Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako kasvava ikäero?
23.06.2009 |
Hei!
Meillä on toisen lapsukaisen yritystä takana nyt vuosi, eikä se esikkokaan ihan tuosta vaan tipahtanut, joten taas tutkitaan ja niin Teroluttia kuin homeopaattisiakin nappaillaan. Kolme vuotta oli ajatuksena, että olisi ikäeroksi tullut, mutta paskanmarjat, sinne meni. Nyt tuo ikäero on ainakin sen neljä vuotta ja ties kuinka sitten lopulta käy. Ahdistaako teitä ainavain kasvava ikäero esikoiseen? Olen yrittänyt pitää päälimmäisenä hienosti sanotun lauseen: "Emme halua leikkikaveria esikoiselle, haluamme toisen lapsen", mutta välillä tämä hieno totuus unohtuu.
Voimia kaikille jaksaa kierrosta kiertoon! Jospa se pian nappaisi...
Kommentit (23)
Meillä lapsilla ikäeroa vähän yli 4,5 vuotta.
Nyt nuorempi on jo 1v8kk. ja mulle tehdään PAS todennäköisesti ensi viikolla.
Sellaiset ikäerot on, etteivät toisistaan kovinkaan seuraa ole saaneet. Isommpi lähinnä kiusaantuu jos pienempi tulee leikkejä häiritsemään.
Paljoakaan eivät siis leiki keskenään.
Alunperin suunnittelin ruusunpunaiset lasit silmillä, että pamahdan tuosta noin vain raskaaksi ja esikoinen täyttäisi heti kakkosen syntymän jälkeen sen 3 vuotta, niin saisin vielä jäädä kotiin, työtön kun muutenkin olisin ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen nro 10 tästä ketjusta ja nyt meille on kuin onkin tulossa yllärivauva. Jos kaikki menee hyvin, lapsille tulee ikäeroa 8v 6kk.
Mitä sitten on tapahtunut? No, kävin itse syyskuussa tutkimuksissa gynellä, ja kolmen kokeen mukaan kaikki minussa ok (eli keltarauhashormonit, kilpirauhanen ja munasolun irtoaminen). Tämä varmasti jotenkin vaikutti omaan asenteeseen: kaikki onkin mahdollista. Ja olen myös tänä vuonna laihduttanut 11kg, vaikka en ole ollut yli-ylipainoinen, niin ilmeisesti tuollakin oli merkitystä?
Jos/kun vauva syntyy, itse olen 40 ja mies 43. Rennolla mielellä nyt, ja toivotaan parasta.
Kasvava ikäero toki on ahdistanut jo vuosikausia, mutta eipä näille asioille itse mahda mitään. Aina on kuitenkin toivoa:)Tämä on siis toinen raskauteni, keskenmenoja ei ole ollut.
Tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville!
Kiitos kaikille otsikon alle kirjottaneille ja kirjottakaa ihmeessä lisääkin! Itse olen ainakin saanut kirjoituksista voimaa ja uskoa. Meillä ei ole siis tärpännyt vieläkään ja tutkimukset jatkuu... mitään muuta vikaa minusta ei ole löydetty kuin surkea keltarauhashormonin tuotanto. Ystävät ja tutut ympärillä tuntuu lisääntyvät vain pelkästä ajatuksesta, että lapsi tähän väliin olis kiva. Ei auta kuin olla iloinen heidän puolestaan, vaikka välillä tekeekin kipeää.
Paljon valoa toi koiranpentu, jonka otimme osaksi juuri terapiaa antamaan koska tuntui, että kaikki ajatukset pyöri vain tämän asian ympärillä. Myös esikko on saanut koiranpennusta seuraa ja kaikki tunteet mustasukkaisuudesta lähtien on käyty läpi koiran tultua taloon. Välillä on hyvinkin seesteisiä kausia ja tuntuu, että tämä on hyvä juuri näin. Ei ole kaikenaikaa ahdistavan vaillinainen olo. Koiranpennun hoitamisessa on paljon samaa kuin ihmisvauvan :) Ehkäpä suurimman vauvastressin poistuminen helpottaa myös tärppiä. Se jää nähtäväksi...
Aurinkoa kaikille!!