Mitä älykkö/pohdiskelijanainen saa irti vauva-arjesta?

hyviä ajatuksia tässä on tullut ja esiin ja itsellä tuli nro 38 mukaisia ajatuksia paljon mieleen. Jotenkin tuntuu, että ehdin ajatella ja seurata asioita, esimerkiksi lehdet tuli luettua paljon paremmin kuin nyt kun elän tätä kiireellä päiväkotiin-kotiin-kauppaan-lasten harrastuksiin -arkea. Nyt tuntuu, että kaikki muu kuin suoraan omaan työhön ja ihan arkeen liittyvä ajattelu ja pohdisekelu on jäänyt, kun siihen ei ole aikaa.

Muutamat ystäväni ovat aktivoituneet kovasti yhdistystoiminnassa, eräs perusti esimerkiksi kestävästä kehityksestä kiinnostuneiden perheiden yhdistyksen, joka järjesti tapahtumia ja tuki verkostoja. Toinen tuttava toimii nyt aktiivisesti paikallisen Ensi- ja turvakodin johtokunnassa jne. Eli tällaiseen vaikuttamistoimintaan saattaa olla mahdollisuus irrottautua, kun vauva on vähän kasvanut.

Tsemppiä, kyllä se siitä!

Sain jatko-opinto-oikeuden samaan aikaan kun huomasin odottavani esikoistani. Perään syntyi toinen lapsi. Väittelin lopulta nuoremman ollessa 4-v (olin siinä välissä myös muissa töissä reilun vuoden). 

Minusta ainakin konferensseissa ja kokouksissa käyminen hoitovapaan lomassa oli virkistävää. Omaa tekstiä tosin alkoi syntyä vasta sitten, kun yhteenlaskettu yöunen pituus ylitti 6 h... 

Minun väitöksestäni on aikaa jo muutama vuosi. Jatkoin senkin jälkeen tutkijana. Täytyy sanoa, että tutkijan vapaudella työnteon ja lastenhoidon yhdistäminen on paljon, paljon helpompaa kuin monessa muussa työssä. Siksi, omasta kokemuksesta ja näin nimettömänä, voin suositella opiskelija- ja tutkijaäideille melko varhaista töihinpaluuta. Lapsi voi olla vaikka 3 pv/vko, 6h päivässä hoidossa, ja sinä aikana saa kirjoitettua jo aika paljon. Rutiinihommat voi sitten tehdä iltaisin tai päiväuniaikoina.

[quote author="Vierailija" time="09.06.2009 klo 11:58"]

jatko-opiskelija pyörittää päässään väitöskuvioita, ahdistuu siitä että samaan aikaan aloittaneet alkaa väitellä, rasittaa tiseään turhaan ja yrittää lukea/kirjoittaa, käy ehkä konferenssissa ja kokouksessa.

no, kai se tästä :)

tarkoitetaan älyköllä? Mulla on takana yo-tutkinnon jälkeen 17v opiskelua ja työntekoa ja kyllä osaan nauttia tästä, ettei tarvii mennä töihin kirjoittamaan sivutolkulla tavaraa, kuten tähän saakka olen tehnyt.
Onhan tutkijan työ antoisaa, mutta oikeesti, kyllä myös aivotyöskentelyä tekevät ihmiset nauttivat siinä missä muutkin siitä, ettei tarvii joka aamu lähteä töihin.
Ajattelin jo nuorempana, että olisi ihanaa, jos lapsia tulisi sitten, kun on työelämää takana, että tulisi mukava tauko.
Onhan vauvan hoito (+ taaperon) nyt ihan erilaista mitä työelämä, mutta ainakin minulle on ollut tosi mieluisaa. En kaipaa yhtään työpöydän ääreen esittämään kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia. Kyllä sitä hommaa taas ehtii sitten lasten jälkeen painaa vielä ainakin 25v ennen eläkeikää.

[quote author="Vierailija" time="09.06.2009 klo 10:38"]

että mikä elämässä on tärkeintä. Onko se se lapsi vai se että tietää kaikista asioista paljon.

[/quote]

Mistähän lähtien nämä ovat olleet toisensa poissulkevia vaihtoehtoja...

Äitiydestä on kirjoitettu suuri määrä kirjoja, ja uusia tulee koko ajan lisää. Itse olen hotkinut niitä molempina vauvavuosina äitiyttä ja vanhemmuutta koskevaa kirjallisuutta, enkä nyt puhu niinkään kasvatusoppaista, vaan eri naisten kokemuksia ja ajatuksia äitiydestä, äitiyden vaatimuksista, naisen asemasta yhteiskunnassa, äitinä olemisesta. Kaikesta päätellen äitiys on herättänyt monissa naisissa todella syvällisen itsetutkiskeluprosessin, myös yhteiskunnallisesti.

Pojan äitiys pisti minut miettimään poikien asemasta Suomessa, siitä miten heihin suhtaudutaan, mitä heiltä odotetaan, miten heitä lokeroidaan. Tytön äitiys taas herätti ajattelemaan entistä enemmän tyttöjen asemaa, hänen tulevaisuutta, minun rooliani tämän kaiken keskellä.

Parisuhteen muuttuessa olen lukenut ja pohtinut parisuhteista myös paljon syvällisemmin kuin aikaisemmin.

Omat suhteeni omiin vanhempiini ja sisaruksiini ovat saaneet aivan eri merkityksen. Tuntuu että vasta nyt olen tutustunut äitiini ihmisenä, vikoineen kaikkineen, ennen hän oli minulle myytisesti "vain" äiti. Olen oppinut ymmärtämään taustojani, sukuni perintöä, antamaan anteeksi. Myös isääni olen alkanut näkemään eri tavalla.

Omien lasten kehittyminen ja muovatutuminen omiksi persooniksi on... kiehtovaa. Heidän kauttaan olen oppinut ymmärtämään erilaisia piirteitä eri ihmisissä, mistä ne mahdollisesti kumpuavat. Ainakin omaa miestäni ymmärrän nyt paljon paremmin, poikamme kun on tavoiltaan ja ajattelumalleiltaan aivan isänsä kopio.

Tämä on ollut ihan äärimmäinen kasvuprosessi itsellekin, tuntuu että ennen äitiyttä suhtauduin moneen yhteiskunnalliseen asiaan etäältä, nyt sen sisältä.

Itseltäni on karissut tämän myötä lähes kaikki ehdottomuudet, enää en näe elämää yhtä mustavalkoisesti. Kaipa äitiys on tietyllä tapaa vetänyt itseni nöyräksi. Kaikkea ei voi eikä pidä suunnitella, joskus pitää antaa vaan virran viedä. Kuten sen vauvavuoden. ;)

Irtioton kaiken ylianalysoimisesta. Vauva-arkihan on aika toiminnallista. Voi tehdä hyvääkin jos asennoituu oikein. Yleensähän Suomessa ei kukaan ketään pakota äidiksi ryhtymään, että jos tykkää paljon pohdiskella ja on peräti älykkö, niin luulisi tietävän onko itsestä äidiksi vai ei.

Pohdiskelija saa paljon irti mistä vaan! Et ole oikea pohdiskelija jos et tässä onnistu!!

En ole älykkö, mutta luova ihminen kyllä. Ideoita alkoi pursuta kun kuopus oli vähän alle 2v. Piirrän, askartelen ja ompelen mutta käytännössä toteutan vain pienen osan kaikista ideoista mitä saan. Piirrän uudet ideat luonnoslehtiöön ja sieltä voi sitten hakea jos kaipaa uutta tekemistä.

Meni töihin kun esikoinen oli vasta taapero, silloin perhe ja työelämä vei kaikki mehut, mutta nyt olen pdempään kotiäitinä ja saan nauttia "tylsyyden" hyvistä puolista!

Up