Lue keskustelun säännöt.
Avioliittomme taitaa todella olla ohi
02.07.2009 |
En nyt jaksa eikä tilakaan riitä eritellä syitä, ehkä yhtä ainoata syytä ei olekaan vaan tämä olo ja tunne ja tila on monien eri asioiden summa.
Olen puolet elämästäni ollut mieheni kanssa eli 16v josta 10v aviossa ja meillä on 2 lasta joista toinen aloittaa 2-luokan ja toinen eskarin nyt syksyllä. En vain näe enää valoa missään enkä jaksaisi uskoa parempaan, elämä on liikaa, lue 24/7/365 äitinä ja isänä oloa ja vaikka arkeen onkin yritetty aina panostaa ja siitä suurimmin nautimme niin liika on liikaa kun kaikenlaisia murheita ja stressinaiheita tulee säännöllisesti niskaan.
Mistähän saisin voimia aloittaa eroprosessin, asunto jäänee miehellä koska ei minun palkalla tätä lyhennystä maksella.
Ja olisko lapset sitten joka toinen viikko isällään ja joka toinen minulla, en tiedä.
Näen vain mustaa, kauhea kontrasti tuolle paahtavalle kirkkaalle auringolle tuolla ulkona.
Paha olla :´(
Kommentit (14)
äitinä olo ei ainakaan lopu ja ilmeisesti rahahuolet jatkuu tai jopa lisääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan hieman tuota sinun tunnetta. Jos tuntuu noin pahalta, niin koeta ensin hakea itsellesi apua, ja katso sitten onko ero vielä ensimmäisenä mielessä.
Meillä oli miehen kanssa aivan kamala kriisi, suurimpana (muttei ainoana) syynä minun paha oloni vaikka rakkautta riittikin.
Hakeuduin "hoitoon" elin psykologin juttusille perheneuvolaan ja asiat ovat kummasti saaneet uutta valoa :)
Pahinta on tämä toivoton tunne ja suoranainen apatia mikä valtaa turhan usein nykyisin. Tiettyjä osa-alueita tai eräs tietty osa-alue mikä mättänyt jo vuosia ja vaikka asian piti selvitä keväällä niin eipä ole edistystä tapahtunut. Sen vuoksi naiseuteni ja itsrtuntoni asian tiimoilta on täysin nollassa ellei jopa pakkasen puolella.
Enkä vain jaksa enää odottaa ja toivoa koska olen pettynyt karvaasti liian monta kertaa vuosien saatossa. Tulee melkein itku jo tässä kun kirjoitan tätä ja tuntuu henkisen kivun lisäksi fyysisenä kipuna rinnnassa.
Ap
on vähän paha alkaa neuvomaan, jos ei tiedä mitä on tapahtunut.
Se auttaisi selvittämään asiaa itsellesi, tulee sitten ero tai ei. Ei jää niin paljoa kipeitä asioita mieleen kaihertamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat masentuneelta. Masennus voi tehdä todella pahan olon ja tunteen, että mistään ei tule mitään. Kokeile nyt ensin hakea apua itsellesi ja ehkä myöhemmin myös parisuhteellenne, jos se on niin pielessä. Luultavasti oma paha olosi vaan saa avioliitonkin näyttämään pahalta.
Eli, nyt heti etsimään kotikuntasi terveyskeskuksen numeroa tai vielä parempi, jos on rahaa, mene yksityiselle. Pääset nopeammin avun pariin.
Ryhdy heti tuumaan, ettei elämästäsi mene yhtäkään päivää enää hukkaan!
Mieti nyt elämääsi kun olet yh, se perhe-elämähän vain tuplaantuu kun teet kaiken yksin.. rahan kannat yksinäsi perheellesi jne..
Ei ole kuule elämä helppoa yksinäänkään.
Hae apua ensin itsellesi, sitten teille yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen tilanteessa, että avioliittomme on lievästi sanottuna väljähtynyt. Parisuhdetta ei ole ollut pitkään aikaan, ei yhteistä aikaa eikä kiinnostusta toisiimme. Yhdessä olemme olleet kymmenen vuotta, kaksi pientä lasta.
Nyt olemme päätyneet asumuseroon, joka toivon mukaan on väliaikainen ja antaa meille etäisyyttä toisiimme ja tilanteeseemme. Toivon meidän vielä löytävän toisemme.
Kuten sinua, minuakin tämä asia sattuu välillä myös ihan fyysisesti. Jaksamisia sinulle!
Vaan toisinpäin. Tottakai kaikki tuntuu synkemmältä ja toivottomammalta jos olotila on kovin synkkä ja toivoton, mutta myös ns hyvinä päivinä liittomme tila on mikä on eli varsin surkea.
Tuntuu ettei minulla ole voimia tehdä mitään asioiden eteen. Jos olisi mahdollista vain ottaa ja häipyä lasten kanssa niin tekisin sen.
Jos joku osoittaisi minulle ja lapsilleni kodin niin muuttaisin sinne varmasti samointein.
Haluaisin ihan hirveästi olla yksin, ilman miestä, korkeintaan seksiseuraa silloin tällöin jostakusta ;)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ollu sama tilanne. Eräs mielenterveyspuolen ihminen sanoi, että ensin on saatava hormoonit tasapainoon ja sitten voi selvällä järjellä ajatella. Vaikka ero olisikin edessä niin maailma näyttää ihan eriltä kun lopettaa niiden hormoonien syönnit.
Itse se on hankittava, ja muutenkin omasta elämästään on otettava vastuu ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, no kukaan ei tule osoittamaan teille kotia. Itse se on hankittava, ja muutenkin omasta elämästään on otettava vastuu ihan itse.
Yritäs nyt ensin saada itses kuntoon. Ikävää, mutta siinäkin asiassa sun täytyy ihan itse hoitaa asiaa eteenpäin. Vähän kuulostaa siltä, että olet tottunut saamaan kaiken ilman että teet itse mitään.
Enpä tiedä ketään joka olis kaikesta joutunut niin taistelemaan jotakin saadakseen. Lapsena en sitä taistelua pystynyt itse käymään vaan kärsin alkoholihuuruisesta väkivallantäyteisestä elämästä ja teiniä sekä opiskellessa ja työssä kiusaamisen muodossa.
Ehkäpä se juuri onkin syynä siuihen etten jaksaisi nyt tehdä asioille mitään, kun olen pienen ikäni kaikesta sonnasta kärsinyt ja kuolevia läheisiä hoitanut. Ei riitä mehut enää omaan napaan.
Hormoneita en ole 1v ajanjaksoa teininä lukuunottamatta koskaan syönyt.
Ap
saattaisi antaa "perspektiiviä" asiaan? Siis jos teillä ei ole varsinaisesti pahoja ongelmia (väkivaltaa, pettämistä, muuta hyväksikäyttöä tms.), vaan sitä puuduttavaa arkea ja elämän vastoinkäymisiä?