ketään, joka EI ole koskaan joutunut tavaamaan nimeään?
tuossa yhdessä ketjussa ap kauhistelee "liian erikoisia nimiä" ja kuinka lapsi joutuu aina tavaamaan nimensä. minusta tuntuu kuitenkin, että oli ihan kuinka tavallinen nimi hyvänsä, tulee elämän aikana tilanteita jolloin nimi on tavattava.
nimeni on niinkin eksoottinen kuin Niina, ja silti aina kysytään että yhdellä vai kahdella iillä, alkaako se ännälllä vai ämmällä jne. ja tosi usein nimi tulee kuitenkin lopulta väärin.
Kommentit (20)
enkä kyllä ulkomaillakaan.
Terv. Heidi
En ole ikinä joutunut. Ja tajusin juuri, etten tähän 39 vuoden ikään mennessä ole joutunut esittäytymään ulkomaalaisille.. Auuts.. T. Minna
Paitsi joo, englanninkielisten kanssa puhuessa täytyy kertoa miten kirjoitetaan :D Eli siis onko Anne, Anna vai Ann.
tavallisena annenakin olen joutunut joskus tarkentamaan. kyllä siis anne, ei anna tms..
Moni vaan kirjoittaa nimen kahdella iillä mut toisinaan jotkut myös kysyy ihan että onkokahdella iillä. Oon tosin jo oppinu sanoo sen virastoisssa yms nina :)
mutta muuten vaan se kuullaan väärin. Sanna, Saija, Saila tms. Oikeasti siis Salla.
Ns. tavallinen nimi tunnutaan useimmiten muistavan väärin. Tyyliin oliko se nyt Ville, Kalle vai Janne, ei jää mieleen. Sen sijaan eilisen ketjun Poppy-Onneli ja muut erikoiset jää ainakin minulle kerrasta mieleen oikeaa kirjoitusasua myöden. Ne joutuu opettelemaan eikä voi käyttää muistisääntöjä tietoisesti tai tiedostamatta tyyliin "sama nimi kuin kaverin eksällä". Itse käytin em. muistisääntöä erääseen tuttuun ja sitten piti aina muistella, että kenen kaverin kenen eksän kaimasta olikaan kysymys.
mutta olen kyllä joutunut vastaamaan kysymykseen "kahdella vain yhdellä eellä"... mikä ei nyt ole ollut kamalan kiusallista.
t. Eeva
Sukunimeä, joka on supisuomalainen mutta harvinainen, ei tarkoita nykysuomeksi mitään, yksinkertainen ulkoasultaan - on osoittautunut vaikeaksi suomalaisille. Aina saa olla tavaamassa tai vähintään toistamassa. Ulkomaalaisille se taasen menee kertaheitolla oikein.
kaverini on Pekka, ja häntä puhutellaan todella usein Ristona, Jannena tai Jukkana. eli sanoisin että siinä mielessä erikoisempi nimi on parempi kun jää mieleen paremmin.
Ihan "tavallinen" Anne olen, mutta töissä kansainvälisessä yrityksessä ja aina selittelen että se e tulee sinne loppuun. En kyllä koe erityisen hankalaksi.
kuvittelin antaneeni lapselleni nimen jota ei joudu koskaan tavaamaan eikä siitä heti keksitä lempinimiä, ja muutenkin jokainen tietää heti mikä nimi on kyseessä ja miten se kirjoitetaan. Mutta heti nimenantoa seuraavana päivänä kummikehystä kaiverruttamaan viedessäni kysyttiin että yhellä vai kahella E:llä. Sen jälkeen ei oo kyllä tarvinnu edes tuohon kysymykseen vastata.
-Eevan äiti joka omaa harvinaista nimeään on tavannut monta kertaa ja silti se on kuultu ja/tai kirjotettu väärin
vaikka näyttäisin sen kirjoitettuna niin se kirjoitetaan väärin, aina laitetaan viiva väliin tai liikaa kirjaimia, eli kaksi iitä ja yhtä muuta kirjainta. Olen ainoa tämän niminen, suomessa ei ole muita, joten en kehtaa sitä tässä kertoa.
Ja nimeni ei ole varsinaisesti ulkomaalainen, eli siinä ei ole mitään vieraita kirjaimia, ehkä kuitenkin hieman ruotsalais-saksalaistyylinen, siinä on kaksi nimeä yhteen kirjoitettu, joita kumminkin kumpaakin suomessa erikseen käytetään.
Minulla on myös ruotsalainen sukunimi, joka ei kuitenkaan ole mielestäni ollenkaan hankala, mutta ei sitäkään kukaan saa ensikerralla oikein.
Ja olen muuten ihan supisuomalainen, vaikka nimi muuta voisi väittääkin... :D
ja ei tosiaan ole mikään eksoottinen nimi vaan ihan tavallinen Minna. Ulkomaalaisille tavaan nimeäni päivittäin. Hankala on.