Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko vanhempansa lapsuudessa menettäneet ihmiset vahvempia henkisesti?
21.02.2026 |
Esim eivät valita pikkuasioista vaan tietävät mitä ne elämän oikeat ongelmat ovat, ovat myös kypsempiä kuin muut saman ikäiset. Mutta onko myös henkisesti vahvempia?
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa huomaa että jotkut ei ole joutuneet kokemaan rankkoja asioita lapsuudessa kuten me vanhemman menettäneet, muutenkin heidän elämä on varmaan ollut yhtä helppoa kuin heinän teko. Vanhemman kuolema tuo perspektiivin elämään ja antaa vahvuutta joka kestää läpi elämän, kaverien valitus pikkujutuista vain turhauttaa ja ärsyttää, heille isovanhempien kuolemakin on maailmanloppu mistä ei päästä yli.
Mistä sen muka huomaa? Taitaa olla luulemista vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillain vanhempansa menettäneillä ainakin on näköjään hyvin heikko itsetunto, eipä ole hyvä sekään. En nyt lähtisi vertailemaan, että vanhempansa menettäneillä olisi sen enempää kokemuksia, se on kuitenkin vain yksittäinen asia, ja lapsen elämään vaikuttaa aina kokonaisuus. Kun on saanut elää hyvää ja turvallista elämää vanhempien eläessäkin, niin oikeanmukaisella huollolla ja tukitoimilla elämä voi jatkua myös hyvänä vanhempien menettämisen jälkeen.
Mistä ihmeestä on peräisin väite, että lapsuudessaan vanhempansa menettäneet eivät muka valittaisi pikkuasioista?
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa huomaa että jotkut ei ole joutuneet kokemaan rankkoja asioita lapsuudessa kuten me vanhemman menettäneet, muutenkin heidän elämä on varmaan ollut yhtä helppoa kuin heinän teko. Vanhemman kuolema tuo perspektiivin elämään ja antaa vahvuutta joka kestää läpi elämän, kaverien valitus pikkujutuista vain turhauttaa ja ärsyttää, heille isovanhempien kuolemakin on maailmanloppu mistä ei päästä yli.
Ainakin minun nähdäkseni tässä keskustelussa valittavat ne vanhempansa lapsena tai nuorena menettäneet, eivät toiset.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ihmeestä on peräisin väite, että lapsuudessaan vanhempansa menettäneet eivät muka valittaisi pikkuasioista?
Tätä minäkin mietin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun rupesin asiaa miettimään, niin ilman isää tai äitiä kasvaneet koulukaverit tai muut lapsuuskaverit olivat kyllä meihin muihin verrattuna kovempipäisiä, itsenäisemmän oloisia ja vähemmän lapsellisia. Eli tavallaan henkisesti vahvempia. Tuskin se sattumaa on.
En sitten tiedä kantoiko se heillä koko aikuisiän, kun en ole ollut myöhemmin heidän kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun rupesin asiaa miettimään, niin ilman isää tai äitiä kasvaneet koulukaverit tai muut lapsuuskaverit olivat kyllä meihin muihin verrattuna kovempipäisiä, itsenäisemmän oloisia ja vähemmän lapsellisia. Eli tavallaan henkisesti vahvempia. Tuskin se sattumaa on.
En sitten tiedä kantoiko se heillä koko aikuisiän, kun en ole ollut myöhemmin heidän kanssa tekemisissä.
Miten tämä sitten näkyi, tai yleensäkään liittyi vanhemman kuolemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraan sanoen en usko. En kakai mitään syytä, miksi joku vanhempansa lapsuudessa menettänyt olisi vahvempi kuin minä jonka molemmat vanhemmat ovat elossa.
Tuntemani ovat ateisteja tai jopa sa**nisteja. Vähän kylmäkiskoisia, kai jokin selviytymismekanismi joka ei kuitenkaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uho ei tee kenestäkään vahvempaa, joku defenssi vaan väittää että olisi muka vahvempi siksi että on menettänyt vanhempansa. Pakkotilanteestahan siinä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa huomaa että jotkut ei ole joutuneet kokemaan rankkoja asioita lapsuudessa kuten me vanhemman menettäneet, muutenkin heidän elämä on varmaan ollut yhtä helppoa kuin heinän teko. Vanhemman kuolema tuo perspektiivin elämään ja antaa vahvuutta joka kestää läpi elämän, kaverien valitus pikkujutuista vain turhauttaa ja ärsyttää, heille isovanhempien kuolemakin on maailmanloppu mistä ei päästä yli.
Ainakin minun nähdäkseni tässä keskustelussa valittavat ne vanhempansa lapsena tai nuorena menettäneet, eivät toiset.
Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uho ei tee kenestäkään vahvempaa, joku defenssi vaan väittää että olisi muka vahvempi siksi että on menettänyt vanhempansa. Pakkotilanteestahan siinä on kyse.
Niin eipä se orvoksi jäänyt ole itse saanut valita otetaanko hänet huostaan vai ei, ihan tahdostaan riippumatta se huostaanpano ja passitus sijoitukseen on tehty. Ainoastaan noloa yrittää leuhkia sellaisella.
Eivät, jotkut nyt vaan ovat herkempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin tietynlaista resilienssiä monelle kehittyy.
Ihan kuten kaikista vaikeuksista tai epänormaaleista tilanteista.
(Toivottavasti kaikki joilla on ollut koko lapsuus vanhemmat elossa, alapeukuttaa!! :D)
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tietynlaista resilienssiä monelle kehittyy.
Ihan kuten kaikista vaikeuksista tai epänormaaleista tilanteista.
(Toivottavasti kaikki joilla on ollut koko lapsuus vanhemmat elossa, alapeukuttaa!! :D)
Eihän resilienssi ole kiinni siitä että onko menettänyt vanhempansa vai ei vaan siitä että millaista elämä on ollut ja mitkä valmiudet on siihen resilienssiin. Myös vanhempansa menettänyt saattaa olla äärettömän herkkä tapahtumille ja toisaalta sellaisella joka elää vanhempienssa voi olla hyvä resilienssi.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tietynlaista resilienssiä monelle kehittyy.
Ihan kuten kaikista vaikeuksista tai epänormaaleista tilanteista.
(Toivottavasti kaikki joilla on ollut koko lapsuus vanhemmat elossa, alapeukuttaa!! :D)
Mikä sitten on sitä resilienssiä? Miten se näkyy?
Ne tutut jotka on menettäneet molemmat tai toisen vanhempansa lapsena tai nuorena niin ovat jotenkin niin herkkiä asian suhteen. Eivät ilmeisesti ole päässeet elämään, vaikka terapiaa ja muita tukitoimia on takuulla heille ollut. Hyvä resilienssi on ollut heillä jotka ovat eläneet turvallisen lapsuuden, vaikka sitten vanhempiensa kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Ainoastaan siitäkö sitä perspektiiviä tulee? Normimaailmassa perspektiivin kehittyminen on yksilöllistä, ja usein se kehittyy jo varhaislapsuudessa, riippuen vaikka kaavatuksesta ja maailmankuvasta mitä lapsi näkee.