Aion sairaanhoitajana hakea lääkärin hommia
Musta on älytöntä, että kaikilla muilla aloilla korkeakoulututkinto on riittävä kriteeri.
Tarkoitan, että avoimia työpaikkoja on, joissa haeteen insinööri tai DI, tai monilla muilla aloilla riittää, että on korkeakoulututkinto, oli se sitten AMK tai joku muu.
Mä ainakin vaadin hyvän syyn, jos mua ei oteta haastatteluun kun haetaan lääkäriä. Sairaanhoitajana, mulla on ihan samanlaiset oikeudet korkeakoulukoulutuksen saaneena samoihin tehtäviin kuin lääkäreillä.
Eihän insinöörien ja DI:n palkatkaan juuri toisistaan eroa, eihän ?, joten on suuri vääryys, että lääkkärien vuosiansiot ovat usein kaksin kertaisia, jopa kolminkertaisia sairaanhoitajien palkkoihin. Näin ei pitääisi missään tapauksessa olla, vaan korkeakoulututkinnolla pitäisi saada sama palkka.
Musta tää naisvaltaisten sairaanhoitajien sorsiminen on älytöntä. Teknikan alalla voi muodollisesti hieman pienemmällä koulutuksella hakea kaikkia mahdollisia tehtäviä, ainakin kun katson ilmoituksia.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Kommentit (68)
Se muuntokoulutus loppui jo. Muutama vuosi sitä katseltiin ja huomattiin, ettei siinä ollut järjen hiventäkään.
Mutta aika viihdyttävä keskustelu täällä;)
öööö...
"Mielestäni sairaanhoitaja ei ole pätevä tekemään lääkärin työtehtäviä. Lääkäreillä on parempi tietotaito."
Ei liene mikään mielipideasia?
minä olen ollut jo lääkärinvirassa pari vuotta, alku meni opetellessa mutta nyt sujuu jo hienosti ja palkkakin on puolta parempi. t. nimim. Häntä pystyyn muutkin hoitsut!
Mutta siinä mielessä ap. on oikeassa, että muilla aloilla työpaikkailmoituksissa hakijaksi kelpaa usein joko opisto- tai korkea-asteen koulutuksen suorittanut henkilö. Esim. juurikin se opistoinsinööri, AMK-insinööri tai DI.
Siitä olen eri mieltä, että en pidä sairaanhoitajan koulutusta korkeakoulututkintona. Olen itse opiskellut sekä AMK- että yliopistotutkinnot ja kyllä niillä on suuri ero. Ja näen sen omassa työssänikin nyt esimiesasemassa, valitettavasti.
Olen ymmärtänyt, että alempia kk-tutkintoja ovat esim. farmaseutti ja oikeusnotaari. Millään AMK tutkinnoilla ei tietääkseni ole mitään mahdollisuutta esittää omaavansa alempaa korkeakoulututkintoa.
Korjatkaa, jos olen väärässä ja laittakaa myöskin lähteet esille, mistä asian voi tarkastaa. (jos osaatte...)
Musta on älytöntä, että kaikilla muilla aloilla korkeakoulututkinto on riittävä kriteeri.
Herra siunaa ja varjele meitä onnettomia kansalaisia näin typeriltä hoitajilta.
vai ei ole lääkehoidosta koulutusta sairaanhoitajilla. Lääkehoito on yksi oleellinen osa sairaanhoitajan työnkuvaa!!!!!!!
Idiootti! ;D Eihän sulla ole mitään koulutusta lääkeoidosta.
Musta on älytöntä, että kaikilla muilla aloilla korkeakoulututkinto on riittävä kriteeri.
Miksette te hoitsut vastaa, kun teitä on kuitenkin paljon linjoilla? Vai ettekö te tiedä sitä itsekään???
kun sairaanhoitajat luulevat, että heidän lääkehoito-opetuksellaan muka voisi tehdä lääkärin työtä.
mutta sen vaan sairaanhoitajana voin sanoa, että kyllä lääkehoidosta on kokemusta ja kuuluu isona osiona myös kolutukseen lääkelaskuineen.
Kannattaa varmaan perehtyä myös sh:n koulutukseen ja työnkuvaan ennenkuin avaa suunsa.
Herra siunaa ja varjele meitä onnettomia kansalaisia näin typeriltä hoitajilta.
Sinä itse ymmärrät asian tahallasi väärin, ketjussa aiemmin kirjoittanut käytti sanaa "lääkehoito" ja sinäkin aivan varmasti tiedät, että sillä tarkoitettiin sitä, ettei sairaanhoitajilla ole tietoa siitä, mitä lääkkeitä milloinkin, millä annostuksella ja kenelle määrätään. Ja milloin ei määrätä.
Sairaanhoitajien tehtävä on jakaa ne pillerit potilaille ja laittaa liuokset tippumaan. Jos siitä sh-koulutuksessa käytetään nimitystä "lääkehoito", niin se ei minua oikeastaan edes kiinnosta.
Mikä mättää?
Onko teillä oikeasti alempi korkeakoulututkinto?
Miksi ette osaa vastata kysymykseen?
koskapa isona osana työtä on tietää myös mitä lääkkeitä ja annostuksia/kg/vrk määrätään ja mihin vaivoihin.
Vai meinaatko0, että sairaanhoitajat ovat niin tyhmiä, että laittavat tippumaan mitä vaan ja minkälaisia annoksia vaan varmistamatta lääkelaskuin itse onko määrätty lääke ja annostus oikea, myös antajalla on vastuu.
Meidän osastolla (lastenvuodeosasto) pitää olla lääkekortissa kahden hoitajan puumerkein vahvistettuna sairaanhoitajan suorittama lääkelasku ja annostus määrätystä lääkkeestä.
Joten selvensikö hieman tämä pinta raapaisu sairaanhoitajan toteuttamasta lääkehoidosta?
Ai niin, eihän sinua kiinnostanut...mutta kommentoida kyllä kiinnostaa asiasta mistä ei mitään tiedä.
Sinä itse ymmärrät asian tahallasi väärin, ketjussa aiemmin kirjoittanut käytti sanaa "lääkehoito" ja sinäkin aivan varmasti tiedät, että sillä tarkoitettiin sitä, ettei sairaanhoitajilla ole tietoa siitä, mitä lääkkeitä milloinkin, millä annostuksella ja kenelle määrätään. Ja milloin ei määrätä. Sairaanhoitajien tehtävä on jakaa ne pillerit potilaille ja laittaa liuokset tippumaan. Jos siitä sh-koulutuksessa käytetään nimitystä "lääkehoito", niin se ei minua oikeastaan edes kiinnosta.
sä voitkin sitten vuorostasi vastata sulle esitettyyn kysymykseen, onko sairaanhoitajan tutkinto mielestäsi alempi korkeakoulututkinto??
Ai niin, eihän sinua kiinnostanut...mutta kommentoida kyllä kiinnostaa asiasta mistä ei mitään tiedä.
nyt kaikki oikeustradenomin tutkinnon suorittaneet hakemaan joukolla tuomareiden virkoihin... Ja ihan normaalit tradenomit sitten voivat hakea niihin tehtäviin, joissa vaatimuksena ekonomin tutkinto, ja eläintenhoitajan tutkinnon suorittaneet eläinlääkärin hommiin... Ja kaikki, jos ovet ei aukea, sitten vaatimaan kirjallista selvitystä, ja tekemäään valitusta syrjinnästä.
Kakka juttu, että virkoja hakee varmasti joku ylemmän tutkinnon suorittanut, joka pätevämpi, jolloin valitus tyssää jo siihen...
reilu vuoden lisäopiskelulla voin opiskella itselleni ylemmän korkeakoulututkinnon.
Suoritan parasta aikaa sellaista tutkintoa työnohessa.
sä voitkin sitten vuorostasi vastata sulle esitettyyn kysymykseen, onko sairaanhoitajan tutkinto mielestäsi alempi korkeakoulututkinto??
Ai niin, eihän sinua kiinnostanut...mutta kommentoida kyllä kiinnostaa asiasta mistä ei mitään tiedä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ammattikorkeakoulu
http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMK/Tutkimus_ja_kehitys/Valta…
Mistä tuon voi tarkistaa?