Missä iässä lapsen on viimeistään syytä muuttaa pois kotoa?
Tuli mieleeni tuosta peräkammarinpoikia koskevasta keskustelusta...
Milloin lapsen on syytä viimeistään pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa omaan kotiin? Saako lapsi asua pidempään kotona jos maksaa vuokraa ja hoitaa esim. omat pyykkinsä?
Vai voisitko sallia lapsen asuvan kotona ihan koko elämänsä? Onko tällöin kyseessä esim. sukutilan hoitaminen?
Jos siis lapsi on terve ja normaali nuori. Kehitysvammaiset ym. ovat asia erikseen.
Mielestäni parikymppisen (20-25v.) on jo syytä muuttaa omaan kotiin...
Kommentit (29)
Minusta sellainen "luonnollinen" ikä kotoa muuttamiselle on n. 17-25, riippuen esim. asuinpaikasta, opiskelu- ja työpaikoista, siitä kuinka helppoa on saada asunto ja millä hinnalla, mikä on tilanne kotona (ts. onko esim. kuinka paljon tilaa) yms yms.
Jos omat haluavat asua kotona vielä 25-vuotiaana niin siitä vaan. Kunhan elävät aikuisten elämää ja jakavat menoja+hommia aikuisten tyyliin!
Kun ei muuttanut muualta ja on jo asunto (vanhempien luona) on jonossa hännillä, vapaiden markkinoiden hinnat olivat liian kovat. Omilleen pääsi muuttamaan 23-vuotiaana (kävi lukion 4 vuodessa, sitten armeijan).
Toisaalta aika harva 20-25v suhtautuu suopeasti siihen, että hänen lapsuudenkodissaan vanha huone muutetaan vaikka työhuoneeksi. Kamalaa natinaa kuulee siitä, että miksi minun huonettani ei enää ole.
minusta omilleen pitäisi muuttaa 18-22v, tietysti jos vaikka opinnot on kesken ja selviää ilman lainaa asumalla kotona ymmärrän kauemminkin taloudellisista syistä.
Mielestäni tuollainen 18-20v vuotias on useimmiten valmis jo omaan kotiin. me ollaan tuon ikäisenä lähedetty omaan elämään (naimisiin 21v). Pojan (nyt 17v) kanssa ollut puhetta, että käy amiksen kotoa käsin, sitten intin ja sitten onkin jo aika siirtyä omaan asuntoon. On muuten itse aivan samaa mieltä asiasta!
Silloinhan nuori on yleensä n. 18-20-vuotias. 25-vuotias on jo liian vanha vanhempien nurkissa asustelemaan. Parikymppisena viimeistään alan omia muksujani patistelemaan omilleen...
vaatii jo jonkinlaista erikoistilannetta (esim. 2.:n mainitsema opintolainattomuus tjsp.).
Itse muutin pois kotoa 18-vuotiaana, mikä oli ihan hyvä ikä muuttaa omilleen.
asua osa vuodesta muualla. Kesiksi voi palata vanhempien kotiin, jos opiskelee muualla. Jollain maatilalla voi minusta asua koko elämänsä, mutta silloinkin olisi aiheellista viimeistään 30-vuotiaana rakentaa vanhemmilleen oma tupa ja "häätää" heidät sinne. Tämä siis mahdollista vain, jos vanhemmat toivovat nuoren isännän tai emännän asuvan perinteikkäässä talossa. Jos vanhemmat haluavat itse asua siinä, lapsen täytyy kyhätä oma talo itselleen johonkin tontin nurkkaan.
Jos lapsi esim. käy ensin lukion, hän on 19 kun kirjoittaa. Sen jälkeen hän alkaisi opiskella ja voisi asua samalla ilmaiseksi kotona, asia olisi minusta ok. Amk opinnot veisivät korkeintaan 4 vuotta, jolloin lapsi olisi 23. Jos hän valitsisi opinahjokseen yliopiston, opinnot vievät vielä kauemmin. Ymmärtäisin siis jos noin 25-vuotias opiskelija asuisi kotona, mutta saisi kyllä hoitaa itse pyykkinsä ja osallistua muihinkin kotitöihin.
Heti valmistumisen jälkeen alkaisin patistella omaan asuntoon.
Jotkut elävät vanhempien luona hyvinkin itsenäistä elämää.
Toiset taas asuvat vanhempien maksamassa asunnossa, käyvät syömässä vanhemmilla ja mummoilla, pesettävät pyykit siellä, äiti käy siivoamassa. Vanhemmat kustantavat kaikki menot...
Parempi minusta silloin vaihtoehto 1.
Parikymppisenä nyt vielä menee, riippuen elämäntilanteesta. Itse olen asunut parikymppisenä pari lyhyempää jaksoa äidin luona, kun muutin toiselta paikkakunnalta opiskelun jälkeen takaisin kotipaikkakunnalle ja sitten puolisen vuotta asuin äidin kanssa 23-vuotiaana, ulkomailla asumisen jälkeen. Osallistuin toki kuluihin, ostin ja tein ruokaa, jne. Mutta jos ei ole ollut aikomustakaan lähteä vielä reilusti parikymppisenä, niin sitten on jo jotain outoa.
Kyllä vaikka AMK-opiskelija voi ihan hyvin asua vielä porukoillaan, jos itse haluaa, jos kerran sattuu kotipaikkakunnalla opiskelemaan. Tosin silloin ei saa asumislisääkään, joten vuokraa voi olla vaikea maksaa. Ihan riippuu vanhemmista, "lapsesta" ja tilanteesta kotona.
Toiset taas asuvat vanhempien maksamassa asunnossa, käyvät syömässä vanhemmilla ja mummoilla, pesettävät pyykit siellä, äiti käy siivoamassa. Vanhemmat kustantavat kaikki menot...
Parempi minusta silloin vaihtoehto 1.
Puhuttiin, että tyttö saa asua yläkerrassa niin pitkään kuin haluaa. Ainakin opiskeluajan, meinaa hakea yliopistoon.
Tai poika voi sivarin ajan vielä olla kirjoilla kotona. Ja tyttö armeijan, tai mitä nyt valitsevatkaan ;-)
Mutta heti vaan omilleen, hyvää tekee kaikille varmasti.
Musta on ok jos meidän lapset asuu kotona niin kauan kuin opiskelevat tai esim. säästävät rahaa ensimmäisestä työpaikasta.
Mutta jos käyvät töissä niin saavat osallistua ruokamenoihin ja muihin kuluihin esim. 100e/kk.
Opiskelijalta en tätä vaadi.
Kotitöihin ja muuhun osallistuminen on itsestäänselvyys jo kauan ennen täysi-ikäisyyttä niin kauan kuin asutaan saman katon alla.
Toivoisin että lapseni oppisivat seisomaan omilla jaloillaan 19-25-vuotiaana.
Jos asuntoa ja motivaatiota itsenäistymiseen ei ala löytyä niin en aio olla hiljaa tai potkia kylmästi pellolle vaan yritän selvittää lapsen kanssa mistä on kyse ja auttaa kaikin keinoin.
No jaa.. Itse tunnen erään 30-vuotiaan miehen joka asuu vanhempiensa luona. Ei käy töissä, eikä opiskele, eikä hänellä ole aiketta muuttaakkaan mihinkään.
Hyvin rehti kaveri kyllä.