Eron jälkeen kuun lupailu taivaalta
Erosin miehestäni kertoen, että mikä suhteessamme ei toimi. Olin ottanut kyseiset asiat jo kuukausia aiemmin esille, mutta miestä ei kiinnostanut tehdä korjausliikettä asioiden suhteen. Meillä oli 1 iso asia, jota en voinut enää hyväksyä ja se oli se, että miehen kaikki rahat menivät pelaamiseen. Miehen rahat loppuivat melko pian tilipäivän jälkeen ja tietty minä sitten kustansin elämistä sen jälkeen.
No, muutin pois ja eipä mennyt kauaa kun alkoi lupailu, että nyt asiat muuttuvat. Miksi vasta nyt? Miksei silloin kun annoin vielä aikaa korjauksille?
Tuli tästä sitten mieleen nuoruuden suhde kun se veteli viimeisiään. Kun otin eron puheeksi niin miehen mielestä meidän olisi pitänyt mennä kihloihin ja myöhemmin naimisiin. Siis tuo keskustelu kun toinen haluaa erota?! Se kihloihin menoko olisi suhteen pelastanut?
En nyt varsinaisesti kaipaa mitään ohjeita, mutta halusin vain "sanoa ääneen". Ihmetyttää kuitenkin, että miksei toisen puheita voi ottaa vakavasti ennen kuin on myöhäistä?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ei se muutu, lupailee vaan" on yleisesti ottaen aika inhottavaa. Kyllä moni raitistuukin. Eikä se, ettei välttämättä pääse kuiville tarkoita että valehtelisi.
Ei tuo lupailee vaan tarkoita että epäillään valehtelua, vaan sitä ettei se muuttuminen todennäköisesti onnistu vaikka yrittäisi.
Hyvä kun sait itsesi irti noista syöpäläisistä.
Narsismiahan se, että loisitaan suhteessa naisen kustannuksella ja vasta kun tämä nostaa kytkintä, aletaan vinkua kotipalvelujen ja ilmaisten panojen perään.
Sinä ansaitset hyvää ja parasta, nuo äijät ei ansaitse kuin yksinäisyyden ja oman paskansa.
Naiset eroavat ihan liian vähän ja liian myöhään. Paskassa suhteessa vain väsyy ja vittuuntuu. Eli kytkin ylös mieluummin heti kuin huomenna.
Jos ei mies huolehdi aikuisen lailla kodista, lapsista, hankinnoista ja kaikesta, hän ei ole aikuinen vaan vauva. Ja naiset eivät halua aikuisia vauvoja. Naiset on kasvatettu liian sopeutuviksi, liian vähään tyytyviksi.
Niille tuli hätä kun siivooja-kokki-seksipalveluntuottaja-äitimamma lähti.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän naisetkin aina alussa esittää olevansa niin ystävällisiä, mukavia, kunnioittavia ja arvostavia miehiäkohtaan ja kun suhde vakiintuu niin vasta tämän vakiintumisen jälkeen nainen paljastaa todellisen luonteensa olemanna nalkuttaa, vaativa, epäkunnioittava pirttihirmu joka ei siedä mitään muuta kuin pilkulleen sitä mitä itse haluaa
No, tuo kaikki johtuu yleensä siitä miehestä. Ei kukaan viitsi itselleen nalkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista!
Juu, en ole palaamassa yhteen, tämä tie on nähty eikä johtanut mihinkään. Tuota miehen logiikkaa lähinnä ihmettelin.
Mitä logiikkaa? Sinä edelleen tunnut luulevan, että kun nyt mies lupaa, niin se on oikeasti lupaus. Olet valmis seuraavan miehen huijaukselle.
Vierailija kirjoitti:
"Tuo "ei se muutu, lupailee vaan" on yleisesti ottaen aika inhottavaa. Kyllä moni raitistuukin."
Sitä ei vain kannata kenenkään jäädä parisuhteeseen odottelemaan. Raitistuminen on hyvä juttu ihan sen raitistujan loppuelämän kannalta.
"Eikä se, ettei välttämättä pääse kuiville tarkoita että valehtelisi."
Ei mutta kuten sanoin, miksi jäädä odottamaan?
Ei kuulukaan jäädä. Voi yrittää myöhemmin, jos asiat korjaantuu ja haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun sait itsesi irti noista syöpäläisistä.
Narsismiahan se, että loisitaan suhteessa naisen kustannuksella ja vasta kun tämä nostaa kytkintä, aletaan vinkua kotipalvelujen ja ilmaisten panojen perään.
Sinä ansaitset hyvää ja parasta, nuo äijät ei ansaitse kuin yksinäisyyden ja oman paskansa.
Naiset eroavat ihan liian vähän ja liian myöhään. Paskassa suhteessa vain väsyy ja vittuuntuu. Eli kytkin ylös mieluummin heti kuin huomenna.
Jos ei mies huolehdi aikuisen lailla kodista, lapsista, hankinnoista ja kaikesta, hän ei ole aikuinen vaan vauva. Ja naiset eivät halua aikuisia vauvoja. Naiset on kasvatettu liian sopeutuviksi, liian vähään tyytyviksi.
Eikö oikeesti ikinä muuta sanaa löydy kuin narsismi? Mikään tuossa ei edes viittaa narsismiin.

Narsisti käyttää puolisoaan hyväksi ja jättää kodin ja perheen puolison vastuulle. Eli kyseessä on narsistinen toimintatapa, vaikka toki yleinen muillakin kuin narsisteilla.

Myös riippuvuussairaudet aiheuttavat narsistiselta vaikuttavaa käytöstä ja ajattelua. Ei siihen tarvita narsismia, mutta toki myös narsisti voi olla addikti.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista!
Juu, en ole palaamassa yhteen, tämä tie on nähty eikä johtanut mihinkään. Tuota miehen logiikkaa lähinnä ihmettelin.
Mitä logiikkaa? Sinä edelleen tunnut luulevan, että kun nyt mies lupaa, niin se on oikeasti lupaus. Olet valmis seuraavan miehen huijaukselle.
Kyllä minä ajattelen, että jos jotain lupaa niin se myös pidetään. Kun mies lupasi kuukausia sitten, että vähentää radikaalisti pelaamiseen kuluvaa rahaa, niin uskoin (toivoin) pitävän lupauksensa. Voi olla, että tulen jatkossakin huijatuksi, eihän sitä kukaan etukäteen tiedä. Kyllä tämä suhde minulle paljon opettikin, ja niinkuin joku mainitsikin, niin olinhan kuitenkin mahdollistaja, kun miehenkin elämä pyöri normaalisti, vaikka omat rahat loppuivatkin. Varmasti pidän jatkossa silmäni paremmin auki hyväksikäytön varalta enkä sokeasti luota lupauksiin.
Arkielämän logiikka (luonnollinen logiikka): Intuitiivista ja usein tiedostamatonta päättelyä, jota käytämme jokapäiväisessä elämässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ei se muutu, lupailee vaan" on yleisesti ottaen aika inhottavaa. Kyllä moni raitistuukin. Eikä se, ettei välttämättä pääse kuiville tarkoita että valehtelisi.
Ei tuo lupailee vaan tarkoita että epäillään valehtelua, vaan sitä ettei se muuttuminen todennäköisesti onnistu vaikka yrittäisi.
Juu, ei kannata jäädä odottelemaan oliko lupaus rehellinen ja onnistuuko muutos tällä kertaa.
Kuutelin pariin kertaan ex-akan itkuista vuodatusta miten hän ei missään nimessä halua vaarantaa avioliittoamme ja miten hän tekee mitä tahansa muuttuakseen. Ajattelin, että katsotaan nyt sitten.
En tiedä yrittikö hän oikeasti raitistua, mutta ainakin oppi paremmin salaamaan juomisensa ja betsojen nappailun. Jossain vaiheessa itsekontrolli kuitenkin petti ja kaappijuopottelu lipsahti perseiden puolelle. Tällöin sain kuulla ivallisia kommentteja siitä, miten helppoa minua on huijata ja miten aiemmat lupaukset olivat pelkää kusetusta.
Sinänsä exä oli kyllä äärimmäisen taitava peittämään juopottelunsa - kävi töissä ihan normaalisti eikä kukaan läheiseni tahtonut aluksi uskoa, että hän olisi ollut alkoholisti - vasta eron jälkeen alkoivat muistella, että exä käyttäytyi silloin-ja-silloin vähän kummallisesti ja puhui outoja.
Joskus jälkeenpäin mietin, että olikohan exä ollut ikinä selvinpäin niinä vuosina, kun olimme yhdessä - lukuunottamatta katkolla vietettyä aikaa - oli vetäissyt äitinsä luona sellaiset kevyet 5,3 promillen kännit, joiden vuoksi kärrättiin ambulanssilla sairaalaan ja passitettiin sieltä sitten katkolle. No, katkolta palattuaan sai eropaperit kouraan ja se siitä.
Vielä eron jälkeen soitteli, että oli muuttanut mielensä - voitaisiin sittenkin hankkia lapsia ja että hän oli jo miettinyt nimiäkin. En viitsinyt sanoa, että Suomessa on ihan tarpeeksi jo FAS-lapsia vaan lopetin puhelun ystävällisesti.
Parin vuoden kuluttua erosta exä oli menettänyt työpaikkansa ja ryyppäsi itsensä hengiltä kolmekymppisenä. Hyvä, ettei sitä tarvinnut seurata vierestä.
Nainen aina palaa lopulta tuollaisen huonon miehen luokse. Yks uttu nainen palasi ja mies otti sen nimiin vippejä ja naiselle tuli paljon ulosottovelkaa.
Vierailija kirjoitti:
No ei sillä edelleenkään ole mitään muuttumisaikeita. Huhuilee vaan sua takaisin laskujen maksajaksi. Tottakai nyt lupaillaan vaikka mitä kun vouti kolkuttelee ovella.
Tuollaiset ihmiset ei muutu. Parasta vaan heivata ne ulos hyvin nopeasti.
Tämä, ap. Kun olitte yhdessä, mies sai mitä halusi, kunhan sulki korvansa kun selitit mikä on pielessä. Nyt hänellä ei ole mukavaa kun ei ole ketään elättämässä ja kustantamassa hänen peliongelmaansa, joten se on aktivoinut hänet tekemään jotain (valehtelemaan sinulle).
Jos haluat testata asiaa, niin sano, että ok yritetään vielä, mutta erittäin hitaasti ja ei asuta yhdessä eikä varsinkaan mitään kihloja tai avioliittoa. Et ota kotiisi loisimaan vaan käyt hänen luonaan ja lähdet yöksi kotiin jne. Veikkaan, että liehittely lakkaa nopeasti (älä oikeasti tee noin, vaan katkaise välit mieheen).
Kiitos taas vastauksistanne!
Ette usko kuinka upea nainen minusta on (exän puheiden mukaan) tullut tässä lähiaikoina! Voi kun olisin ollut jo silloin parisuhteessakin...
Olen kuitenkin sen verran realisti, että ei mene enää läpi. Kysyinkin mieheltä, että miksi ei korjannut niitä epäkohtia kun vielä olimme yhdessä. Kehtasi vastata ettei uskonut, että oikeasti lähtisin. No, ehkä hänkin oppi jotain tulevia suhteitaan varten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo "ei se muutu, lupailee vaan" on yleisesti ottaen aika inhottavaa. Kyllä moni raitistuukin. Eikä se, ettei välttämättä pääse kuiville tarkoita että valehtelisi.
Ei tuo lupailee vaan tarkoita että epäillään valehtelua, vaan sitä ettei se muuttuminen todennäköisesti onnistu vaikka yrittäisi.
Juu, ei kannata jäädä odottelemaan oliko lupaus rehellinen ja onnistuuko muutos tällä kertaa.
Kuutelin pariin kertaan ex-akan itkuista vuodatusta miten hän ei missään nimessä halua vaarantaa avioliittoamme ja miten hän tekee mitä tahansa muuttuakseen. Ajattelin, että katsotaan nyt sitten.
En tiedä yrittikö hän oikeasti raitistua, mutta ainakin oppi paremmin salaamaan juomisensa ja betsojen nappailun. Jossain vaiheessa itsekontrolli kuitenkin petti ja kaappijuopottelu lipsahti perseiden puolelle. Tällöin sain kuulla ivallisia kommentteja siitä, miten helppoa minua on huijata ja miten aiemmat lupaukset olivat pelkää kusetusta.
Sinänsä exä oli kyllä äärimmäisen taitava peittämään juopottelunsa - kävi töissä ihan normaalisti eikä kukaan läheiseni tahtonut aluksi uskoa, että hän olisi ollut alkoholisti - vasta eron jälkeen alkoivat muistella, että exä käyttäytyi silloin-ja-silloin vähän kummallisesti ja puhui outoja.
Joskus jälkeenpäin mietin, että olikohan exä ollut ikinä selvinpäin niinä vuosina, kun olimme yhdessä - lukuunottamatta katkolla vietettyä aikaa - oli vetäissyt äitinsä luona sellaiset kevyet 5,3 promillen kännit, joiden vuoksi kärrättiin ambulanssilla sairaalaan ja passitettiin sieltä sitten katkolle. No, katkolta palattuaan sai eropaperit kouraan ja se siitä.
Vielä eron jälkeen soitteli, että oli muuttanut mielensä - voitaisiin sittenkin hankkia lapsia ja että hän oli jo miettinyt nimiäkin. En viitsinyt sanoa, että Suomessa on ihan tarpeeksi jo FAS-lapsia vaan lopetin puhelun ystävällisesti.
Parin vuoden kuluttua erosta exä oli menettänyt työpaikkansa ja ryyppäsi itsensä hengiltä kolmekymppisenä. Hyvä, ettei sitä tarvinnut seurata vierestä.
Kammottavaa. Surullista.
Onneksi erosit, ja kunnia hänen muistolleen kaikesta huolimatta. Addiktiot on per seestä.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän naisetkin aina alussa esittää olevansa niin ystävällisiä, mukavia, kunnioittavia ja arvostavia miehiäkohtaan ja kun suhde vakiintuu niin vasta tämän vakiintumisen jälkeen nainen paljastaa todellisen luonteensa olemanna nalkuttaa, vaativa, epäkunnioittava pirttihirmu joka ei siedä mitään muuta kuin pilkulleen sitä mitä itse haluaa
Tämä vuodatus kertoo todella paljon sinusta hyvä mies- Jos aina parisuhteesi on mennyt noin niin ainoa yhteinen tekiä olet sinä itse.
Ja vielä useammat riippuvaiset eivät herää pakon edessäkään, koska siinä vaiheessa millään ei ole enää mitään väliä. Ihmissuhteet pilattu jo moneen kertaan, rahat pelattu tai juotu.