Mitä älykkö/pohdiskelijanainen saa irti vauva-arjesta?

Esikoisen jälkeen olin töissä vuoden, sitten taas toistamiseen äitiyslomalle/hoitovapaalle. Ja nyt minua harmittaa, että seuraava vapaa joka on, on eläkevuodet...

Kyllä minä ymmärrän ihan täysin, miksi jotkut haluavat jopa 5 lasta. Ei pelkästään lasten takia, vaan että pääsee töistä pois.

jatko-opiskelija pyörittää päässään väitöskuvioita, ahdistuu siitä että samaan aikaan aloittaneet alkaa väitellä, rasittaa tiseään turhaan ja yrittää lukea/kirjoittaa, käy ehkä konferenssissa ja kokouksessa.

no, kai se tästä :)

tarkoitetaan älyköllä? Mulla on takana yo-tutkinnon jälkeen 17v opiskelua ja työntekoa ja kyllä osaan nauttia tästä, ettei tarvii mennä töihin kirjoittamaan sivutolkulla tavaraa, kuten tähän saakka olen tehnyt.

Onhan tutkijan työ antoisaa, mutta oikeesti, kyllä myös aivotyöskentelyä tekevät ihmiset nauttivat siinä missä muutkin siitä, ettei tarvii joka aamu lähteä töihin.

Ajattelin jo nuorempana, että olisi ihanaa, jos lapsia tulisi sitten, kun on työelämää takana, että tulisi mukava tauko.

Onhan vauvan hoito (+ taaperon) nyt ihan erilaista mitä työelämä, mutta ainakin minulle on ollut tosi mieluisaa. En kaipaa yhtään työpöydän ääreen esittämään kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia. Kyllä sitä hommaa taas ehtii sitten lasten jälkeen painaa vielä ainakin 25v ennen eläkeikää.

Sinä kosket lapseen, arimpaan ydinkohtaan, jossa kaikki on vielä ratkaisematta, jossa kaikki voi vielä uudistua, jossa kaikki on elonhehkuvaa, jossa piilevät elämän salaisuudet, koska juuri siinä ihminen kehkeytyy.



Aikuisen täytyy oivaltaa, että lapsen kehittyminen on prosessi, jota voi ymmärtää vain syvän kunnioituksen ja rakkauden kautta.

vaikka siitä pidänkin. Mutta se on ahdistanut äitiydessä, että ei ole ollut moneen vuoteen tarpeeksi aikaa ja tilaa omille ajatuksille. Minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta ja käyn täysipäiväisesti työssä ja olen todella väsynyt henkisesti. Kaipaan todella paljon sellaista omissa ajatuksissa oloa ja puuhastelua ilman että kukaan huutaa perään.

Jos haluaa maata kotona yöppärissä aamusta iltaan niin todennäköisesti et saa paljoakaan.



Jos taas aktiivisesti pidät kiinni itsellesi tärkeistä asioista niin saat paljonkin irti.



Itseäni ihmetyttää, että miksi sellaiset ihmiset, jotka ajattelevat vauvan tekevän äidistä ameeban, alunperin edes hankkivat lapsen?

Kyllähän sitä tulee vähemmän älykön/pohdiskelijankin mietittyä vaikka mitä. Kuten millainen oma äitini ja perheeni oli lapsuudessani? Millainen äiti minä haluaisin olla ja millainen olen? Miten voisin olla enemmän toivomani kaltainen äiti? Millainen lapseni on ja millaista kasvuympäristöä ja tukea hän tarvitsee? jne jne

...ja miten voisin olla lapselleni paras mahdollinen äiti ja taata hänelle parhaan kasvuympäristön, kasvatuksen jne.

Ja erityisesti, älykkö osaa toivottavasti pohdiskella myös asioiden todellista merkitystä, tärkeysjärjestystä ja elämän perusasioita.

Myös sen, onko tärkeämpää täyttää omaa, aina korvattavissa olevaa paikkaansa työelämässä, vai saattaa pienen ihmisenalun elämänpituiselle matkalleen hänen etujensa mukaisella tavalla.

Itse odotan juurikin sitä, ettei ole _pakko_ pohdiskella mitään syvällistä ja käyttää aivoja, vaan välillä voisi keskittyä tekemään hetkessä niitä konkreettisia asioita. Eli vaikkei vauva-aika mitään lomaa varsinaisesti olekaan, niin odotan sitä että elämä on erilaista ja saa taukoa siitä ajattelutyöstä. Ja sitten jos ja kun tekee mieli ja jaksaa pohdiskella (ja toki teen sitä tämänkin asian suhteen hyvin paljon jo etukäteen), niin totisesti lapsen kehityksessä sekä omassa kasvussa ja heräävissä emootioissa on tosi paljon työstettävää. Ja jospa sitten ehtisi ja jaksaisi välillä mm. lukea romaaneja tai vaikkapa vauvalehtiä, eikä työhön liittyvät luettavat koko ajan huohottaisi niskaan. Ainoa mikä näin etukäteen harmittaa on, etten pysty olemaan kotona ollenkaan niin kauan kuin tahtoisin. Käytäntö sen sitten näyttää miltä tuntuu, mutta ainakin nyt kovasti odotan kotona olemista, rankkuudesta huolimatta.

olin, kun esikoinen syntyi. Vuoden jaksoin olla "vain" vauvan kanssa ja hoitaa kotia, sitten alkoi ahdistaa. Ratkaisu löytyi,ja se oli kyllä win-win -tilanne: Lapsi oli kerran viikossa 2 h yliopiston lapsiparkissa, minä vein ja isä haki hänet. Sain itse olla tuon 2+5-6 h illasta yliopistolla ja lukea. Silloin tuntui, että onkohan tästä mitään hyötyä, mutta palattuani kokopäivätoimisesti väitöskirjan pariin huomasin, että prosessi oli edennyt päässä hyvä hyppäyksen.

Eli ei tarvitse olla joko-tai: kyllä päätään saa vaivata älyllisillä asioilla myös pikkulapsiaikana!

kasvatusmenetelmiin ennen kuin se oma lapsi syntyi ja vähän kasvoikin. Sitten kun lapsi ei ihan ahtaisiin normeihin mahdukaan, eikä tuttujen ja neuvolan neuvoista ja oppaista oo mitään iloa, niin kyllä sitä tekemistä riittää, kun kahlaa kehitys- ja kasvatusteoksia läpi, jotta löytäisi sen tiedon, joka auttaa juuri omaa lasta.



Nykyajan neuvola- ja kasvatusneuvolaresursseilla ei voi paljon luotaa avun saantiin, joten paras on tutustua kaikkeen ihan itse. Ja mikäpä siinä, kun lukeminen maistuu.



Jos aika käy pitkäksi, niin aina voi nostaa rimaa siinä, miten lapsensa kasvattaa. Silloin riittää taas työtä sekä uusien kasvatustapojen opettelua!

ja myöhenmin lapsi-arki avasi ihan uuden todellisuuden ja se oli valtavan kiinnostavaa. Ensimmäinen äitiysloma meni ihan ihmetellessä, mutta myöhemmillä "sain irti" paljonkin. Sain luettua kirjoja, jotka olivat jääneet aiempina vuosina lukematta (en montaa, en kovin keskittyneesti). Minulla on aina muistikirja ja kynä mukana ja sain kirjoitettua ajatuksia ja havaintoja muistiin. Nyt, kun kuopus on jo kolmen, olen palannut noihin lyhyisiin muistiinpanoihin ja käsitellyt niitä.

on ollut todella rankka, mutta todella arvokas kokemus.



Lisäksi tietysti nuo lapset, joiden rinnalla kyllä kaikki muu kalpenee.

Ainakin keskiarvoa selvästi älykkäämpi. Minulla ei ole koskaan ollut missään olosuhteissa pulaa mielenkiintoisesta ajateltavasta.

Tabula rasa konkretisoitui. Paitsi, että vauva on tosi fisu jo ihan pienestä pitäen. Vanhemman vastuu tuntui musertavalta. Nyt kouluaisista taaperoon äitinä mietin, että olispa kivaa olla vihannes, joka jois nestettä pillillä ja vaipat vaihdettais, ettei se vanhuus ole kai hullupi. Tai että haudas olis se lepo sit :-)



Kukin taaplaa tavallaan. Kaikkea hämmästyttävä äityleiltä on kuullut ja nähnyt itsensä toteuttamisesta. Excel-taulukko siipan kanssa syötävistä illallisista lasten mentyä nukkumaan on ollut huippu.

joopa

äitiyslomalla kiinnostaa juuri tällaiset av:n kaltaiset keskustelut ja niiden myötä naisten, perheiden ja yhteiskunnan ongelmat sekä kipupisteet: naisen monet paradoksaaliset roolit (täydellinen työ ja täydellinen äitiys), naisten keskinäinen nokittelu ja epäsolidaarisuus, epätasa-arvoinen yhteiskunta jne.



Mietin kovasti näitä asioita, kirjoittelin paljon ja aktivoiduin (hetkeksi) poliittisestikin. Valitettavasti lähes kaikki huomioni olivat varsin kielteisiä: median ja internetin välityksellä ei kyllä saa kovin ruusuista kuvaa äitiydestä eikä äitien valinnanmahdollisuuksista. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Ehkä noista ajoista on jäänyt feministinen ajattelutapa ja jatkuva tarve puolustaa ihmisten henkilökohtaisia ja erilaisia valintoja.

Hormonit muuttavat ihmistä. Pääsee kokomaan tunteita ihan uudessa skaalassa! On pakko opetella organisoimaan käytännön asioita ja opeteltava elämään tylsää arkea ja täyttämään toisten tarpeita. Se voi olla yllättävän haastavaa!

Up

Ihan sitä samaa kuin muustakin elämästä.

Mindfullnessia, sitä saa älykkä ja käsityöläinen, jos vaan malttavat pysähtyä.

Tarkoitetaankohan tässä älyköllä yhteiskunnallisista asioista ja (korkea)kulttuurista laajasti kiinnostunutta, hyvin älykästä henkilöä, joka suhtautuu kaikkeen kriittisesti ja jonka kodin seinät on vuorattu kirjahyllyillä – tyyliin Jörn Donner?

Olen ilmeisesti ihan fiksu ihminen, mutta en missään nimessä ole mikään "suuri ajattelija". Olen oikeastaan niin zen, että pohdiskelen mieluiten ihan arkielämän juttuja: mitä tänään syötäisiin, saakohan lapseni tarpeeksi proteiinia, mikä olisi paras turvaistuin jne. En todellakaan ole kaivannut mitään älyllisiä haasteita, vaan on ollut ihanaa, kun olen saanut olla vaan vauvan kanssa. Vauva-arki on siksi sopinut minulle kuin nenä päähän.