Miten teidän ex liitoissanne aloitettiin erokeskustelu?

Sä ja muksu lähette tänään!!



Näin sanoi mun exä kun kostin sille pettämisen.

ja sanoin, että ei tästä mitään tule. Emme olleet erosta puhuneet, mutta kumpikin tiesimme että hyvin ei mene. EI mitään suurempia riitoja, erimielisyyksiä. Rakkaus vain loppui ja minun osaltani taisi loppua jo parin vuoden jälkeen, vaikka yhdessä olimme lähes 10 vuotta.



Ja kun oli tämän saanut sanotuksi otin yöpymisvälineet mukaan ja mies heitti minut ystäväni luokse. Sen jälkeen emme enää yhdessä olleet. Tapasimme muutaman kerran ja kävin muuttamassa tavarani pois yhteisestä kodista.



Monta päivää itketti ja suretti, mutta samalla oli niin saakelin helpottunut olo. Ohi on! Olen vapaa! Vielä on elämää nähtävänä ja koettavana.

kysyin mieheltä, että muistaako kun olen moneen kertaan ottanut puheeksi sen, että jossain vaiheessa jaksamiseni loppuu miehen alkoholin käytön, vastuuttomuuden ja elämänhallinan puutteen takia. Jossain vaiheessa en enää jaksa ja silloin on liian myöhäistä valita perhe alkoholin sijasta.

Mies muisti. Jatkoin, että nyt on se hetki tullut kun en enää jaksa. Kerroin, että olen ostanut asunnon, hoitanut muutkin asiat ja muutan lasten kanssa kahden viikon päästä pois. Kerroin, että mies saa yhteishuoltajuuden ja tavata lapsiaan niin paljon kuin haluaa, mutta elämä saman katon alla on ohi.

Mies ei tainnut ottaa minua tosissaan.

Raivostui kun tajusi, että todella pakkaan. Ja oli ihmeissään kun muutin lasten kanssa pois.

Myöhemmin tiedusteli moneen kertaan, että olenko nyt ihan tosissani.



Jatkoi samaa holtitonta elämäänsä, lapsia on tavannut todella harvoin.



Minulla ja lapsilla on nyt tasapainoinen ja onnellinen elämä. Olisi pitänyt erota aiemmin.

ja harkitsen eroa. Mies jotenkin vaan loukkaantui ja asiasta ei juuri puhuttu, vaikka välillä yritin. Kuukautta myöhemmin sanoin, että olen muuttamassa kahden viikon päästä pois. Siinä vaiheessa mies totesi vaan ivallisesti: "eihän sulla ole edes asuntoa". Kerroin, että olen jo löytänyt vuokrakämpän ja mies saa jäädä vielä asumaan hetkeksi yhteiseen taloon. Lupauduin osallistumaan kuluihin myös mahdollisimman paljon ja mies saa ainakin nyt aluksi pitää myös auton käytössään. Kyllä mies selvästi masentui siinä vaiheessa ja ero tuli vaikeaksi. Kolme kuukautta myöhemmin haimme yhdessä avioeroa ja siitä puolen vuoden päästä oli avioero selvä. Omaisuuden ositus meni kivutta, vaikka muuten olimmekin aika riitaisia. Mies asui eron jälkeen yhteensä 6kk yhteisessä asunnossa puoli-ilmaiseksi ja sai käyttää autoa. Minä pyrin oman vuokrani lisäksi maksamaan kaikki talon laskut, koska halusin tukea miestä siinä tilanteessa. Se oli tiukkaa aikaa, kun palkasta jäi alle 150 Euroa/kk laskujen jälkeen, mutta pakko oli yrittää ja halusin, että eksällä on enemmän rahaa siinä tilanteessa käyttää ja pääsee ulos tuulettumaan, eikä rahapulan takia kökötä kotona.

jättää miestäni ihan tyhjänpäälle. Ajattelin ensin, että pitäisi lapset, mutta sitten kuitenkin häneltä puuttuu täysin aikuisen kyky hoitaa asioita. Ajattelin hoitaa yhteiset velkamme, koska mies ei työttömänä pysty. Mies voisi asua tuossa lähellä niin isommat ja tuo pienempikin pääsisi vapaasti käymään isänsä luona. Ovat kuitenkin lähes kaiken aikaa muutenkin yhdessä. Minä vain olen kyllästynyt maksamaan hänen lelujaan ja katsomaan vätystelyä. Lapset saisi sitten minun luonani säännöllisesti ruokaa ja perusjutut ja leikkiä isänsä kanssa hänen luonaan, koska sen heidän isänsä osaa.

ap

Olen puhunut. mies ei ota tosissaan. Ei oo mitään ns. kunnon syytä kuten alkoholi tai vastuuttomuus. hän hoitaa kyllä työt ja leikkii lapsen kanssa (kohta 4 v), mutta mun pitäisi tehdä kaikki kotityöt. saa hirveitä raivareita kun en ehdi siivota koko ajan. rakkaus loppui kotivuosina, kun miehen todellinen luonne ja asenne tasa-arvoon paljastui. Ollaan oltu yhdessä 12 v, asuttu yhdessä lähes koko aika.



Ajattelin juuri tehdä niin, että hommaan asunnon hyvissä ajoin (esim. kuukautta ennen muuttoa), rempautan sen mieleisekseni (maalia pintaan), hommaan uudet huonekalut (mies saa pitää nykyiset), vien sinne pikku hiljaa tytön leluja, kirjojamme, astioita ym. ja muutamme sinne tytön kaa, ja sanon vaikka vasta päivää ennen.



Ainut mikä puuttuu tästä suunnitelmasta vielä, etten osaa päättää, hommaisinko kolmion vai riittääkö kaksio. haluan jäädä alueelle, lapsi saa säilyttää päiväkotipaikan, kaverinsa ym.



Minä en enää rakasta, mutta tyttö rakastaa, ja se hirvittää, että joudun rikkomaan heidän yhteyden. Mies on uhannut ettei tapaisi tyttöä jos lähden, mutta luulen että haluaa kuitenkin, koska rakastaa kyllä tuota tyttöä.

kyllä ottaa noin kepein perustein eroa, jolla on lapsia. Niinhän ne parisuhdeneuvojatkin neuvovat. Minusta on aivan kauheaa lukea, että teitä harmittaa toisen vätystely ja olette kyllästyneet. Sitten viette lapsilta isän. Miten kehtaatte. Olette erittäin itsekkäitä ihmisiä. Avioliitto on myötä- ja vastoinkäymisissä.



Kaiken huippu, että valmistelette salaa kaiken ja sitten yhtäkkiä lähdette.



Eri asia olisi, jos olisi juoppo ja väkivaltainen.

mieheni on hyvin äkkipikainen. ei ole ollut väkivaltainen, mutta rikkoo tavaroita kun suuttuu vaikka jos en ole saanut pyykättyä tarpeeksi. seinässä on reikä, kun potkaisi siihen. lapsi on nähnyt nää kaikki, pelännyt ym. tämän takia valmistelen lähtöni salaa. ja vien rakkaimmat tavarat talteen ensin.



kotivuosina tunsin että olen kotiorja ja mies piti huolen, että tiesin, kuka tuo rahat ja määrää. minä olen nyt töissä taas, ja nyt minä voin ottaa elämäni taas haltuun. joskus vtuntuu että minun tarvitsee oikeasti saada tilaa hengittää että tiedän taas, kuka minä oikein oikein, kun saan olla rauhassa ja vapaasti mitä olen.



mikään ei muuttunut vaikka menin töihin ja lapsi päiväkotiin lähes vuosi sitten eli edelleen saan tehdä kaikki kotityöt, vaikka käyn töissä.

on ongelmana kun mies oli ollut pitkään "kavereillaan" yötä. Sitten sain tietää että ollaan oltu erottu jo pitkän aikaa. Että näin meillä ilmoitettiin erosta. En vielä tänäkään päivänä tietäisi että ollaan erottu ja että miehellä on uusi jos en olisi itse lähtenyt kyselemään.

salavalmistelusi. Mun tuttuni heitti kaikki kodinkoneet kerrostalon ekasta kerroksesta ikkunan läpi ulos, kun hänen vaimonsa lähti.



Voisittekohan sopia, että teille palkattaisiin yhteisistä varoista siivooja, joka myös pesisi pyykkiä jne. Niin olisi sitten tasapuolisempaa?

että mies hajottaisi jotain kun raivostuu, kun lähden. esim. heittäisi jonkun tavaran seinään. tai ikkunasta ulos.



jos ne tärkeimmät tavarat vaan katoaa pikkuhiljaa sinne meidän uuteen kotiin, ei mies tajua että ne on muualla. luulee että kerrankin olen siivonnut tarpeeksi hyvin kun on niin avaraa kaapissakin :-/.



joudun varmaan lähtemään heti, kun valmistelut on tehty ja aion sanoa asiasta. siksi siellä täytyy olla kaikki valmiina, pedit pedattu, ruokaa jääkaapissa, hammasharjat, shampoot ja saippuat pesuja varten, verhot ainakin makuuhuoneen ikkunassa ettei valo paista sisään.



luultavasti pyrin kolmioon, että meillä olisi sitten kummallakin oma huone, koska aion sitten asua siinä pitkään, tytön kouluvuodet jne.

ei se auta. saan sitten siitä huutoa, kun siihen menee rahaa kun olen niin laiska, etten viitti tehdä mitään ite. tätä saan kuulla muutenkin, jos on vaikka ruuan jälkeen tiskit tiskaamatta.

koko ajan raivoaa siivoamisesta yms, vaikka teen koko ajan, minkä kerkiän. Itsellänikin on hermot riekaleina.



Olen ajatellut pariterapiaa tai parisuhdeleiriä. Meillä ei ole varaa siivoojaan.



Yritä nyt ensin parantaa liittosi ja saada miehesi huomaamaan, että olet orja. Helppo sanoa, ymmärrän, kun samassa veneessä ollaan .

sain exän jälleen kerran yhdestä suuresta valheesta kiinni (koski pientä sivuaskelta). Koska olin jo kauan ajatellut, että en voi elää ihmisen kanssa johon ei pysty luottamaan, ilmoitin, että tämä liitto on ohi.



Jotenkin siinä saatiin sovittua, että exä lähtee. Tiesin, ettei hän halunnut jäädä meidän silloiseen vuokra-asuntoon, vaan että haluaa halvempaan ja pienempään. Hän sitten alkoi hakea kämppää aika äkkiä. Hiljalleen saatiin hahmoteltua tapaamissopimusta ja muita asioita. Osituskin tehtiin, mutta hänen edukseen, mihin hain korjausta lakimiehen avulla vähän myöhemmin (ei oltu tehty aluksi kirjallista sopimusta, onneksi!).



Exä alkoi sikailla ihan siinä loppumetreillä. Uhkasi mm. tappaa minut. Sen jälkeen emme puhuneet enää sanaakaan, vaan hän lähti kaikessa hiljaisuudessa. Lasten tapaamiset ym. alkoivat kuitenkin pyöriä aika pian, vaikka meidän aikuisten välit ovat pysyneet huonoina ja itse asiassa pahentuneet kaiken aikaa... En tosiaankaan tiedä, että miksi.

vaikka olen tehnyt maukkaan aterian ja sen jälkeen tiskannut ja sitten joku likainen kuppi on unohtunut jonnekin, niin taas saa kuulla raivoa. JOs oon tenyt kaikille iltapalat ja leipä unohtunut vahingossa pöydälle, taas huutoa.



Kerran mies pyyhki pöytärätillä lattaa ja kun moitin epähygieeniseksi, hän haukkui, että miksi en pidä lattiaa riittävän puhtaana, että pöytärätillä voisi senkin pyyhkiä.



Kamala räyhääjä on minunkin mieheni. Olen itsekin aiva alamaissa. Yritän kumminkin kestää perheenä.

mitä minä olin vuosikausia ruinannut (mies oli sitä mieltä ettei vielä kannata, kun asuntojen hinnat tulevat laskemaan - tämä siis vuonna 2000). Minä kerroin että olin puoli vuotta aikaisemmin päättänyt että mikäli puolen vuoden kuluttua olen vielä yhtä onneton suhteessa, lähden, ja että olen nyt muutaman viikon ajan katsellut sinkkukämppien myynti-ilmoituksia. Olin kyllä yrittänyt moneen kertaan puhua meidän ongelmista, mutta mies oli pistänyt sen kaikan jonkinlaiseen yleiseen "mariseva ämmä" -nippuun eikä edes tajunnut että olin ihan oikeasti tosissani.



Kahden viikon kuluttua siitä keskustelusta ostin sen sinkkukämppäni.

itse jopa ymmärrän mistä homma johtuu taustassaan + olen hänelle sanonutkin, hän myöntää. keskustelun jälkeen menee viikko kun räjähtää taas jostain mitättömästä asiasta.

ei tässä muu auta kuin ero. aikoinaan rakastimme intohimoisesti. nyt tuskin edes pidän miehestä ihmisenä.

koko ajan raivoaa siivoamisesta yms, vaikka teen koko ajan, minkä kerkiän. Itsellänikin on hermot riekaleina. Olen ajatellut pariterapiaa tai parisuhdeleiriä. Meillä ei ole varaa siivoojaan. Yritä nyt ensin parantaa liittosi ja saada miehesi huomaamaan, että olet orja. Helppo sanoa, ymmärrän, kun samassa veneessä ollaan .

että juhannusaattona 4 v sitten mies alkoi rehentelyn, kuinka tuntee minut läpikotaisin ja kuinka olen niin ennalta-arvattava. Oltiin ihan selvinpäin, koska ootin vauvaa ihan alkuviikoilla (meni kyllä kesken). Sanoin, että ei tunne, koska ketään ei voi tuntea niin läpikotaisin. Mies väitti vastaan ja rehenteli, kuinka aina tietää, mitä mun päässä pyörii. Sitä kesti varmaan tunnin.



Minua alkoi jurppimaan ja lopulta sanoin, että eipä huomannut mitään, kun olin edellisenä syksynä ihastunut yhteen yhteiseen tuttuumme ja eikä tajunnut mitään, että sen takia rupesin ramppaamaan kuntosalilla 3-4 krt viikossa, enkä edes aina käynyt siellä salilla, vaan joskus sillä miehellä kylässä. Ja että joka ainut ystäväni ja jopa työkaverit tajusivat että jotain on mulla meneillään, arvelivat että olen rakastunut. Mutta mies ei huomannut yhtään mitään. Ja sanoin että tämä pelleily on nyt sitten mun kohdalta ohi, ja kun päästään kotiin, rupean katselemaan omaa asuntoa (asuin miehen jo sinkkuaikoina omistamassa asunnossa).



Mies äimistyi. Ei oikein osannut edes suuttua. Kysyi jatkuuko se vielä, sanoin että laitoin joulun jälkeen poikki ja siksi itkin uutena vuonna. Kyseli miten sitten vauva ym. sanoin että saa nähdä sitä kyllä niin paljon kuin haluaa, mutta se sitten meni kesken viikoilla 10.



Nykyään olen taas naimisissa ja meillä on 1 lapsi + yritetään toista, ja olen ollut koko ajan onnellisempi kuin tuossa onnettomassa teini-iästä jatkuneessa liitossa.

Juuri tämä tekee meistä ihmisistä niin karmeita toisiamme kohtaan.

Pienimmästäkin vastoinkäymisestä uhkasi erolla, ja miten "lapsiasi et enää näe." Kävimme perheterapiassa, jossa minun ainoa toiveeni oli, että erolla ei uhkailtaisi. Ei auttanut. Kun pääsimme parkkipaikalle autoon, alkoi sama virsi.



Vaimo myös otti kaksi-kolme kertaa vuodessa lapset mukaansa ja muutti viikoksi - kahdeksi äitinsä tai ystäviensä luokse valittelemaan minun kauheuttani. On totta, että parisuhteemme ei ollut täydellinen ja että vikaa oli varmasti minussakin, mutta aikuisten pitäisi mielestäni pystyä puhumaan puhua ongelmistaan. Meidän suhteessamme vaimo oli tuppisuu.



Lopullinen niitti oli, kun vaimo kertoi, että ystävänsä etsivät hänelle jatkuvasti uutta asuntoa, johon voisi muuttaa. Minä olin niin kyllästynyt tähän vuositolkulla jatkuneeseen erolla uhkailuun (en usko, että tuo asunnonhaku oli edes totta), että laitoin vaimon ulos yhteisestä kodistamme.



Koska ei halunnut lähteä, kirjaimellisesti kannoin hänen tavaransa ulos rappusille.