Mitä jotkut kristityt oikein luulevat?
Miksi niin monet kristityt ajattelevat, että on ihan OK ehdottaa vaikka jonkun virren laulamista tilaisuuden lopussa? Tai että on kiva toivottaa kaikille siunausta?
Olin juuri nettikokouksessa, jossa yksi kristitty oli niin kovin kiitollinen jumalalleen ja kertoi rukoilevansa meidän kaikkien puolesta jne. Lainasi jonkun virren sanojakin.
Aika moni meistä oli hiljaa ja ajatteli, ettei tuollainen kyllä kuulu yhteiseen tapaamiseemme. Jälkeenpäin keskustelin parin ihmisen kanssa, että miten tässä pitäisi toimia. Kenelläkään (ei siis myöskään minulla) ole pokkaa huomauttaa tästä. Tuntuu kuitenkin ikävältä sekin, että puhumme vain selän takana.
Eivätkö uskovat vain voi säästää sitä uskonsa ilmaisua niihin hetkiin, joihin se sopii? Todella kiusallista tällainen, että joku vain olettaa oman uskonsa olevan muillekin tuttu tai jopa tärkeä ideologia.
Ja silti on aivan eri toivottaa siunausta (=hyvän toivotus, toivotetaan myös ystäville ja toisille uskoville) kuin kuin sanoa että on pöljää tai väärin uskoa johonkin.
Jos haluaa toimivamman vertailukohdan voisi siunauksen toivotuksen ei-uskova vastinpari olla toivottaa esim. syntistä viikonloppua. "Syntinen" viittaa maallistuneessa yhteiskunnassa monesti nautintoon ja hyviin asioihin. Niinpä sitä käytetään monesti hyvän synonyyminä jossain piireissä ihan vilpittömästi ja hyvää tarkoittaen.
Sen sijaan "kristinuskon jumalaa ei ole olemassa, ja että siihen uskominen on pöljää" lausahduksen vastinpari olisi jos uskova sanoisi "jos ette tee käänny, päädytte helvetin lieskoihin". Näissä kummassakaan ei ole hyvät tarkoitusperät vaan tuputtaa omaa aatetta henkisesti väkivaltaisesti ja epärakentavasti ja ilkeämielisesti.
Niinpä tuo pöljäksi haukkuminen ei ole vertailukelpoinen siunauksen toivotuksen kanssa. Jos haluat tuoda omaa maallisuuttasi esiin ilman että olet ilkeä, voit toivottaa syntisen hyvää viikonloppua.