Ihanko oikeasti olette sitä mieltä, että äitipuolen tulee rakastaa

Puolisoni tietää tämän, eikä ole odottanutkaan että hänen lapsiaan rakastaisin. Olen myös puhunut avoimesti siitä, kuinka rasittava toinen lapsista välillä on, ja että minulla on välillä vaikeaa hänen kanssaan. Puolisoni ymmärsi ja totesi lapsen todella olevan rasittava, ja että ei hänkään lasta jaksaisi, jollei olisi oma. =) Tämä siis ihan huumorilla, mutta totta silti.

kuinka moni miehen lapsista ei-pitävä on kertonut rehellisesti tunteistaan miehelle?

Itsekin äitipuolena jäin tätä miettimään. Ei kai se rakastaminen ole mikään tahdon asia? Ei voi päättää, että nyt minä kyllä opettelen rakastamaan jotakuta.



Ap, ei sinun ole mikään pakko rakastaa miehen lapsia kuin omiasi. Mielestäni on jopa outoa olettaa, että äitipuoli rakastaisi jonkun toisen lapsia yhtä paljon kuin omiaan. Omat lapset ovat OMIA LAPSIA, ja äidin ja lapsen välinen rakkaus on jotain aivan ainutlaatuista. Ei se silti tarkoita, etteikö miehen lapsista välittäisi ja heitä jopa rakastaisi, eri tavalla vain. Rakastan minä miestänikin, mutta en samalla tavalla kuin synnyttämiäni lapsia.



Meillä on mieheni kanssa 3 yhteistä lasta ja miehellä lisäksi 2 lasta edellisestä liitosta. Toinen näistä teineistä asuu meillä, toinen viettää meillä viikonloput ja suurimman osan lomista. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 7 vuotta.



Rakastan mieheni lapsia ja saan usein kuulla läheisiltä ystäviltä tuon fraasin, että rakastan ja kohtelen kuulemma näitä lapsia kuin omiani. Ei se kuitenkaan ihan niinkään ole. Välillä tulee tilanteita, joissa sen eron huomaa, mutta minä huomaan se vain itse (ja joskus puhun asiasta mieheni kanssa). Lapsille tai muille en asiaa ilmaise.

kuinka moni miehen lapsista ei-pitävä on kertonut rehellisesti tunteistaan miehelle?

Minä olen aina ollut rehellinen tunteistani ja puhunut kaikista fiiliksistäni myös lasten äidin kanssa. Ihan vähän aikaa sitten juteltiin hänen kanssaan siitä, miten pitäisi suhtautua hänen uuden miesystävänsä kommentteihin näistä lapsista. Halusin saada lasten äidin ymmärtämään, että ei ole niin helppoa miehen kiintyä kahteen jatkuvasti päätään aukovaan teiniin, jos ei ole heitä tuntenut silloin kun vielä olivat ihania pikkumukeloita. Ihan suoraan sanoin, että jos nyt vasta olisin noihin lapsiin tutustunut, niin luultavasti olisin lyönyt hanskat tiskiin samantien, mutta koska se rakkaus on kasvanut pikkuhiljaa ja syntynyt silloin kun lapset vielä olivat pieniä, on minun tilanteeni ihan eri kuin tämän uuden kumppanin. Ymmärrystä siis tarvitaan puolin ja toisin!

minä en rakasta edes omia lapsiani.

Miksi asia pitää olla joko tai? Tuskin rakastuit mieheesikään sillä silmänräpäyksellä kun hänet tapasit. Kyllä kaikki tunteet vaatii aikaa niin viha kuin rakkauskin. Jos vaan koittaisit olla avoimin mielin etkä päättää vakaasti jo etukäteen että noita en ainakaan rakasta ja piste. Eikö se olisi vain hienoa jos kokisit ajanpäästä kiintymyksen tunteita lapsia kohtaan. Ai, niin mutta nehän ovat sen toisen naisen kakaroita..

usein törmännyt siihen ajatukseen, että miehen edellisen suhteen lapsia pitää rakastaa kuin omiaan, koska miehen ottaessaan ottaa myös tämän lapset. -ap-

Ajattelen asian niin että jos exäni menee uusiin naimisiin niin en todellakaan haluaisi hänen uuden siippansa kohtelevan lapsiani kuin kylmää paskaa.

Moni asettaa asian näköjään vastakkain rakastaa/vihaa.



En ole kuitenkaan sanonut vihaavani mieheni lapsia. Olen yrittänyt kertoa, että tulemme toimeen hyvin ja teemme asioita yhdessä.



Mielestäni se, että en rakasta mieheni lapsia ei tarkoita sitä ettenkö heistä välittäisi tai en heitä kunnioittaisi.



Olen keskustellut mieheni kanssa asiasta ja hän ymmärtää sen erittäin hyvin. Kuten joku kirjoittaja totesi, niin joskus mieskin voi hermostua omiin lapsiinsa mutta jaksaa vaikeitakin hetkiä, koska he ovat omia.



Tuntuu aika usein, että äitipuolilla ei saa olla niitä negatiivisia tunteita koskaan. Kuitenkin ihan varmasti jokainen vanhempi tuntee jossain vaiheessa negatiivisia tunteita lapsiaan kohtaan.



Hassua on myös se, että äitipuolen pitäisi rakastaa lasta kuin omaansa mutta kun on aika asettaa lapselle rajoja tai taistella uhmaa/murkkua vastaan, niin sanotaan, että asia ei kuulu sinulle, et ole lapsen vanhempi.



Tuntuu, että äitipuolilla on valtava määrä velvollisuuksia lapsia kohtaan mutta ei "oikeuksia".



Olen onnellinen tässä parisuhteessa ja lasten kanssa menee ihan hyvin mutta välillä ympäristö voisi hieman alentaa uusperheeseen ja äitipuoliin kohdistuvaa painetta ja arvostelua. Kaikki ei aina ole helppoa mutta päivääkään en silti vaihtaisi pois. Parhaani teen ja yritän, enempään en pysty. Kaikkien lasten hyvinvointi on yhtä tärkeää ja sen eteen teen töitä.



Niin ja kiitos muuten asiallisista viesteistä :o)



-ap-