Onko läheiselläsi ollut aivoverenvuoto, miten kävi?

Hyvän yön suukon kävin antamassa. Miehelleni oli juuri tehty se herätys (joka 8 tunti), oli vielä niin kevyessä unessa, verenpaine nousi heti kun aloin puhelemaan päivän kuulumisia. Itkusta ei meinannut tulla loppua, sanoin miehelleni hyvää yötä, rakastan sinua paljon ja hän nyökkäsi... oi luoja että minulle tuli hyvä olo, nyt taas itkettää!!!!!! Toivottavasti meillä on vielä monen monta vuotta yhdessä!! Tuo teho-osasto maailma on jotenkin NIIN rauhallinen, siellä tuntee olonsa turvalliseksi, epävarmuus iskee heti kun lähden pois.

huomenna aloitellaan kunnolla herättelemään ja jos hyvin sujuu aloitetaan vierottamaan hengityskoneesta. En jaksaisi odottaa että avaisi edes silmät.

kaksikin. Tämä jälkimmäinen on nykyisin osittainen invalidi, sillä vasen puoli halvaantui. Pystyy kävelemään, mutta toinen käsi on käytännössä toimintakyvytön. Toinen sukulainen kuntoutui lähestulkoon ennalleen, vain joskus harvoin saattaa hakea jotain sanaa vähän pidemmän aikaa. Molemmat olivat sairastuessaan viisikymppisiä.



Toivotan ap:n perheelle kaikkea hyvää ja toivon, että miehesi toipuu. Tie on todennäköisesti pitkä ja kivinen, mutta koettakaa kestää. Vaikeinta on varmasti sairastuneella itsellään, joten kiukutteluiden ja masennuskausien yli täytyy vain läheisten yrittää sinnitellä.



Enkeleitä!

ja hän toipui kokonaan. Oli tosin ammattilaisena (neurologina) tajunnut hakeutua hoitoon HETI kun oireet ilmenivät.



Mutta siis minkään valtakunnan ongelmia ei jälkikäteen tullut, ja tästä on jo kolkyt vuotta.

Hänelle jäi pysyvät vauriot, mutta aivoverenvuodosta kun jää henkiin, niin toipuminen on parempaa.

kuoli aivoinfarktiin 21 vuotiaana.Täysin terve oli ennen sitä, valitteli vain kauheeta migreeniä (suvussa kulkee).



Paljon voimia Ap:lle jatkossa!!

Isallani on ollut kahdesti.

Nyt on jo pitka-aikaishoidossa, ensimmaisen jalkeen toipui jonkun verran, mutta tarvitsi avustajan, ja taman toisen jalkeen on ollut sairaalahoidossa koko ajan. Miehesi on nuorempi joten voi olla etta toipuu ihan hyvin!

Toipui hyvin, ainoastaan tasapainoon jäi pientä häikkää, mutta ei vaikuta arkeen juurikaan.

Kuinka olenkaan voinut murehtia kodin epäjärjestyksestä, menettää yöuneni jonkin ihmisen sanomisesta, stressata rahasta kuin nämä olisi maata mullistavia asioita. On ihan sama lähteekö mieheni kauppaan kanssani verkkareissa vai farkuissa, ihan sama mitä muut meistä ajattelee... Nämä asiat yleensä järjestyy ilman suurempia stressauksia, elämän kulkuun ei voi itse vaikuttaa.. tulee olla kiitollinen siitä mitä on eikä murehtia mitä ei ole saanut/mitä toisella on, itsellä ei. Ehkä me kaikki tarvitsemme joskus pienen herätyksen, jotta ymmärrämme mikä on se tärkein. Mieheni on minulle se kaikkein tärkein ja hänestä en halua luopua mistään hinnasta. Olen valmis luopumaan kaikesta maallisesta omaisuudesta, kunhan rakkaani vielä vierellein saan. Kiitokset vielä ihanalle av:lle, helpottaa kun saa kertoa tuskastaan jollekin joka ei tuomitse. Hyvää yötä ja kaikkea hyvää teille ihanat av-mammat. T.ap

Minun äitini sai aivoverenvuodon reilu vuosi sitten. Vuoto oli raju ja laaja, ja hänet leikattiin heti. Patologin mukaan ei ollut pullistumaa, suoni vain repesi. Äiti on aina elänyt melko säntillistä elämää, joten tämä oli suuri yllätys.



Äitini oli teholla viikon verran. Hän oli koomassa muutaman päivän, itse pääsin paikalle 2 päivää tapahtuman jälkeen (sattui ulkomailla), ja silloin hän oli jo jotenkin hereillä. Tunnisti minut kyllä, ja reagoi täysin toisella tavalla kuin sairaalahenkilökuntaan. Viikon jälkeen äidillä vasen puoli toimi, oikea puoli oli täysin "mykkä". Puhetta ei tullut, vain mutinaa "joojoojoo", "no ei", "aiaiaiai". Kysymyksiä selvästi alkoi ymmärtämään, tosin ei vastannut niihin lainkaan järkevästi.



Äiti oli sairaalassa noin puoli vuotta. Sinä aikana sai päivittäin kuntoutusta, mutta puheterapia oli kiven alla. Jonkin verran kuntoutumistakin tapahtui, erityisesti pidätyskyky ja vessassa käyminen onnistui. Ei tarvinnut siis vaippoja tuon sairaalajakson jälkeen.



Nyt kun aikaa on mennyt 1½ vuotta, ei ole odotettavaa, että äidin kunnossa tapahtuisi mitään suurempaa. Tilanne on seuraava: äidin oikea puoli on täysin halvaantunut (aivoverenvuoto oli siis vasemmassa aivolohkossa), liikkuminen tapahtuu ainoastaan pyörätuolilla, mutta onneksi pystyy seisomaan sen verran, että hänet on helpohko auttaa tuoliin, autoon, vessaan... . Äiti ei pysty kommunikoimaan puhumalla, vaan hänellä on pahanlaatuinen afasia. Esimerkiksi kun näyttää hänelle tomaattia, hän saattaa sanoa "aprikoosi". Tai kun kysyy hänen nimeään, saattaa sanoa minun nimeni. Mitään ei pysty kertomaan, ja se on hänelle ja muille äärimmäisen tuskallista. Persoonallisuus on hieman muuttunut, mutta voi olla myös seurausta mahdollisesta masennuksesta. Tätäkään ei voida diagnosoida, kun äiti ei voi kommunikoida. Äiti on siis täysin autettava, toki hän pärjää muutaman tunnin itsekseen, mutta ei koko päivää vaan tarvitsee jatkuvan hoidon.



Vielä sanon asian, jota en ikimaailmassa julkisesti tule kertomaan sukulaisille/tutuille. Minusta olisi ollut parempi, että äitiäni ei olisi elvytetty. Elämä, jota hän nyt elää, ei ole sellaista, jota hän olisi halunnut. Äitini on elänyt hyvän ja kunniallisen elämän, kasvattanut lapsensa aikuisiksi, saanut nähdä lapsenlapsensa ja hän on ollut meille kaikille ihana ihminen. Me omaiset tiesimme, ettei hän olisi halunnut jäädä autettavaksi, mutta eipä tuollaista kysellä kun on ulkomailla hoidettavana.



Yksi tärkeä, mutta raskas päätös, jota sinun ap tulee vielä miettiä. Jos miehesi tila pahenee, niin kuinka pitkään hänen hoitamistaan jatketaan? Tämä on ihan kauhean vaikea asia, ja tuon sen varmasti tökerösti tässä esille, mutta mieti asiaa. Keskustele aiheesta myös appivanhempiesi ja hoitavan lääkärin kanssa. He osaavat arvioida miehesi tilaa, ja antaa arvokkaita neuvoja. Meillä tilanne oli tietysti eri, kun kyseessä oli kuitenkin yli 60-vuotias eläkeläinen, mutta silti teimme yhteisesti päätöksen elvytyskiellosta. Leikkauksen jälkeen oli meillä lähes selvää, että äidin tila jää hyvin huonoksi (kuten jäikin), ja jos olisi tullut aivoinfarkti tms. perään, niin toiveita esim. kotiutumisesta ei olisi ollut.

Kertomuksesi oli asiallinen, ja olen miettinyt myös sitä vaihtoehtoa ettei selviä. mieheni ei missään nimessä haluaisi jäädä vuodepotilaaksi tms. Ymmärrän tuntemuksesi jotenkin hirvittävän hyvin. t.ap

Oli jo päässyt sairaalasta takaisin kotiin ja kävelikin, kun sai uuden kohtauksen.

isäni sai, oli kolmisen viikkoa sairaalassa, sen jälkeen nelisen viikkoa meillä ja siinä vaiheessa oli jo täysin palautunut ennalleen - vaikka aluksi ei pää toiminut mitenkään, muistanut ketään jne.



appiukko sai ja heräsi, mutta oli halvaantunut, jossain vaiheessa jonkuin verran pääsi istumaan, puhe ei kulkenut eikä nieleminen onnistunut, oli lähes vuoden koneisiin lähes koko ajan kytkettynä, ei pystynyt puhumaan, mutta jossain vaiheessa pystyi vaivalloisesti vähän kirjoittamaan - oli siis täysin tajuissaan ja sanoma oli selvä - hän halusi pois, ja armollisesti sitten lopulta kuolikin perheen läsnäollessa. sanoisin siis samaa kuin edellinen, että myös omien kokemusten mukaan se on todella tuskallista henkilölle itselleen ja perheelle ja jos suinkin on sellainen selkeä hetki, että pystyy asiasta kommunikoimaan se kannattaa tehdä - meillekin alussa täyttäkin toipumista lupailtiin... ettei toinen joudu turhaan kärsimään, appi ainakin oli todella tuskissaan omasta tilanteestaan.

makaa juuri sairaalassa aivoveren vuodon vuoksi. Elämäni kauheimmat pari viikkoa takana. Edelleen kaikki aivan auki. Selviääkö ja jos niin miten hyvin palautuu. Tiedän, että 2009 vuoden jälkeen on vaikeaa saada selville ap:n miehen tilannetta, mutta onko lisää kokemuksia muiltatältä saralta. Tai jos ap sattuisi vielä muutaman vuoden jälkeen täällä pyörivän niin kertoisitko kuulumiset.

Siitä taitaa olla jo lähemmäs 20 vuotta kun äidilleni tuli yllättäen aivoverenvuoto noin 50v iässä.



Hänet leikattiin ja hän parani yllättävänkin nopeasti. Ehkä puolen vuoden kuluttua oli jo muuten kunnossa paitsi loppuiäksi jäi pientä muistihäikkää mutta sekin on niin lievää että vaikea sanoa johtuuko edes tuosta aivoverenvuodosta. Tosin myöhemmin äidille tuli yksi epilepsiakohtaus ja lääkärit epäilivät että liittyi siihen että aivoja oli jouduttu leikkaamaan jne.



Mutta kaikkiaan äiti elää ihan normaalia ikäisensä elämää eikä aivoverenvuodosta jäänyt mitään isoja vaurioita. Eli ihan hyvinkin voi käydä.

parikymppisenä. Oli iso vuoto, hän meni vain yhtäkkiä tajuttomaksi. Saatiin pelastettua, koska onneksi sattui juuri silloin olemaan sairaalassa käymässä! Hiukankin pidempi viive ja olisi ollut mennyttä. Tehohoitojakson pituudesta en muista, mutta vuodeosastolla hän oli kuntoutumassa pari kuukautta. Sen jälkeen oli sairaslomalla vuoden ajan ja käveli sauvojen tuella. Nyt viitisen vuotta vuodosta ei päälle päin näe mistään, että on sairastanut. Opiskeli yliopisto-opintonsa loppuun ja on nyt älyä vaativassa ammatissa. Tsemppiä ja onnea matkaan miehellesi ja sinulle!

Hänellä oli vissiin synnynnäinen sydänvika vauvasta lähtien, millä oli ilmeisesti sitten yhteyttä tämän aivoverenvuodon kanssa.



Ikää kuollessaan oli 39v.



Se meni silleen, että olivat aamulla ihmetelleet että miksi hän ei nouse ylös. Silloin tosin mun isä oli muualla, mut hänelle oli tullut ihan outo tunne ja sanonu et nyt pitää kyllä kotona lähtee käymään, sanonut siis enolleen ja enonsa oli lähtenyt sitten viemään. No sitten sitä isän siskoa oltiin yritetty kutitella jaloista ja läpsiä kasvoille että se saatais hereille, mut ei saatu... Sitten kun oltiin kokeiltu et hengittääkö se, nii hengitti se kuitenkin.



Sit ne oli lähteny viemään sitä sairaalaan ja siellä olivat kuvanneet hänet läpi. Ja sanottu sitten että aivoverenvuoto, ei mitään tehtävissä ja sit se kai eli vielä jonkun päivän ajan ennen kun kuoli.



Mut hän siis oli ilmeisesti saanut aivoverenvuodon nukkuessaan ja ennen nukkumaan menoa valitellut kyllä migreeniä tai sellasta kovaa päänsärkyä. Mut aatellu sitten että kyllä se nukkumalla ohitse menee.



Kävikin kyllä sitten näin...

Korkea verenpaine ja puoli sukua kuollut aivoinfarktiin.



Lukutaito ja lähimuisti katosivat, puhe palasi parin viikon sisällä. Ei toki ennalleen, mutta pystyi kommunikoimaan aika hyvin. Liikuntakyky ei paljoa huonontunut. Puoli vuotta sairauslomaa, sitten palasi töihin. Autolla ajo oli kielletty tuohon asti.



Nykyisin hyvässä kunnossa. On opiskellut lisää, eli lukutaito palasi ajan kanssa. Nimien ym. muistaminen tuottaa vaikeuksia.



Joskus minusta tuntuu, että hänen persoonansa muuttui jonkin verran tapauksen jälkeen, hänestä tuli ehkä kiivaampi. Ennen sairautta hän oli hyvin lempeä. Voi tietysti johtua myös tilanteesta eikä aivojen muuttumisesta.



Verenpaine on yhä korkea. Päätä on kuvattu ja huomattu, että sykerösuonia on yhä. Mies ei halua leikkauttaa niitä, koska tuloksesta ei ole takeita. Leikkaus voi vammauttaa tai tappaa. Leikkaamattomat sykeröt voivat toisaalta pysyä ehjinä vuosikymmeniä.

sai kesällä aivoverenvuodon, verisuoni katkesi. Hän oli tajuissaan koko ajan, leikkausta ei tehty suurien riskien vuoksi. Seurailtiin vointia viikko, kunnes vuoto alkoi uudestaan. Vaikutti lähimuistiin sekä näkö meni osittain. Pääsi ensin kuntoutusosastolle ja kotiutui sieltä n. 2 kk tapahtuman jälkeen. Pärjää kotona.

eno,jolla oli korkea, hoitamaton verenpaine, sai ekan slaagin n.48-vuotiaana.Oli kaua kriittisessä tilassa,mut toipuivähitellen.Puhu säilyi, kävely ja toinen käsi vammautui.Ajoi automaattivaihteisella autolla...Muutti täysin elämäntapansa...Eli tosi terveelliseksi. Laihtui paljon.



5v myöhemmin sai ihan yllättäen kuitenkin uuden kohtauksen, johon menehtyi samana päivänä.



Toinen enoni oli aina terveyden perikuva.49-vuotiaana oli flunssainen ja ja jäi päivän sairaslomalle asuntoonsa.

Illalla löydettiin kuolleena sängystä...Sama sairaus...



Arvatkaa, pelääkö äitini kohtaloaan...Nyt hän on tosin jo liki 70v ja kuntoilee kovasti...

Meni yhtäkkiä tajuttomaksi ja kuoli aika nopeasti ennenkuin edes pääsi sairaalaan. Oli vähän yli 50 vuotta