##huhtikuun helmet 2009-heinäkuu##
Uusi ketju heinäkuulle aloitettava, mutta tule apuun päkkänä ja tee linkitykset yms.
Kommentit (282)
Tomppa nukkuu vaunuissa ja 3vee toivottavasti mummolassa.
Siivoamisesta, minun kodissa oli joka viikko siivouspäivä perjantaina tai lauantaina eikä ärsyttävämpää voi olla kun käyttää viikonloppu siivoamiseen ainakaan koululaisesta. Itse siivoilen nykyisin kun ehdin tyylillä, lähinnä tyhjennän ja täytän noita koneita ja imuroitsen silloin tällöin ja joskus siivoan perusteellisemmin ja tämä joskus tarkoittaa nyt sitä kun Tomppa vähän tuosta kasvaa, paitsi olihan meillä tuo olkkarin miniremontti joten tuli siivottua siellä paremmin.
Siivoan kuitenkin mieluummin kun laitan ruokaa. Ideat ruoanlaittoon vähissä 3veen nirsoilun vuoksi. Jauhelihakeittoa,(tai makkara tai kala) perunamuusia ja kalapuikkoja. Joskus menee keitetyt perunat ja joku kastike ja lohesta tykkää, mutta broileria ei syö eikä makaroonilaatikkoa yms. missä sipulia. Huoh. Tänään perumuussia ja kaupan lihapullia (jotka saattavat mennä paremmin kuin omat). Olisikohan kellään muuten antaa vinkkiä jostain helposta ja lapselle maistuvasta ruoasta? Ainoa valmisruoka joka menee on lihaperunasoselaatikko. Ruoanlaitto silläkin tylsää kun siitä tulee sotkua mikä ei kivaa.
Niin Luukaksen äidille vielä kannattaa vaan viedä lääkäriin mulla sattuu olemaan vähän huonoja kokemuksia lääkäreistä jotka ei tarpeeksi vakavasti suhtaudu potilaaseen.. no nyt päätty päiväunet tompalla
Meilläkin mies täytti 40.
Voi hitsi me ollaan onnellisia! Nea käänty mahalleen viimein ja oli niin hyväntuulinen. Ja sit sitä toistettiinkin monet monet kerrat ja nyt sammui :D Voi vinde. Niin rakas
Voi hitsi me ollaan onnellisia! Nea käänty mahalleen viimein ja oli niin hyväntuulinen. Ja sit sitä toistettiinkin monet monet kerrat ja nyt sammui :D Voi vinde. Niin rakas
Ollaan palattu kotiin. Mökkeily oli ihanaa, virkisti kummasti kun pääsi pois kaupungista hetkeksi. Muutenkin oltiin kuin ellun kanat kun anoppi laittoi kaikki ruuat ja vedetkin saunaan valmiiksi joka päivä..(asuvat mökin lähellä, joten kävivät joka päivä) Deep Purplen keikka meripäivillä oli huikea ja lämmiteltiin suhdettakin taas oikein olan takaa kun saatiin olla kaksin:) Niilas oli nukkunut mummin kanssa hyvin keikan ajan,kerran oli herännyt syömään, mutta nukahtanut kiltisti uudelleen.
Menomatka meni hyvin ja kundi nukkui suurimman osan, mutta eilen kun tultiin pois oli niin kuuma, ettei pikkumies saanut unta ja oli hieman kränä. Kotiinpäästyä nukahti heti ja nukkui 17-22,oli tunnin hereillä nukkui taas 23-09, toki tässä välissä syötiin muutaman kerran. Taisi olla matkaväsymys raukalla.
Taas on tullut paljon juttua tänne. Kiva oli lukea varsinkin pikku-keijun juttua siitä, että myöhemminkin on joku toivo saada poika opetettua omaan sänkyyn. Nukkuu kyllä nytkin sinne joskus iltaisin ja nukkuisi yösyötön jälkeenkin jos vaan jaksaisin nostella.
Nyt meillä herättiin,lisää myöhemmin.
jadeade
Tänään sain jonkun ihme siivousvimman, imuroin tossa aamupäivällä puolet kämpästä. Mutta meillä jäikin sitten aamupäiväulkoilut välistä, eipä tuo kaatosade kovasti innoittanutkaan lähtemään ulos!
Nyt kun miettii tätä meiän perheen arkea, niin ihmeen hyvin on menny näien kolmen lapsen kanssa. Vauva on onneksi ollut tähän mennessä niin helppo: syö hyvin, nukkuu hyvin päivisin ja öisin, ja ei paljoa turhista kitise ja itkeskele, mitä nyt jos väsyttää tai tylsistyttää niin vähän kitisee.
Edelleen saan sen sijaan harmaita hiuksia meiän kakkosesta (kohta 3v poika), lähinnä nukkumisten suhteen, kun ei pysy sängyssä päiväunilla eikä mene "kiltisti" omaan sänkyyn illalla nukkumaan. Semmosta hulabaloota meiän illat että! Ja asiaa ei auta yhtään, kun mies ei jaksa nukuttaa pahemmin tätä meiän kakkosta antaa sen mieluummin haahuilla ympäri kämppää ja aattelee välillä, että nukahtaa sitten minne kupsahtaa väsymystään. AAaarrrgghhh!
Ite nukuttaisin, mutta sitten aina pitäisi vauvalta vaihtaa vaippaa tai imettää, niin sitten se nukuttaminen tai sänkyyn takaisin roudailu keskeytyy ja homma menee plörinäksi. Kai se sit viimeistään koululaisena suostuu menemään "normaalisti" nukkumaan omaan sänkyyn... Huoh!
Noita poikia ja miehiä... Miehenkin kanssa on semmosta vuoristorataa tää elämä, että! Pitäisi päästä kunnolla puhumaan rauhassa ongelmista sun muista lasten kasvatuksista, mutta kun aina jompi kumpi nukahtaa kun lapset vihdoin pääsee unten maille (siinä 21:30-22:30 aikaan) niin ei ikinä pääse juttelemaan mistään. Täytyy sitten lähetellä varmaan meilejä miehelle töihin ja jutella meilien välityksellä ;)
Tää pikkulapsivaihe on kyllä rankkaa parisuhteellekin ainakin meillä, en yhtään ihmettele miten just pienten lasten vanhemmat eroaa niin helposti. jos tän vaiheen läpi päästään kunnialla niin mikään ei tunnu enää myöhemmin missään! (paitsi ehkä murrosikä!!??...)
pikkuäiti kyseli lapsille maittavia ruokaohjeita. Riisi ja kana menee meillä alas todella hyvin. Missä muodossa oot sitä broileria tarjonnut lapselle? siitä ei siis tainnut tykätä... Mutta silti rohkenen ehottaa tämmöstä vaihtoehtoa. Eli jotain perusriisiä tai basmatiriisiä ja maustamattomia kanapaloja kasvisten kanssa. Monesti paistan kanapalat ja joitakin pakastewok-vihanneksia ja lisään suolat pippurit ja mausteet ja ruokakermaa lopuksi vähän myös. Sitte nää kaikki ainekset vaan sekasin keskenään. Hittimausteita ovat curry ja varsinkin garam masala, kun siinä on sitä herkku-kardemumma makua josta meiän lapset ja itekin tykkään! :) Ja kurkumalla voi saada kivan keltasen värin ja kun kanapalat on tarpeeksi pieninä paloina niin menee salaa ja helposti alas ruoka.
Ja sit tuli mieleen risotto, riisit (keitettäessä sekaan kasvisliemikuutio) paistettu jauheliha ja hernemaissipaprikaa sekaisin vaan + tietty mausteet ja pöytään, nam!
ja munakas, sinne sekaan tomaattia ja nakkia tai vaan kasviksia pakastepussista.
Oho tulipas näitä! Ja samalla tuli nälkä! Eiku välipalaa tekemään! :)
PikkuKeiju
ja hyvää alkanutta naistenviikkoa--jahka muuttuu paremmaksi väistyvien sateiden myötä.
T.Tiuhti ja Nausikaa
Ihania vaavin kuvia täällä on,lisää:)
Paljon on ollut sairauksia pienillä ihmisillä, kaikille pikaista paranemista.
Tosi kurjaa kun näin pienet tulee kipeiksi.
Nukkumisesta ollut juttua, meillä pinnasänky niitattu meidän sänkyyn kiinni ja pinnat otettu irti yhdeltä sivulta.
Olen kovin laiska liikkumaan öisin, Olavi on siitä helppo nostaa viereen.
Meillä on myös tytöt nukkuneet vieressä ja yösyötön loputtua siirretty omaan huoneeseen ja hyvin on mennyt.
Silloin he vielä pysyivät omassa huoneessaan, nykyään tytöt löytyy aina aamusta meidän sängystä:)
Imetyksestä paljon juttua, en usko että korvikkeen käyttö tekee meistä huonoja äitejä.
Mikä itsestä parhaalle tuntuu:)
Tehtiin tyttöjen leikkimökin ympärille terassi ja nyt keksittiin että tehdään vielä aidat siihen niin on Olavilla ensi kesänä oma "karsina"! josta ei pääse karkuun:)
Käytiin viime viikonloppuna zoolandiassa, tytöt tykkäs kovasti ja äiti myös.
Pieni paikka jossa ei ollut kauheesti porukka ei siis tarvinnut pahemmin jonottaa.
Ja toinen hyväpuoli oli ne vekottimet siellä kun ne sopi just pienille lapsille, ei tarvinnut äitin pelätä:)
Imetyspaikoista vielä, minä imetän yleensä oikeastaan missä vaan mutta pari viikkoa sitten oltiin muumimaailmassa ja tytöt halusivat siellä teatteriin joten sinne mentiin.
Jäin ylimmälle tasolle kärryjen kanssa,Olavi alkoi sitten jonkun ajan kuluttua vaatia tissiä.
Ajattelin että ok, tässä ylhällä on hyvä imettää kun muut katselee esitystä.
Aloin imettää ja melkein samantein päättyi esitys ja arvatkaapa istuinko imettämässä ulos käynnin vieressä!!
Ei riittänyt pokka istua siinä kun ihmiset käveli mun ohi!!
Että sellaista, sauna kutsuu.
Voikaa hyvin:)
Sailori ja OLavi
Meillä käännyttiin selältä mahalleen just minuutti sitten:)
jotenkin kesällä on koneen avaaminen tosi vaikeeta... varsinkin helteillä!
Meillä menee hyvin, poika nukkuu edelleen yöt hyvin omassa sängyssä omassa huoneessa. Päikkäreitä nukkuu satunnaisesti, niissä ei ole mitään rytmiä. Ruokana on vielä täysimetys, tuntuu helpolta. Ihan lisätyötä välttääkseni alan antaa kiinteitä vasta myöhemmin.
Luin koko kuukauden nyt yhteen putkeen, ja tietenkin unohtu tosi paljon mitä piti kommentoida. Ainakin särkylääkkeistä täällä on puhuttu. Meille ostettiin suppoja rokotuskipuja varten, mutta ei me osattu käyttää niitä. Eivät pysyneet huutavan pojan takapuolessa... kahdesti on nyt yritetty. 3kk rokotteesta nousi kuume ja kivut oli kovat, rokotetutkimusrokotteesta ei seurannut ollenkaan yhtä pahoja oireita.
Ummetusta jouduttiin kerran hoitamaan, jatkui 5 päivää ja johti lopulta syömättömyyteen ja huutoon. Annettiin teelusikallinen Levolac-liuosta, ja kakkaa sai venata max 1/2 tuntia. Ummetus saatto johtua siitä, että oltiin viikko mökillä, vieras paikka ainakin äidillä saa aikaan saman oireen!
Mökillä olo sujuu hyvin, vaikka mukavuudet puuttuu. Automatka sinne vaan ottaa koville. Kuumassa turvakaukalossa pitäisi viihtyä 3 tuntia, ja tämä vauva ei tosiaankaan viihdy. Yön yli poika on ollut hoidossa kerran (mun vanhemmilla), ja se meni niin hyvin, että saa mennä toistekin jos tarvetta ilmenee. Tai muutenkin.
Pojan kaulapoimut on ihan punaset, eikä mikään oikeen auta. Verillä ne ei kuitenkaan oo. Vaippaihottumaa ei ole.
Multa ei tukka vielä lähde, sitä odotellessa. Vatsa alkaa palautua leikkauksen jäljiltä. Tissit alkaa roikkua ;)
Rintapumppuna on Avent isis, käsikäyttöinen, erittäin hyvä. Ilman sitä olisin ihan sidottu kotiin, nyt voi pumppumaidon turvin olla tunteja poissa. Mikään baariinlähtö tai muu pitkä vauvaton toiminta ei ilman pumppua onnistu siksikään, että tissit räjähtää jos niitä ei välillä tyhjennä. Toi pumppu mahtuu kassiin ja mukaan!
Miten suojaatte vauva auringossa jos se ei ole vaunuissa? Me ollaan oltu uimarannallakin aurinkovarjon ja vaatetuksen avulla, mutta onko joku laittanut jo aurinkorasvaa?
Ja kuten monella muullakin, myös meillä liberokukka on ehdoton! Leikkimaton yllä roikkuvat lelut kiinnostaa myös, mutta ei ollenkaan yhtä paljon. Oikeastaan kaikki, minkä saa vedettyä suuhun kiinnostaa! Pientä hampaanpalasta on näkyvillä alhaalla ikenen alla, lopullinen puhkeaminen vielä puuttuu.
Verticia, annoit tällä kertaa anteeksi, toivottavasti miehesi lopettaa siihen. Jos ei, mieti kannattaako elää ihmisen kanssa, josta ei saa apua yhteisen lapsen ja kodin hoitoon, mutta mustelmia ja riitoja senkin edestä. Ajattele lapsen parasta.
Pitää taas ruveta käymään vauvasivuilla vähän useammin, jotenkin sitä jo unohti miten hauskaa on seurata samassa tilanteessa olevien elämää!
Sonja
Aadan äiti -84, t04/09, Varsinais-Suomi
Kaarna@laiva - ,p07/00, p07/02, t04/09
Jadeade -82, p05/09, Turku
Juliaana -72, p05/02, p03/09, Pääkaupunkiseutu
Lyyti -77, t04/09, Uusimaa
Magda -83 t04/09, ?
Mikumamma -84 p04/05, p04/09 Helsinki
Orvokki -72, p12/04, p07/07, t03/09 , ?
Paik -75, p 08/04, t04/09 Varsinais-Suomi
Pikkuäiti -76, p01/06, p04/09, Keskisuomi
Päkkänä -71, t03/99, p04/09, Helsinki
PötsiPamela -73, t04/09, t04/09, Etelä-Uusimaa
Satuilija -80, t04/09, Vantaa
Sirppu83 -83 t03/09, Järvenpää
Sonja80 -80 p03/09, Helsinki
Tiituska -86 p04/09 Lahti
Tiuhti -81, t04/09, Helsinki
Tsili -77, t03/09, Helsinki
Tuuti -74, p09/04, p05/06, p04/09, Espoo
Verticia -85, t04/09, Turku
Äitsykkä3 -79, t01/06, p10/04, p04/09 ?
Meillä oli iltakonsertti. Tomppa huusi, 3vee huusi ja minäkin rupesin huutamaan (leikisti) 3vee sanoi älä tinä itke.
Tompan pienet iltarätinät ovat muuttuneet pieneksi ilakonserteiksi. Hampaita varmaan pukkaa, nauratti Tomppaa kun hammasharjalla vähän alhaalta harjattiin. Maha kipua ilmeisesti myös paukuttelut viimeyön (eli unet vähäiset äidilläkin) ja tämän päivän, eilen teki aamusta kakat. Ja 3vee kipeä myös. Näytti, että poski kipeä olisiko sitten hammas vai korva.. särkylääkkeen mielellään otti ja halusi ysiltä nukkumaan. Itsellä myös kurkkukipeänä..
Kiitos pikkukeijulle ruokavinkeistä. Täytys taas kokeilla broileria kuitenkin ja ehkä riisiä kyllästyttää ainainen peruna. Broileri minun ja miehen herkkua. Meillä menee hirveästi perunaa. Täytys nyt tarkistaa mihin lääkäriin sitä pääsisi jos olisi tarvis kun täällä pikkukunnassa (eli tuppukylässä) terveysasema heinäkuun kiinni.
Niin ja onnittelut vielä kääntyilijöille. Tompan kaulapoimut haiseekin. Suihkussa ollaan käyty niin usein kun jaksetaan eli 3-4krt/viikossa ehkä liika vähän. Hyvää salvaa olen laittanut ja talkkia. Harsoilla suojattu Tomppa auringolta.
pikkuäiti joka menee nyt juomaan
(tiedätte kyllä mitä)
Voi hitsi me ollaan onnellisia! Nea käänty mahalleen viimein ja oli niin hyväntuulinen. Ja sit sitä toistettiinkin monet monet kerrat ja nyt sammui :D Voi vinde. Niin rakas
Huomenta 20.07.09
Kahvia juon tässä.. Uudesta nalle puh mukista jonka ostin lauantaina flamingosta jostain mirri kaupast.. Siel oli ihan hirveesti kaikkia nalle puh tuotteita ja mä olisin halunnut kaikki :P
Ostin lauantaina myös Nealle syksyksi haalarin, mutta tiedä sit mahtuuko se 74cm silloin.. ..Oli isoin vauva koko tarjolla siinä liikkees. Mikäs liike se nyt oli joku jesperi juniori jumbossa, name it:iä vastapäätä.. Mut siis loppuuko vauvakoot muka 74cm? Ja ollaanko sen jälkeen sit niinku tyttöjä?
Harmittaa kyllä hieman tuo viikonlopun reissu tuolta shoppailu osilta. Kun vartavasten lähdimme stadiin shoppaileen niin eikös ku piti men hertsikkaan bake and party liikkeeseen niin se ollut suljettu sitten juuri sinä lauantaina, aargh.. Ja sitten toinen mikä piti ostaa niin jumbosta sinellistä magnolia leimasimia niin eihän heillä niitä ole, niitä on vaan varistossa ja sielläkin loppuunmyynti niiden kohdalla.. aargh. No ei sitten sinne lähdetty ajamaan ku nelostie on ihan eri suunnas mihin me suuntasimme sitten.. Eli kaikki mitä lähdimme hakemaan niin en niitä saanut!
Mutta muuten oli ihana viikonloppu. Levittäydyimme broidini luo joka on Thaimaas tällä hetkellä, onneksi. Se ei välttämättä olisi halunnut nähdä kun tavarapaljoutemme kanssa levittäydyimme heille :D. Mummua ja nean isomummua siis näimme joka päivä kun se ruokki meidät :) ja lauantaina käytiin katsomassa serkkuni ja siis nean pikkuserkkua joka oli silloin sitten 5vrk. Ihana pieni vauva, voi hitsi :P
Hirveen väsynyt olen vaan ollut. Ei oikein hereillä jaksais olla mitenkään ja mitään ei jaksa tehdä. Pakko ottaa tänään itseään niskasta kiinni.
Pitäisikin mennä ostamaan lisää bumgenius vaippoja tänään. :)
Suututtaa tämä vauva sivusto kun tämä ei suostu näitä viestejä laittamaan esille ku pieni pätkä vaan alusta. Täytyy taas ottaa yhteyttä sivuston ylläpitoon.
Jaahas ja kutsutaankin jo..
Verticia
Huomenta 21.7.09
Ei ollut minun päivä todellakaan eilen..
Mentiin käymään kaupassa Nean kanssa aamupäivällä. Niin takaisin tullessa mulla levisi kauppakassi eli ostokset pihatielle plus levisi postit. Nea huusi kurkku suorana ja tiputti sukkansa pitkin tietä. Plus mulla oli housut polvissa ja yritin niitä nostaa samalla kun oli porakone vielä toisessa kädessä. Ja ohi menee prkl ihmisiä (naapureita) ja ei voi v auttaa! Pikkasenko suututti!! Ja sitten kun pääsin viimein sisälle niin sitten alko tulemaan verta nenästä. Ihan ku ei muutenkin pyörryttäisi aina ku on vähän pää alaspäin.
Juu no sitten eilen tuli se riipputuoli vihdoin ja viimein. Mies sitten laitto sen kattoon. Kivikattoonhan tuo on paras laittaa mut meilläpä ei näemmä ole katossa kuin kyprokkilevy.. No mies sen siihen laittoi ja testasi sitä itse killumalla siinä ja istumalla osittaisella painolla hetken. Illalla sitten ajattelin et istun siihen ja nautin ruusun ajasta. Niin enkös rämähtänyt sen kanssa alas ja sain sen jumalattoman puutangon päähäni. Sain kuhmun, jumalattoman päänsäryn, pahoinvoinnin, selkään kivan tärähdyksen ja mahaan sattu. Ja mies vaan huusi, mutta se pelästyi. Loppui kyllä ku seinään puhelu äitinsä kanssa.
Edelleenkin pää särkee ja on vähän hömppä olo.. Greit. Kaitpa mä tänään ajan sitten kolarin kun lähdetään ostaa bumgeniuksii.. Eilen se kauppa oli kiinni..
Huokaus..
Ylläpidolle laitoin viestiä etten saa tuota yhtä viestiäni kokonaisuudessa tänne, voisin yrittää sen tänne sekaan piilottaa :D, tässä jatkoa siihen pätkään mikä ei never tullut kuin pari rivii: Kuvankin otin ja liitän mukkaan jos muistan :D
En yhtään huomanu ku se kääntys ja sit se yhtäkkiä vaan tapitti tuossa suurilla silmillä et äiti hei eks sää nää mitä mä tein :D
Ihana
Rytmeistä.. Meilläki on rytmi muuttunut vähäsen. 21 mennään edel nukkumaan ja 3 syödään ja 6.
Yheksältä herätään sitteen päivään uuteen ja tuonne ilta 21 asti nukutaan milloin nukutaan :D. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Ja taas se on mahallaan pieni. Niin ihana!
Kiitos Tiuhti toisenlaisesta kannanotosta! Olen samaa mieltä monessa asiassa.. Kuinka moni ottaisi pariksi viikkoa luokseen vauvan kanssa? Aikanaan kun minut pahoinpideltiin ja jouduin lähtemään äkkilähdöllä niin ei kukaan tarjonnut majapaikkaa pidemmäksi aikaan paitsi omat vanhemmat tietenkin. Mutta silloin olin vielä yksin. Niin kuka nyt vielä huolisi huutavan muksun lisäksi? Ja helppoa ei ole lähteä! Mutta sen verran helppoa se on, että tiedän seuraavasta lähteväni. Mutta en todellakaan usko seuraavaa kertaa tulevan. Ja sitten meillä ei kuitenkaan ole tytölle mitään tapahtunut niin.. ..kun taas tuossa joku kerta olin kebabilla mieheni kanssa ja sinne tuli isä poikansa kanssa. Poika oli joku varmaan 5v jos sitäkään. Niin isä oli ihan huumeissa ja tilas itsellensä ruokaa. Ja sitten kysyi että hei mulla ei oo kuin enää tää euro et saisko poika jotain syötävää tällä ku se ei oo koko päivänä mitään syönyt ja sit sai sillä ranskikset! Jos mulla olis se about 7e rahaa niin todellakin muksu saisi sen 6e ruokaan ja minä sen euron. Ja hyvä et isä pystyssä pysyi. Oli kamala nähdä tuollaista. Enkä mihinkään soittanutkaan kyl sit ku en tiennyt mihin tuollaisesta soitaa :o
Juu mutta nyt jatkan pakkaamista taas :D
Verticia 17.07.09
Kurja kun täällä ollut parilla noita vti:tä. Miettii kuinka kipee se tuollaisella pienellä voi kun aikuisellakin se on niin kipee. Ei kivaa. Toivottavasti ab auttaisi ja ei tulisi koskaan enää takaisin.
Täytyykin tsekata tuo pikkupingviini (mites se kirjoitetaankaan tuo eläin..). Haluan meillekin sellaisen hyppykiikun Nealle, mut eilisen oman kiikkutippumisen jälkeen en kyl tiedä uskallanko Neaa laittaa mihinkään sellaiseen.
Mä kyllä nostan Päkkänä hattua sulle, että jaksat töissä käydä! Miettii kuitenki et jos Saku valvottaa yön ja sitten lähdet vielä töihin siitä niin huh! Jaksuja!!
Ai niin pitäisi suunnitella palmukakku.. Täytyy kirjoittaa muistilapulle..
Mulla taas muistuttaa tää pöytä yhtä muistilappusafaria. Pakko kirjoittaa kaik ylös ku unohan muuten.. Taitaa hiuksien mukana lähtee aivoistakin aina pala..
Ihana kuva Tiuhtista ja Nausikaasta. Aivan ihana!
Nii meille ei tullut sitten mitään siitä 3kk rokotteesta. Hitsi et olin tyytyväinen ku kert oltiin reissun päällä. Olihan mulla kaikki mukana särkylääkkeet ja kuumemittarit mut neiti oli ihan oma itsensä.
Mun tarvii varmaan mennä mallasuutetta hakemaan apteekista. Alkoi tänään kakaton päivä nro 5 taas.. Ei kyl kitise, mutta..
Tein eilen pakastimeen perunasosetta. Joka päivä nyt neiti sitten saa pottua. Jee. Sain siskoltani hyvän vinkin et kannattaa tehä semmosta paksumpaa perunasosetta ja sitten jääpalamuottiin laittaa sitä sosetta niin siin on sellainen hyvä kerta annos sitten valmiina sulatettavaksi! Toimii!
Meillä on kans kaula vähän väliä kamalassa kunnossa tytöllä kuten nyt. Kun kuolaa niin järkyttävästi ja sitten sinne menee maitoa ja hautuu niin yöks.. Eilen meillä kuolattiin oikein extra paljon, hyi.. :D
Auringolta suojaus meillä ollut varjo ja vaatetus. Kun eihän vauvalle saa laittaa aurinkorasvaa. Hyvin on nuo varjo ja vaatetus toimineet.
Pitäisi tsekata tuo lista, kun joku pyysi itsensä siihen lisäämään tuolla ylempänä..
Jeps, heips :D
Verticia
Aadan äiti -84, t04/09, Varsinais-Suomi
Aaku77 -77, t10/05, p03/07, p03/09, Pk-seutu?
Kaarna@laiva - ,p07/00, p07/02, t04/09
Jadeade -82, p05/09, Turku
Juliaana -72, p05/02, p03/09, Pääkaupunkiseutu
Lyyti -77, t04/09, Uusimaa
Magda -83 t04/09, ?
Mikumamma -84 p04/05, p04/09 Helsinki
Orvokki -72, p12/04, p07/07, t03/09 , ?
Paik -75, p 08/04, t04/09 Varsinais-Suomi
PikkuKeiju -77, t?/04, p?/06, p04/09, Pk-seutu
Pikkuäiti -76, p01/06, p04/09, Keskisuomi
Päkkänä -71, t03/99, p04/09, Helsinki
PötsiPamela -73, t04/09, t04/09, Etelä-Uusimaa
Satuilija -80, t04/09, Vantaa
Sirppu83 -83 t03/09, Järvenpää
Sonja80 -80 p03/09, Helsinki
Tiituska -86 p04/09 Lahti
Tiuhti -81, t04/09, Helsinki
Tsili -77, t03/09, Helsinki
Tuuti -74, p09/04, p05/06, p04/09, Espoo
Verticia -85, t04/09, Turku
Äitsykkä3 -79, t01/06, p10/04, p04/09 ?
nukkumiesesta vielä: Meidän 5 v oppi nukkumaan omassa sängyssä 2 v:nä kun keskimmäinen syntyi ja valtasi meidän sängystä osansa. Suoraan lasten sänkyyn, ei siis nukkunut koskaan pinnasängyssä. Taisi olla ihan pojan oma päätös, ei vaan viihtynyt vauvan kitinässä. Keskimmäinen opetettiin omaan sänkyyn joskus 1 v jälkeen, kun olin palailemassa töihin, tosin heräilee vieläkin öisin, mutta jatkaa unia kun käy laittamassa peiton paremmin tms. Hänkin on viihtynyt paremmin isojen sängyssä kuin pinnasängyssä, ilmeisesti se on se vankilafiilis...?
Jupe nukkuu sit sujuvasti pinnasängyssä.Yritän opettaa edelleen tutin syöntiä laihoin tuloksin, olis se kätevää vaan tuupata tutti suuhun yöllä. Onneksi herää sen verran harvoin, ettei ole ihan epätoivoista!
Meillä on kans nukkumaanmeno yks hulabaloo. Jos Jupe sattuu nukkumaan ekaks, homma menee hienosti. Menen hetkeksi jommankumman pojan sänkyyn satujen ja iltatoimien jälkeen ja ne rauhoittuu hienosti. Sit vaan sanon, että käyn tekemässä jotain ja tulen kohta katsomaan. Ja herrat pötköttää upeasti ja keskimmäinen yleensä nukahtaa hetkessä. Isompi pyörii aikansa, mutta nukahtaa silti. Sit KUN jupe yleensä menee vasta 10 jälkeen nukkumaan, niin sadut luetaan ja sänkyyn mennään normaalisti isän kanssa, mutta se rauhoittuminen sit jää... ja yleensä alkaa joku painiottelu ja lopulta toinen pojista nukkuu meidän sängyssä, koska kumpikaan ei voi nukkua painiessaan. Ja sit kannetaan yöllä omaan sänkyyn. Mutta siis nukahtaminen venyy tunnilla, jos jupe on hereillä ja vaatii karjumista ja jäähyjä jne. Tylsää kun pojille ei isä kelpaa. Pitäis varmaan opettaa Jupe syömään tuttipulloa, niin voisin laittaa isot pojat itse nukkumaan?
toiste lisää,
tuuti
Tai kohtahan se on jo päivä puolessa:)
Onnittelut uusista taidoista Vertician Nealle ja muille niitä oppineille! Meillä ei Aatu vielä käänny yksin, pienen tuuppauksen kaipaa aina pepulle. Jorvissa ollessaan oppi syömään tuttia ja tarttumaan esineisiin. Tutin syömään oppiminen oli tosi toivottuakin, eikä sitä nytkään käytä kuin väsyneenä tai muun kriisin yllättäessä. Yöunille en ole antanut kun nukahtaa hyvin ilman tuttiakin.
Nukahtaminen sujuu muuten tosi hyvin, joku kuukausi sitten aloin laittamaan nukkumaan omaan sänkyyn suunnilleen samaan aikaan ja annoin vähän aikaa siellä huudella. Nyt menee 19.30-20 aikoihin nukkumaan ilman huuteluita.
Hienoa, että Sakun tyräleikkaus sujui hyvin ja huudot ovat vähentyneet!
Tosi kurja muutenkin tuo Luukaksen infektiokierre. Meillä alkoi kakkosella 5kk iässä, oli 30 korvatulehdusta (putket laitettiin 8kk iässä, mutta tulehdukset jatkuivat) lukuisat ylähengitystieinfektiot, vatsataudit ja lopulta astma. Kierre katkesi viime kesänä kun pojalla oli ikää se 1.5 vuotta ja nyt sairastaa astmaa lukuunottamatta aika normaalisti.
Aatun pissa/munuaistulehdus selvisi suolistobakteerin aiheuttamaksi ja sitä ei ole voinut siis saada mitenkään ulkoisesti vaan oman elimistön bakteeri on ajautunut väärään paikkaan. Eilen käytiin labrassa antamassa pissanäyte varjoainekuvausta varten ja nyt pitäis soitella että oliko puhdas ja päästäänkö kuvaukseen.
Nyt täällä on taas sellainen hulabaloo käynnissä, että parempi lähteä pitämään kuria (tai yrittämään..;))
Aaku ja Aatu melkein 4kk
Meillähän neiti on lähes täysimetyksellä. Aina ei maito riitä, joten on juonut hyvin pullostakin. Maissivellikin teki jo hyvin kauppansa.
Mutta nyt kun äidin pitäisi lähteä tansseihin ensi viikolla, teki neiti täydellisen pullolakon. Ei mene pullosta tissimaito, eikä korvikkeet. Kaikenlaisia tuttejakin on kokeiltu.
Eli kaikki vinkit otetaan vastaan, vai onko vaan peruttava reissu?
Kaarna@laiva ja pullolakon tehnyt neiti 3kk ja pari viikkoa päälle
Olipa kurja lukea Luukaksen uusista infektioista. Jaksamista teille sinne. Kiikuta nyt vaan ihmeessä lääkäriin jos tuntuu, että olo ei ole vielä ihan normi.
Kodin siisteydestä. Mä en ole koskaan ollut mikään himosiivoaja vaan lähinnä sellainen on/off tyyppi - välillä on aivan hillitön kaaos ja sitten taas mennään toiseen ääripäähän. Lapsuuden kodissa meillä on aina ollut tosi siistiä. Äiti hoiti lapsia kotona (vieraiden siis) ja pit kodin aina tip top kunnossa. Isänikin siivoaa kun ei voi sietää epäjärjestystä. Musta sitten tulikin varmaan kapinallinen tästä syystä, heh! Nyt vaan huomaan kun oli kotona niin jatkuva epäjärjestys alkoi kypsyttämään. Jo kahden päivän jälkeen alan huomaamaan samoja piirteitä miehessäni - jippii! Koskaan meillä ei koti tule olemaan tip top, mutta jos saisi edes perusjärjestyksen niin oisin onsku.
Mä olen väsyneempi kahden työpäivän jälkeen kun olen ollut viikkoihin. Töissä ei ole ollut (vielä) raskasta, mutta kaipa tämä maisemanvaihdos sitten väsyttää. Henkisesti on asiat kondiksessa kun on saanut olla tekemisissä aikuisten kanssa ja on ollut mukavaa taas ratkoa kaikenlaisia ongelmia töissä. Tuntuu että ois silleen virkistynyt.
Muuten sitten väsyttääkin. Saku nukkuu taas vaihteeksi huonosti. Iso ero on se, että nykyään se vaan itkee tai kitisee väsymystään, mutta mielestäni ei lainkaan pahaa oloa tai vatsaa. Itkutkaan ei jatku ja jatku niinkuin ennen kun tyrä alkoi pullistumaan. On siitä tullut paljon helppohoitoisempi. Päikkäritkin meni eilen taas tahtiin 20 min / 20 min + 20 min / 30 min / 20 min. Yöllä ei oma sänky kelvannut ollenkaan. Aika hyvin on siellä muuten ollut. Lisämaidolla sain sen sentään nukkumaan kello neljään ennen ekaa syöttöä. Siinä välissä kyllä oltiin hereillä ja tehtiin vähän tutitusta.
Nyt on menossa aamun toinen puolilitrainen kahvia. Termosmukista niin ei ehdi jäähtyä. Muumimukeja löytyy kaapista noin 30 erilaista. Niistä mä yleensä kahvini ryystän.
Eilen olin saku matkassa kaverin luona kun meidän miehille pitäisi järjestää 40 v juhlat. Kolmelle miehelle yhtäaikaa. Kahdella meistä on alle 6 kk muksut joten haastetta riittää ihan silläkin rintamalla. Rahaa kun ei ole mahdollisuutta tunkea niin paljon, että ottais jotain pitopalvelua. Pitää vaan kehittää sellaista syötävää jonka pystyy jo valmistelemaan etukäteen.
Nyt meillä on mennyt jo 40 minsaa unta. Jippii. Taidankin vetäistä loput aamiaisesta huiviin.
Päkkänä