Mitkä olivat sinun perusteesi laittaa 1-vuotiaasi päivähoitoon?

Suomessa on ensi- ja turvakodit sitä varten ettei kenenkään tarvitsisi jäädä väkivaltaiseen suhteeseen kerämään rahaa.

Kun lapsi syntyi alkoi seesteisempi aika, joka sitten loppui. Silloin päätin että tähän ei jäädä. Laitoin lapsen heti hoitoon kun oli mahdollista ja menin töihin keräämään rahaa muuttoa varten. Koska rahan pimittäminen oli aika hankalaa, se kesti melkein vuoden. Sitten rahaa oli tarpeeksi, hommasin asunnon ja lähdettiin kertarytinällä. Mies sai tiedon asiasta edellisenä päivänä.

Vaikka oli kamalaa laittaa pieni hoitoon, katson että se hinta kannatti maksaa. Sen koommin ei ole turpaan tullut.

Emme olisi voineet elää pelkällä miehen palkalla...



Ja toisaalta minulle työ on myös "jotain muuta" ja omaa... Jaksan paremmin äitinä kotona ja arvostan lapsiani enemmän, kun minulla on työ josta pidän ja jota osaan tehdä hyvin ja jossa tapaan päivittäin aikuisia ihmisiä.

töistä loparit ja ei ole saanut uutta työtä.. Etsii parhaillaan

Kerran sinne yritin. Mies oli juuri silloin putkassa ja pelkäsin kotiintuloa. Soitin sinne ja kerroin tilanteen. Vastaus oli että meillä ei ole nyt tilaa, etkö voisi mennä jonnekin sukulaisten luo. Silloin päätin että ok, me pärjätään sitten itse. Akuutti aika oltiin anoppilassa turvassa.



en muista numeroa, se rahan kerääjä.

Surkea rahallinen tilanne. Se, ettei saatu laskuja maksettua ja alkoi tulla perinnästä kirjeitä. Miehen palkka oli tuolloin noin 1400 euroa brutto, ei sillä kovin hyvin 5-henkistä perhettä elättänyt. Täällä ei mitään kuntalisiä ole.

kuukausipalkasta ei ollut mitään takuuta ja kuitenkin on lainatkin maksettavana. Mulla on hyvä työ ja palkka oli silloinkin nettona jo 2400 Euroa, joten tuo raha oli todella tarpeen ja toi varmuuden, että saadaan pakolliset maksettua, jos miehen firma ei olisikaan lähtenyt pyörimään. Lapsi on nyt jo 5.

Kerran sinne yritin. Mies oli juuri silloin putkassa ja pelkäsin kotiintuloa. Soitin sinne ja kerroin tilanteen. Vastaus oli että meillä ei ole nyt tilaa, etkö voisi mennä jonnekin sukulaisten luo. Silloin päätin että ok, me pärjätään sitten itse. Akuutti aika oltiin anoppilassa turvassa.

en muista numeroa, se rahan kerääjä.

Olet saanut tosi huonosti apua, olen pahoillani. Jokaisen väkivallan ja sen uhan alla elävän pitäisi saada apua HETI rahoista riippumatta. Ei sitä lamauttavaa pelkoa ja kauhua voi ymmärtää kuin kukaan muu kuin samassa tilanteessa elämään joutunut.

Ole ylpeä itsestäsi kun olet päässyt vapaaksi. Olet vahva nainen.

Minun äidilläni kesti yli kymmenen vuotta kerätä voimia ennenkuin pääsi lähtemään lastensa kanssa pakoon, ja se elämä oli sellaista ettei sitä kukaan ulkopuolinen usko.

14

omaa elämääni", koska tarvitsen sen jonkun oman jutun ja muutenkin aikaa itselleni. Heiniä aivoille jne.



No, lapsi syntyi ja varttui. Pian ymmärsin, etten millään pystyisi viemään sellaista kääpiötä lastentarhaan. Mies oli samoilla linjoilla, joten päädyimme siihen, että minä jään kotiin. Tulin pian uudelleen raskaaksi ja olen edelleen kotona lasten kanssa (esikoinen jo 3).



Ymmärrän hyvin, jos jonkun on vietävä, syystä tai toisesta, lapsensa hoitoon jo hyvin varhain. Itse en vain siihen kyennyt. Kuopuksemme on nyt 1v5kk ja tuntuisi todella kamalalta viedä hänet joka päivä päiväkotiin. Tämä on siis meidän perheellemme se ainoa oikea ratkaisu.



Ja ei, en ole hoiva-alalla, en kouluttamaton, en työtön tms. Olen akateemisesti koulutettu ja hyvässä duunissa. Tosin olen jonkin verran tehnyt kirjoitustyötä kotona ollessani, joten ihan "hunningolla" en ole koko aikaa ollut :)

Tottakai vanhempi lapseni silloin 1v tarvitsi virikkeitä ja kavereita.

Mies vei aamulla ja haki töistä tullessaan.

Perjantait oli vapaita mutta silloin ajoin aina mummilaan.

Mieheltä loppui opintotukikuukaudet, opintolainaa ei saanut vanhan takausvelan takia. Kotihoidontuki ei olisi riittänyt vuokraan. Syödäkin piti. Ei siis ollut vaihtoehtoja, siitä huolimatta että vanhempani tukivat meitä vähän rahallisesti.



Esikoinen jäi toki kotiin sitten kaksivuotiaana kun toinen äityislomani alkoi. Silloin mies oli jo valmistunut ja töissä ja pystyttiin jäämään vähän pidemmäksi aikaa kotiin.



Kivittäkää vaan.

esimiespaikka töissä odottamassa ja talolaina juuri otettu. mies ei myöskään hurjia tienaa vaikka töissä onkin.

Päätös oli vaikea, mutta tuntuu edelleen että oikea.

2. ja 3. sai tosin aikaan hymyn korville. Hekottelen täällä itsekseni. :))

koska halusin töihin, tein ensin keikkaa ja lapset meni päiväkotiin. kyllä siinä myös rahatilanne oli kyseessä

Omakotitalo ja tila-auto ei maksa itse itseään.

ja autolainakin painaa päälle.



Eihän se vauva nyt olisi muuhun mahtunut kuin OMAkotitaloon (vähintään 150 m2) ja vähintäänkin farmariauto tarvitaan yhden vauvan kuljettamiseen joten meni autokin uusiksi (sit kun tulee toinen niin tarvitaankin jo tila-auto).

Toki jotkut harvat naiset ovat, mutta suurin osa palaa töihin, kun lapsi on vuoden. Kyse ei ole taloudesta niinkään, vaan siitä, että omaa tutkimusprojektia ei henno jättää pidemmäksi aikaa heitteille.



T. tutkija

Tosi tiukka oli eka vuosi taloudellisesti joten kun olisi pitänyt jäädä kotihoidontuelle ei oikein ollut vaihtoehtoja muuta kuin mennä töihin. Tai toinen vaihtoehto olisi ollut etä odotetaan vuosia ennen sisaruksen tekemistä mutta haluttiin toinen lapsi suht lyhyellä ikäerolla. Joten 1v. meni hoitoon ja minä vuodeksi töihin. Sitten jäin taas ä-lomalle ja lapsi tietty kotiin.



Nyt neljäs on vuoden ja menin töihin mutta en raatsinut pientä päiväkotiin laittaa joten palkattiin hoitaja kotiin. Nyt syynä oli se että tein keikka ja työnantaja tarjosi vakipaikkaa. En voinut kieltäytyä sillä samanlaista työtä joka olisi yhtä hyvä saisin tuskin koskaan toiste.

Kun lapsi syntyi alkoi seesteisempi aika, joka sitten loppui. Silloin päätin että tähän ei jäädä. Laitoin lapsen heti hoitoon kun oli mahdollista ja menin töihin keräämään rahaa muuttoa varten. Koska rahan pimittäminen oli aika hankalaa, se kesti melkein vuoden. Sitten rahaa oli tarpeeksi, hommasin asunnon ja lähdettiin kertarytinällä. Mies sai tiedon asiasta edellisenä päivänä.



Vaikka oli kamalaa laittaa pieni hoitoon, katson että se hinta kannatti maksaa. Sen koommin ei ole turpaan tullut.

Sama tilanne kakkosen ja kolmosen täytettyä vuoden.

Kumpikaan meistä vanhemmista ei edes harkinnut kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi ja ratkaisu on osoittautunut oikein hyväksi (lapset ovat jo lukiossa / yläkoulussa, joten perspektiiviä on)