista huolta aikaiseksi kuin vlejen perheen pienetkin vastaoinkäymiset. Nostin kissan pöydälle ja nyt on kaikki ok. Omille vanhemmille se vain on niin paljon helpompi olla rehellinen.
Taas on päivä saatu anoppilassa kuulla esikoispojan perheestä. Mm. että riittääkö ykkösminiälle töitä ("kyllä ne aina järjestyy", minun tulevaa uutta työtäni taas väheteltiin/pidettiin epävarmana "eihän se koskaan ole varmaan, ennen kuin on nimi parissa" ja sitten taas palataan yhdessä toivomaan, että ykkösminiän työt järjestyvät parhain päin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta on anopista, jolla myös pyörii asiat oman navan ympärillä ja aivopesemällä syöttää omaa elämänarvoaan joka ei ole minun arvojeni kanssa samat. Ja aina jotenkin kumman konstilla näistä asioita jaksaa puhua vaikka iltaan asti ja aamupalalla taas jatkaa.
Nyt on sitten välit kumman viileet kun otin tämän "välinpitämättömän asenteen".
Koeta ensin keskustella asiasta jos et suoraan osaa/uskalla voit ottaa asian puheeksi soittamalla tai kirjoittamalla kirjeen. Tässä on sinulla/teillä valtava henkisen haasteen paikka. Toivon että onnistut/onnistutte ja anoppisi oppisi kohtelemaan teitä niinkuin omaa perhettä kuuluukin kohdella.
katkera äidilleen ja sisarelleen. Äiti on aina ollut sitä mieltä että Mummi kohteli serkkuja paremmin kuin meitä, mutta me sisarukset emme ole olleet koskaan sitä mieltä. Haluaisin vain sanoa että vaikka sinun mielestäsi tilanne on epätasaarvoinen, niin sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että sinun lapsesi kokisivat sen niin ja siksi kannattaisikin miettiä tarkoin onko yhteydenpidon katkaiseminen hyväksi vai ei, lapset osaavat kyllä ajan kuluessa muodostaa itsekkin mielipiteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa ehkä ihmetellä mikä nille tuli, mutta anoppi kuulostaa siltä ihmistyypiltä joka ei mieti omia sanomisiaan tai tekemisiään..
Seuraavalla kerralla kun jutut lähtee raiteilta, keskeytät ja sanot, että onkin aika lähteä kotiin..
Sen kun teet joka kerta, niin eiköhän ala oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mieheni oli äidilleen suoraan sanonut, että kärsii siitä, ettei ollut lapsena kyllin hyvä ja jäi vanhimman ja nuorimman veljensä varjoon. Veljeksiä neljä kappaletta, mieheni on toiseksi nuorin.
Olemme ratkaisseet tilanteen omalla tavallamme, eli olemme tekemisissä sen verran, että kaikilla säilyy hyvämieli, mutta juhlapyhät vietämme minun lasten kanssa tai ihan kaksistaan. Turhaa ottaa pulttia tuollaisesta. Menneisyyttä ei voi muuttaa ja laiha sopu parempi kuin lihava riita.
Tuo on uskomattoman ärsyttävää, että kaikki puheenaiheet ja jokainen arkinenkin ilmiö johtaa tosiaan suositumman jälkeläisen perheen ylistämiseen.
Kokemusta on. Kaikkea verrataan niihin toisiin. Se herättää tukahtunutta aggressiota ja on välillä lähes mahdotonta yrittää pysyä ns.aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, todella. Omien lasten eriarvoisuus kertoo jostain paljon syvemmällä tapahtuvasta tunnetason problematiikasta, kuin mitä päällepäin näkyy. Päälle näkyy vain se "suosiminen", vaikka kyse on oikeasti paljon isommista ongelmista.
Meillä on vastaava tilanne. Miehelläni on sisko, jota äiti pitää eri arvossa kuin poikaansa (eli miestäni). Tähän liittyy paljon kaikkea ikävää ja inhottavaa, esimerkiksi meidän häämme aikoinaan vaiettiin kuoliaaksi, niistä ei puhuttu ennen eikä jälkeen. Hääkuvia anoppi ei koskaan halunnut nähdä ja kiitoskortti piilotettiin saviruukun taakse. Sen sijaan miehen sisaren häät ovat spektaakkelimainen tapahtuma, johon aivan kaikkien on osallistuttava suunnittelemalla ja intoilemalla jo vuotta ennen ko. tapahtumaa. Me ostimme ensimmäisen yhteisen talomme, uuden kodin merenrannalla. Anoppi ei kommentoinut kotiamme mitenkään. Ilme oli hapan. Nyt miehen sisko osti aivan tavallisen kerrostalokodin jostain lähiöstä, se on anopin mielestä jotain todella ihmeellistä ja upeaa ! Eikä näillä vertailuilla ole oikeasti mitään merkitystä, oli se sitten koti kartanossa tai kaupungin vuokrayksiössä JOS sen asukas on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä pitäisi äidin olla lapsensa puolesta iloinen ja aidon onnellinen. Nyt niin ei ole.
Jos näen tilanteen, jossa lapsiamme väheksytään tai painetaan alas millään tavalla, loppuu yhteys isovanhempiin sillä hetkellä. Niin ehdoton olen tässä asiassa. Vielä näin ei ole käynyt. Ehkä sinunkin anoppisi ymmärtää puhetta? Sano neutraalin yksikantaan mitä ajattelet tästä kuviosta ja totea, että sinä sen siedät aikuisena ihmisenä, mutta jos anoppisi ulottaa sen lapsiinne niin silloin sinun on valitettavasti pakko puuttua asioiden kulkuun. Jätä pallo hänelle.
En viitsi avata enempää meidän tilannetta, mutta tekemisissä olemme melko vähän.
ihan rauhallisesti ilman riitaa itse haastamatta. Kerrot, miltä susta tuntuu eli että pahoitat mielesi. Katso miten reagoi!