Koeajalla irtaisanominen: onko todella niin, että työnantaja
voi aamulla ilmoittaa, että työsuhde ei jatku ja että työntekijä voi(=pitää) lähteä samantien?? Kaveri aika sokissa... :(
Kommentit (54)
Työnantajalla pitää olla antaa syy työsuhteen purkamiseen koeaikana. Työntekijällä sen sijaan pidä olla.
Sen sijaan syyn ei tarvitse olla samanlainen kuin siinä vaiheessa kun koeaika on ohi. Eli kyseessä ei täydy olla "taloudelliset tai tuotannolliset syyt" tai esim. "työntekijän vakava huolimattomuus/vilpillisyys työssään".
Syy voi olla esim. että työnantaja kokee että työntekijä ei kykene työhönsä, hän ei osaakaan niitä asioita joita on kertonut työhaastattelussa osaavansa.
ettei ole sovelias tähän työhön. Tai ei ole sopiva henkilö tähän tehtävään. Tai ei ole sopiva työntekijä tähän porukkaan...
Työsuhteen saa purkaa koeajalla, eikä syytä tarvitse selvittää työntekijälle.
( Tietysti fiksua olisi kertoa)
MUTTA voi vain sanoa, että työsuhde puretaan koeajan puitteissa!
T.Esimies
Lain mukaan syy täytyy kertoa ja syyn täytyy olla asiallinen. Täytyy kertoa miksi ei ole sovelias työhön. Täytyy olla selkeä näyttö.
siihen riittää , että " henkilökemiat " eivät toimi.
Ja syytä ei ole pakko SANOA!
syy purkamiseen jätetään sanomatta.
Syyksi työsuhteen purkamiseen sanotaan yksi selitteisesti koeaika, muuta ei siinä vaiheessa sanota.
Jos työntekijä riitauttaa purkamisen niin sitten työnantajan lakimiehet antavat selitykset, ei muuten.
T: toinen esimies
Rikotaan lakia. Ja pelkkä henkilökemia ei ole asiallinen syy. Kyllä se syy vaan on kerrottava. Ei siitä mihinkään pääse.
eli syytä ei tarvitse työntekijälle kertoa. Aikoinani selvitin asiaa koska omalle kohdalle näin kävi.
Onhan se aina shokki, varsinkin jos on työnsä hyvin omasta mielestään hoitanut ja sitten syytä ei kerroota ja kohdellaan kuin rikollista ja käsketään samantien luovuttamaan avaimet ja minua jopa kiellettiin käymästä enää työtovereiden luona, vaan lähteä piti heti. Pelkäsivät että nostan metelin liikkeen puolella asiakkaiden kuullen.
Syy selvisi myöhemmin, meitä oli otettu koeajalle neljä ihmistä yhtä sijaisuutta varten ja koulutuksen ollessa koeajan viimeisellä viikolla, kolme meistä laitettiin pihalle ja kuinka ollakaan erään työntekijän pikkusisko sai sijaisuuden hoidettavakseen. Noh, käytiin terassilla ja puitiin porukalla asiaa ja todettiin vaan, että elämä on...
Työsopimuksen purkaminen koeaikana
Kumpikin osapuoli saa koeaikana purkaa työsopimuksen heti päättyväksi. Irtisanomisaikaa ei siis ole.
Purkaminen ei saa tapahtua syrjivin eikä koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisin perustein. Epäasiallisena syynä on pidetty mm. aiheettomia sairasepäilyjä tai raskautta. Viimeksi mainitussa tapauksessa työnantajan menettely saattaa olla myös tasa-arvolain vastaista. Työntekijän puolelta epäasiallisena perusteena on pidetty työsopimuksen purkamista sen takia, että työntekijälle oli muualla tarjottu parempaa palkkaa.
Sallittu syy on esimerkiksi työntekijän henkilöön tai hänen työsuoritukseensa liittyvä sellainen syy, jonka vuoksi työntekijän työsuoritus ei vastaa työnantajan sille oikeutetusti asettamia edellytyksiä.
Lakitekstin voi tarkista jokainen halutessaan.
..syytä EI OLE pakko kertoa. Vaikka syy olisikin olemassa, sen kertomista kannattaa välttää ettei tule näitä syrjimissyytöksiä jne.
4 §
Koeaika
Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään neljän kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työnantaja järjestää työntekijälle erityisen työhön liittyvän koulutuksen, joka kestää yhdenjaksoisesti yli neljä kuukautta, koeaika saadaan sopia enintään kuuden kuukauden pituiseksi.
Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Jos työntekijä vuokratyösuhteen päätyttyä palkataan 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetun käyttäjäyrityksen palvelukseen samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, tämän pykälän 1 momentin mukaisesta koeajan enimmäispituudesta vähennetään se aika, jonka työntekijä oli vuokrattuna käyttäjäyritykseen. (14.11.2008/707)
Jos työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa on määräys koeajasta, työnantajan on ilmoitettava tämän määräyksen soveltamisesta työntekijälle työsopimusta solmittaessa.
Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa 2 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Työnantaja ei myöskään saa purkaa työsopimusta laiminlyötyään tämän pykälän 3 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa
purkamisvaiheessa.
Jos työntekijä kokee tulleensa väärinkohdelluksi ja syyn olleen jokin laiton niin sitten tutkitaan tarkemmin.
Ja olen itse esimiehenä useastikin noita koeaikapurkuja tehnyt ja aina on riittänyt syyksi.
Ja nämä ohjeet olen saanut yrityksemme henkilöstöjohtajalta.
Se tarkoittaa sitä että syy on oltava hyväksytty. Ja jotta syyn voisi todeta hyväksytyksi, se täytyy kertoa. Eihän olisi mitään järkeä jättää kertomatta syy työsuhteen purkuun! Jos kerran on hyvä syy olemassa, niin tottakai sen voi kertoa ja työntekijä sen ymmärtää myöskin. Ei ole mitään tolkkua antaa asian mennä riitaisaksi ja kenties työtuomioistuimeen. Ei kai kukaan esimies ole niin tollo?
koeajan tarkoitusta?
Koeaika on sitä varten, että sekä työnantaja että työntekijä saavat mahdollisuuden todeta että tuli tehtyä virhe ja voivat perääntyä.
Tälläisellä käytännöllä on madallettu kynnystä työnantajan palkata uutta työntekijää.
Kaikinpuolin pätevä työntekijäkin voi olla sellainen ettei yksinkertaisesti sovi työympäristöön. Koeajan puitteissa purkaminen on helppo tehdä.Koeajan jälkeen työntekijästä eroon pääseminen onkin sitten paljon vaikeampaa.
Ja syyksi todellakin riittää sana koeaika.
Ne muutamat syyt mitkä ovat laittomia syitä koeaikapurkuun on kyllä helppo selvittää tarvittaessa. Ja voin sanoa ettei niitä koeaikana työsuhteen purkamisen riittautaneita kovin suurissa määrin ole. Liiton asianajajat kyllä tietävät asian todellisen laidan ja eivät lähde turhia oikeudenkäyntejä käymään
Ikävä kyllä siivekäs työnantajallakin on jotakin oikeuksia
Ja tollo esimies on se joka alkaa koeaika purkua jotenkin selittelemään, se on virhe.
T: esimies
Lain mukaan pelkkä sana koeaika ei riitä syyksi purkuun. Etkö ymmärrä lukemaasi? Lue mitä työlaki sanoo. En tiedä millaisella selkokielellä tämä pitäisi sinulle kertoa. On selvä asia, että jos työntekijä ei noudata työpaikan sääntöjä, ei opi työtehtäviään, käyttäytyy huonosti tms, työsuhde voidaan purkaa. Mutta: SE SYY ON KERROTTAVA! Se on kerrottava sen takia, että tiedetään ettei syy ole asiaton. Ja tämän kaiken määrä laki, työlaki, työsopimuslaki. Tajuatko?
Tajuan mitä laki sanoo. Ja tajuan että lakeja on noudatettava. Tuossa on ylempänä kopio suoraan laista. Lukekaa sen vaikka tavaamalla, jos ei muuten menee kaaliin.
ja aina tulee noita vääriä uskomuksia. Työlain mukaan koeaikana työsuhdetta ei saa purkaa epäasiallisista syistä. Eli syy on työntekijälle ilmoitettava. Ja syyn on oltava sellainen, että se todella estää työsuhteen jatkamisen.