Itkeä tihrustin äsken sossun portailla haettuani lapselle joululahjan :)
Siis aivan mahtavan idea mutta niin liikuttavaa..postista tuli kirje että lapselle on joululahja haettavissa sossusta..joku joulupuukeräys.. En osannut kuvitellakkaan miten henkilökohtaiselle lahja tuntui..kauniissa joulupussissa paketoituna pyjama, sukkia, kalsareita,kyniä, pikkuauto ja karkkeja. Olen hakenut toimeentulotukea vain yhdelle kuukaudelle opintojeni loppuessa ( olemme kyllä köyhiä edelleen ) ja oli aivan ihana yllätys tämä! Edelleen itkettää ajatus siitä että tässä maassa kyllä välitetään ja varsinkin näin joulun alla ajatus on hyvin lämmin..pitäkää huolta toisistanne! Iloista Joulua!
Kommentit (37)
10-kuinen, sai myös tuollaisen lahjan. Sieltä tuli kaksi tuttia, 0-3-kuisille tarkoitettuja vielä kaiken lisäks, eli hukkaan meni. Tai, no, pisti sitten tutit eteenpäin, mutta oma lapsensa ei siitä hyötynyt.
Olen kerännyt taas pojalle rutkasti tavaraa koko syksyn ja osa sellaisia, millä tuskin enää edes kiinnostaa leikkiä, vaikka uutena pakettiin laittaisinkin.
Mulla olis ainakin viis ylimääräistä lahjaa 5-7vuotiaalle pojalle Turun seudulla.
Yks kävis tytöllekin.
Kimble-peli on jo:) Meillä on onneksi iso suku ja tiedän että lapsi saa paljon lahjoja. Itse en vaan pysty ostamaan kun ihan pienen jutun sille, mutta se ei haittaa koska jouluiloa kyllä meidän perheeseen saadaan. Olen joskus hyvin köyhinä hetkinä kironnut koko maan ja kaikki ihmiset ja syyttänyt toisia huonosta tilanteestani. Tämän yhden ainoan asian jälkeen tajusin miten hyvä täällä on oikeesti elää ja miten kilttejä ihmiset ovat kun sille päälle sattuvat :) Mä oon ihan ihme liikutuksen kyynelvirrassa täällä ( joo ja menkatki alkamassa ). Ihanaa kun ootte noin ihanii!!
1-vuotias lapsi, 100cm vaate. On vähän kasvunvaraa, mutta köyhä ei kannata valittaa kun kerran jotakin almuja annetaan
Olen kerännyt taas pojalle rutkasti tavaraa koko syksyn ja osa sellaisia, millä tuskin enää edes kiinnostaa leikkiä, vaikka uutena pakettiin laittaisinkin.
Mulla olis ainakin viis ylimääräistä lahjaa 5-7vuotiaalle pojalle Turun seudulla.
Yks kävis tytöllekin.
Voisit antaa sille joka uskaltaa itse tulla hakemaan. Postin kautta ei välttämättä uskalla lähettää, lähettäjä voi laittaa samantien kamat myyntiin Huuto.nettiin. Täällä on nähty näitä stooreja joss valitetaan rahapulaa ja kun joku haluaa auttaa, niin paljastuu provoksi koko juttu.
Itsekin haluaisin auttaa, kaapissa olisi käyttämättömiä lahjoja jollekin. Olen ostanut varastoon tavaraa, joille ei löydy ottajaa omista tutuistani.
Soitanpa paikalliseen sosssuun, josko ottavat paketit vastaan, näin menisivät sille joka oikeasti arvostaa.
Olis
-Turtles ukko sellaisella pyörän mallisella kulkupelillä
-Dinosaurus (koottava puinen, jonka voi maalata)
-Pirates of caribian tarrakirja
-Toiseen jalkaan laitettava kapine, jota pyöritetään sillä samaisella jalalla ja toisella jalalla hypitään yli (käy tytöllekin)
-Turtles DVD
Noi nyt ainakin äkkiseltään irtois:)
T:19
lahjat samanikäisille lapsille kun omani ovat. Tänä vuonna siis ostin paketin n 6-vuotiaalle tytölle, n 4-vuotiaalle pojalle ja 1-2 vuotiaalle tytölle. Toivottavasti oli palapelit, barbit, kirjat ym saajilleen mieluisia. Itselleni tämä on ollut tärkeä perinne, josta saan hyvän mielen.
Minulle tuli myös itselleni hyvä mieli kun kävin viemässä joulupuu keräykseen 4 pakettia. Erityisesti minulle tuntui henkilökohtaisesti koskettavalta kun vein 2kk ikäiselle tytölle pienen vaaleanpunaisen ainu pupun... Meillä kuopus on 2kk ikäinen tyttö jolla on oma ainu pupu...
Haluaisin enemmänkin ilahduttaa vähävaraisia lahjoilla. Tuntuu mukalta antaa lahjoja lapsille joille lahjat todella merkitsevät paljon.
Meillä on tuolla huone pullollaan ehjiä hyviä leluja joilla lapset vaan eivät leiki... antaisin mieluusti niitä sellaisille lapsille joille ne merkitsisivät jotain.
Kaikki ovat aivan priimakuntoisia lastenleluja. Pistän lahjoja paketteihin ja meidänkin lapset saavat paljon lahjoja, vaikka rahaa ei hirveästi olekaan. Itse ostan vain yhdet uudet lahjat lapsille. Ihanaa, että maailmassa on vielä rakkautta lähimmäisiä kohtaan!
Liikutun tätä lukiessani :') Hyvää joulua kaikille :)
Harmi ettei meidän kulmilla ole moista järjestetty.
Lähimpään ois näköjään ollu melkoinen ajomatka ja nyt sekin keräys on jo sulkeutunut.
Ois ollu ylimääräisiä leluja tytölle.
Ehkä ens vuonna täälläkin päin järjestetään tuollainen tärkeä keräys ja toivottavasti myös tiedottavat siitä,jotta siihen voisi myös osallistua.
Tuli mieleen, että vois olla iloa siellä paikan päällä tai vaikka sitten lahjaksi mukaan, kun siirtyyvät omaan elämään. Tai voisko toimittaa sossun kautta tarvitseville lapsiperheille, ehkä muulloinkin kuin vain jouluna?
Ymmärrän hyvin, että tekevät sen, mitä jaksavat. Helsingissähän keräys jatkuu vielä.
Aiempina vuosina olen vienyt seurakunnan diakoniatoimistoon muutaman paketin, mutta nyt pääsin tähän osallistumaan, joten meni tätä kautta.
Omassa lapsuudessani muistan hyvin jonkun tahon jakaneen osoitteita, johon me joka joulu keräsimme ruokatavaroita ja lahjoja sisältävän ison laatikon ja pistimme postiin. Nykyisin tietosuoja ei enää anna tällaiseen mahdollisuutta, joten jako menee virallisen tahon kautta. Hyvä niin.
Varmasti vieläkin esim. srkn diakoniatoimistot tekevät jouluvierailuja ja löytävät perheen, jolle lahja tulee tarpeeseen.
kun tarpeettomia, ehkä pari kertaa leikittyjä tavaroita on tenavilla huoneet pullollaan. Myös vaatepaketteja voisi toimittaa, mieluummin antaisin oikeasti tarvitseville kuin lähden itse kaupittelemaan johonkin kirpparille.
Voiskohan joku vaikka maanlaajuisestikin toimiva järjestö ottaa asiaksi tällaisen lelu- ja vaatekeräyksen ja toimittaa ne sossujen tms. kautta perille, esim. Leijonat, rotarit, martat tms. Tai vaikka MLL, sehän olisi hyvä! Jos täällä liikkuu aktiiveja, ottakaapa asiaksi; uskon, että tulisi paljon lahjoituksia! Kaikenmaailman huutonettihuijarit ärsyttää eikä haluaisi tällaisiin sotkeutua, siksi nää sähköposti- ym. ilmoitukset ei oikein toimi.
Minä olen kuukauden ajan syönyt vain koulussa, näin sain säästettyä ja ostettua lapsille lahjat
Kamalan huono mieli olisi tullut, ellen olisi lapsille voinut ostaa paketteja
Sitten kun joskus valmistun ja pääsen töihin niin tahdon kyllä viedä paketteja tuohon keräykseen, varmasti todella hyvän mielen saa sekä lahjan antaja että saaja
Ei ole sosiaalityöntekijä edes puhunut moisesta keräyksestä!
Pitääkö lapsesi Kimble-pelistä tai onko teillä jo sellainen ?