Lapsuuteni.

juuri sellaisina kuin ne ovat. Tottakai aina löytyy joku, jonka elämässä joku on pahemmin. Mutta myös niiden tavallisten vanhempien tavalliset virheet saa käydä läpi, vaikka toki lopulta voi yrittää hyväksyä sen, ettei kukaan meistä ole täydellinen, eikä täydellisen ehjä.

hieman itsekeskeiseen ajatteluun. Moni on kokenut lapsena väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja vanhemman juopotelua jne. Objektiivisesti ajatellen äiti kuulostaa varsin tavalliselta vanhemmalta vikoineeb.

josta ei aineellista hyvää puutu. Ehkei hän tiedä paremmasta. Ehkä hänen oma lapsuutensa on ollut köyhä ja hän kuvitteli, että rahalla voi kompensoida läsnäolon.



Vanhempia on niin moneksi. Itse ajattelen, että olen pakosti hyvä äiti, JOS teen kaiken päinvastoin kuten oma äitini. Meillä äiti tuntui kuvittelevan (ja kuvittelee edelleen), että siisteys tekee onnelliseksi. Hänen siisteyskäsityksensä on ihan omaa luokkaansa, ja piinaa sillä lähimmäisiään vielä tänäkin päivänä - nyt jo mummoikäisenä siis. Ruualla ei ole väliä; pääasia on, että talo kiiltää puhtauttaan!



Itse haluan olla lasteni kanssa. Haluan, että he ovat elämäni keskipiste. En halua tuhlata aikaani kodin puunaamiseen, vaan perussiivous saa riittää. En halua nurkkiin miehiä pyörimään (kun lasten isä häippäsi omille teilleen). Mutta tiedän, että on yksinhuoltajia, joiden arvot ovat ihan erilaiset.



Tällaista tämä elämä on...



(ja lopuksi teille, jotka ihmettelette omien vanhempien mollaamista 3-kymppisenä; ei se anteeksiantokaan ole mitään erityisen helppoa, erityisesti jos kukaan ei edes pyydä mitään anteeksi)

on niin vaikeaa sietää sitä, että ehkä jonkun äiti on tehnyt väärin ja aiheuttanut tuskaa lapselleen? Tuskaa, jonka muistaa vielä aikuisenakin? Harva äiti on täydellinen, ja ap:n syntymän aikaan tuohon ei edes pyritty. Aikuisten elämä meni monesti ensin, ei lapsia tai lasten kasvatusta ajateltu kuten nykyisin. (jos vieläkään riittävästi)Lapset vaan kasvoivat siinä sivussa.



Miksi pitää mitätöidä ja vähätellä ap:n kertomusta? Pitäisikö olla kiitollinen, ettei äiti koskaan ollut paikalla, hoitanut omaa lastaan? Miksi pitäisi kaunistella tai muuntaa totuutta? Ettei äidile vain tulisi paha mieli? No mitä sen ihmisen pahasta mielestä, joka joutui elämään tuon äidin kanssa? Eikös hänen kokemuksillaan ja tunteillaan ole mitään merkitystä?



No ehkä siitä kuitenkin kannattaa olla kiitollinen, että äiti tuli synnyttäneeksi sinut ap, jos elämäsi kuitenkin on enemmän positiivista kuin negatiivista. Tästäkin positiivisuudesta voit kuitenkin ehkä kiittää niitä läheisiä jotka hoitivat sinut. Miksi kuitenkin aikuinen lapsi tuntee yhä syyllisyyttä tai velvollisuutta ymmärtää usein äitiään, auttaa (rahallisesti ym)ehkä ja tehdä äidin mieliksi, vaikka lapsuudessaan ei saanut mitään?

jollain toisella on ehkä ollut vaikeampi lapsuus ei tarkoita sitä että ap:lla ei olisi oikeutta tunteisiinsa. Se ei vähennä hänen laiminlyöntinsä merkitystä. Aina löytyy joku jolla on ollut vielä vaikeampaa, tai mennyt VIELÄ huonommin. Jos aina vertailtaisiin, niin pian kukaan ei koskaan saisi tuntea omia tunteitaan ja pitäisi vaan olla tyytyväinen, vaikka sisällä velloo. Toisin sanoen; pitäisi näytellä!

Tai että syyttelisin erityisesti äitiäni.



Kerroinhan, että isästäni on tullut minulle hyvin tärkeä ihminen. Ja että muutakin sukua on ollut tukenani.



Äitini antaa minulle rahaa, jota en itse tarvitse. On siis järkevää säästää se häntä varten. Otaksun, että jos hänellä riittää elinvuosia, hän tulee vielä olemaan pulassa rahan suhteen. Osoitan sitten hänelle takaisin hänen rahansa ja sanon etten anna omistani, jos kysyy lisää. Kannattaa kerrankin käyttää rahansa viisaasti! Pieni unelma on, että jos rahaa on vähemmän, niin käyttäisi aikaansa shoppailun ja matkustelun sijaan vielä lapsenlastensa hyväksi. Taas sitä laatuaikaa... Henkisesti olen aika luopunut äidistäni.



ap