Poika 6v nirsoilee: jää ilman ruokaa. Ok?

Oppiipahan arvostamaan " pahaakin" ruokaa.

Enkö tässä juuri tietämättömyyttäni kysele... =)



ap

Ei tarvinnut meidän esikoululaiselle kovin usein toistaa, ennenkuin ymmärsi, mistä on kysymys. Vaikeampaa taisi kuitenkin olla se, että muut ovat saaneet jälkiruuan, mutta hän ei kun ei syönyt pääruokaakaan.



Jatka sinnikkäästi eteenpäin, kyllä lapsi oppii nopeasti, kun on pakko.

Meillä ei tarvitse syödä ruokaa josta ei pidä. Maistaa täytyy ja se pienikin nokare riittää. Koskaan ei ole pakotettu syömään. Eikä kyllä mitään ongelmia ole ollut. Jos tarjolla oleva ruoka ei maistu, saavat sitten ottaa esim. pelkkää perunaa, salattia tai leipää. Joskus teen jopa kahta eri ruokaa esim. riisiä ja perunaa, koska kaksi meidän perheessä ei riisistä välitä.. Minä en koskaan ole ymmärtänyt ruasta tappelemista. En itsekään tiettyjä ruokia syö, enkä tule koskaan syömään. Eikä siitä mitään numeroa tehdä.

Mun mielestä pitäis tehä niin että on normaalit ruoka-ajat ja samat ruuat kuin muullakin perheellä. Kaikesta ei voi pitää eikä sitä ruokaa sen takia anneta montaa kertaa peräkkäin ainakaa jos kukaan muu ei sitä samaa syö. Eli jos saa välipalan nirsoilematta, pitää se saada vaikka nirsoilee.

Ymmärrät varmaan, että on lapsia, jotka eivät söisi kuin makaronia ja pitsaa jos saisivat valita.



Sinun lapsillesi taitaa maistua ruoka riittävän monipuolisesti.



t. äiti joka ruokariitojen seurauksena on saanut lapset syömään niin että voivat mennä isompina kouluun

jos hän joutuu itku kurkussa syömään ruokaa josta ei pidä ja silti poistuu pöydästä nälkäisenä, koska ei saanut edes sitä leipää?



Meillä täytyy maistaa kaikkea ja jos tiedän että sama ruoka on maistunut esim. eilen, täytyy syödä ainakin pari haarukallista. Sen jälkeen mahan saa täyttää kasviksilla, perunalla tai pastalla tai leivällä. En hyväksy sitä, että ruokailusta tehdään valtataostelua vaan minusta syöminen on iloinen asia. Makutottumuksetkin laajenevat paremmin positiivisesti tutustuttamalla ja esimerkin kautta kuin pakottamalla.

Sinun mielestäsi lasten täytyy syödä pari lusikallista ja ap:n mielestä pieni lautasellinen. Sinä et pakota ja ap pakottaa =)

Joko: syö kaikki tai et saa jälkiruokaa etkä leipää (tässäkin vaihtelua sen mukaan paljonko ensin lautaselle laitetaan)



Tai: riittää kun maistaa (maistamisen määrä vaihtelee)



Ja näkemysten taustalla ajatuksia siitä, että totutetaan lasta uusiin makuihin, koulussa joutuu syömään, muuten söisi vain banaaneja ja jugurttia jne.. Sekä vanhempien omat huonot muistot pakottamisesta. Dr. Phil muuten yhdessä jaksossa totesi, että lapset pelaa mieletöntä valtapeliä ruokapöydässä. Ja hän oli aika ankara sen suhteen, että ei tarvitse syödä, mutta pois pöydästä ja seuraavalla kerralla tarjotaan samaa ruokaa.



Itse kannatan tuota maistamista. Ajan kanssa tottuu ruokaan.

Kun olin pieni, vanhempani tekivät kuten sinäkin. Muistan erinäisiä kertoja istuneeni pöydän ääressä syömässä ruokia jotka todellakin olivat mielestäni PAHOJA: kalaa, mannapuuroa, rusinasoppaa muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ruokia siis, jotka monien mielestä ovat hyviä, mutta makujahan on erilaisia... ja tätä eivät rakkaat vanhempani tajunneet. Ja todella monta kertaa tilanne päättyi siihen että oksensin ruokapöytään. Silti säännöstä pidettiin itsepintaisesti kiinni.



Seuraus on, että tänä päivänäkään en pysty syömään tiettyjä ruokia, valitettavasti.



Meillä on sellainen sääntö, että kaikkea on maistettava mutta loppuun ei ole pakko syödä kuin siinä tilanteessa että on itse saanut annostella ruokansa. Vatsa on myös täytettävä ruoka-aikoina vaikka sitten leivällä, ylimääräistä napostelua en hyväksy.

Pieni lautasellinen todella tarkoittaa muutamaa lusikallista.

Eli olen samoilla linjoilla äitien kanssa, joiden mielestä pitää maistaa. Ymmärrän, että vastenmielistä ruokaa ei voi syödä isoa määrää.



Kiitos kommenteista ja luen mielelläni lisääkin!



ap

... ei ole sulle apua mut kerron kuitenkin. ehkä lähinnä minulle sinun jutustasi, et voi vanhempanakin olla ongelmia.



meillä vajaa 2v on ajoittain tosi huono syömään. siihen on meillä kolme suhtautumistapaa:

1) isä yrittää syöttää puolipakolla. jos ei sittenkään syö, uskoo ettei ole nälkä ja antaa olla seuraavaan ruokakertaan.

2) mummo pyrkii tarjoamaan ruokaa jatkuvasti päivän mittaan. eli käypä leikkimässä hetki, niin yritetään taas. jatkuvaa tuputusta ja houkuttelua syömään. ja kun aamupuuro ei mene, niin tarjotaan jogurttia. jos sekään ei mene niin jäätelöä. tai suklaata. suklaassa paljon energiaa, lapsi tarvitsee energiaa.

3) itse äitinä yritän et yritän lapsen lasta syömään 7-10 minuutin ajan. minulla täytyy olla aika valmiiksi mietittynä, koska muuten saattaa mennä hermot, kun olen laittanut ruokaa, ja muksu ei syö. saa syödä itse tai tarjoudun myös syöttämään. jos ei tässä ajassa syö, saa lähteä pöydästä. tarjoan ruokaa näin viisi kertaa päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. väliaikoina pyrin huolellisesti varmistamaan, että ei saa ruokaa muulloin. muuten nappaa leivän ruokapöydältä tai syö tiskipöydän reunalle unohtuneelta lautaselta. minun tapauksessani siis se, että lapsella saattaa olla nälkä, mutta ei syö kun on kivempi leikkiä ja huijata äitiä, kokeilla mitä kaikkea voi tehdä. ja siis syö siis kyllä jollakin ruokakerralla, ei paastoa useampaa kertaa kun tulee lopulta nälkä.



tämä meidän tilanne. erityisesti jouluna oli mennä hermot, kun mummo oli käymässä ja pyrki syöttämään lasta tauotta. ja lapsella ei ollu ruokahalua, mikä tietty kauhistuttaa mummoa, kun ei jollakin kerralla syö mitään. vaan vanhemmilla menee hermot jatkuvaan tuputtamiseen ja näkemykseen, ettei parivuotias selviäisi muutamaa tuntia paastolla sekä makeisten antamiseen, kun ei lapsi itse osaa niitä edes kaivata.

Ero on lähinnä siinä, millä mielellä ruokapöydästä lähdetään: meillä kun on maistanut, saa loppuaterian syödä pöydästä sitä mistä tykkää ja saa siis mahansa täyteen. Ruokailu on pääosin mukava hetki ja sen jälkeen lapset kiittää ja vie tyytyväisenä lautasensa keittiöön. Jos nirsoilija joutuu pois pöydästä nälkäisenä ja vielä tietää, että sama paha ruoka on vastassa seuraavalla aterialla, niin luulisi ruokahetkestä jäävän ikävä muisto. Ja se taas pikemminkin yllyttää kränäämään syömisestä jatkossakin kuin saa lapsen suhtautumaan positiivisesti ruokahetkiin.



Minä uskon että valtataistelu vältetään niin, että siihen ei lähdetä tällaisissa tilanteissa mukaan - ei niin että pannaan kova kovaa vastaan kunnes lapsi luovuttaa. (ja selvyyden vuoksi, puhun nyt vain syömisestä, muu kurinpito on erikseen)

En tarkoita tällä kommentilla sitten ap:ta!



Haluan vain muistuttaa, että lapset, kuten aikuisetkaan,

eivät pidä kaikesta ruuasta. Ja sen pitäisi olla ihan sallittua!



Lapsen pitää toki _maistaa_ kaikkea ruokaa, sillä ei

hän toki muuten opi uusia makuja yms. Kaikkea ruokaa

ei silti ole pakko syödä lautaselta, varsinkaan, jos

vanhempi annostelee vielä lapselle ruuan.



Ja sittenkin jos lapsi itse ottaa ruuan, niin välillä lapsi

voi ottaa vahingossa liikaa. Silloinkin tämä virhe pitäisi

hyväksyä, ja antaa lapsen jättää ruokaa lautaselle.



Harvapa meistä muuten on sellainen gourmet-kokki, että

ruoka olisi aina oikeanlämpötilaista, hyvänmakuista,

riittävän mausteista ja suolattua, mutta ei liikaa jne.

Itse en ainakaan väitä aina onnistuvani ruuan laitossa.



Välillä ruoka tökkii itselläkin niin, että menee kompostoitavaksi

osa lautaselta. Miten siis voisin vaatia lapsiltani sellaista,

johon en edes itse aina pysty? Kannattaa miettiä tätäkin.

Tosin 4-vuotiaalta joskus kysyn etukäteen, että otatko esim. lanttulaatikkoa, ja jos sanoo ei, niin en laita edes lautaselle ;-) Mutta kyllä meidän muksut aina uskaltaa sen yhden nokareen maistaa, koululainen joskus dramaattisesti nenästä pidellen ja maitolasillisella huuhtoen, mutta silti...



Jos ei tolle koululaiselle edes se yksi pala menisi, ja jos olisi selvästi kiukuttelua, niin sitten varmaan käskisinkin pöydästä pois enkä antaisi mitään muuta. Seuraavalla ruoalla tarjoaisin jotain mistä uskon pojan tykkäävän enkä tekisi sitä inhokkiruokaa vähään aikaan uudestaan. Mutta meillä ei lapset tosiaan ole olleet niin ennakkoluuloisia, että eivät edes hitusta maistaisi kaikkea (tavallisennäköistä) tarjolla olevaa ruokaa.



T. 10

" Jos ei tolle koululaiselle edes se yksi pala menisi, ja jos olisi selvästi kiukuttelua, niin sitten varmaan käskisinkin pöydästä pois enkä antaisi mitään muuta. "



No tuohan on sitä pakottamista. Sinulla taitaa olla vähän hakusessa nuo periaatteet ;) Huomaatko, että joskus siihen täytyy kuitenkin turvautua?

Kun tässä just yritän sitä tuoda esiin, että vähän rennommalla asenteella, se ruokailu sujuu paremmin ja asenne lapsellakin paranee, niin yksi täällä viilaa pilkkua... Totta kai niitä pitää joskus käskeä syömään ja joutuvat maistamaan sellaista, mitä ei tee hirveästi mieli. Mutta pyrin siihen, että ruokailu on mukavaa ja pöydästä lähdetään pois tyytyväisenä - ja kuten sanottua se on toiminut hyvin 7 vuotta, kun lapset ovat aina suostuneet maistamaan tarjottua ruokaa ja syövät monipuolisesti.



10

sen ruuan makua. Enempää ei pakoteta ottamaan, mutta vaihtoehtoruokia ei myöskään tarjota. Leipää saa tietenkin ottaa ja muuta pöydässä olevaa ruokaa.

Olen nähnyt, mihin ruuasta ronklaaminen voi johtaa. Eräässä perheessä lapset eivät todellakaan syö muuta kuin ranskiksia ja ketsuppia. No, sipsejä, keksejä ja karkkia lisäksi sekä aamiaisella sokerikuorrutettuja muroja. Mutta ei mitään muuta. Ovat jo isoja koululaisia. Ikinä ei ole heitä pakotettu syömään mitään, vaan ovat aina saaneet itse päättää, mitä syövät ja saaneet sitten sitä (eli ranskiksia).

Meillä lapsi joskus sanoo, että ei halua syödä jotain, mutta ollaan sovittu, että ainakin vähän maistetaan. Hän on kylläkin hyvä syömään lähes kaikkea, joten mulla ei ole kokemusta pahasta nirsoilusta.

Olet valmis komentamaan lapsen pois pöydästä jos ei maista, mutta tuomitset muut jos he tekevät niin! Aika naurettavaa ja taidat sen nyt itsekin tajuta kun alat pilkunviilauksesta syyttelemään ;)



Kuulepas, kyllä kaikki haluavat, että ruokailutilanne on rauhallinen. Koska siihen kuuluu myös tapakasvatusta, se vaan ei aina suju haaveiden mukaan.

Kyllä lapsi syö kun on riittävän nälkäinen. Meillä ei aleta tappelemaan vaan jos ruoka ei kelpaa, pöydästä poistutaan ilman numeron tekemistä.



Silti se sama ruoka saattaa odottaa siellä pöydässä myös seuraavalla aterialla ja sitten se jo maistuukin kummasti.



Meillä on lapset oppineet pois nirsoilusta kun emme tarjoa muita ruokia. Silti emme ala vetämään mitään showta. Joko syödään mitä on tai ollaan syömättä.