Hesarin juttu tänään: Isättömyys aiheuttaa lapsille ongelmia
Hyvä juttu tänään siitä, miten varsinkin pojat kärsivät isättömyydestä. Ongelmanuorten ja rikollisten keskuudessa isättömyys on yleistä. Myös kotona asuva, mutta poissaoleva, välinpitämätön tai väkivaltainen isä aiheuttaa ongelmia.
Kommentteja? Olisipa ollut kiinnostaaa lukea myös "huonon isän" haastattelu, nyt ääneen pääsivät naiset.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Juttua lukematta väitän tuon olevan törkeää patriarkaalista propagandaa. Nuorten identiteetti- ja mielenterveysongelmat johtuvat aivan jostain muusta kuin rikkoutuneista perheistä. Kaksi äitiä on ihan tarpeeksi tai sitten äiti ja vuosittain vaihtuva isäkokelaat.
Kyllä huonot tai rikkinäiset perheet ovat iso syy mielenterveysongelmiin. Sen sanominen ääneen on tietysti ikävää, mutta turvattomissa oloissa kasvaneista lapsista tulee ongelmaisia aikuisia. Kyllä lapsen on lisäksi saada hyviä malleja molemmista sukupuolista.
Mielelläni syyttäisin isättömyyttä siitä, että lapsellani on ollut kaikenlaisia ongelmia. Mutta ehkä syynä on enempi kuin se, ettei lapsi koskaan ehtinyt tavata isäänsä, se, että en hennonut olla tarpeeksi johdonmukainen ja auktoroteetti.
Omat ongelmat taas ehkä juonsivat siitä, että vanhempien liitto oli hyvin riitaisa. Inhosin ja pelkäsin heidän tappelujaan ( vaikka mitään väkivaltaa ei ollut).
Mutta enempi tärkeänä kuin ongelmien syiden selvittely, näen niihin ratkaisujen löytämisen.
Sinkkonen on joskus kirjoittanut ihan hyvin, että olisi tärkeää, että esimerkiksi yksinhuoltajaäiti jaksaisi ylläpitää hyvää mielikuvaa lasten isästä. Erityisesti pojille isä on tärkeä samaistumisen kohde, ja puhe isästä on osa pojan omaa identiteettiä tavallaan. Eihän kukaan muuttaa toista voi tai kantaa vastuuta toisen teoista, mutta olisi hyvä jos erityisesti pojan voisi antaa hakea isän mielikuvasta edes voimaa ja rakkautta.
Se on ehkä vähän syyllistävää, mutta kuitenkin totta, että lapselle on hurjan iso merkitys miten vanhempi puhuu toisesta vanhemmasta. Eikä sitä nuuta erot, vanhempien väliset riidat ja pettämiset, tai muut asiat mitkä meidän aikuisten mielestä tekevät toisesta ihmisestä kamalan. Isä on lapselle aina isä ja äiti on äiti. Varmasti sitten isompana lapsi pystyy paremmin sietämään tosiasioita vanhemmista, mutta pienempänä lapsi tarvitsee oman itsetunnon kehittymiseen tietoa isän ja äidin hyvistä puolista.
45 syytä olla hankkimatta lasta:
1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.
2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.
3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.
4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.
5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.
6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.
7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.
8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.
9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.
10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.
11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.
12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.
13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.
14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.
15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.
16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.
17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.
18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.
19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.
20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.
21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.
22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.
23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.
24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.
25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.
26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.
27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.
28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.
29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.
30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.
31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.
32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.
33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.
34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.
35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.
36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.
37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.
38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.
39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.
40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.
41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.
42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.
43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.
44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.
45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.
Ensin Sinkkonen tuomitsee vuoroviikkovanhemmuuden, nyt isättömät lapset... yrittäisi jo päättää.

Vau, upea tiivistys! Oikeasti.
kirjaviisaus kirjoitti:
Onhan se totta että lapsi joka kasvaa ilman isää kasvaa kieroon.Jo raamatussa on asiasta monta sivua.
Voihan olla että yhteisön kielteinen suhtautuminen isättömään, on se perimmäinen syy. Lapset alkaa toteuttamaan odotuksia.

45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.Vau, upea tiivistys! Oikeasti.
Niin ja ajatelkaas, se lapsi on kaiken tuon väärtti.
Minkäs teet jos miehellä on niin paljon töitä, ettei hän ehdi ottamaan osaa perheen elämään? Nököttää työhuoneessa tietokoneellaan kun on kotona. Kommunikoi muun perheen kanssa tekstiviestien välityksellä.
Emme voi häntä väkisinkään pakottaa elämään muun perheen kanssa sen enempää kuin hän nyt tekee. Luulenpa, ettei hän edes ole todellisuudessa mikään varsinainen perheihminen. Halusi lapsia koska kaveritkin alkoivat saaamaan perhettä.
Hyvä ja tärkeä aihe. Juuri viime aikoina olen taas tutustunut materiaaliin mitä isättömyys aiheuttaa koska itseltäni puuttui läsnäoleva isä. Mutta hyvänen aika, miksi ei voi tehdä uutta aloitusta, eikä kaivaa jotain lähes kymmenvuotta vanhaa ketjua. Tää on jo vuodelta 2009.
Olen paljon miettinyt myös niitä isättömiä ja "isättömiä" poikia, joista tulee aikuisena homoseksuaaleja. Minkälaisia edellytyksiä vaikkapa kestävään parisuhteeseen aikuisena on, kun ei ole koskaan saatu malleja, miten miesten kanssa kommunikoidaan.