ihonalainen joka ei unohdu?

Juuri äsken ihonalainen kävi panemassa mua, mutta ei halunnut jäädä illaksi. Ilmeisesti oli menossa tansseihin.

mulla on lapsi ihonalaiseni kanssa. On täysin isänsä näköinen ja luonteinen. Kaipaan miestä joka päivä ja joka ikinen yö - olen kaivannut jo viisi vuotta.

Olin juuri eronnut avioliitosta (ei lapsia), kun tapasin tämän miehen. Mies paljastui nopeasti pelkäksi häntäheikiksi. Seksi oli mahtavaa ja tapailimme aina silloin kun mies tuli pk-seudulle työmatkalle. Nyt mies tulee tapaamaan lastaan muutaman kerran kuukaudessa. On yhtä tuskaa, sillä kaipaan miestä yli kaiken, mutta en voi lapsen vuosi laittaa välejä poikki...

Ollaan sinkkuja kumpikin. Mies ei halua muuta. Tiedän, että hän välittää minusta kovasti, mutta minä en ole hänelle "se oikea". Valitettavasti minä en taida päästä tästä miehestä ikinä yli.

...minäkin naimisissa ollut jo 9 vuotta, kahden lapsen äiti. Ollaan onnellinen perhe, mun mies on ihana ja hyvä isä lapsille ja kaikkea. Mutta.



Elin 23-25-vuotiaana elämäni kummallisinta aikaa. Ensin meni poikki pitkä suhteeni silloisen kihlattuni kanssa. Niinpä musta tuli sinkku, monta kuukautta meni bailatessa ja sitä rataa.



Sitten yhtenä lauantaina, tarkemmin sanoen 20. joulukuuta, tapasin Hänet. Ja hän vei mun sydämeni. En ole ikinä, koskaan, milloinkaan tuntenut sellaista kipinää ja leiskuntaa. Seksi oli mieletöntä. Seurustelimme seuraavaan syksyyn asti.



Ainoa vain, että siinä kevään aikana tapasin myös nykyisen mieheni, ja kiinnostuin hänestäkin, kuten hän minusta. Ihonalaiseni asui toisella paikkakunnalla, ja hänen ollessaan siellä, tapailin nykyistä miestäni. Hänen kanssaan oltiin heti samalla aaltopituudella ja tultiin hyvin juttuun ja kaikkea, oli ihana olla yhdessä.



Eihän tilanne voinut noin jatkua, ja sitä itselleni hoin koko sen ihanan kevään ajan. Sitten kesällä oli viimein pakko tehdä joku päätös.



Sattumalta luin sitten Ihonalaiseni kirjoittaman sähköpostiviestin (oli jättänyt epähuomiossa sen ruudulle auki), jossa kirjoitti, että tykkää minusta ja kaikkea, mutta tunnun vähän "toiselta palkinnolta".



Siinä se sitten oli. Pistin poikki, en halunnut jäädä odottamaan, että minut jätetään. Ja mullahan oli toinen mies jo valmiina...



Tuon jälkeen Ihnonalaiseni murtui, laihtuikin ihan silmissä. Minäkin oikeasti vanhenin muutamassa viikossa silminnähden. Sain häneltä tekstareita "rakastan sinua", oli kuulemma suunnitellut kihlojakin ja yhteen muuttamista. En vastannut yhteenkään viestiin enkä puheluun, vaikka sydäntäni riipi todella, se sattui NIIN paljon.



Lopulta viestit lakkasivat. Me muutettiin tahollamme nykyisen mieheni kanssa yhteen, menimme kihloihin, sitten naimisiin ja vuotta myöhemmin saimme esikoisen. Ollaan oltu onnellinen perhe, en valita, rakastan miestäni, mutta se jokin kipinä vaan puuttuu.



Pari kertaa olen törmännyt Ihonalaiseeni kaupan kassalla tms, enkä raukka pysty häntä edes silmiin katsomaan. Henkeni salpautuu, polvet pettävät.

Tiedän, että hänelläkin on vaimo ja kolmas lapsikin syntyi äskettäin.



Sen vain haluaisin tietää, vieläkö hänellä on tunteita, vai onko unohtanut minut kokonaan.



Eihän hän enää sama ihminen ole kuin silloin, en minäkään - jo raskaudet ovat muuttaneet minua ulkoisesti ja muutenkin olen 15 kg lihavampi, 10 vuotta vanhempi jne.



Mutta en unohda häntä KOSKAAN. Unissa olen hänen kanssaan usein. Joskus on ikäväkin. Mutta näin tämä vaan menee, silloin ratkaisuni tein enkä sitä kadu, koska kahta ihanaa lastani ei olisi olemassakaan, jos toisin olisin valinnut.



En olekaan tätä koskaan kirjoittanut auki. Menköön nyt, anonyymille nettipalstalle :).

...vähän aikaa jo menikin taas etten muistanut omaa ihonalaistani, mutta pitipä lukea ketjua ja taas kaipaan. Olimme vuosia samassa työpaikassa ja aluksi häntä inhosin, mua 8 vuotta vanhempi, tärkeilevä nuori pomonalku ja minä ensin kesätyttö, jolle helppo komennella. Sitten vaan vuosien myötä huomasin että aina istutaan samassa ruokapöydässä ruokkiksella ja hän katselee minua ja minä häntä. Ruokatunnin tultua haen häntä katseellani ja odotan että hän tulisi.



Luulin olevani seonnut kun tunsin että olen häneen rakastunut ja ujo kun olin en uskaltanut tunteitani näyttää. Kunnes olin pois lähdössä siitä työpaikasta ja hän tunnusti olevansa rakastunut minuun, mitään ei tapahtunut, puhuttiin vaan. Apua sitä tunnetta ja ajatusta että oeln muuttamassa pois paikkakunnalta enkä häntä koskaan saa. Molemmat oltiin onnellisesti naimisissa ja erota ei aiottu. Sovittiin että seuraavassa elämässä ollaan yhdessä! Ja kaipaus on ollu jo yli 10 vuotta ajoittain kovakin, ajoittain vähäisempi. Koko 10 vuoteen en ole hänestä mitään kuullut, mieli tekisi ottaa yhteyttä, mutta en uskalla! Haluaisin niin nähdä hänet ja huomata etten enää tunne mitään...

paitsi, että mies jota kaipaan aina välillä asuu onneksi 300 km:n päässä, joten en häntä tapaa, vaikkakin hän tekstiviestitse ajoittain pyytää kahville kun sattuu samaan kaupunkiin.



En ole mitenkään onneton tekemieni valintojen johdosta. Mielestäni valitsin oikean miehen ihan validein perustein. Se on vain tämä lapsiperhearki, joka välillä saa mielikuvituksen lentoon. Ja haaveluhan on ihan okei :)

Käsittämättömän huono, tyhmältä kuulostava sana tässä asiayhteydessä. Mä luulin kanssa otsikon perusteella että kyseessä on joku ihon kasvain.

se on varmaan sitten oma mies :) en saa häntä mielestäni, kun olemme erillämme. punastun edelleen, jos hän katsoo minua intensiivisesti (naimisissa 3 vuotta, kaksi lasta), saan sähköiskuja joka päivä, kun hän koskettaa minua. usein pelkkä äänikin riittää. rakastan häntä ja hän minua.

Onhan täällä yksi aivan rakastunut ja uskollinen!=) ihana kommentti lukea. Useimmat muut viestit kun olivat todella surullista luettavaa.

tuo 21.

Jos kysees on loppujen lopuks oikee järjellä aateltuna vähänki joku huonompi ukko ku oikee omas ni varmaa helpolla. lopetat viestittelyn. miks kiusaat säätämisellä ittees,läheisiäs,sitä tyyppiä ja sen perhettä? ihan varmast näkyy päällekin päin susta, jos oikeen arkea haittaa.



Toinen vaihtoehto on, että jätät perheesi ja kaiken mitä sul on ja lähet muualle sieltä haikailemaan. sit vaa menetät kaiken eikä jää paljo lapsille kerrottavaa. Kannattasko pikkasen miettiä sitä omaa pesääki,varmaa nauttisit elämästäsi enemmän,eikä vahdata perheellisten ukkojen peräs,jonka kans seksiki on jo nyt ennen rutiinia ei niin täyttymys, jos edellisen kaavan mukaan menee.

ja jokin ihmeellinen suojelusenkeli on aina "viime tipassa" tullut hätiin. Tai siis ei ole ollut monta Shemeikkaa, joiden vuoksi olisin kelpo Juhaani lähtenyt vaihtamaan, vaan aina se sama naistennaurattaja (?). Tuo tämä alempana oleva viesti ja myöskin tätä haloota edeltänyt viesti kyllä ravisutti niin täysillä ja kun vielä usean tapaamiskerran yhteydessä olen väen vängällä sulkenut silmäni aivan selvästi näkyviltä merkeiltä miehen luonteen kummallisuuksilta...

Nyt täytyy kaiketi vain ottaa itseään niskasta ja yrittää korjata ne virheet, jotka on tullut tehtyä ajatusten ollessa ihan muualla kuin tämän oman ukkoseni luona, joka muuten juuri silitti pyykit ja sitä ennen kantoi minulle jäätelökulhon tilpehööreineen.

Kiitos, että täällä on teitä, jotka ravistelette meitä tyhmiä joskus toden teolla mutta silti ystävällisesti hereille.

HALOO.. kuka hullu nyt OIKEESTI hyvää miestä vaihtaiskaa johkuu klassisen pettäjäluonteen omaavaan kaksnaamaseen munattomaan pelleen.

Ajatus miehestä ei jätä rauhaan. Sattumalta jälleen törmäsin häneen muutama kuukausi sitten, viritystä oli ilmassa mutta järki tuli peliin. Tunteet sanovat että hän olisi se täydellinen vastakappale minulle, järki väittää etten tunne koko ihmistä.



Nyt olisin valmis, jos hän vain soittaisi tai ottaisi yhteyttä... Mitä voisin menettää kun saisin mahdollisuuden löytää täydellisen onnen?

"menneisyys soi kuudella kielellään

muistojen kitaraa soittaa mielellään

taivaan kannenkin taakse ne soinnut soi

kun mennyttä aikaa esiin kitaroi

nuo muistot jääneet on aikojen taa

ilkeyttään elämä kai niitä piilottaa

tehdäkseen tulvilla tunteiden tuhojaan

se taikoo muistot soinnuilla kitaraan



minä tahdoin kuulla jo sen että olisit onnellinen

minä tahdoin kaikkea hyvää nimeen rakkauden

minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin

minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin



menneet kun pesty on pois kyyneliin

maailma kohtelee jo paljon paremmin

ikävän sävy ja aika jos vaeltaa

on tulevaisuus edessä valoisaa



minä tahdoin kuulla jo sen että olisit onnellinen

minä tahdoin kaikkea hyvää nimeen rakkauden

minä toivon niin sisälläin että löydät onnesi näin

minä toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin



kaikilla tiensä on kuljettavaan

omaani minäkin kulkea jo saan

ainakin luulin niin kunnes sen kuulin

tahtoisit kaiken menneen takaisin

ja elämääs että taas palaisin

alusta alkaisin



minä kuuntelen kitaraa

muistojen kitaraa..."



Simo Silmu, Kaikkea hyvää





Ei voi mitään, että ajatus karkaa mm. tämän biisin kuullessani... 15 vuoden taakse...

oma ihonalaiseni oli joskus poikaystäväni, olosuhteet jotenkin heittivät elämät päälaelleen ja erottiin, mutta ihonalaiseksi hän jäi.

10 vuoden kuluttua törmättiin sattumalta, ja tunne oli vähintään yhtä intensiivinen kuin ennenkin (minä siis menin naimisiin ja sain lapsia tuon 10 vuoden aikana), tavattiin muutaman kerran ihan kahvilla ja juteltiin paljon puhelimessa - se oli niin helppoa, kun oli niin samalla aaltopituudella.

Sitten tuli taas yksi elämänkiemura väliin, ja jouduimme pitämään maantieteellistä etäisyyttä, ja nyt vuotta myöhemmin tunnen, että hallitsen tilanteen ja nautin siitä, että on joku jolle voi soittaa ja joka aina "ottaa vastaan" mun ryöpytykset, vaikka seksiä meillä ei ole (olisi, jos olisimme vapaita).

Hän on paras ja luotettavin juttukaverini, ja niin ihon alla kuin joku voi olla, saa aina hymyn kasvoilleni ja hormonit hyrräämään. Emme käytännössä näe koskaan, eikä kukaan muu tiedä tästä mitään.

Kun tietää, että kaikkea ei voi saada, pystyy paremmin nauttimaan siitä mitä saa.

Olet oikeasti asian ytimessä, hienosti ajateltu ja mietitty.

Viimeinen lause varsinkin valaisi itseäni aika paljon, kiitos sinulle. :)



-2

Minulla on täydellinen perhe, mies ja lapset. En löydä heistä mitään valitettavaa. Rakastetaan toisiamme ja haluamme elää loppuelämän yhdessä, mutta...

Siinä se mutta tuli :D

Minulla on myöskin tuo "ihonalainen" (itse kutsun häntä mieheksi joka on ottanut minun sydämeni kokonaan)

Olemme tunteneet toisemme nuoruudestamme asti (liki 30 vuotta). Teinivuosina minä seurustelin ja hän seurusteli toisen kanssa, silti koimme toisiamme kohtaan aivan mieletöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kipinää ja himoakin. Saatoimme jutella tunti tolkulla toistemme kanssa jne..

Lähempänä täysi-ikäisyyttä emme voineet enään pitää toisiamme erossa toisistamme, vaan kemiat veti väkisinkin yhteen ( ja ei pelkkaa panoa, vaan oikeasti rakastelua ) Seurustelimme siis tuolloinkin kumpakin tahollamme.

Hän erosi ja minä seurustelin, muutimme eri puolelle Suomea opiskelemaan/asumaan. Soittelimme ja meilasimme silti toisillimme joka viikko useasti. Jos satuimme samaan aikaan silmätysten emme voineet edelleenkään olla erossa toisistamme. Vaan rakastelimme hellästi mutta himokkaasti, juttelimme tuntikausia ihan kaikesta.

Minun oli pakko ottaa häneen etäisyyttä ja välttelin hänen viestejään, samaan aikaan osumista kotipaikallemme tai minnekään missä tiesin hänet ehkä näkevän.

2 vuotta onnistuin tässä ja olin Ukkini hautajaisissa kotipaikallani, kun törmäsin häneen mennessä hänen vanhempien talon ohitse (hänkin oli tullut vierailemaan siksi viikonlopuksi) niin ratkesin aivan totaalisesti itkemään ukkiani, ikävääni häneen jne.. ja tietäähän mitä siitä seurasi: sama kierre jälleen.

Tätä samaa jatkui reilun 10 vuotta.

Muutin itse vielä kauemmaksi hänestä (700km) ja olin löytänyt uuden miehen, aviomieheni.

Silti näin edelleen hänestä unia, tai kuvittelin näkeväni hänet jossain jne..

Kunnes kerran törmäsin häneen lapseni kanssa kotikadullani ja olin aivan puulla päähän lyöty, jalat meni kirjaimellisesti. Sisällä alkoi vellomaan aivan mieletön ikävä, kaipuu ja halasin häntä pitkään ja lujasti (molemmat)

Hän oli täällä työmatkalla ja menossa hotelille joka meidän lähellä sijaitsee. Illalla mentiin syömään ja loput arvaattekin.

Tästä näkemisestä on 3 vuotta ja koko tämän 3 vuoden ajan ollaan nähty säännöllisesti 1-2kk välein joka hänen kotikaupungissaan tai täällä minun. Puhumme mesessä liki päivittäin, viestaamme buukkaamme jne.. Ja puhun hänen kanssaa kuin parhaan ystävän ja hän samalla tavalla minulle. Hänellä ei ole lapsia, mutta avovaimo kylläkin.



Ja mikä tässä kaikessa on ihan kamalaa.. en koe pettäväni miestä millään lailla, vaikka olen 101% pettämistä vastaan, en ymmärrä, ymmärrä en!

Itse ajattelen aina vain että meidät on luotu toisillemme mutta koskaan ei olla oltu samaan aikaan vapaita ja voitu olla yhdessä, vaan jompa kumpa aina seurustellut ja "uskollisia" niin sanotusti silloiselle kumppanille.



Ja kun vuosia sitten menimme mieheni kanssa naimisiin, niin hyvä ystäväni (oli silloin sinkku) sanoi että kutsuu tämän minun "ihonalaisen" avec:ksi itselleen.

Oli pakko samantein soittaa hänelle ja sanoa, että jos seisot kirkossa ja minun pitää sanoa miehelleni tahdon, niin siihen en pysty vaan haluan sinut, vaikka tiedän etten ikinä taida saada. Ja hän oli samantein myös että ei voi tulla katsomaan, kun olen lopullisesti toisen ikioma.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta ehkä tämä riittää. Täytyy myöntää, että rakastan häntäkin ihan yhtälailla, kuin miestäni, tai hänellä ehkä vielä suurempi pala minun sydäntäni.



Joo, ja älkää puuttuko kielioppiin..virheitä on ja en JAKSA oikolukea :D Kunhan vaan purin itseäni, kellekään en tästä voi puhua ja tuntuu etä välillä olisi ihanaa kertoa jollekin ihan kaikki, mutta sillä voisi olla kohtalokkaat seurakset.

rakastelu tämän ei oman miehen kanssa on 100krt taivaallisempaa, kuin oman aviomiehen.

Ei siinä että aviomieheni kanssa rakastelussa olisi mitään valittamista, ihanaa ja vaihtelevaa sekin on...

Mutta, tämän ei oman miehen kanssa tuijotamme toisiamme silmiin ja syvälle aina rakastelun ajan, jos kasvomme vain ovat vastakkain. Puhumme ihan erilaista ruumiinkieltä kuin mieheni kanssa, hän ymmärtää pienetkin minun eleet, liikkeet jne..mutta oma mieheni ei.

Ja tämä ei mieheni on mitä tunnollisimpia, kilteimpiä, luotettavampia ihmisia mitä tiedän (ja nyt joku sanoo miten voi olla, kun petätte muita keskenänne) mutta näin se vaan on. Hän on johtotehtävissä työmaailmassa.

Tommi Läntinen - Rakkauslaulu



Kun seitsemän meren kauhut

Sinut unesta herättää

Ja syvän veden pauhun alle huutos jää

Minä vedän sinut rakkaani

Kiinni itseeni

Hyväilen kasvojasi ja silkkiä hiustesi



kertosäe:

Minä rakastan sinua, nainen

Kun untasi vartioin

Rakastan kun vatsasi valkeaa pintaa

Huuleni haravoi

Minä rakastan jokaista elettäsi

Sinun ääntäsi tuoksuasi

Sinä saat minut suunniltani

Olen polvillani



Varjot saavat muodon

Kun kyyneltes helminauhaa

Seuraan kielelläni ja puraisen hiljaa kaulaas

Sinä viet minut sisääsi

Kuin oltais alla saman ihon

Väriset hiukan, kai minäkin,

Se on laulua intohimon



kertosäe



Jo silmäsi kiinni painuu

Minä sytytän savukkeen

On hengityksesi rauhallinen

Ja huomaan unen tulleen

Yön pehmeään samettiin

Lipuu kaiut unien

Katsoo tähdet takaa kaihtimen silmää iskien



kertosäe

Tää on ollu nasta foruumi lukea. Ois kiva kuulla tä aloittaneista, että jos 1,2(3) lukee vielä tätä, että onko asennoituminen tai tilanne muuttunu miksikään tämän ajan myötä?

Oi niitä aikoja! Mutta siis asiaan, en kaipaa tuota miestä enää ollenkaan, nuoruuttani muistelen kyllä hymyillen ja hyvillä mielellä.



Tapasin hänet viimeksi ja viimeisen kerran vuosi sitten, tiesin, että tulen tapaamaan hänet ja jännitti kauheasti. Olen kahden lapsen äiti ja onnellisesti naimisissa. Perheeni oli mukana kun tapasin ihonalaiseni, olimme siis eräissä juhlissa.



Kun näin hänet, en tuntenut mitään, en yhtään mitään! Olin toisaalta erittäin pettynyt, mutta silti helpottunut, olin päässyt hänestä, en voinut uskoa sitä. Niin monta vuotta häntä kaipasin ja ajattelin...ja sitten tyhjyys.



Halasin häntä ja hän kutsui minua lempinimellä minkä oli aikoinaan minulle keksinyt. Tyhjyys, edelleenkin.



Nyt kun haikailen nuoruuttani, en haikaile enää häntä, muistelen kyllä yhteisiä hetkiämme mutta en kaipaa häntä.



Minusta tuli hänelle ihonalainen ja hän on tapaamisestamme asti toivonut, että voisimme jatkaa siittä mihin jäimme. Emme todellakaan voi, hänellä oli tilaisuus 15-vuotta sitten, nyt se on myöhäistä. Haluan olla hänen ystävänsä, mutta siinä kaikki.

mitään, jollet halua rikkoa avioliittoasi.