"Mä en tykkää susta äiti" :(

ei tykkää äitistä, tykkää isistä jne. Toki välillä tykkää äitistäkin, mutta useimmiten ei. Olen kotona hänen ja pikkusisaruksen kanssa. Isä käy töissä. En ole ottanut noita juttuja kovin vakavasti, muitakin arvosteluja tulee vähän väliä :D. Uskon, että sinunkin lapsesi rakastavat sinua ihan yhtä lailla kuin isäänsä, nuo on tuollaisia kausia. Ja silläkin taitaa olla merkitystä, että kumpaa sukupuolta lapset ovat. Jossain vaiheessahan sitä ihaillaan isää tai äitiä.

Sun tehtävä ei ole olla kiva kaveri ja miellyttäjä vaan kasvattaja. Kyllä munkin lapset joskus pitävät inhottavana ja haluavat olla enemmän iskän kanssa, koska iskä on paöjon helpommin vietvissä. Hädän hetkellä äidin puhallus on kaikkein tehokkain vaikka toki isikin kelpaa.

älä ainakaan loukkaannu. Niille saattaa tulla kovin syyllinen olo jos näkevät äidin pahastuvan. Ne sun lapset on vain lapsia, ei ne tahallaan halua sua loukata. Ja muista, että äiti on niille hirvittävän tärkeä vaikka eivät sitä nyt juurikaan osoittaisi.



Jos yrittävät saada aina isän mukaan tekemään kaiken. Esim. jos meinaat pukea haalarit päälle mutta lapsi sanookin, että ei kun isä pukee, niin ole kuin et huomaisikaan. Sanot vain, että kyllä äitikin kelpaa ja jatkat pukemista. Samalla tavalla myös isän pitäisi aina muistaa olla välittämättä ja sanoa, että nyt äiti kelpaa tuohon hommaan.

Ihmekös tuo kun komennan keräämään lelut, syömään nätisti, pesemään kädet ja kehtaan vielä muistutella pissalla käynnistä:D sitten tulee isi töistä, riehuu lasten kanssa lattialla, kantaa repparissa ja vie mukulat rantaan jätskille..:P

mutta mä en kelpaisi lasten mielestä ensisijaisesti mihinkään.

isän syli on parhain myös hädän hetkellä.



Esikoinen ei sano noin, silloin kun on riita, tai kiellän jotain.



Tiedän, että kalastelen väärillä vesillä, kun joskus kysyn, että miksi on kivempi isän kanssa tehdä jotain. Vastaus on että en tykkää susta.



Kun sanon illalla että äiti rakastaa sua. Vastaus on hiljaisuus tai 'mut mä en rakasta sua'.



Pelkään että en osaa olla tarpeeksi hyvä äiti. Että en oikealla tavalla osoita rakkautta, sillä itsekin lapsena kavahdin vanhempien halauksia enkä koskaan sanonut mitään hellää.



MIten saisi sellaisen ihanan rakkautta henkivän suhteen lapsiin?



Tai mitä se voi olla mitä teen väärin?

lapsia ja tietysti ne oikeasti välittää äidistään. Ihan turhaa moisesta on pahoittaa mieltään. Ole aikuinen.

Jos suhde mieheen on etäinen, voivat lapset "käännyttää" siihen vahvempaan. Toivottavasti miehesi ei hauku sinua lasten kuullen tai lapsille kun olet poissa?

Ole vain luonnollinen oma itsesi lasten kanssa. Älä yritä miellyttää liikaa, pidät jämptisti ne tietyt rajat mitä teidän perheellä on. Varmasti muksut kiukuttelevat ja sanovat vastaan, mutta se kuuluu asiaan. Olet heidän ainoa äitinsä, joten kyllä he sinua rakastavat, vaikka eivät sitä välttämättä osaa sanoa tai edes tiedä mitä sillä tarkoitetaan.

lapsia ja tietysti ne oikeasti välittää äidistään. Ihan turhaa moisesta on pahoittaa mieltään. Ole aikuinen.

Tiedän että noin on.

Mutta joskus kun tulee töistä väsyneenä, eikä mitään reaktiota lapsilta, muuta kuin isi isi, joka nytkin kotona lasten kanssa.

Ja sitten jos minä yritän pukea pienempää ulos, niin ei käy vaan kauhea itku.

Kauhea itku myös jos isä lähtee jonnekin.

Tai isompi sanoo mikset sä vois mennä kauppaan (eikä isä).

Eikö muut pahoita tällaisesta mieltään?

Tarvitsisin jotain millä perustella lasten tällaista käyttäytyimistä.

Isompi on viimeiset 3 vuotta kaikissa tilanteissa mielummin isän kanssa, jos saisi valita, vaikka meillä meneekin lapsen kanssa myös usein hyvin.

oletko kärsinyt masennuksesta? Oliko oma äitisi sinulle etäinen? vai isäsi? Oletko toistanut vanhemmiltasi perimiäsi kasvatuskeinoja omiin lapsiisi?

Ne vastaa niin kuin sinne huudetaan :)



Jos hymyilet niin ne hymyilee takaisin. Jos olet väsynyt ja kiukkuinen tai etäinen niin saat sen kaikuna takaisin.

vuoden ajan, kontakti lapsiin heikkeni selvästi, koska jouduin päivätyön lisäksi tekemään iltaisin töitä. 2v kutsuu tyhmäksi säännöllisesti, 6v poika tekee kaikkensa, että saa minut hermostumaan. Tilanne on alkanut normalisoitua, nyt ollessani lomalla. Olen itse joutunut hakemaan "kunnioituksen" tai pikemminkin arvostuksen takaisin, olemalla rakastava mutta rajoja asettava aikuinen.

oletko kärsinyt masennuksesta? Oliko oma äitisi sinulle etäinen? vai isäsi? Oletko toistanut vanhemmiltasi perimiäsi kasvatuskeinoja omiin lapsiisi?

Vanhempani olivat etäisiä, mutta olen todella tietoisesti yrittänyt olla itse erilainen. Siksi tilanne pelottaakin, kun en tiedä teenkö jotain sittenkin "väärin".

Minkälainen käytös sitten on etäistä?

Minkälainen minun tulisi olla että en olisi etäinen?

Mitkä kasvatuskeinot tuottavat etäisiä suhteita?

(mieheni enkä minä emme kumpikaan käytä rangaistuksia, vaan olemme selvinneet hyvin keskustelemalla lasten kanssa)

Kun seuraavaksi tulee feedbackiä, että olet tyhmä, susta ei tykätä jne, niin sanot vaan, että äidistä sinä XX olet ihana, äiti rakastaa sinua.



Lapsethan testaa sua, oletko turvallinen aikuinen vaikka sulle suuttuisikin.



Meillä on ainakin 4-5 vuoden iässä ollut lapsilla vaiheita, joissa kaikki on niiiin tylsää tai tyhmää, jopa oikeasti rakas äitikin.



Ja sitten ihan toisekseen: älä ole mustasukkainen (en oikein löydä sopivaa sanaa) miehellesi, eikö ole hyvä, että lapsilla synkkaa hänen kanssaan? Ei kaikilla vaan mene henkilökemiat aina yksiin. Lapset vasta kasvavat ja kehittyvät, ehkäpä jossain vaiheessa sinulla on parempi yhteys lapsiisi kuin miehelläsi. Ja tällä nyt ei ole sitten rakkauden kanssa mitään tekemistä, pienet lapsethan ovat todella lojaaleja vanhempiaan kohtaan ja rakastavat heitä ehdoitta - jopa niitä vanhempia, jotka eivät ole aina sen arvoisia (tällä tarkoitan narkkareita, pahoinpitelijöitä jne, EN SINUA)

määritellä jos ajattelee sen vastakohtaa. Läheistä ja lämmintä :)



Loruja, leikkejä, hymyilemistä, katsekontaktia. Kaikkia asioita yritetään ymmärtään lapsen kannalta katsottuna. Eli kuinka maailma on niin kovin erilainen lapsen silmin.

Että kiukkukohtaukset on monesti seurausta siitä, että lapsella ei ole sanoja ja hän ei osaa selittää mikä on vikana. Ei välttämättä uhmaa tai aikuisen aseman kyseenalaistamista. Jokin hassu asia vain voi pelottaa niin, että esim. pesuhuoneeseen menosta ei tule mitään.

ym. ym.

Ehkä se on vaan niin että isi keksii paremmat leikit ja vasta vanhempina ymmärtävät "hyvän päälle".



Tee hyviä ruokia, eikös se ole niin että tie miehen sydämeen löytyy vatsan kautta?

vuoden ajan, kontakti lapsiin heikkeni selvästi, koska jouduin päivätyön lisäksi tekemään iltaisin töitä. 2v kutsuu tyhmäksi säännöllisesti, 6v poika tekee kaikkensa, että saa minut hermostumaan. Tilanne on alkanut normalisoitua, nyt ollessani lomalla. Olen itse joutunut hakemaan "kunnioituksen" tai pikemminkin arvostuksen takaisin, olemalla rakastava mutta rajoja asettava aikuinen.

että lapsi temppuilullaan "sanoo" ikävöineensä äiti ja haluaa olla varma, että äiti rakastaa vaikka mitä tekisi. Lapsi ei vaan osaa aina tunteitaan tunnistaa tai näyttää.

varautunut ja etäinen. Kokeile vaikka peilin edessä hymyillä oikein olan takaa. Miltä hymysi näyttää? Ovatko suu pielesi vain pikkuisen ylös päin vai venyykö hymysi koko kasvoille.

Itse olen aika kontrollifriikki ja en aikaisemmin ymmärtänyt, että kun itse mielessäni hymyilen onnesta niin se ei näy päälle päin ollenkaan!!!

Tietenkään se arkiaikuinen ja rajojen pitäjä ei ole yhtään niin kiva.

heittäydy kontalleen lattialle ja kädet levällään ja "kiljut" onnesta, että Laaaapseet, mun rakkaat rakkaat lapseni äiti on tullut kotiin ja äitillä on ollut niin ikävä teitä koko päivän! Tulkaa halimaan!



Jos eivät tule niin älä lannistu, kyllä hyvä tuulesi tarttuu ennemmin tai myöhemmin.