Hakutulokset
"Kirkko kuvittelee, että se voi toimia suomalaisen yhteiskunnan sisällä omilla säännöillään. Aivan samalla tavalla kuin Bandidos-jengi joutuu noudattamaan Suomen voimassa olevaa lainsäädäntöä, sama velvollisuus on kirkolla"
Kirkko jakaa varoituksia homoparien vihkimisestä – emeritusprofessori: "Kirkko kuvittelee, että s
hoitopöytä ratkaisuja??
olemme miettineet hoitopöytä ratkaisuja tulevalle vauvalle,hoitopöytää kuitenkin travitsee niin v
Uskotteko, että kaikki autismin kirjon diagnoosin saaneet ovat oikeasti kirjolla?
Kun paljon epäillään, etteivät kaikki ADHD-diagnoosit pidä paikkaansa, niin miten on mielestänne
Poika 6v nirsoilee: jää ilman ruokaa. Ok?
Poika ei syönyt lihakastiketta, kiukutellen maistoi muutaman pienen hädin tuskin nähtävän nokare
Raivaan hoitokotiin asumaan muuttaneen isäni asuntoa
Tavaraa on paljon, osa kaatipaikalle menevää mutta sitten ihan hyvääkin tavaraa, jolle ei ole käy
IL: Temun ja Sheinin tuotteista löytyi myrkyllisiä aineita
Temu nousi alkuvuodesta suomalaisten eniten käyttämäksi ulkomaiseksi markkinapaikaksi.
Kokeneet äidit: mikä on ollut paras ostoksesi vauvalle?
Esikoista odotellaan ja olen ihan pihalla vauvan tarvikkeista.
Missä kaikki työpaikat on??
Kohta vuosi haettu useampaan paikkaan kuin velvoitettu, eikä silti ole paria haastattelua lukuuno
En päässyt vessaan, vaikka mulla on vessapassi
Olin ruokaa ostamassa lähikaupassa ja tuli hätä, niin eivät päästäneet vessaan.